Helsingin maantiede

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Tämä artikkeli käsittelee Helsingin maantiedettä.

Vuonna 1946 toteutettiin suuri alueliitos, ja Helsingin alue kasvoi lähes kahdeksankertaiseksi.

Helsingin aluejako suurpiireihin, peruspiireihin ja osa-alueisiin vuonna 2011.
Helsingin aluejako kaupunginosiin.

Lounais-Sipoon liitoksen jälkeen Helsingin pinta-ala oli 2017-01-01 1. tammikuuta 2017 maanmittauslaitoksen mittausten mukaan 715,48 km², josta 214,21 km² on maata, 0,91 km² sisävesialueita ja loput 500,36 km² merivesialueita.[1]

Kaupungin maa-alueista on metsää 37,2 km², puistoja 9,9 km² ja maisemapeltoja tai niittyjä noin 8 km². Puistoalueita on yhteensä 6 020 hehtaaria. Puistot vaihtelevat klassisista muotopuistoista ydinkeskustasta alkavaan 10 km² laajuiseen Keskuspuistoon. Helsingin kaupunki omistaa lisäksi viheralueita muiden kuntien alueella 6 889 ha, muun muassa Sipoossa. Helsingissä on 42 luonnonsuojelualuetta, pinta-alaltaan noin 7,7 km².[2] Helsingin nimikkokasvi on vaahtera ja nimikkoeläin orava.[3][4]

Helsingin maa-alueen maantieteellinen keskipiste on Viikissä. Vuoden 2009 alueliitosten jälkeen maanmittauslaitos on laskenut maa-alueen keskipisteen sijaitsevan aivan Viikin opetus- ja tutkimustilan läheisyydessä. Koko kaupungin alueen keskipiste on merellä jossain Isosaaren lähistöllä.[5]

Korkeimmalla Helsingissä asutaan Jakomäenkalliolla, jonka korkeus on 59,5 metriä meren pinnasta. Jakomäenkalliolla on kerrostaloja.[6] Helsingin korkein maastokohta on Malminkartanonhuippu eli Malminkartanon täyttömäki, joka tehtiin rakentamisen ylijäämämassoista vuosina 1976–1996. Se nousee merenpinnasta 90 m:n korkeuteen. Huipulla on Hanna Vainion suunnittelema ympäristötaideteos ”Tuulet ja suunnat”. Helsingin korkein luonnollinen kukkula puolestaan sijaitsee Kivikon ulkoilupuiston pohjoisosassa, Porvoonväylän eteläpuolella, luontopolun varrella. Kukkulan korkeus on 62 m merenpinnasta.[7]

Seutu ja seutukunta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seutu on Helsinkiä ympyröivä metropolialue. Siihen kuuluvat Helsingin lisäksi Espoo, Vantaa, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Nurmijärvi, Sipoo, Tuusula ja Vihti. Metropolialueen ydintä kutsutaan pääkaupunkiseuduksi, johon kuuluvat Helsinki, Espoo, Vantaa, ja Kauniainen. Helsingin seutua laajempi alue on Helsingin seutukunta, johon kuuluvat Helsingin seudun lisäksi myös Karkkila, Lohja ja Siuntio ja joka on yksi Suomen seutukunnista.

Rannikot ja vesialueet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kantakaupunki sijaitsee niemellä. Niemi sijaitsee kahden mereltä sisämaahan työntyvän lahden välissä: länsipuolella on Seurasaarenselkä, itäpuolella Kruunuvuorenselkä ja sen jatkeena Vanhankaupunginlahti.

Seurasaarenselän yhdistää mereen noin puoli kilometriä leveä Lauttasaarensalmi kantakaupungin ja Lauttasaaren välissä. Sen läheisyydessä on Länsisatama ja sen alueella pienemmät lahdet Hietalahti ja Ruoholahti. Kantakaupungin luoteispuolella on Munkkiniemi, josta johtaa saariketju Lauttasaareen. Saarten väliset kapeat salmet yhdistävät Seurasaarenselän lännempänä sijaitsevaan Laajalahteen, jonka poikki kulkee Helsingin ja Espoon raja. Keskellä Seurasaarenselkää sijaitsee Seurasaari.

