Siirry sisältöön

Helsinki City Marathon

Wikipediasta
Helsinki City Marathon
Kilpailun lähtö elokuussa 2012.
Kilpailun lähtö elokuussa 2012.
Kaupunki Helsinki
Järjestäjä Suomen Urheiluliitto
Lajit maraton eli 42,195 kilometrin kestävyysjuoksu
Tapahtumat järjestetty 46 kertaa
Järjestämistiheys vuosittain
Ensimmäisen kerran 26. heinäkuuta 1981
Seuraavan kerran 8. toukokuuta 2027
Ajankohta vuosittain toukokuussa osana Helsinki City Runia
Osallistujat noin 4 000
Sivusto https://helsinkicityrun.fi/helsinkicitymarathon/

Helsinki City Marathon (HCM) on vuosittain toukokuussa järjestettävä maraton. Sen järjestävät yhteistyössä Suomen Urheiluliitto ja omistajaseurat Helsingin Kisa-Veikot, Viipurin Urheilijat ja Helsingin Poliisivoimailijat. Tapahtuma on järjestetty Helsingissä vuosittain vuodesta 1981 alkaen, ja juoksijoita tapahtumassa on noin 4 000. Maraton juostaan toukokuisin osana kaksipäiväistä Helsinki City Run -tapahtumaa.

Helsinki City Marathon järjestettiin ensimmäisen kerran 26. heinäkuuta 1981. Osallistujia oli 1 574, joista ulkomaalaisia oli 100. Seuraavana vuonna osallistujia oli jo 3 100, ja tapahtumasta liitettiin osaksi kansainvälistä kaupunkimaratonjärjestö AIMSia. City Marathonista tuli Helsingin ensimmäinen vakituinen maratontapahtuma: aiemmin vuosittain oli järjestetty vain niin kutsuttu Kaivopuiston maraton, joka oli tosiasiassa 25 kilometrin juoksukilpailu. Nimi sai vaikutteita New York City Marathonista.[1]

Vuonna 2016 kilpailuun osallistui 3 100 juoksijaa,[2] ja vuonna 2018 vuosittaiseksi osallistujamääräksi ilmoitettiin noin 4 000, joista 60 % miehiä.[3]

Osaksi Running Day -tapahtumaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoteen 2018 asti maraton järjestettiin pääasiallisesti elokuisin. Vuodesta 2018 lähtien kilpailu on kuitenkin järjestetty toukokuussa osana Helsinki City Run -tapahtumaa, lukuun ottamatta vuosia 2020 ja 2021, kun juoksu järjestettiin koronavirusrajoitusten vuoksi poikkeuksellisesti vasta lokakuussa. Samassa tapahtumassa juostaan maratonin ohella myös muita kilpailuja, kuten puolimaraton eli Helsinki City Half sekä viiden kilometrin juoksu Helsinki City 5. Tapahtuma tunnettiin vuosina 2018–2025 nimellä Helsinki City Running Day, kunnes sen nimeksi vaihdettiin Helsinki City Run.[4] Helsinki City Run on Suomen suurin ajanotollinen juoksutapahtuma, ja siihen on suurimmillaan osallistunut yli 22 000 juoksijaa.[5] Suurin osa osallistujista juoksee puolimaratonin.[6][7]

