Sameli Sivonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sameli Sivonen
Sameli Sivonen vihreiden puoluevaltuuskunnassa 2018
Sameli Sivonen vihreiden puoluevaltuuskunnassa 2018
Henkilötiedot
Syntynyt23. huhtikuuta 1991 (ikä 32)
Imatra
Tiedot
Puolue Vihreä liitto
Koulutus Arkkitehtuurin ja taloustieteen ylioppilas

Sameli Sivonen (s. 23. huhtikuuta 1991 Imatra) on suomalainen vihreitä edustava poliitikko ja Vihreiden nuorten puheenjohtaja vuosina 2018–2019. Sivonen on toiminut myös vuodesta 2017 Helsingin kaupungin varavaltuutettuna.

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivonen vietti lapsuutensa Imatralla, Lieksassa ja Kuopiossa. Nuoruutensa Sivonen asui Vantaalla sekä Helsingissä.[1] Hän valmistui ylioppilaaksi Helsingin kuvataidelukiosta 2011.[2] Lukuvuoden 2008–2009 Sivonen oli vaihto-oppilaana Yhdysvalloissa McLean High Schoolissa.[3] Sivonen opiskelee arkkitehtuuria Aalto-yliopistossa sekä taloustiedettä Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä tiedekunnassa.[4] Sivonen on ollut perustamassa Suomen arkkitehtiliitto SAFA:n opiskelija-alajaostoa Opiskelija-SAFAa, ja hän toimi O-SAFAn ensimmäisessä johtokunnassa vuonna 2016.[5]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sivonen on toiminut opiskelijapolitiikassa vuodesta 2015 lähtien, jolloin hänet valittiin vaalien suurimmalla äänimäärällä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan edustajistoon Vihreämpi Aalto -listalta.[6] Vuonna 2016 Sivonen toimi edustajiston varapuheenjohtajana.[7] Sivonen toimii myös Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan edustajistossa ja edustaa HYY:n vihreitälähde?.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa Sivonen valittiin varavaltuutetuksi Helsingin kaupunginvaltuustoon 546 äänellä.[8] Loppuvuodesta 2017 Sivonen valittiin Vihreiden nuorten puheenjohtajaksi vuosiksi 2018–2019. Hän toimi ensimmäisen vuoden tamperelaisen Iiris Suomelan puheenjohtajaparina. Vihreillä nuorilla on kaksi tasa-arvoista puheenjohtajaa.[9]

Sivonen on toiminut myös Vihreiden nuorten hallituksessa vuonna 2016 [10] ja vihreiden puoluevaltuuskunnassa 2017–2019 sekä varajäsenenä 2016.[11]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kuka Sameli? • Sameli Sivonen Sameli Sivonen. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  2. Helsingin kevään 2011 ylioppilaat Helsingin Uutiset. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  3. Sameli Sivosen kuulumiset Amerikasta smashtennis.sporttisaitti.com. Smash ry. Viitattu 15.3.2018.
  4. Cv • Sameli Sivonen Sameli Sivonen. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  5. Opiskelija-SAFA www.facebook.com. Viitattu 16.3.2018.
  6. AYY neljännet edustajistovaalit käytiin sähköisesti – Äänestysprosentti 30,16 % | Edustajistovaalit 2017 ayy.fi. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  7. Pöytäkirjat / Protokoll / Minutes 2016 - Edustajisto - Inside inside.ayy.fi. Viitattu 15.3.2018.
  8. Sameli Sivonen - Ylen Vaalikone 2017 Ylen Vaalikone 2017. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  9. Vihreät nuoret: Vihreät nuoret valitsi puheenjohtajaksi Sameli Sivosen ja pääsihteeriksi Salla Merikukan Vihreät nuoret. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 15.3.2018.
  10. Vihreät nuoret: Hallituksen kokousten päätöslistat 2016 Vihreät nuoret. Arkistoitu 16.3.2018. Viitattu 16.3.2018.
  11. Puoluevaltuuskunta Vihreät – De Gröna. 25.9.2014. Viitattu 16.3.2018.