Helsingin Siion-seurakunta

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Siion-seurakunta Nordenskiöldinkadulla.

Helsingin Siion-seurakunta on helluntaiherätykseen kuuluva seurakunta Töölössä. Sillä on noin 500 jäsentä.

Siion seurakunta perustuu Jeesukseen uskovista, jotka uskovat Raamattuun sellaisenaan ja pyrkivät toteuttamaan sitä elämässään.

Seurakunnan päämäärä on julistaa Jumalan pelastavaa sanomaa kaikille.

Seurakunnan talous toimii seurakuntalaisten vapaaehtoisilla lahjoituksilla.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunta rekisteröityi vuonna 1945, jolloin nimeksi tuli Siion-seurakunta/Siion Lähetys ry. Vuonna 1958 seurakunnan saarnaajaksi tuli Vilho Soininen, joka toimi virassa kuolemaansa, vuoteen 1976 saakka. Työtä jatkoi Soinisen poika Rauno Soininen. Nykyään seurakunnan johtaja on v. 2006 lähtien Mikko Hursti, joka on edesmenneen "köyhien ystävän" Veikko Hurstin poika.

Vuonna 1960 osa jäsenistä erkaantui Siionista ja perusti Lähetysseurakunnan. Siion oli tuolloin jäsenenä varsinaisen helluntaiherätyksen ulkopuolisessa Suomen Vapaa Helluntaiherätys -nimisessä liikkeessä, jossa oli noin 3000 jäsentä. Vuonna 1984 Helsingin Siion siirtyi varsinaiseen helluntaiherätykseen.

Lähetystyö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siionilla on ulkolähetystyötä muun muassa Egyptissä, Sudanissa, Keniassa, Malesiassa, Israelissa ja Thaimaassa.

Sisälähetystyöhön kuuluvat seurakunnassa vakituisten kokousten lisäksi esim. katutyö ja lingalan kielisten kokoukset.

Toimintaa ja työmuotoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin Siion-seurakunnassa on jumalanpalveluksia suomeksi ja ranskaksi, rukousiltoja, nuorten aikuisten iltoja sekä rukouskokouksia.

Seurakunta on tunnettu karismaattisuudestaan.

Seurakunnassa oli nuorisotyöstä vastaava nuorisopastori Juha Österlund vuoden ajan. Nykyään nuorisotiimi vastaa nuorisotyöstä vapaaehtoisin voimin.

Seurakunta toimii suurimmalta osaltaan vapaaehtoistyöntekijöiden kautta.

Seurakunnassa panostetaan voimakkaasti ylistysmusiikkiin, jossa mukana on ammattimuusikkoja mm. kitaristi Jukka Tolonen ja Helsingin oopperassa soittava viulisti Soila Saaristo.

Nuorten aikuisten illat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunta panostaa uskollisesti nuorisotyöhön ja tukee sitä ylläpitämällä nuorten aikuisten iltoja lähes joka perjantai. Nuorten aikuisten illassa ei ole virallista nuorisopastoria mutta sen sijasta iltoja pyörittää seurakunnan hyväksyttämä "nuorten tiimi" johon kuuluu 8 jäsentä jotka kaikki tekevät iltoja vapaaehtoisesti.

Nuorten aikuisten illat saivat uuden aloituksen loppuvuodesta 2012 kun seurakuntaan palkattiin nuorisopastori Juha Österlund. Juha toimi vuoden verran vastaavana nuorten iltojen ylläpitäjänä kunnes työsopimuksen loputtua iltojen ylläpitäjiksi valittiin nuorten tiimi. Iltojen keskimääräinen kävijämäärä on ollut vaihtelevasti 20–40 henkilön väliltä.

Nuorten aikuisten iltojen näkyselvennä on tuoda ihmiset tuntemaan Jeesusta Kristusta ja opettaa kasvamaan uskovaisena. Illat ovat avoimet kaikenikäisille.

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • RV 34/2005, 24.8.2005, s. 13: Helsingin Siion-seurakunta 60 vuotta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]