Vasili Narežnyi
Vasili Trofimovitš Narežnyi (ven. Василий Трофимович Нарежный); (1780 Ustivitsa, Mirgorodskin alue (nyk. Myrhorodin alue), Venäjän keisarikunta – 21. kesäkuuta (J: 3. heinäkuuta) 1825 Pietari, Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija.[1][2]
Suku ja koulutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vasili Narežnyi syntyi köyhään ukrainalaiseen szlachta (Puola-Liettuan alueen säätyläisluokka) -perheeseen. Hän opiskeli keisarillisessa Moskovan yliopistossa vuosina 1799–1801, jonka jälkeen hän palveli julkishallinnossa Kaukasuksella ja Pietarissa.[1]
Hän oli kotoisin Gadjatš Povetista ('Vähä-Venäjä' eli nyk. Ukraina, Pultavan alue) Mirgorodskin piirin vähäaatelistosta. Hän sai alkeiskoulutuksensa mitä todennäköisimmin Tšernigovin seminaarissa, josta hän sai paljon vaikutelmia, jotka välittyivät myöhemmin hänen romaaneihinsa.[1]
Vuonna 1792 Narežnyi ilmoitettiin keisarillisen Moskovan yliopiston aatelispoikien sisäoppilaitokseen ja kuuden vuoden kuluttua hänet palkittiin erinomaisesta menestyksestä opiskelijana. Vietettyään noin kaksi vuotta Moskovan yliopistossa Vasili Narežnyi astui lokakuussa 1801 virkamiespalvelukseen Georgian hallitsijan P. I. Kovalenskin alaisuuteen. Georgiassa hän toimi eri tehtävissä vuoteen 1803 asti. Sen jälkeen hän toimi virkamiehenä Pietarissa sisäministeriössä, sitten kabinetin vuoristoekspeditiossa ja lopulta sotaministeriössä.[1]
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Keisarillisen Moskovan yliopiston aikana Vasili Narežnyi kirjoitti useita tragedioita Sturm und Drang -tyyliin. Hänen teoksensa Vale-Dmitri (ven. Дмитрий Самозванец) julkaistiin vuonna 1804. Hänen Kiovan Rusiin sijoittuva tarinakokoelmansa Slaavilaiset yöt (ven. Славенских вечеров, 1809) sai hyvän vastaanoton.[3] Narežnyi tunnetaan parhaiten satiirisesta maakunnallisten tapojen kuvauksestaan 1700-luvun pikareskiromaanin tapaan.[4]
Ehkä hänen tunnetuin romaaninsa on Rossiski Žilblaz (ven. Российский Жильблаз, Venäjän Gil Blas 1814), joka on tunnustettu jäljitelmä Alain-René Lesagen samannimisestä teoksesta. Romaanin maanläheinen, humoristinen realismi teki hänestä Nikolai Gogolin pääedeltäjän venäläisessä kirjallisuudessa. Narežnyin karkea, kansankielinen venäjä erosi jyrkästi Karamzinin koulukunnan ranskalaistetun kielen herkkyydestä ja musikaalisuudesta.[4] Kuusiosainen veijariromaani, jonka kolme viimeistä osaa jäivät kokonaan julkaisematta, koska niissä oli liian suoria viittauksia ajan todellisiin henkilöihin, kuului aikakautensa terävimpiin historiallisiin tapainkuvauksiin.[2]
Hänen viimeinen teoksensa Bursak (ven. Бурсак, 1824), on romanssi hetmanin pojan seikkailuista. Kirjallisuushistorioitsija George Grabowicz piti sitä "luultavasti hänen parhaana työssään."[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Степанов Н. Л. / Stepanov N. L.: Нарежный. История русской литературы В 10 т. / АН СССР. Ин-т лит. (Пушкин. Дом). Т. V. Литература первой половины XIX века. Ч. 1., s. 275-292. Moskova; Leningrad: Изд-во АН СССР / Neuvostoliiton tiedeakatemian kustantamo, 1941-1956, 1941. http://feb-web.ru/feb/irl/il0/il5/il522752.htm?cmd=p.
- ↑ a b Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Romantiikan kuohuissa kansalliseen omaleimaisuuteen: 1800-1840. Proosan aika koittaa. 1830-luvun suosikkikertojia.”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 242. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ Terras, Victor: A History of Russian Literature, s. 237. New Haven: Yale University Press, 1991. ISBN 0-300-05934-5.
- ↑ a b Bagby, Lewis: Alexander Bestuzhev-Marlinsky and Russian Byronism, s. 4. Penn State Press, 1990. ISBN 0-271-02613-8.
- ↑ George G. Grabowicz, in Victor Terras, Handbook of Russian Literature, s. 293. Yale University Press, 1990. ISBN 0300048688.
| ||||||||||||||||||