Kantakaupungin itäpuolella sijaitsevan Kruunuvuorenselän yhdistää avomereen joukko salmia, joiden välisillä saarilla on Suomenlinna. Kruunuvuorenselän lahtia ovat Eteläsatama ja Pohjoissatama, joiden välissä on Katajanokka. Pohjoissatamasta työntyy länteen salmi, joka johtaa Töölönlahteen. Salmen yli johtavat Hakaniemen silta ja Pitkäsilta sekä varsinaisen Töölönlahden suulla sijaitseva rautatiepenger.

Kruunuvuorenselän jatkeena pohjoisessa on Vanhankaupunginlahti, johon Vantaanjoki laskee. Välissä on joukko saaria, joista suurimmat ovat Kulosaari, Mustikkamaa ja Korkeasaari. Näiden itäpuolella on Herttoniemi ja sen edustalla suuret saaret Laajasalo ja Santahamina, jotka rajoittavat Kruunuvuorenselkää itäpuolelta. Laajasalon itäpuolellakin on suuria saaria kuten Vartiosaari, Villinki ja Karhusaari.

Kaupungin itäisimmässä osassa on laaja Vuosaaren niemimaa, jota rajoittavat Vartiokylänlahti ja Porvarinlahti.

Kaikkiaan Helsingissä on 317 saarta,[8] joista kaksi tuli Sipoon liitoksen myötä[9] ja rantaviivaa 122,5 kilometriä, josta liitosalueen osuus on 24,5 kilometriä.[10] Runsaiden täyttöalueiden vuoksi rantaviiva on varsinkin kantakaupungissa muuttunut voimakkaasti viimeisen parinsadan vuoden aikana.

Vielä 1800-luvun alussa nykyisen kanta­kaupungin pohjois­osissa oli kolme pienehköä järveä, Töölönjärvi nykyisen Pasilan rata­pihan paikkeilla, Huopalahden järvi sen pohjoispuolella sekä Sörnäisten järvi. Ne kaikki on kuitenkin myöhemmin kuivatettu,[11] ja nykyään Helsingissä ei ole enää yhtään järveksi luokiteltavaa vesialuetta.[12]

Vantaanjokeen laskee Helsingin ja Vantaan rajalla Keravanjoki, jota pitkin kaupunkien raja kulkee useita kilometrejä.

Ilmasto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingissä vallitsee merellisen ja mantereisen ilmaston välimuoto: talvet ovat suomalaisittain melko lauhoja ja kesät lämpimiä, joskin hellepäiviä on vähemmän kuin Etelä-Suomen sisämaassa. Merituuli viilentää kaupungin ilmaa keväisin, syksyllä vaikutus on päinvastainen; esimerkiksi vertailukaudella 1981-2010 terminen talvi alkoi Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla Ilmatieteen Laitoksen mukaan vasta 7. joulukuuta. Helsingin pakkasennätys mitattiin Kaisaniemessä tammikuussa 1987, jolloin lämpötila laski −34,3 °C asteeseen. Lämpöennätys on vastaavasti Ilmalassa mitattu +33,6 °C heinäkuussa 1943. Sadepäiviä (sademäärä väh. 0,1 mm) on keskimäärin 182 kappaletta vuodessa. Aurinkotuntien määrä on suurin Helsingin rannikolla ja laskee sisämaahan mentäessä. Kaudella 1981–2010 lähin mittauspaikka oli Helsinki-Vantaan lentoasema, jossa havaittiin 1 780 aurinkotuntia. Luku on korkeampi kuin sisä-Suomen mittausasemilla, mutta alempi kuin Suomenlahden saaristossa.[13] Auringon kulma kesäpäivänseisauksessa on korkeimmillaan 53,3° ja talvipäivänseisauksessa 6,5°.[14]

