Olli-Poika Parviainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Olli-Poika Parviainen
Olli-Poika Parviainen 2016.jpg
Hämeenlinnan kaupunginjohtaja
23. elokuuta 2021 –
Edeltäjä Timo Kenakkala
Kansanedustaja
2015–2019
Ryhmä/puolue Vihreä eduskuntaryhmä
Vaalipiiri Pirkanmaan vaalipiiri
Henkilötiedot
Syntynyt20. syyskuuta 1980 (ikä 41)
Rauma
Aiheesta muualla
Kotisivu

Olli-Poika Parviainen (s. 20. syyskuuta 1980 Rauma[1]) on Hämeenlinnan kaupunginjohtaja.[2] Aikaisemmin Parviainen on toiminut valtiosihteerinä sisäministeriössä, vihreiden kansanedustajana, vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja Tampereen kaupunginvaltuutettuna sekä apulaispormestarina.[3][4][5][6]

Tausta ja työura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parviainen on valmistunut filosofian maisteriksi Tampereen yliopistosta vuonna 2016 ja medianomiksi Tampereen ammattikorkeakoulusta vuonna 2004.[1][7] Hän kävi Rauman lyseon lukiota, josta valmistui ylioppilaaksi vuonna 1999.[1]

Parviainen nimitettiin kesäkuussa 2019 Rinteen hallituksen sisäministeri Maria Ohisalon valtiosihteeriksi.[8] Parviainen toimi vuosina 2015–2019 vihreiden kansanedustajana ja sitä ennen vuodet 2011–2015 Tampereen apulaispormestarina.[9]

Parviainen on toiminut myös vuodesta 2017 Fimlab Laboratoriot Oy:n ja Tampereen Särkänniemi Oy:n hallitusten puheenjohtajana.[9]

Varhaisemmin urallaan Parviainen työskenteli muun muassa yrittäjänä, kansanedustajan avustajana, Hämeen ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan pääsihteerinä ja tietotekniikan tuntiopettajana.[10][1]

Politiikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parviainen valittiin Tampereen kaupunginvaltuustoon ensimmäisen kerran vuoden 2008 kunnallisvaaleissa ja uudelleen vuosina 2012, 2017 ja 2021.[2] Hän toimi kaupunginhallituksen jäsenenä vuosina 2009–2011 ja valtuustoryhmänsä puheenjohtajana 2009–2015. Tampereen apulaispormestarina hänen 2011–2015 vastuualueitaan olivat kaupungin osaamis- ja elinkeinopalvelut sekä elämänlaatu- ja sivistyspalvelut.[11]

Vuosina 2004–2009 Parviainen työskenteli vihreiden kansanedustaja Oras Tynkkysen avustajana. Hän on ollut vihreiden puoluehallituksen jäsen (2007–2009) ja varajäsen (2005–2007). Vuonna 2005 Parviainen oli Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton puheenjohtaja ja vuonna 2004 varapuheenjohtaja. Hän on myös Tampereen vihreiden nuorten perustajajäsen ja entinen puheenjohtaja (2003–2004) ja Tampereen vihreiden entinen puheenjohtaja (2006−2008). Parviainen on toiminut vihreiden liikennepoliittisen työryhmän sihteerinä (2005–2009) ja puheenjohtajana (2016 alkaen), kunnallista ilmastopolitiikkaa valmistelevan työryhmän sihteerinä (2008) ja puolueen valtakunnallisen kunnallisvaaliohjelman laatineen työryhmän puheenjohtajana (2011−2012).[7]

Parviainen on ollut myös Maan ystävien hallituksen (2006), Reilun kaupan edistämisyhdistyksen hallituksen (2006) ja Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovaltuuskunnan (2006–2008) jäsen.[7]

Kauppalehti Optio listasi Parviaisen yhdeksi tulevaisuuden johtavista poliitikoista 1980-luvulla syntyneitä käsittelevässä teemanumerossaan 18/2009.[12]

Parviainen oli ehdolla kansanedustajaksi vuoden 2011 eduskuntavaaleissa. Hän sai 1 145 ääntä eikä tullut valituksi.[13] Hän oli ehdolla vuoden 2015 eduskuntavaaleissa Pirkanmaan vaalipiirissä, sai 4437 ääntä ja tuli valituksi.[4][14] Eduskuntavaaleissa 2019 Parviainen sai 3343 ääntä, mikä ei riittänyt valituksi tulemiseen.[15] Parviainen oli ehdolla myös Europarlamenttivaaleissa vuonna 2019 keräten 9121 ääntä.[16]