AjankohtaOsallistujamäärä[1]
26. heinäkuuta 1981 noin 1 574
17. heinäkuuta 1982 3 100
11. elokuuta 1983 4 889
21. heinäkuuta 1984 3 178
3. elokuuta 1985 yli 3 200
2. elokuuta 1986 3 943
1. elokuuta 1987 4 097
13. elokuuta 1988 4 823
12. elokuuta 1989 edellisvuotta hieman pienempi
11. elokuuta 1990 5 034
10. elokuuta 1991 5 034
15. elokuuta 1992 noin 4 500[8]
7. elokuuta 1993 edellisvuotta hieman suurempi
6. elokuuta 1994 edellisvuotta hieman pienempi
14. elokuuta 1995 alle 4 000
7. elokuuta 1996 yli 4 000
16. elokuuta 1997 yli 4 000
1. elokuuta 1998 alle 4 000
14. elokuuta 1999 yli 4 000
19. elokuuta 2000 5 614
18. elokuuta 2001 yli 5 000
17. elokuuta 2002 5 934
2. elokuuta 2003 yli 6 000
21. elokuuta 2004 6 830 (ennätys)
5. elokuuta 2005 6 022
19. elokuuta 2006
18. elokuuta 2007
16. elokuuta 2008
15. elokuuta 2009
14. elokuuta 2010
20. elokuuta 2011
18. elokuuta 2012
17. elokuuta 2013
16. elokuuta 2014
15. elokuuta 2015
13. elokuuta 2016
12. elokuuta 2017
12. elokuuta 2017 noin 3 200[9]
19. toukokuuta 2018
18. toukokuuta 2019
3. lokakuuta 2020
2. lokakuuta 2021
14. toukokuuta 2022
13. toukokuuta 2023
11. toukokuuta 2024
17. toukokuuta 2025
16. toukokuuta 2026

Helsinki City Marathonin reitille merkittävän leiman antavat meri ja puistot. Lähes puolet reitistä kulkee seuraten Itämeren, pääasiassa Seurasaarenselän, rantaviivaa.

Juoksijoita Kauppa­torin läheisyydessä elokuun 2011 maratonilla.

Vanha reitti, joka oli käytössä vuoteen 2014 saakka, alkoi Olympia­stadionin edestä. Reitti kiersi aluksi Töölön, josta jatkettiin Munkk­iniemen rantaa myöten Kuusi­saareen ja sieltä Lehti­saaren kautta Keila­niemeen Espoon puolelle. Sen jälkeen reitti kulki Länsiväylän pohjoispuolella olevaa jalankulun ja pyöräilyn reittiä Lautta­saareen, sieltä edelleen Ruoho­lahteen ja kantakaupungin eteläisiä rantoja myötäillen Eiran ja Kaivopuiston kautta Kauppa­torille ja Esplanadille. Tällöin matkaa oli kertynyt jo 25 kilometriä. Esplanadilta Olympiastadionille palattiin suurelta osin samaa reittiä kuin sinne oli tultukin, mutta ei poikettu Espoon puolelle vaan oikaistiin Lautta­saaresta Kaski­saaren kautta Lehti­saareen. Paluu­matkalla ei myöskään kierretty Töölöä, vaan Munkkiniemestä juostiin suoraan Olympiastadionille.

Helsingin keskustan läpi juostaan Baanalla, entisen satamaradan reitillä. Kuva vuoden 2021 tapahtumasta, joka järjestettiin poikkeuksellisesti syksyllä.

Vuonna 2015 otettiin käyttöön uusi juoksureitti. Se alkoi Olympia­stadionin edestä Mäntymäen­tieltä, josta juostiin Urheilu­katua ja Mannerheimin­tietä pitkin Ruskeasuolle, sieltä Pikku-Huopa­lahden kautta Munkki­niemeen sekä edelleen Kuusisaaren, Lehtisaaren ja Kaski­saaren kautta Lauttasaareen ja sieltä Ruoho­lahteen. Tämän jälkeen kierrettiin kanta­kaupungin eteläisiä rantoja myötäillen Eiran ja Kaivopuiston kautta Kauppa­torille saakka, josta palattiin osittain samaa reittiä Ruoho­lahteen. Ruoholahdesta jatketaan Baanaa myöten Kansalaistorille ja sieltä Töölönlahden länsirantaa myöten Olympia­stadionille. Tämän jälkeen juostaan vielä toinen kierros muutoin samaa reittiä, mutta Ruoho­lahdesta ei poiketa rantoja myöten Kauppa­torille, vaan Lauttasaaren suunnalta Ruoholahteen saavuttua käännytään suoraan Baanalle ja sitä myöten Töölön­lahdelle. Maaliviiva sijaitsi Olympia­stadionin remontin vuoksi vuosina 2016–2020 Töölön jalkapallostadionilla.[10][11]

Vuoden 2019 Helsinki City Marathonilla juostut tulokset ovat tilastoissa epävirallisina reitinmittaukseen liittyvien epäselvyyksien takia.[12]

