Ortodoksinen Pokrovan seurakunta
_02.jpg)
Ortodoksinen Pokrovan seurakunta on Suomessa toimiva Moskovan patriarkaatin alainen ortodoksinen uskonnollinen yhdyskunta. Seurakuntaan kuuluu nykyään noin 350 jäsentä. Sen kirkko sijaitsee Helsingissä Munkkiniemen Tiilimäessä Tiilimäen ja Nuottapolun risteyksen tuntumassa. Yhteisö on saanut nimensä Pokrovasta eli Jumalanäidin Neitsyt Marian suojeluksen juhlasta. Yhteisön aiempi alkuperäinen nimi oli Yksityinen kreikkalais-katolinen kirkollinen yhdyskunta Viipurissa.[1]
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Historia Viipurissa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pokrovan seurakunnan perusti joulukuussa 1925 Viipurissa Anna Dmitrijevna Pugina yhdessä 20 Viipurissa asununeen venäläissyntyisen ortodoksin kanssa, — nämä olivat kaikki Suomen kansalaisia — jotka halusivat varmistaa perinteisen venäläisen ortodoksian säilymisen itsenäistyneessä Suomessa. Seurakunta rekisteröitiin virallisesti Suomen valtioneuvoston asetuksella yksityiseksi uskonnolliseksi järjestöksi 23. joulukuuta 1926. Kirkon vihkiminen tapahtui juuri ennen joulua, Kronstadtin Pyhän Johanneksen juhlapäivänä 2. tammikuuta 1927.[2][3]
Yhteisön itsenäistymisen taustalla oli nk. ajanlaskukiista eli Suomen ortodoksisessa kirkossa syntynyt kiista siirtymisestä juliaanisesta ajanlaskusta gregoriaaniseen ajanlaskuun. Uusi gregoriaaninen ajanlasku otettiin käyttöön Suomen ortodoksisessa kirkossa vuonna 1923 ja luostareissa vuonna 1925. Osa venäläisistä ei kuitenkaan hyväksynyt siirtymää, joka heidän mielestään soti ortodoksisen kirkon kanoneita vastaan.
Vuosina 1926–1939 seurakunta kokoontui jumalanpalveluksiin Anna Puginan kartanoon Viipurin Luostarinkadulle rakennettuun kotikirkkoon, jonka vihki käyttöön 2. tammikuuta 1927 Pokrovan seurakunnan ensimmäinen pappi, Terijoen kirkon rovasti Grigoriĭ Svetlovskiĭ metropoliitta Jevlogiĭn (Georgievskiĭ) siunauksella.[3]
Vanhan luvun eli juliaanisen kirkollisen kalenterin säilyttämisen ohella Pokrovan seurakunta ilmoitti yhdyskuntajärjestyksessään pyrkivänsä kirkkoslaavin takaamiseen jumalanpalveluskielenä. Lisäksi he ilmoittivat haluavansa säilyttää kirkossa venäläiset traditiot sekä toimittavansa jumalanpalvelukset lyhentämättöminä ja tarkasti sääntöjen mukaisesti.
