Tämä on lupaava artikkeli.

Aleksis Kiven muistopatsas

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee Helsingissä sijaitsevaa muistomerkkiä, sen vaiheita ja eri versioita. Muut Aleksis Kiven patsaat ja muistomerkit ovat täsmennyssivulla.
Aleksis Kiven muistopatsas
Waino Aaltonen Aleksis Kiven muistopatsas 1939.jpg
Nimi Aleksis Kiven muistopatsas
Tekijä Wäinö Aaltonen
Valmistumisvuosi 1939
Taiteenlaji pronssiveistos, muistomerkki
Sijainti Rautatientori
Paikkakunta Helsinki
Koordinaatit 60°10′18.05″N, 024°56′38.08″E

Aleksis Kiven muistopatsas on Wäinö Aaltosen veistämä pronssipatsas Helsingin Rautatientorilla Kansallisteatterin edustalla. Veistos paljastettiin Kiven syntymäpäivänä 10. lokakuuta 1939 hieman ennen talvisodan puhkeamista. Aaltonen oli tarjonnut kilpailuun rohkean kubistista ehdotusta, mutta vaihtoi tilaajien toiveesta perinteisempään muistomerkkityyliin.[1][2]

Teoksen osat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muistomerkissä Aleksis Kivi istuu mietiskelemässä. Istuimen kolmelle sivulle asennetut reliefit esittävät Kiven illuusioita ja kaipauksen kohteita hänen kirjallisesta tuotannostaan.

Keinu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reliefi Keinu on veistoksen oikealla sivulla.

Oikealla sivustalla oleva reliefi Keinu perustuu Kiven Kanervala-kokoelman (1866) runoon, jossa runon minä haluaa impensä kanssa keinuessaan lentää ”siivillä läntisen” Onnelan kaukaiseen maahan, ainaiseen lehtevien koivujen, kukkaketojen, loputtomien päivien kevääseen. Reliefi kuvaa Orfeuksen kaipuuta saavuttamattoman Eurydikeen luokse ja Orfeus-myyttiin liittyviä käsityksiä luovan työn ennakkoehdoista, joiden ohjaamana taiteilija joutuu tekemään perustavan valinnan taiteensa ja rakkauden välillä.[3]

Sydämeni laulu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sydämeni laulu sijaitsee veistoksen vasemmalla reunalla.

Sydämeni laulu veistoksen vasemmalla sivulla perustuu Seitsemän veljeksen Seunalan Annan kehtolauluun, jossa kaipuu kohdistuu tuonen lehdon hietakehtoon, josta on ”kaukana kavala maailma”. Reliefi sivuaa myös näkökulmaa Orfeus-teeman katabasikseen, kuolemankaipuuseen, johon runoilija on suuntautunut.[4]

Pako Impivaarasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Reliefi Pako Impivaarasta on veistoksen takasivulla.

Takasivustalla oleva reliefi Pako Impivaarasta on katkelma Seitsemästä veljeksestä, jossa veljekset joutuvat juopottelunsa päätteeksi pakenemaan palavasta pirtistään jouluyön pakkasessa vanhaan Jukolan taloon.[4]

Ikävyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aleksis Kiven ryno Ikävyys on kirjoitettu muistomerkin taakse.

Tuolin selkämyksessä on kaksi säkeistöä runosta Ikävyys (1866):

»Mi ikävyys,
mi hämäryys sieluni ympär
kuin syksy-iltainen autiol maal?
Turha vaiva täällä,
turha ompi taistelo
ja kaikkisuus maailman, turha!

En taivasta
mä tahdo, en yötä Gehennan,
enp' enään neitosta syliini suo.
Osani vain olkoon:
tietämisen tuskast pois.
kaik' äänetön tyhjyys olkoon.»
([4])

Veistoskilpailut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wäinö Aaltosen ehdotus kilpailun toisella kierroksella

Wäinö Aaltosen kubistisen kilpailuehdotuksen saviluonnos, korkeus 23 cm.[5]
Luonnoksen pohjalta tehty 115 cm korkea pronssiveistos Mäntän keskustassa. Muistomerkkinä se olisi ollut monin verroin suurempi.

Ennen veistoskilpailua Rautatientorille oli tarjottu erilaisia patsaita, kuten Eliel Saarisen kolonni ja Suomalaisen Naisasialiiton Minna Canthin patsas Kansallisteatterin edustalle.

