Vapaa Sana (Vaasa)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lehden ensimmäisen varsinaisen numeron etusivu.

Vapaa Sana (vuosina 1918–1919 Työläinen) oli Vaasassa vuosina 1906–1923 ilmestynyt sanomalehti.[1]

Vaasan työväenyhdistys perusti Vapaan Sanan vuoden 1905 suurlakkoa seuranneella sosiaalidemokraattien nousukaudella. Sen julkaisijana toimi aluksi osuuskunta, joka vuonna 1913 siirsi omaisuutensa vaasalaiselle Oy Kirjapaino Ab:lle. Sisällissodan jälkeen lehti pääsi ilmestymään Työläinen-nimisenä jo vuoden 1918 lopussa. SDP:n vasemmistoa edustaneesta lehdestä tuli sittemmin Suomen sosialistisen työväenpuolueen äänenkannattaja. Viranomaiset lakkauttivat sen elokuussa 1923.[2] Seuraavana vuonna lehden jatkajaksi perustettiin Työn Ääni.

Lehti ilmestyi aluksi kolmesti, vuosina 1920–1922 kuudesti ja heinäkuusta 1922 lähtien jälleen kolmesti viikossa. Vuosina 1921–1922 sen rinnalla ilmestyi myös kolmipäiväinen painos.[1] Levikki oli suurimmillaan 7 000 kappaletta vuonna 1917.[3]

Päätoimittajina ja vastaavina toimittajina työskentelivät Janne Hautala (1906–1907, vast. toim. 1913–1916), Antti Komonen (1907–1908), J. E. Pukander (vast. toim. 1908), J. O. Leivo (1908–1910), Ali Aaltonen (1910–1912), Seth Heikkilä (vast. toim. 1912–1913), Sameli Teerimäki (1916–1917), Väinö Takala (1917–1918), Vilho Jaakko Kulku (vast. toim. 1919), Isak Penttala (1919), Mauritz Rosenberg (1919–1921), L. Arvo (1921–1922), V. Lattunen (1922–1923), A. Tuokkola (1923) ja A. Sänkiaho (1923).[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Suomen lehdistön historia 7: Hakuteos Savonlinna – Övermarks Tidning. Kuopio: Kustannuskiila, 1988. ISBN 951-657-241-3.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Suomen lehdistön historia 7, s. 232
  2. Suomen lehdistön historia 7, s. 233
  3. Suomen lehdistön historia 7, s. 234
  4. Suomen lehdistön historia 7, s. 232–233

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]