Kaisaniemen ilmastotilastoa
tammi helmi maalis huhti touko kesä heinä elo syys loka marras joulu
Vrk:n ka. ylin lämpötila (°C) −1,3 −1,9 1,5 7,6 14,4 18,5 21,5 19,8 14,6 9,0 3,7 0,5 ka. 9
Vrk:n ka. alin lämpötila (°C) −6,5 −7,4 −4,1 0,8 6,3 10,9 14,2 13,1 8,7 4,3 −0,6 −4,5 ka. 2,9
Vrk:n keskilämpötila (°C) −3,9 −4,7 −1,3 3,9 10,2 14,6 17,8 16,3 11,5 6,6 1,6 −2 ka. 5,9
Sademäärä (mm) 52 36 38 32 37 57 63 80 56 76 70 58 Σ 655
Sadepäivät (d) 19 17 15 11 11 14 12 15 14 16 18 20 Σ 182
L
ä
m
p
ö
t
i
l
a
−1,3
−6,5
−1,9
−7,4
1,5
−4,1
7,6
0,8
14,4
6,3
18,5
10,9
21,5
14,2
19,8
13,1
14,6
8,7
9,0
4,3
3,7
−0,6
0,5
−4,5
S
a
d
a
n
t
a
52
36
38
32
37
57
63
80
56
76
70
58


Lähde: Pirinen, Pentti et al: Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010. Ilmatieteen laitos, 2012. ISSN 0782-6079. ISBN 978-951-697-765-5 (nid.) ISBN 978-951-697-766-2 (pdf). Teoksen verkkoversio.

Kaupunginosat ja piirit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aluejakojen vertailu
Kaupunginosajako Piirijako
59 kaupunginosaa 8 suurpiiriä
33 peruspiiriä
148 osa-aluetta 148 osa-aluetta
404 pienaluetta 404 pienaluetta[15]

Asemakaavan mukaan Helsinki jakaantuu 59 kaupunginosaan, joista osa jaetaan vielä edelleen osa-alueisiin. Sen lisäksi lähinnä Helsingin kaupungin hallinnon tarpeita varten on luotu piirijako. Piirijaon yksikköinä ovat suurpiirit, peruspiirit ja osa-alueet. Osa-aluetasolla molemmat jaotukset ovat yhtäpitävät, mutta peruspiireistä vain osa on samoja kuin kaupunginosat. Näiden jakojen erona on myös, että piirijaolla muodostetaan kaupunginosia suurempia toiminnallisia alueita eli suurpiirejä, joita on kahdeksan.

Helsingin kantakaupunki oli alkuaan alue, joka kuului kaupunkiin ennen 1. tammikuuta 1946 tapahtunutta suurta alueliitosta eli kaupunginosia 1–27. Nykyisin se tarkoittaa tarkemmin määrittelemätöntä Helsingin ydinaluetta, esikaupunkien ja lähiöiden vastakohtana.

Usein kuultavat nimitykset liikekeskusta ja ydinkeskusta alkoivat yleistyä 1960-luvulla. Niillä tarkoitetaan yleensä Kluuvia sekä Kampin itä- ja pohjoisosia.