Eduskunnassa Parviainen oli jäsen hallintovaliokunnassa ja tulevaisuusvaliokunnassa, varajäsen Euroopan neuvoston Suomen valtuuskunnassa sekä varapuheenjohtaja vihreässä eduskuntaryhmässä.[1] Parviainen oli jäsen myös Sisäministeriön Poliisiasiain neuvottelukunnassa[17] ja varajäsen Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANEssa.[18] Poliittisiksi painopisteikseen hän nimesi työllisyys-, kulttuuri- ja tietoyhteiskuntapolitiikan.

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Parviainen asui lapsuutensa ja nuoruutensa pääosin Raumalla. Tampereelle hän muutti vuonna 2000. Parviainen on naimisissa ja hänellä on vuonna 2013 ja 2015 syntyneet lapset. Hän harrastaa muun muassa musiikkia, lukemista sekä tietokone- ja roolipelejä.[10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Olli-Poika Parviainen. Suomen kansanedustajat. Eduskunta. Viitattu 31.5.2016.
  2. a b Ville Tiirikainen: Hämeenlinnan uusi kaupunginjohtaja Olli-Poika Parviainen: "Meidän täytyy kaupunkina muistuttaa Tampereen ja Helsingin suuntaan, miten merkittävä Hämeenlinna on" Yle.fi. 8.6.2021. Yle. Viitattu 5.9.2021.
  3. Iina Thomsson, Annastiina Salonen: Sisäministeri Ohisalon valtiosihteeri Olli-Poika Parviainen on valittu Hämeenlinnan kaupungin­johtajaksi Helsingin Sanomat. 7.6.2021. Sanoma Oyj. Viitattu 5.9.2021.
  4. a b Eduskuntavaalit 2015 - Tulos - Valitut ehdokkaat - Pirkanmaan vaalipiiri 22.4.2015. Oikeusministeriö. Viitattu 20.7.2015.
  5. Vihreä eduskuntaryhmä valitsi puheenjohtajiston 11.6.2015. Vihreät. Viitattu 20.7.2015.
  6. Anna-Kaisa Heinämäki Tampereen apulaispormestariksi 11.5.2015. Tampereen kaupunki. Viitattu 20.7.2015.
  7. a b c Ansioluettelo Ollipoikaparviainen.fi. 21.6.2016 (päivitetty). Viitattu 17.7.2016.
  8. Sisäministerin avustajat nimetty: valtiosihteeriksi Olli-Poika Parviainen Valtioneuvosto. Viitattu 19.8.2019.
  9. a b Jorma Ylönen: Hämeenlinna valitsi Olli-Poika Parviaisen Kuntalehti.fi. 7.6.2021. KL-Kustannus Oy. Viitattu 5.9.2021.
  10. a b Kuka Olli-Poika? Ollipoikaparviainen.fi. Viitattu 20.7.2015.
  11. Apulaispormestarit: Olli-Poika Parviainen Tampereen kaupunki. Viitattu 2.10.2012.
  12. Kunnallisvaalit 2012 Olli-Poika Parviainen. Viitattu 2.10.2013.
  13. Eduskuntavaalit 17.4.2011: Pirkanmaan vaalipiiri Vaalit.fi. 13.5.2011 (päivitetty). Oikeusministeriö. Viitattu 6.11.2014.
  14. Vuorimäki, Tiina: Olli-Poika Parviainen haluaa eduskuntaan – "Maailmanparannusviettini on aika kova" Aamulehti.fi. 6.11.2014. Viitattu 6.11.2014.
  15. https://www.iltalehti.fi/eduskuntavaalit-2019/tulospalvelu#/ehdokas/07/206
  16. Ylen Vaalikone 2019 - Yles Valkompass 2019 vaalikone.yle.fi. Viitattu 19.8.2019.
  17. Sisäministeriö: Valtioneuvosto asetti uuden poliisiasiain neuvottelukunnan intermin.fi. Viitattu 8.1.2016.
  18. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan kokoonpano Tasa-arvoasiain neuvottelukunta TANE. Viitattu 8.1.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]