Patsashankkeen käynnisti kirjailijaseura Kirjallinen Työ. Kirjailijat valitsivat Aleksis Kiven, kansalliskirjailijan joka oli ”suomalaisen hengen väkevin ja alkuperäisin edustaja”. Päämäärä paljastukselle oli Aleksis Kiven kuoleman 50-vuotispäivä vuonna 1922. Hankkeen takana oli kulttuurielämän keskeisiä vaikuttajia, mutta toteutusaika venyi yli kahdeksikymmeneksi vuodeksi.[6]

Kirjallisuuskriitikko J. V. Lehtonen, joka veti rahankeruutilaisuuksia määritteli Kiven patsashankkeen Runebergin muistomerkin vastakuvaksi. Hänen mukaansa Runebergin patsaassa kiteytyi vauras ruotsinkielinen kulttuuri. Kiven tuli olla kuva suomenkieliselle, siis suomalaiselle kulttuurille. Myös Kiven patsaan sijoituspaikka Kansallisteatterin edustalla oli yhtä merkityksellinen kuin Ruotsalaiselta teatterilta avautuva puisto.[7]

Aleksis Kiven muistopatsaasta Helsinkiin järjestettiin kilpailu 1928 ja 1930.[2] Ensimmäisen kilpailun ehdokkaista ei löytynyt sopivaa veistosta. Wäinö Aaltonen osallistui uusintakilpailuun modernistisen tyylitellyllä ja kubistisella ehdotuksella.[2] Sen saviluonnos on poltettuna ja lasitettuna Valtion taidemuseon kokoelmassa.[5] Muistomerkkiehdotukseen liittyi Rautatientorin päädyn korotus ja Kansallisteatterin julkisivun vahva pelkistäminen klassisin graniittipylväin. Kilpailun voitti tuolloin Aaltosen lanko ja hänen teostensa valaja Aukusti Veuro, joka kuitenkin luopui voitostaan. Toimikunta päätyi tilaamaan veistoksen Aaltoselta, mutta ehdotusta perinteisempänä versiona.[1][2] Wäinö Aaltosen katsottiin epävirallisena kansallisveistäjänä sopivan kansalliskirjailijan kuvaajaksi. Vuonna 1932 tilattu kipsiluonnos valmistui 1934 ja se valettiin pronssiin 1939.[2]

Aaltonen työskenteli aiheen parissa jo 1926 osallistuessaan vastaavaan muistomerkkikilpailuun Tampereella.[2] Hän lähetti kilpailuun tuolloin kolme ehdotusta, jotka voittivat kolme ensimmäistä palkintoa. Toteutetussa veistoksessa Runoilija ja muusa (1928) on kuvattu makaava runoilijahahmo ja häntä herättelevä muusa.[1][8] Jo Tampereen kilpailussa Aaltosella oli mukana myös kubistis-futuristisia ehdotuksia, joista yhden pohjalta hän myöhemmin teki kullatun 52 cm korkean veistoksen nimeltä Musica.[9][10]

Näköiskeskustelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wäinö Aaltonen viimeistelyvaiheessa olevan kipsiversion telineillä.
Albert Edelfeltin E. A. Forssellin kuvan perusteella tekemä piirustus Aleksis Kivestä, 1873.

Aaltonen muokkasi alkuperäistä ehdotustaan realistisemmaksi, kuten tilaajat toivoivat. Kansalliskirjailijan näköisyyden tavoittaminen herätti vilkasta keskustelua, ja muun muassa Kiven haudan aukaisua ehdotettiin, jotta veistos olisi mahdollisimman aidosti näköinen. Aaltonen piti kuitenkin ulkoista näköisyyttä tärkeämpänä kuvata Kiven mielenmaisemaa.[1]

Kirjailijan kasvonpiirteiden esikuvana on ollut muotokuvapiirros, jonka Kiven ystävä Ernst Albert Forssell teki kirjailijan kuolinvuoteella. Albert Edefelt käytti sitä pohjana laajalle levinneessä muotokuvapiirustuksessaan.[11] Hahmon istuvaan asentoon Aaltonen otti mallia vuonna 1926 tekemästään maalauksesta, joka esittää istuvaa naista.[2]