Kaupunginosat osa-alueineen suurpiireittäin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin kahdeksan suurpiiriä
Eteläinen suurpiiri: 1. Kruununhaka | 2. Kluuvi | 3. Kaartinkaupunki | 4. Kamppi | 5. Punavuori | 6. Eira | 7. Ullanlinna | 8. Katajanokka | 9. Kaivopuisto | 13. Etu-Töölö | 14. Taka-Töölö | 20. Länsisatama (Ruoholahti; Salmisaari; Lapinlahti; Jätkäsaari; Hernesaari) | 31. Lauttasaari (Kotkavuori; Vattuniemi; Myllykallio; Koivusaari) | 52. Suomenlinna
Läntinen suurpiiri: 15. Meilahti | 16. Ruskeasuo (Vanha Ruskeasuo; Pikku Huopalahti) | 18. Laakso | 29. Haaga (Etelä-Haaga; Kivihaka; Pohjois-Haaga; Lassila) | 30. Munkkiniemi (Vanha Munkkiniemi; Kuusisaari; Lehtisaari; Munkkivuori; Niemenmäki; Talinranta) | 32. Konala | 33. Kaarela (Kannelmäki; Maununneva; Malminkartano; Hakuninmaa; Kuninkaantammi; Honkasuo) | 46. Pitäjänmäki (Pajamäki; Tali; Reimarla; Marttila; Pitäjänmäen yritysalue)
Keskinen suurpiiri: 10. Sörnäinen (Vilhonvuori; Kalasatama; Sompasaari; Hanasaari) | 11. Kallio (Siltasaari; Linjat; Torkkelinmäki) | 12. Alppiharju (Harju; Alppila) | 17. Pasila (Länsi-Pasila; Pohjois-Pasila; Itä-Pasila; Keski-Pasila) | 21. Hermanni (Hermanninmäki; Hermanninranta; Kyläsaari) | 22. Vallila | 23. Toukola (Toukola; Arabianranta) | 24. Kumpula | 25. Käpylä | 26. Koskela | 27. Vanhakaupunki
Pohjoinen suurpiiri: 28. Oulunkylä (Pirkkola; Maunula; Metsälä; Patola; Veräjämäki; Maunulanpuisto; Veräjälaakso) | 34. Pakila (Länsi-Pakila; Itä-Pakila) | 35. Tuomarinkylä (Paloheinä; Torpparinmäki; Tuomarinkartano; Haltiala)
Koillinen suurpiiri: 36. Viikki (Viikinranta; Latokartano; Viikin tiedepuisto; Viikinmäki) | 37. Pukinmäki | 38. Malmi (Ylä-Malmi; Ala-Malmi; Pihlajamäki; Tattariharju; Malmin lentokenttä; Pihlajisto) | 39. Tapaninkylä (Tapaninvainio; Tapanila) | 40. Suutarila (Siltamäki; Tapulikaupunki; Töyrynummi) | 41. Suurmetsä (Puistola; Heikinlaakso; Tattarisuo; Alppikylä; Jakomäki)
Kaakkoinen suurpiiri: 19. Mustikkamaa–Korkeasaari | 42. Kulosaari | 43. Herttoniemi (Länsi-Herttoniemi; Roihuvuori; Herttoniemen yritysalue; Herttoniemenranta) | 44. Tammisalo | 48. Vartiosaari | 49. Laajasalo (Yliskylä; Jollas; Tullisaari; Kruunuvuorenranta; Hevossalmi) | 50. Villinki | 51. Santahamina | 53. Ulkosaaret (Länsisaaret; Itäsaaret; Aluemeri)
Itäinen suurpiiri: 45. Vartiokylä (Vartioharju; Puotila; Puotinharju; Myllypuro; Marjaniemi; Roihupellon teollisuusalue; Itäkeskus) | 47. Mellunkylä (Kontula; Vesala; Mellunmäki; Kivikko; Kurkimäki) | 54. Vuosaari (Keski-Vuosaari; Nordsjön kartano; Uutela; Meri-Rastila; Kallahti; Aurinkolahti; Rastila; Niinisaari; Mustavuori)
Östersundomin suurpiiri: 55. Östersundom | 56. Salmenkallio | 57. Talosaari | 58. Karhusaari | 59. Ultuna (Landbo, Puroniitty)

Väestö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin asukasluku (31.5.2017) on [16], josta suomenkielisiä on 83,7 %, ruotsinkielisiä 6,0 % ja muunkielisiä 10,2 %. Asukkaista on suurempi osa naisia (53,4 %) kuin muualla Suomessa (51,1 %). Kaupungin väestötiheys on 3 049,66 henkilöä/km² (maa-alueet). Miesten elinajanodote on Helsingissä 75,1 vuotta (koko Suomi 75,7 vuotta), naisten elinajanodote on Helsingissä 81,7 vuotta (koko Suomi 82,5 vuotta).[17][18]

Väkiluvun kehitys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin väestömäärän kehitys 1875–2012

Helsingin voimakas kasvu alkoi pääkaupungiksi tulemisen myötä 1810-luvulla. Se jatkui voimakkaana – lukuun ottamatta Suomen sisällissodan aikaa – aina 1960-luvulle, jolloin kaupungistumisen aalto, maaltapako kaksinkertaisti Helsingin väkiluvun 20 vuoden aikana.

Helsinki Syntymapaikka 2010.svg

1960-luvulla Helsingin väestönkasvu pysähtyi, kun pääkaupungin väestöä muutti Espoon ja Vantaan uusiin lähiöihin, jossa väestönkasvu jatkui entistä tahtia. Alettiin puhua pääkaupunkiseudusta. Myöhemmin Helsingin lisäksi myös Espoossa ja Vantaalla alkoi kaavoitus olla riittämätöntä ja tämän seurauksena Helsingin kaupunkiin alun perin suuntautunut muuttovirta alkoi ulottua yhä kauemmas Helsingin seudulle entisiin maaseutukuntiin ja vieläkin kauemmaksi, jopa Lohjalle, Hämeenlinnaan, Lahteen ja Porvooseen saakka.

