Väinö Kokko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väinö Kokko

Väinö Wilhelm Kokko (27. syyskuuta 1880 Oulu5. joulukuuta 1943 Oulu) oli jääkäriliikkeen perustamiseen keskeisesti vaikuttanut suomalainen aktivisti, lehtimies, kansanedustaja ja pankinjohtaja.

Maisteri Kokko oli Pohjois-Pohjalaisen Osakunnan kuraattori. Hän kuului vuoden 1914 filosofisen tiedekunnan promootiotoimikuntaan promootion gratistina. Promootiossa esitettiin ajatuksia Suomen itsenäistymisen mahdollisuuksista. Promootiotoimikunnan jäsenistä moni muukin oli sittemmin itsenäisyysliikettä johtaneen keskuskomitean jäsen.

Oululainen Kokko valmistui ylioppilaaksi Oulun lyseosta vuonna 1901, filosofian kandidaatiksi 1911 ja promovoitiin filosofian maisteriksi 1914. Opintojensa ohessa hän toimi Uusmaalainen-lehden toimittajana ja taloudenhoitajana vuosina 1905–1907. Nuori Suomi -lehden päätoimittajaksi hänet valittiin 1907. Länsi-Uusimaa -lehden päätoimittajana Hangossa hän toimi vuosina 1916–1928.

Kokko toimi 1914 puheenjohtajana Pohjalaisten osakuntatalossa järjestetyssä kokouksessa, jota pidetään jääkäriliikkeen alkuna. Hän edusti Ylioppilaiden keskuskomiteassa eli jääkäreiden ensimmäisessä värväysorganisaatiossa Pohjois-Pohjalaista osakuntaa.[1] Väinö Kokko opetti Hangon suomalaisessa yhteiskoulussa luonnonhistoriaa ja maantietoa sekä toimi koulun johtajana vuosina 1915–1919 ja uudelleen vuosina 1925–1926.

Vuonna 1931 Kokko palasi takaisin kotiseudulleen Ouluun tullessaan Säästöpankki Sammon toimitusjohtajaksi. Tätä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti kansanedustajuuden rinnalla. Kokko oli ensin Kokoomuksen kaupunginvaltuutettu Oulussa vuosina 1934–1936 ja sen jälkeen kansanedustaja vuosina 1936–1943.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Laati, Iisakki: Mitä Missä Milloin 1951, s. 138. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Otava, 1950.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Lauerma, Matti, toim. Markku Onttonen ja Hilkka Vitikka: Jääkärien tie. Porvoo, Helsinki, Juva: WSOY, 1984. ISBN 951-0-12588-1.
  • Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia V 1918-1945. Oulu: Oulun kaupunki, 1982. ISBN 951-9234-03-9.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]