Aleksis Kivi kiinnosti Aaltosta erityisesti. Aaltonen on kertonut pohtineensa Kiven patsaan hahmoa 1910-luvun puolivälissä ja hän luki Kiven teoksia yhä uudestaan. Aaltonen oli perehtynyt myös tutkimuksiin ja keskusteli aiheesta tutkija Viljo Tarkiaisen kanssa.[1]

Patsaan muut versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Turun kaupunginteatterin edessä on muistomerkki, joka valettiin Helsingin muistopatsaan kipsiversion pohjalta. Aaltonen oli lahjoittanut Turun kaupungille kipsisen Aleksis Kiven pään, joka tuli valaa pronssiin. Metrin korkuinen veistos sijoitettiin parimetriselle punagraniittiselle jalustalle. Paikkana oli kauppatorin laidalla sijainneen Turun yliopiston päärakennuksen hotelli Phoenixin edusta. Veistos paljastettiin 1949. Rakennus kuitenkin purettiin 1950-luvulla, ja patsas siirrettiin konserttitaloon. Nykyisen paikkansa se sai uuden Kaupunginteatterin valmistuttua 1962.[11]

Kokonaisuudessaan rautatientorilla olevan veistoksen kipsiluonnos on näytteillä Nurmijärven pääkirjastossa.[12] Aiemmin tätä kipsipatsasta säilytettiin Kiven syntymäkodissa Palojoella, kunnes se päätettiin siirtää kirjastoon.

Aaltonen teki myös muistopatsaskilpailun toiseksi tulleesta kubistisesta ehdotuksesta muistomerkkikokoa pienemmän veistoksen. Runsaan metrin korkuinen veistos valettiin pronssiin 1950-luvulla. Amer-yhtymä osti sen vuonna 1970 ja sijoitti lopulta Tuusulan Riihikallioon tupakkatehtaansa portin viereen. Veistos ehti olla tällä paikalla lähes 40 vuotta, kunnes Gösta Serlachiuksen taidesäätiö osti sen. Teos siirrettiin Mäntän keskustorille vuonna 2009.[13][14]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Anna Korhonen: Aleksis Kivi -patsaan vaiheet (html) Sininen laulu. Helsinki: YLE Teema. Viitattu 29.3.2010.
  2. a b c d e f g Aleksis Kiven muistopatsas Julkiset veistokset. 2001. Helsinki: Helsingin taidemuseo. Viitattu 29.3.2010.
  3. Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa, s. 85. SKS, 2000.
  4. a b c Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa, s. 86. SKS, 2000.
  5. a b Wäinö Aaltonen: Aleksis Kivi, luonnos (teos kokoelmassa) Taidekokoelmat. noin 1930–32. Valtion taidemuseo. Viitattu 19.5.2012.
  6. Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa, s. 77. SKS, 2000.
  7. Lindgren, Liisa: Monumentum, muistomerkkien aatteita ja aikaa, s. 78. SKS, 2000.
  8. Wäinö Aaltonen: Wäinö Aaltonen – Runoilija ja muusa / Aleksis Kiven muistomerkki 2005. Tampere: Tampereen kaupunki, Nykytaiteen museo. Viitattu 19.5.2012.
  9. Ilvas, Juha: Wäinö Aaltonen. Teoksessa Kansallista taidetta – Suomalaista taidetta Kansallis-Osake-Pankin kokoelmissa, s. 140. Helsinki: Kansallis-Osake-Pankki, 1989. ISBN 951-889-000-5.
  10. Ahtola-Moorhouse, Leena: "Wäinö Aaltonen: Musica (Viulunsoittaja)". Teoksessa Huusko, Timo (toim.): Ateneum-opas, s. 89. Valtion taidemuseo, 2007. ISBN 9789515329943.
  11. a b Wäinö Aaltonen (1894–1966) Aleksis Kiven muistopatsas 26.10.2011. Turku: Wäinö Aaltosen museo. Viitattu 19.5.2012.
  12. Wäinö Aaltonen ja Kivi Nurmijärvi: Nurmijärven kirjasto- ja kulttuuripalvelut. Viitattu 29.3.2010.
  13. Valtonen, Kari: Kiven lähtöä ei huomattu Tuusulassa. Keski-Uusimaa, 2009, nro 26.02.2012, s. 7.
  14. Wäinö Aaltosen Kubistinen Kivi Mänttään 17.6.2009. Mänttä: Serlachius-museot. Viitattu 18.7.2010.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]