Jos tarkastellaan pelkkää Helsingin kaupunkia, kasvutahti hidastui 1970-luvulla ja kääntyi jopa hetkelliseen laskuun asukkaiden muuttaessa naapurikuntiin, mutta 1990-luvun jälkeen kasvu oli jälleen positiivista, kunnes kääntyi hiljalleen laskuun 2000-luvun alussa. Vuosikymmenen jälkipuoliskolla väkiluku alkoi jälleen kasvaa ja helsinkiläisten lukumäärä ylitti 600 000:n rajan kesällä 2012.

Väestönkasvun suhteen tärkeimmät uudet asuinalueet Sipoon liitosalueen ohella ovat Jätkäsaari, Kalasatama, Keski-Pasila ja Kruunuvuorenranta. Kaupunkiseudun tulevaa kehitystä on selvitetty muun muassa kansainvälisen suunnittelukilpailun keinoin (Greater Helsinki Vision 2050).[19]

Helsingin vuonna 2016 valmistuvan yleiskaavan hyväksytyssä visiossa kaupungin tuleva väestönkasvu sijoittuu suurelta osin Kehä I:n sisäpuolelle, kasvavan raitiotieverkoston varrelle laajenevaan kantakaupunkiin. Visiossa arvioidaan Helsingin väkiluvun olevan vuonna 2050 noin 860 000.[20]

Vuosi Väkiluku[21] Pääkaupunkiseudun väkiluku
1875 23 000
1900 79 000
1910 119 000
1920 152 000
1930 206 000
1940 252 000 307 000
1950 369 000 408 000
1960 448 000 543 000
1970 524 000 693 000
1980 484 000 755 000
1990 491 000 822 000
2000 551 000 949 000
2010 588 343 1 038 000

Seuraavassa kuvaajassa on esitetty kaupungin väestönkehitys viiden vuoden välein vuodesta 1980 lähtien. Käytetty aluejako on 1.1.2013 tilanteen mukainen. Helsingin ja Sipoon välistä osakuntaliitosta ei kuitenkaan ole huomioitu tiedoissa vuosien 1980–2007 osalta.[22]

Helsingin väestönkehitys 1980–2013
Vuosi Asukkaita
1980
  
483 036
1985
  
485 795
1990
  
492 400
1995
  
525 031
2000
  
555 474
2005
  
560 905
2010
  
588 549
Lähde: Tilastokeskus.[23]

Ulkomaalaiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuodenvaihteessa 2011/2012 vieraskielisten (joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi) osuus Helsingin väestöstä oli 11,5 prosenttia. Suurimmat vieraskielisten ryhmät olivat venäjänkieliset (14 532), vironkieliset (9 065) ja somalinkieliset (6 843). Näihin kolmeen ryhmään kuului 45 prosenttia kaupungin vieraskielisistä. Vuonna 1990 vieraskielisten osuus oli ollut 1,3 prosenttia ja vuonna 2000 5,4 prosenttia.[24] Muiden kuin Suomen kansalaisten osuus kaupungin väestöstä oli vuodenvaihteessa 2011/2012 8 prosenttia.[24]

Taajamat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Helsingin keskustaajama

Vuoden 2011 lopussa Helsingissä oli 595 384 asukasta, joista 578 039 asui taajamissa, 504 haja-asutusalueilla ja 16 841 asukkaan asuinpaikan koordinaatit eivät olleet tiedossa. Taajama-aste lasketaan niistä asukkaista, joiden asuinpaikan koordinaatit ovat tiedossa; Helsingin taajama-aste on 99,9 prosenttia.[25] Helsingin taajamaväestö jakaantuu kolmen eri taajaman kesken:[26]

Näistä taajamista Helsingin keskustaajama ulottuu Helsingin lisäksi usean naapurikunnan alueelle.[26] Yhteensä Helsingin keskustaajamassa on 1 159 211 asukasta ja sen pinta-ala on 631,11 neliökilometriä.[27] Suomenlinnan taajama sijaitsee kokonaan Helsingissä. Söderkullan taajaman asukkaista pääosa asuu Sipoossa ja pieni osa taajamasta ulottuu myös Vantaan puolelle.[26]

