Psykodynaaminen psykologia

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Psykodynaaminen psykologia koostuu Sigmund Freudin kehittämän psykoanalyysin pohjalta syntyneistä malleista ja teorioista. Freudin teoriaa ja hänen hoitomuotoaan kutsutaan yhdessä psykoanalyysiksi. Psykoanalyysi ja sen pohjalta luodut teoriat muodostavat siis yhdessä psykodynaamisen psykologian.

Freudin teoria pyrki kuvaamaan mielen toiminnan suhdetta sisäisiin haluihin ja yllykkeisiin sekä ympäristön vaatimuksiin. Jotkin sisäiset halut, kuten aggressiivisuus ja seksuaalisuus ovat sellaisia, että niiden välitön tyydyttäminen toisi yhteiskunnassa suuria ongelmia.

Psyyken rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Freud erotti psyyken rakenteesta kolme tasoa. Ensimmäinen taso, joka on luonteenomainen aivan pienelle lapselle, pyrkii välittömään tyydytykseen piittaamatta seurauksista. Tätä tasoa kutsutaan viettipohjaksi. Toisella tasolla ihmiselle muodostuu yliminä. Yliminän vaatimukset ovat usein kohtuuttomia, ja yliminä saattaa vaatia täydellisyyttä hinnalla millä hyvänsä. Näiden kahden tason välillä on Freudin mukaan tasapainotteleva taso, minä. Minä pyrkii siis tasoittamaan kahden jyrkän näkemyksen eli yliminän ja viettipohjan välistä jännitystä ja ohjaamaan yksilön toimintaa yksilön etujen mukaisesti. Minä pyrkii toimimaan tosiasiat huomioiden eli noudattamaan todellisuusperiaatetta.

Psykodynaamisen psykologian mukaan ihmisen mielestä suurin osa on tiedostamatonta. Ihmisen tietoisuutta on verrattu jäävuoreen, josta vain pieni osa on pinnan yläpuolella ja suurin osa näkymättömissä pinnan alla. Tämä tiedostamaton osa mielestä vaikuttaa ratkaisevasti kaikkeen ihmisen toimintaan. Tiedostamatonta tietoisuutta ovat muun muassa lapsuudessa koetut pettymykset ja murheet. Lapsuuden tutkiminen onkin yksi keskeisimmistä asioista psykodynaamisessa psykologiassa.

Freudin psykoanalyysi loi pohjan nykyaikaiselle psykoterapialle, joka perustuu siihen, että potilas kertoo vapaasti ajatuksistaan ja terapeutti kuuntelee aktiivisesti. Psykodynaamisessa työskentelyssä terapeutti johdattelee keskustelua suuntaan, jonka uskoo paljastavan potilaansa ongelman. Psykoanalyysi ei yleensä sovi synnynnäisiin neurologisiin ongelmiin kuten autismi ja Aspergerin oireyhtymä. [1]

Ongelmallisena voidaan pitää sitä, että monia psykodynaamisen psykologian teorioita on vaikea osoittaa oikeaksi tai vääriksi, koska suurin osa sen aineistosta perustuu ihmisten omiin kertomuksiin ja terapeutin päätelmiin.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Brummer, Matti & Enckell, Henrik (toim.): Lasten ja nuorten psykoterapia. Porvoo Helsinki: WSOY, 2005. ISBN 951-0-28674-5.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tähkä, Veikko: Psykoterapian perusteet psykoanalyyttisen teorian pohjalta. Porvoo Helsinki: WSOY, 1970. – 6. painos: Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1993. ISBN 951-0-10562-7.