Aleksandr Veltman
Aleksandr Fomitš Veltman (ven. Алекса́ндр Фоми́ч Ве́льтман); (8. heinäkuuta [J: 20. heinäkuuta] 1800 Pietari, Venäjän keisarikunta – 11. tammikuuta [J: 23. tammikuuta] 1870 Moskova[1] Venäjän keisarikunta) oli venäläinen kirjailija, historiantutkija, muinaistutkija ja museonjohtaja.[2]
Suku ja koulutus, virkaura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksandr Veltman syntyi ruotsalaiseen, myös saksalaisia haaroja[3] edustavaan Veldmanov-aatelissukuun. Hänen isoisänsä Teodor Veldmanov asui Tallinnassa. Isä Tomas Veldmanov (k. 1821) otti vuonna 1787 Venäjän kansalaisuuden, häntä kutsuttiin Foma Fjodorovitšiksi ja hän lähti pois isänsä luota. Tämän teon vuoksi hän jäi perinnöttä, minkä jälkeen hänestä tuli ylivääpeli Tallinnan provinssin vakituiseen joukko-osastoon.[4]
Äiti Maria Petrovna Kolpanitševa (k. 1816) oli hovimiehen tytär. Veltmanin vanhemmat menivät naimisiin vuoden 1799 lopulla, Alexandr oli heidän ensimmäinen lapsensa. Veltmaneilla oli myös pojat Nikolai (1805-1818) ja Vasili (1814-1832) sekä tytär Elizabeth (s. 1810). Isänsä kuolemasta vuonna 1821 Aleksandr Veltmanin armeijan palveluksesta poisjäämiseen vuonna 1831 asti alaikäistä Jelizavetaa ja Vasilia kasvattivat heidän sukulaisensa Fjodor Ivanovitš ja Avdotja Mihailovna Jevreinov, joille kirjailija omisti tarinansa "Karkaisija" (ven. Беглец).[4]
Aleksandrin syntyessä hänen isänsä palveli Pietarin sotilasjoukkueessa, jonka jälkeen hän jätti asepalveluksen. Vuonna 1800 nimineuvos Foma (Tomas) Veldman nimitettiin poliisikapteeniksi Totmaan, jossa perhe asui lähes kolme vuotta. Vuonna 1803 perheen pää nimitettiin asuntoretkikunnan komissaariksi (ven. комиссаром квартирной экспедиции), ja perhe muutti Moskovaan.[4]
Veldmanit elivät kurjissa oloissa, heidän esikoisensa opiskeli 8-vuotiaasta lähtien köyhille tarkoitetuissa Pleskon ja Heidenin luterilaisissa sisäoppilaitoksissa. Vuonna 1811 hän onnistui saamaan paikan Moskovan yliopistossa sijaitsevasta aatelispoikien sisäoppilaitoksesta, mutta vuoden 1812 sota keskeytti opetuksen. Paetessaan ranskalaisten polttamasta Moskovasta Kostromaan Veltmanin perheen koko omaisuus tuhoutui. Äitinsä kuoleman jälkeen vuonna 1816 Aleksandr määrättiin Moskovan kolonnien johtajien (Korpus kolonnovozhatykh) kouluun. Perheen taloudellinen tilanne oli niin katastrofaalinen, että 17-vuotias nuori mies kirjoitti oppikirjan "Aritmetiikan alkeet" tukeakseen perhettään sen myynnistä saaduilla tuloilla. Marraskuussa 1817 Aleksandr päätti koulunsa aliupseerina.[5][4]
Veltman palveli 12 vuotta Bessarabiassa toporafisen tiedustelun parissa. Hän erosi palveluksesta everstinä vuonna 1831 ja asettui Moskovaan. Hän toimi erilaisten kirjallisten aikakauslehtien toimittajana, ilman kunnollista toimeentuloa. Vuonna 1833 Veltmanista tuli Venäläisen kirjallisuuden ystävien seuran jäsen, vuonna 1836 Venäjän historian ja muinaisten esineiden seuran jäsen ja vuonna 1839 Odessan historian ja antiikkiseuran jäsen. Veltman työskenteli Kremlin asehuoneessa apulaisjohtajana vuodesta 1842 ja toimi Mihail Zagoskin kuoleman jälkeen vuosina 1852–1870 sen johtajana, mikä takasi hyvän toimeentulon, työsuhdeasunnon sekä hovineuvoksen arvon. Veltman nimitettiin Pietarin keisarillisen tiedeakatemian kirjejäseneksi vuonna 1854 ja kirjeenvaihtajajäseneksi vuonna 1861.[6][1]
Vuonna 1845 hänet nimitettiin Venäjän valtion muinaisten julkaisukomitean jäseneksi, jossa hän vastasi hallinnollisesta ja taiteellisesta osasta, ja hänestä tuli myös tekstinkirjoittaja kolmelle osastolle kuudesta. Vuonna 1869 hänestä tuli Venäjän arkeologisen seuran täysjäsen.[6]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aleksandr Veltmanin ensimmäinen avioliitto solmittiin, morsiamen perheen vastustuksesta huolimatta, vuonna 1832 pikkuserkku Anna Pavlovna Veidelin (1812-1847) kanssa, josta syntyi tytär Nadežda (s. 1837). Ensimmäisen vaimonsa kuoleman jälkeen Veltman meni naimisiin vuonna 1850 kirjailija Jelena Ivanovna Kuben (1816-1868) kanssa, heille syntyi poika ja tytär.[4]
Kirjallinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Romantiikan ajan runoilijana aloittaneen Veltmanin esikoisromaani, Bessarabiaan sijoittuva matkaromaani Strannik (”Vaeltaja”) ilmestyi vuosina 1831–1832. Kirjailijan muun tuotannon tavoin sille on ominaista eri tyylilajien, realistisen kuvauksen ja fantasian vuorottelu sekä omaperäinen ja leikkisä kielenkäyttö. Romaani Koštšei Bessmertnyi (”Kuolematon Koštšei”, 1833) hyödyntää muinais-Venäjän historiaa ja kansanperinnettä. Utopiaromaani MMMCDXLVIII god (”Vuosi 3448”, 1833) vie lukijan tulevaisuuteen, jota vaivaavat nykyajan yhteiskunnalliset ongelmat.[1] Teos kuuluu venäläisen utopia- ja tieteiskirjallisuuden klassikoihin.[2]
Romaani Aleksandr Filippovitš Makedonski (1836) vie aikamatkalle menneisyyteen, Aleksanteri Suuren valtakuntaan 300-luvulle eaa. Novellia Erotida (1835) voi lukea 1830-luvun seurapiiritarinoiden parodiana. Nimihenkilö on ratsumestari-isän koulima vahva ja rohkea neito, jonka innoittajana saattoi olla Nadežda Durova.[2]
Velltmanin laajat tiedot ja kokemukset auttoivat häntä eteenpäin fantasia- ja tieteiskirjailijana. Hänen kerrontansa on saksalaisen romantiikan tyyliin kaksitasoista. Vastakkaiset elementit vuorottelevat: arkielämä - mielikuvitus, mennyt - nykyinen, proosa - runo, kansanperinne - kirjallisuus, suora - ironinen ilmaisu[2]
Veltman oli kertomakirjallisuuden kokeilija ja uudistaja, joka jäi syrjään aikansa valtavirrasta ja joutui unohduksiin jo 1860-luvulla. Hän laati myös historiaa, kansatiedettä ja kulttuuria käsitteleviä tutkielmia, jotka oppineisuudestaan huolimatta sisältävät usein täysin mielikuvituksellisia päätelmiä. Veltmanin koti oli pitkään yksi Moskovan kirjallisuuselämän keskuksista.[1]
Hän teki yhteistyötä Aleksandr Puškinin kanssa Sovremennik-lehdessä sen alusta pitäen, toimitti vuosina 1836-1837 omaa kirjallista vuosikirjaansa Kartini sveta (ven. Картины света, "Valon kuvia"), joka oli taloudellinen epäonnistuminen ja oli vuonna 1849 Moskvitianin (ven. Москвитянин) -lehden päätoimittaja.[4]
Hän piti 1850-luvulla kotonaan torstaisin kirjallisia iltoja, joihin osallistuivat mm. Mihail Zagoskin, Vladimir Dal, filologi Ismail Ivanovits Sreznevski, Lev Mei, Aleksandr Ostrovski, runoilija Nikolai Berg, runoilija Nikolai Štšerbina ja historioitsija Vadim Passek.[5]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Russkije pisateli 1800–1917, tom 1, s. 405–409. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1989.
- ↑ a b c d Suni, Timo. Toim. Ekonen, Kirsti & Turoma, Sanna: ”Luku 3. Proosan aika koittaa. 1830-luvun suosikkikertojia”, Venäläisen kirjallisuuden historia, s. 244-245. Gaudeamus, 2015, 2. painos. ISBN 9789524953450.
- ↑ Gebhard, James J. (ed. and trans. James J. Gebhard): A. F. Veltman, Selected Stories, s. 2. Northwestern University Press, 1998. ISBN 0-8101-1526-3.
- ↑ a b c d e f Акутин, Ю. М. / Akutin, Ju.M.: Александр Вельтман и его роман «Странник». Вельтман А. Повести и рассказы. / Alexander Veltman ja hänen romaaninsa "Vaeltaja". Veltman A. Romaaneja ja tarinoita. М.: Наука, (Литературные памятники). Moskova, Nauka (Kirjalliset monumentit), 1978.
- ↑ a b Кошелев, В. А.,& Чернов, А. В / Košelev, V. A. & Tšernov, A. V.: Мудрая фантастика сказочника… Вельтман А. Сердце и думка: Приключение: Роман в 4 ч. / Tarinankertojan viisas fiktio. .. Veltman A. Sydän ja ajatus: Seikkailu: Romaani kello 4., s. 3-21. М.: Советская Россия / Moskova: Neuvosto-Venäjä, 1986.
- ↑ a b Погодин, М. П. / Pogodin, M. P.: Александр Фомич Вельтман. Русская старина : журнал. Т. 4, № 10 / Alexander Fomich Veltman. Venäjän antiikin aika: lehti. Osa 4, Nro 10., s. 405-410. , 1871.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
| ||||||||||||||||||