Helsingin keskustaajaman alueella sijaitse kolme paikkatietomuotoisen alueluokituksen mukaista kaupunkialuetta: Helsingin, Keravan ja Järvenpään kaupunkialueet.[28]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pinta-alat kunnittain (Excel) 1.1.2017 1.1.2017. Maanmittauslaitos. Viitattu 2.7.2017.
  2. Lähde retkelle pääkaupunkiseudun luontoon: Retkikalenteri 2007, pdf:n sivu 11
  3. Mitkä ovat Helsingin nimikkoeläin ja nimikkokasvi? Kysy kirjastonhoitajalta. 30.8.2001. Helsingin kaupunginkirjasto. Viitattu 30. heinäkuuta 2013.
  4. Helsingin nimikkolajit 09.07.2012. Ympäristökeskus. Viitattu 30. heinäkuuta 2013.
  5. Helsingin uusi maantieteellinen keskipiste Viikissä 19.12.2005. Helsingin yliopisto. Viitattu 27.9.2011.
  6. Helsingin kaupunginkirjasto – Kysy mitä vain: Mikä on Helsingin korkein kohta kun rakennuksia ei huomioida?
  7. Lehtimäki, Elena: Kivikon luonto- ja kulttuuripolku (PDF) 19.12.2005. Helsingin ympäristökeskus. Viitattu 1.9.2007.
  8. Helsinki – Suomi matkaoppaat.com. Viitattu 31.7.2013.
  9. Helsingin tietokeskus
  10. Kaupunkisuunnitteluvirasto, ajankohtaista[vanhentunut linkki]
  11. Purojen Helsinki Viitattu 17.4.2013.
  12. Espoossa lähes sata järveä, Helsinki on järvetön (Internet Archive) HS.fi. 5.5.2007.
  13. Tilastoja Suomen ilmastosta 1981–2010 (Internet Archive) 2012. Ilmatieteen laitos. Viitattu 19.4.2014.
  14. Yliopiston almanakka 2012, s. 36. Ajasto / Helsingin Yliopisto. ISBN 6416346266002.
  15. Helsingin kaupunginhallituksen pöytäkirja 26.11.2012, §1329, kaupungin piirijaon tarkistaminen ja kaupunginosajaon muutokset Viitattu 20.12.2013.
  16. Ennakkoväkiluku sukupuolen mukaan alueittain, toukokuu 2017 31.5.2017. Tilastokeskus. Viitattu 4.7.2017.
  17. Tapani Valkonen ym.: Tutkimuksia 10/2007: Elinajanodotteen kehitys Helsingissä ja sen väestönosaryhmissä 1991–2005 17.12.2007. Helsingin kaupunki, tietokeskus. Viitattu 30.12.2007.
  18. Elinajanodote 8.9.2009. Tilastokeskus.
  19. Greater Helsinki Vision 2050 -kilpailu Helsingin Kaupunki. Viitattu 2.3.2014.
  20. Kaupunkikaava – Helsingin uusi yleiskaava: Visio 2050. Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto, 2013. Teoksen verkkoversio (pdf).
  21. Helsingin tilastollinen vuosikirja, s. 27. Helsingin kaupunki, tietokeskus, 2012. ISSN 1799-5264 (verkossa), ISSN 1799-6457 (painettu). Teoksen verkkoversio (pdf).
  22. Alaviite: Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980–2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.7.2013.
  23. Väestö kielen mukaan sekä ulkomaan kansalaisten määrä ja maa-pinta-ala alueittain 1980–2012 22.3.2013. Tilastokeskus. Viitattu 1.4.2013.
  24. a b Peuranen, Eeva-Kaisa & Vuori, Pekka: Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2011/2012 ja väestönmuutokset vuonna 2011. Helsingin kaupunki, tietokeskus. ISSN 1455-7231 (painettu), ISSN 1796-721X (verkossa). Teoksen verkkoversio (pdf).
  25. Taajama-aste alueittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  26. a b c Taajama- ja haja-asutusalueväestö iän ja sukupuolen mukaan kunnittain 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  27. Taajamat väkiluvun ja väestöntiheyden mukaan 31.12.2011 8.2.2013. Tilastokeskus. Viitattu 26.9.2013.
  28. Helminen, Ville et al: Paikkatietomuotoisen alueluokituksen muodostamisperiaatteet (pdf) Suomen ympäristökeskus. [vanhentunut linkki]