Hiippakuntapiispakseen yhteisö valitsi Pariisissa toimineen Konstantinopolin patriarkaatin alaisen Länsi-Euroopan eksarkin, metropoliitta Jevlogiĭn.[3]
Joulukuun 29. päivänä 1935 seurakunnassa vieraili metropoliitta Jevlogiĭn apulaispiispa, Prahan piispa Sergiĭ (Koroljov), joka vihki yhteisölle diakoni Grigoriĭ Sandinin.[3]
Sotavuodet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Talvisodan aikaan Pokrovan seurakunta muutti vuonna 1939 Kangasniemelle Mikkelin lähelle, minne yhteisön perustaja Anna Dmitrievna Pugina ja kirkon pappi, rovasti Grigoriĭ Svetlovskiĭ muuttivat, ja vuoden 1940 keväällä Helsinkiin aluksi Meilahteen (nykyiseen Villa Angelica) ja sittemmin Munkkiniemeen.[3]
Sodan vielä ollessa käynnissä isä Grigori sai monien vaikeuksien jälkeen Suomen viranomaisilta luvan palata piiritettyyn kaupunkiin, jotta hän voisi evakuoida sieltä kirkon omaisuuden. Hän lähti matkaan 27. tammikuuta 1940 ja vietti lähes kaksi viikkoa keräten ja varastoiden ikoneja, kirkollisia astioita, kirjoja ja jumalanpalvelusvaatteita. Helmikuun 10. päivänä taloon osui pommi, jolloin siitä jäi jäljelle vain rauniot.[3]
Sodan jälkeen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sodan jälkeen, vuonna 1945, metropoliitta Jevlogiĭ päätti palata Venäjän ortodoksiseen kirkkoon. Hänen korkean ikänsä (77) ja heikon terveytensä vuoksi Suomen venäläiset seurakunnat siirrettiin Leningradin ja Novgorodin metropoliitta Grigoriĭn (Čukov) alaisuuteen ja Moskovan patriarkaattiin. Näin ollen lokakuussa 1945 Pokrovan seurakunnasta tuli osa Venäjän kirkkoa Leningradin ja Novgorodin hiippakunnassa.[3]
Leningradin metropoliitta vieraili Helsingissä 7.–12. lokakuuta 1945. Vierailun päätarkoituksena oli virallistaa Uuden Valamon ja Konevitsan luostarien siirto Moskovan alaiseen hallintoon, jotka sodan lopputuloksen mukaan oli tarkoitus palauttaa Venäjän ortodoksiselle kirkolle. Pokravan kirkossa metropoliitta vihki Vladimir Volkovin diakoniksi, ja tämä jäi palvelemaan sinne avustaen nyt jo iäkästä kirkkoherraa, isä Grigoriĭ Svetlovskiĭa.[3]
1940-luvun loppu ja 1950-luvun alku olivat käännekohtia yhteisön elämässä. 19. heinäkuuta 1948 seurakuntaa 22 vuotta johtanut arkkipappi Grigoriĭ Svetlovskiĭ kuoli. Hänen pyynnöstään isä Vladimir Volkov valittiin kirkkoherraksi ja sai pappisvihkimyksen saman vuoden lokakuun 9. päivänä. Yhteisön perustaja Anna Dmitrijevna Pugina kuoli 1. tammikuuta 1950 jättäen jälkeensä henkilökohtaisen omaisuutensa, jonka hän testamenttasi kirkolle. Kesäkuussa 1951 Pokrovan yhteisö käytti näitä rahoja ja muiden seurakuntalaisten lahjoituksia ostaakseen tontin taloineen Munkkiniemestä.[3]
Historia Helsingin Munkkiniemessä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 1951, vuosien varainhankinnan jälkeen, yhteisö onnistui hankkimaan tontin taloineen Helsingin laitamilta Munkkiniemestä. Tuolloin aloitettiin arkkitehti Ilmari Ahosen suunnitteleman kirkon rakentaminen. Se vihittiin käyttöön 1. helmikuuta 1953 Jumalanäidin suojelukselle pyhitettynä. Ikonostaasin veisti taiteilija Juri Repin. Seurakuntalaisia oli 1 663 vuonna 1960.[1][4] Kirkon ikoneista osa on tuotu Viipurista Puginan yksityistalossa sijainneesta kirkosta, joka tuhoutui sodan aikana pommituksissa.[1]
Arkkitehti Ilmari Ahosen suunnitelmien mukaan seurakuntalaiset rakensivat itse Pokravan kirkon vain 15 kuukaudessa. Kahden rakennuksen välissä sijaitseva kirkko muodostaa yhtenäisen arkkitehtonisen yksikön seurakuntatalon kanssa. Vihitys tapahtui 1. helmikuuta 1953.[3]