Vuonna 2022 otettiin käyttöön juoksureitti, josta on poistettu kokonaan muun muassa Kaivopuiston alue. Reitti juostaan yhteen suuntaan kahdesti ympäri. Juoksureitti alkaa Olympia­stadionilta ja jatkuu Hesperianpuiston ja Töölönlahdenpuiston kautta Baanaa pitkin Ruoholahteen ja Lauttasaareen sekä Kaski­saaren, Lehtisaaren ja Kuusisaaren kautta Munkkiniemeen ja Meilahteen. Meilahdesta reitti jatkuu Pikku-Huopalahden kautta Keskuspuistoon ja takaisin Olympiastadionille. Reittimuutoksella vähennettiin nousuja ja raitiokiskoilla juoksua.[13] Vuoden 2023 kilpailua varten reitiltä vähennettiin nousuja entisestään viemällä linjaus Niemenmäen kohdalla lähemmäs Pikku Huopalahden rantaa.[14]

Vuonna 2025 reitin ensimmäisellä kierroksella juostiin Mannerheimintietä pitkin oopperatalon ja Eduskuntatalon välisellä osuudella, ja vasta toisella kierroksella reitti palasi Hesperianpuistoon ja Töölönlahdenpuistoon.[15][16] Vuonna 2026 reitistä poistettiin kokonaan Pikku Huopalahti, ja sen sijaan reittiä pidennettiin hieman sekä Ruoholahdessa että Meilahdessa.[17]

