Juri Trifonov

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Juri Valentinovitš Trifonov (ven. Ю́рий Валенти́нович Три́фонов, 28. elokuuta 1925 Moskova28. maaliskuuta 1981 Moskova) oli venäläinen neuvostokirjailija.

Juri Trifonov oli huomattavan puoluetyöntekijän Valentin Trifonovin poika. Hänen isänsä, syntyjään Donin kasakka, johti puna-armeijan joukkoja Venäjän sisällissodassa.[1] Vuonna 1937 vanhemmat joutuivat Stalinin vainojen uhreiksi. Juri ja hänen siskonsa jäivät isoäidin kasvatettaviksi. Syksyllä 1941 heidät evakuoitiin Taškentiin. Vuonna 1942 Juri Trifonov päätti koulunsa ja palasi Moskovaan, jossa hän työskenteli lentokonetehtaalla.[2] Vuosina 1944–1949 hän opiskeli Konstantin Fedinin ja Konstantin Paustovskin johdolla Gorkille nimetyssä kirjallisuusinstituutissa.[3]

Trifonovin ensimmäiset kertomukset ilmestyivät vuonna 1947. Hänen pienoisromaaninsa ”Ylioppilaita” (Studenty, 1950) sai Stalin-palkinnon.[4] Esikoisteoksen saaman menestyksen jälkeen Trifonov työskenteli pitkään urheilutoimittajana ja kirjoitti urheiluaiheisia kertomuksia. Turkmenistaniin tehtyjen matkojen tuloksena syntyi Nikita Hruštšovin suojasään hengessä kirjoitettu romaani Utolenije žaždy (”Janon tyydyttäminen”, 1963).[3] Kirjailijan isästä kertoo dokumenttikertomus Otblesk kostra (”Nuotion kajoa”, 1965).[5]

1960-luvun lopulta lähtien Trifonovista tuli yksi tunnetuimmista venäläisen ”kaupunkiproosan” edustajista.[6] Moskovalaista arkielämää kuvaavat pienoisromaanit ”Vaihto” (Obmen, 1969), ”Alustava tilinpäätös” (Predvaritelnyje itogi, 1970), ”Pitkät jäähyväiset” (Dolgoje proštšanije, 1971), ”Toinen elämä” (Drugaja žizn, 1975) ja ”Talo rantakadulla” (Dom na naberežnoi, 1976).[5] Niistä eniten huomiota herätti Stalinin ajan vainoja kosketteleva ”Talo rantakadulla”.[7] Historiallinen romaani Neterpenije (”Kärsimättömyys”, 1973) kuvaa narodnikki Andrei Željabovia ja Aleksanteri II:n murhayrityksiä.[5] Romaani ”Vanhus” (Starik, 1978) kertoo Venäjän kansalaissodan uhreiksi joutuneista kasakoista.[7] Kirjailijan kuoleman jälkeen ilmestyi omaelämänkerrallinen romaani ”Aika ja paikka” (Vremja i mesto, 1980).[6]

Trifonovin kerronta on kiireetöntä ja reflektoivaa. Hän viittaa usein menneisyyteen ja hyödyntää eri näkökulmia. Teosten pääteemana on ihminen puutteineen ja epäilyksineen. Varovaisen kritiikin kohteena ovat neuvostoyhteiskunnan luokkaerot, kulutushenkisyys ja kestävien arvojen puute.[7]

Suomennettuja teoksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ylioppilaita: romaani. Suom. Terttu Vikström. Petroskoi: Karjalan ASNT:n valtion kustannusliike, 1958.
  • Talo rantakadulla. Suom. Marja Koskinen. Jyväskylä: Gummerus, 1977.
  • Vanhus. Suom. Marja Koskinen. Jyväskylä: Gummerus, 1979.
  • Pitkät jäähyväiset. Suom. Marja Koskinen. Jyväskylä: Gummerus, 1981.
  • Aika ja paikka. Suom. Marja Koskinen. Helsinki: Tammi, 1983.
  • Toinen elämä. Suom. Martti Anhava. Jyväskylä; Helsinki: Gummerus, 1986.
  • Alustava tilinpäätös; Talo kumollaan. Suom. Martti Anhava. Jyväskylä; Helsinki: Gummerus, 1989.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Bolšaja Sovetskaja Entsiklopedija, tom 26, s. 231. Moskva: Sovetskaja Entsiklopedija, 1977.
  2. Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 455. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  3. a b Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 456. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  4. Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 782. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.
  5. a b c Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 457. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  6. a b Russkije pisateli, XX vek. Biobibliografitšeski slovar. Tšast 2, s. 458. Moskva: Prosveštšenije, 1998. ISBN 5-09-006995-6.
  7. a b c Kasack, Wolfgang: Entsiklopeditšeski slovar russkoi literatury s 1917 goda, s. 783. London: Overseas Publications Interchange, 1988. ISBN 0-903868-73-3.