Psykoterapeutti

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Psykoterapeutti on terveysalan ammattinimike psykoterapiahoitoa antavalle henkilölle. Ammatti on Suomessa suojattu lailla; sitä saavat käyttää ainoastaan asianmukaisen koulutuksen saaneet ja Valviran hyväksymät henkilöt.

Psykoterapiakoulutukseen hankkiutuvan soveltuvia pohjakoulutuksia ovat esimerkiksi psykologi, psykiatri, erikoissairaanhoitaja ja sosiaalityöntekijä. [1]

Psykoterapeutin vaatimukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoterapeutiksi haluavalta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan tutkinto, teoreettinen lisäkoulutus, työnohjauksessa suoritettu harjoittelu ja soveltuvuus ammattiin sekä omakohtainen psykoterapia. Erityistason psykoterapeutilta vaaditaan soveltuva terveydenhoitoalan perustutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai psykiatrinen erikoissairaanhoitaja, vähintään kahden vuoden työkokemus, 250 tunnin omakohtainen psykoterapia ja lisäopintoja keskimäärin kolme vuotta. Vaativan erityistason psykoterapeutin pohjakoulutus on oltava soveltuva korkeakouluasteen tutkinto, esimerkiksi psykologi, lääkäri tai muu akateeminen loppututkinto. Lisäopintoja on oltava keskimäärin neljä ja puoli vuotta, ja oman psykoterapian kesto vähintään 500 tuntia.[2]

Psykoterapeuttikoulutuksessa kouluttajatahoina toimivat erilaiset psykoterapiayhteisöt. Koulutuksesta vastaa VET-tason psykoterapeutti.

Psykoterapiapalvelut Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Psykoterapeutin ammattinimikkeen käyttöoikeus oli keväällä 2009 Terhikki-rekisterissä 4 909 henkilöllä. Keväällä 2009 tehdyn kyselyn perusteella (vastausprosentti 65 %) neljäsosa rekisterissä olevista psykoterapeuteista ilmoitti, etteivät he tuota psykoterapiapalveluja. Vastanneista aktiivisista psykoterapeuteista (noin 2 366) 78 % oli naisia ja keski-ikä oli 53 vuotta. Yleisin psykoterapeuttien pohjakoulutus oli psykologi, seuraavaksi yleisimmät olivat sairaanhoitaja ja lääkäri.

Useimmat psykoterapeutit tarjosivat pitkäkestoista yksilöpsykoterapiaa. Psykoterapiakoulutussuuntauksista yleisimpiä olivat perheterapia, psykodynaaminen psykoterapia, psykoanalyyttinen terapia ja kognitiivinen psykoterapia sekä ratkaisukeskeinen psykoterapia, tosin lähes kolmannes vastaajista ilmoitti useamman kuin yhden koulutussuuntauksen.

Psykoterapiapalveluja tuotettiin pääasiassa ammatinharjoittajina. Puolet kyselyyn vastanneista ilmoitti, että heidän asiakkaansa kustansivat psykoterapiapalveluista itse vähintään omavastuuosuuden. Matalan kynnyksen ja lyhyiden psykoterapiapalvelujen tarjontaa pidettiin puutteellisena ja psykoterapiaan ohjaamisjärjestelmää riittämättömänä. Selvityksen perusteella alueelliset erot psykoterapeuttien ja psykoterapiapalvelujen jakautumisessa olivat suuria. Erot koskivat sekä psykoterapiapalvelujen tarjontaa ja koulutussuuntauksia että järjestäjä- ja maksajatahoja. [3]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Psykoterapia www.mielenterveystalo.fi. Viitattu 2.6.2018.
  2. Pirjo Lehtovuori: Psykoterapiakoulutus
  3. Valkonen J, Henriksson M, Tuulio-Henriksson A, Autti-Rämö I.: Psykoterapiapalvelut ja niiden järjestäminen (pdf) Psykoterapeutit Suomessa. Kela.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]