VuosiMiehetTulos (t:m:s)NaisetTulos (t:m:s)
1981Günther Mielke2:23:35Sinikka Toropainen2:53:15
1982Dominique Chauvelier2:17:022:41:18
1983Francisco Medina2:25:39Sinikka Keskitalo2:39:43
1984Niilo Kemppe2:20:41Diane Palmason2:48:21
1985 Jorma Sippola2:15:36Irmeli Ruponen2:50:56
1986Tommy Persson2:17:11Sinikka Toropainen2:49:00
1987Douglas Orr2:19:57Marita Yli-ilkka2:41:53
19882:16:43Ritva Lemettinen2:42:35
1989Jouni Kortelainen2:18:582:40:32
1990Aleksandr Beljaev2:14:36 Svetlana Netchaeva2:39:03
1991Anatoliy Korepanov2:18:06 Albina Galimova2:36:14
1992Aleksandr Belyayev2:20:39 Garifa Baijanova2:42:41
1993Martin Fiz2:12:47Anne Jääskeläinen2:43:32
1994Zerehune Gitaw2:20:18 Sylvia Renz2:41:30
1995Tesfaye Bekele2:16:59 Roza Vladimirova2:54:03
1996 Julius Mtibani2:19:00Svetlana Netchaeva2:47:38
19972:18:07 Galina Yatsenko2:41:38
19982:21:24Tatiana Maslova2:45:30
1999Pavel Loskutov2:19:182:47:10
2000Nikolaos Pollias2:18:46Tatiana Ivanova2:44:31
2001Daniel Kipcheru2:18:432:45:56
2002Sebastian Panga2:18:39Tatyana Zolotareva2:50:10
2003 Giorgio Calcaterra 2:20:55 2:57:03
2004 Dmitriy Kondrashov 2:21:24 Jennifer Lotoiywo 2:57:26
2005 Vener Kashayev 2:20:00 Ritva Lemettinen 3:00:24
2006 Francis Komu 2:18:26 Haile Kebelush 2:52:47
2007 Peter Kipyator 2:20:31 Florence Kandie 2:51:05
2008 Johnstone Kembo 2:24:31 Margarita Plaksina 2:40:47
2009 Pavel Andreyev 2:22:34 2:45:28
2010 Girma Gezahegne Beyene 2:22:36 Leena Puotiniemi 2:49:11
2011 Pius Ondoro Dominic 2:23:24 2:38:05
2012 Titus Kurgat Kipkorir 2:22:47 Salome Biwott Cherono 2:41:55
2013 Hosea Kipkemoi Kiplagat 2:22:26 Leena Puotiniemi 2:42:03
2014 Justus Kiprono Kipchirchir 2:20:42 Natalya Starkova 2:37:56
2015 Hiroki Nakajima 2:38:25 Elina Junnila 2:54:13
2016 Robert Magut Kimaru 2:27:31 Anna Herzberg 2:56:29
2017 2:27:39 Anastasija Zakharova 3:06:41
2018 2:29:39 Katarina Skräddar 2:54:40
2019 2:27:06 2:50:52
2020 Joni Hirvikallio 2:29:47 Soili Kosonen 2:55:28
2021 Mbacha Eric Mangeh 2:21:35 Aleksandra Borodinova 2:43:19
2022 Oscar Holmström 2:24:57 Annemari Kiekara 2:41:11
2023 Mbacha Eric Mangeh 2:26:14 Petra Kilpeläinen 2:47:54
2024 Oscar Holmström 2:24:10 Koleta Moravcová 3:07:15
2025 Jack Nixon 2:25:17 Eira Rapp 2:48:30
2026 Kari Heikura 2:21:06 Petra Kilpeläinen 2:46:34
  • Miehet: 2.12.47 Martín Fiz, Espanja, 1993[18]
  • Naiset: 2.36.14 Albina Galimova, Venäjä, 1991[18]
  • Tulokset helsinkicityrunningday.fi. Viitattu 23.7.2024.
  1. 1 2 Kangasharju, Arja: Minun maratonini: Helsinki City Marathon 25 vuotta, s. 9–20. Suomen Urheiluliiton Julkaisut Oy, 2005. ISBN 951-96491-7-4
  2. Salomaa, Marja: Helsingin kesään uusi maraton: Kilpajuoksijoiden luotsaama tapahtuma tähtää Suomen suurimmaksi, varoja haetaan joukkorahoituksella Helsingin Sanomat. 13.10.2017. Viitattu 19.5.2025.
  3. Helsinki City Running Day 2018 -tapahtumayhteistyösopimus paatokset.hel.fi. 21.3.2018. Viitattu 22.5.2025.
  4. Kiitos kaikille 2018 Helsinki City Running Dayssa mukana olleille ja tervetuloa mukaan myös ensi vuonna 18.5.2019! helsinkicityrunningday.fi. 4.6.2018. Viitattu 13.5.2024.
  5. Hepojärvi, Harri: Alisa Vainio sairastui – ”Elämäni kauhein tauti” Iltalehti. Viitattu 16.5.2026.
  6. Heikkilälle ei löytynyt haastajaa HCRD:n viitosella – Suni naisten kilpailun nopein Juoksija. 18.5.2025. Viitattu 22.5.2025.
  7. Tapahtumat Helsingissä toukokuussa 2025 omabussi.fi. 29.4.2025. Viitattu 22.5.2025.
  8. Möttölä, Matias: Helsinki City Marathonin osallistujamäärä pudonnut Helsingin Sanomat. 13.8.1992. Viitattu 8.9.2026.
  9. Seiro, Arno: 3200 Helsinki City Marathonin juoksijaa kansoitti pääkaupungin katuja 12.8.2017. Helsingin Sanomat. Viitattu 8.9.2026.
  10. Reittikarta Helsinki City Marathon. Viitattu .8.2015.
  11. Tapahtumainfo, välilehti Reitti Helsinki City Marathon. Viitattu 17.8.2015.
  12. Tilastopaja tilastopaja.eu.
  13. Tässä on HCM 2022 -reitti! helsinkicityrunningday.fi. 24.1.2022. Viitattu 13.5.2024.
  14. Tässä on HCM 2022 -reitti! helsinkicityrunningday.fi. 22.2.2023. Viitattu 13.5.2024.
  15. Helsinki City Running Dayn juoksureitit Mannerheimintielle helsinkicityrunningday.fi. 22.11.2024. Viitattu 18.5.2025.
  16. Liikenneinfokartta 2025 helsinkicityrunningday.fi. Viitattu 18.5.2025.
  17. Reitit 2026 helsinkicityrun.fi. Viitattu 16.5.2026.
  18. 1 2 Helsinki City Marathon juostaan tänään 16.8.2014. Yle Uutiset. Viitattu 16.8.2014.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]