Ympäristöpuolue Vihreät

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ympäristöpuolue Vihreät
Miljöpartiet de Gröna

Miljöpartiet.png

Perustettu 20. syyskuuta 1981
Johto Gustav Fridolin (pj.)
Åsa Romson (pj.)
Anders Wallner (puoluesihteeri)
Ideologia vihreä liike[1]
Poliittinen kirjo keskusta-vasemmisto
Toimisto Pustegränd 1-3,
Tukholma
Valtiopäivät
25 / 349
Euroopan parlamentti
4 / 20
Kansainväliset jäsenyydet Euroopan vihreä puolue
Global Greens
Nuorisojärjestö Gröna Ungdom
Varhaisnuorisojärjestö Gröna Studenter
Kotisivu www.mp.se

Ympäristöpuolue Vihreät (ruots. Miljöpartiet de Gröna) on puolue Ruotsissa. Ympäristöpuolue Vihreät on perustettu 1981 ja puolue pääsi valtiopäiville ensimmäisen kerran vuoden 1988 vaaleissa, mutta menetti jäätyään äänikynnyksen alapuolelle kaikki paikkansa seuraavissa vuoden 1991 vaaleissa. Takaisin valtiopäiville Ympäristöpuolue palasi vuonna 1994, ja on ollut siitä lähtien jatkuvasti edustettuna valtiopäivillä.

Ympäristöpuolueen symboli eli tunnus on voikukka. Valinta perustuu käsitykseen siitä, että se tunkeutuu asfaltinkin läpi; todiste siitä, että luonto on vahva voima, joka pystyy voittamaan kaikki vastustajansa. Monilla muilla vastaavilla puolueilla on tunnuksenaan auringonkukka.

Ideologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolue perustaa ideologiansa ”solidaarisuuteen eläimiä, luontoa ja ekologista järjestelmää, tulevia sukupolvia, maailman kaikkia ihmisiä kohtaan” (puolueohjelma 1§).

Puolue on perustamisestaan alkaen sanonut, että se ei ole osa vanhaa puolueideologiaa oikeisto–vasemmisto-akselilla, vaan edustaa vihreää ideologiaa. Ympäristöpuolue sai arvosanan 5 kun äänestäjät luokittelivat sen vuonna 1982 asteikolla 1–10, jonka ääripäät olivat äärivasemmisto (1) ja äärioikeisto (10). Tosin vuonna 1994 puolue sai samassa luokittelussa arvosanan 3,9. Viime vuosien yhteistyö valtiopäivillä sosiaalidemokraattien ja Vasemmistopuolueen kanssa on saanut aikaan sen, että joidenkin mielestä Ympäristöpuolue Vihreät on vasemmistopuolue. Tosin noin 15 kunnassa eri puolilla maata puolue on tehnyt yhteistyötä porvaripuolueiden kanssa.

Nuorisojärjestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolueen nuorisojärjestö on Grön Ungdom (suom. Vihreä nuoriso). Nuorisojärjestö on osa puoluetta eli nuorisojärjestön jäsen on automaattisesti myös puolueen jäsen. Tämä on ainutlaatuista Ruotsin valtiopäiväpuolueiden keskuudessa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolue Vihreät perustettiin 1981. Puolue osallistui vuosien 1982 ja 1985 valtiopäivävaaleihin, mutta vasta 1988 se pystyi ylittämään äänikynnyksen. Tuolloin Ympäristöpuolue Vihreät oli ensimmäinen uusi puolue Ruotsin valtiopäivillä 70 vuoteen. Tosin seuraavissa vaaleissa 1991 Ympäristöpuolue kärsi suuren tappion menettäen kaikki kansanedustajansa, kunnes se palasi jälleen valtiopäiville 1994.

Vuonna 1995 Ruotsin ensimmäisissä europarlamenttivaaleissa Ympäristöpuolue sai ennätyssuuren 17,2 %:n kannatuksen. Vuoden 1998 valtiopäivävaaleissa puolue koki pienen tappion, mutta voitti poliittista vaikutusvaltaa sen avulla, että sosiaalidemokraatit saivat huonoimman vaalituloksen vuosikymmeniin, minkä vuoksi heidän oli pakko tehdä yhteistyötä Ympäristöpuolueen ja Vasemmistopuolueen kanssa valtiopäivillä saadakseen toimintakykyisen vähemmistöhallituksen.

Puoluejohto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puoluejohtajat vuosina 2002–2011, Peter Eriksson ja Maria Wetterstrand

Ympäristöpuolue Vihreät on valinnut puoluejohtajan sijasta itselleen kaksi ”puhetorvea” (ruots. språkrör), yhden miespuolisen ja yhden naispuolisen. Tätä ratkaisua puolue perustelee pyrkimyksellä tasa-arvoon kaikilla tasoilla ja pitkien työsuhdeiden puolestapuhumisella.lähde? Puolueen mukaan kaksi ”puhetorvea” voi myös paremmin jakaa työtä keskenään. Puolue määrittelee puhetorven tehtäväksi puolueen politiikan edistämisen, ei niinkään puolueen johtamisen.

”Puhetorvet”[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • 1984–1985 Pehr Gahrton ja Raghild Pohanka
  • 1985–1986 Birger Schlaug ja Raghild Pohanka
  • 1986–1988 Birger Schlaug ja Eva Goës
  • 1988–1990 Anders Nordin ja Fiona Björling
  • 1990–1992 Jan Axelsson ja Margarete Gisselberg
  • 1992–1999 Birger Schlaug ja Marianne Samuelsson
  • 1999–2000 Birger Schlaug ja Lotta Nilsson Hedström
  • 2000–2002 Matz Hammarström ja Lotta Nilsson Hedström
  • 2002–2011 Peter Eriksson ja Maria Wetterstrand
  • 2011– Åsa Romson ja Gustav Fridolin

Vaalimenestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valtiopäivävaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolueen säännöissä on määräys, että kukaan kansanedustaja ei saa olla valtiopäivillä kuin korkeintaan kolme istuntokautta peräkkäin. Sen jälkeen kyseinen henkilö ei saa tulla valituksi samaan tehtävään kolmeen vuoteen.

Ruotsissa on valtiopäivävaaleissa on käytössä neljän prosentin äänikynnys eli puolueen on saatava vähintään 4,0 % äänistä tai muuten se ei saa lainkaan kansanedustajia.

Vuosi Edustajia Äänimäärä  %-osuus
1982
0 / 349
91 787 1,7 %
1985
0 / 349
83 645 1,5 %
1988
20 / 349
296 935 5,5 %
1991
0 / 349
185 051 3,4 %
1994
18 / 349
279 042 5,0 %
1998
16 / 349
236 699 4,5 %
2002
17 / 349
246 392 4,6 %
2006
19 / 349
291 121 5,2 %
2010
25 / 349
437 435 7,3 %
2014
25 / 349
429 275 6,8 %

Europarlamenttivaalit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ympäristöpuolueen säännöissä on määrätty, että sama henkilö saa edustaa puoluetta korkeintaan kaksi peräkkäistä kautta. Tämän jälkeen kyseinen henkilö ei saa tulla valituksi uudestaan kolmeen vuoteen.

Vuosi Edustajia Äänimäärä  %-osuus
1995
4 / 22
462 092 17,2 %
1999
2 / 22
239 946 9,5 %
2004
1 / 19
142 704 6,0 %
2009
2 / 18

2 / 20
349 114 11,0 %
2014
4 / 20
572 591 15,4 %

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Sweden Parties and Elections in Europe. 2014. Viitattu 12.11.2015. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]