Andersson valmistui ylioppilaaksi vuonna 1990. Hän on koulutukseltaan valtiotieteiden maisteri Åbo Akademista.[2] Ennen eduskuntaa hän työskenteli tanssinopettajana (1985–1995) ja toimittajana (1991–1992).[1] Andersson pyrki eduskuntaan ensimmäisen kerran vuoden 1991 vaaleissa, muttei tullut valituksi. Kun Andersson valittiin kansanedustajaksi vuoden 1995 vaaleissa hän oli pienen vauvan äiti ja herätti huomiota imetettyään eduskunnan tiloissa, mitä osa kansanedustajista piti sopimattomana.[3]
Eduskunnassa Andersson oli muun muassa pankkivaltuuston jäsen vuosina 2003–2007 ja lakivaliokunnan puheenjohtaja vuosina 2009–2011. Vuosina 2001–2003 hän oli vihreän eduskuntaryhmän puheenjohtaja ja vuosina 2007–2009 ensimmäinen varapuheenjohtaja.[1]
Syksyllä 2009 Andersson ilmoitti, ettei asetu ehdolle vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän perusteli päätöstään perhesyillä.[4] Huhtikuussa 2011 hän aloitti yhteiskuntavastuuasiantuntijana Perjantai Markkinointiviestinnässä.[5] Helmikuun lopulla 2015 Andersson aloitti Mannerheimin Lastensuojeluliiton Varsinais-Suomen piirin toiminnanjohtajana.[6]