Vuonna 1957 Uuden Valamon luostari siirrettiin jälleen Suomen ortodoksiselle kirkolle, ja halukkaille munkeille annettiin mahdollisuus muuttaa luostareihin Venäjälle. Seitsemän heistä käytti tätä tilaisuutta hyväkseen ja heistä tuli Pihkovan Petserin luostarin munkkeja. Ennen lähtöään he pitivät useita jumalanpalveluksia Pokrovan kirkossa.[3]
Vuonna 1959 kirkkoherra, isä Vladimir (Volkov) kuoli, ja monien myllerrysten jälkeen tähän virkaan nimitettiin isä Boris (Pavinskij).[3]
Vuodesta 1960 lähtien Venäjän ulkopuolella sijainneet seurakunnat tulivat Leningradin ja Novgorodin metropoliitan Nikodimin (Rotov) alaisuuteen, sillä hän vastasi Venäjän ortodoksisen kirkon ulkomaansuhteista.[3]
Toukokuussa 1974 ja syyskuussa 1981 Moskovan patriarkka Pimen I (Izvekov) toimitti jumalanpalveluksia Pokrovan ja Nikol’skin kirkoissa Helsingissä Suomen-vierailujensa aikana.[3]
Vuonna 1975 Leningradin hengellisen akatemian rehtori, arkkimandriitta Kirill, ja newyorkilainen mitrarovasti Alexander Schmemann vierailivat seurakunnassa. He pitivät esitelmiä Kuopiossa pidetyssä pappiskonferenssissa.[3]
Syyskuussa 1978 metropoliitta Nikodim kuoli. Kaksi vuotta aiemmin arkkipiispa Kirillistä oli kuitenkin tullut Moskovan patriarkaatin Neuvostoliiton ulkopuolella sijainneiden seurakuntien uusi hallitseva piispa. Samana vuonna isä Boris (Pavinskij) pyysi terveydellisistä syistä vapautusta kirkkoherran virastaan, ja hänen tilalleen nimitettiin pappismunkki Longin (Yrjö Talypin), josta pian tuli Düsseldorfin arkkipiispa. Hän toimi kirkkoherrana lyhyen aikaa (1978–1979).[3]
Tuolloin kirkossa alettiin toimittaa liturgiaa kerran kuukaudessa suomeksi. Suomen ortodoksisen kirkon piispat toimittivat joskus näitä palveluksia. Esimerkiksi vuonna 1980 sen toimitti Oulun metropoliitta Leo ja loppiaisena 1981 Joensuun piispa Aleksi.[3]
Elokuussa 1981 isä Andrei (Kudrjavzew) valittiin kirkkoherraksi. Saman vuoden syyskuussa patriarkka Pimen teki toisen vierailunsa Suomeen, jonka aikana hän toimitti jumalanpalveluksia Pokravan kirkossa.[3]
Joulukuussa 1984 Viipurin arkkipiispa Kirill vieraili viimeisen kerran Suomen seurakunnissaan; hänet siirrettiin pian Smolenskin hiippakuntaan. Uudeksi hallitsevaksi piispaksi nimitettiin Minskin metropoliitta Filaret, kirkon ulkosuhteiden osaston puheenjohtaja.[3]
1980-luvun jälkipuolisko merkitsi jälleen käännekohtaa seurakunnan elämässä. Seurakuntalaisten määrän jyrkkään vähenemiseen liittyvä hengellinen myllerrys päättyi, ja isä Georgiĭ (Kilgast) nimitettiin uudeksi kirkkoherraksi vuonna 1985, ja hänen kuolemansa jälkeen isä Mihail (Poljačenko) maaliskuussa 1986. Vuoden 1984 alussa psalmienlukijaksi saapui nunna Marina (Dyba) Koretskiĭn luostarista. Hän toimii edelleen kirkon kuoronjohtajana ja psalmienlukijana annettuaan luostarivalat nimellä Maria. Vuotta myöhemmin, vuoden 1985 alussa, seurakuntaan saapui uusi Leningradissa stipendillä opiskellut pappi, nykyinen kirkkoherra, isä Viktor (Ljutik).[3]
Vuonna 1987 Moskovan patriarkaatin asuinrakennus Helsingissä vihittiin käyttöön, ja seurakunnat juhlivat 60-vuotisjuhlavuottaan. Tässä tilaisuudessa patriarkka Pimen I, metropoliitta Filaret ja Smolenskin arkkipiispa Kirill lähettivät tervehdyksensä papistolle ja seurakuntalaisille.[3]
1980-luvun loppupuolella Pokrovan seurakuntaan kuului enää parisataa etupäässä iäkästä ihmistä, ja toiminta näytti hiipuvan. Perestroikan myötä Suomeen kuitenkin saapui paljon uusia venäläisiä. Tätä helpotti toisaalta Mihail Gorbatšovin julistama vapaus (mukaan lukien kansalaisten vapaa liikkuvuus ulkomaille) ja toisaalta presidentti Mauno Koiviston ystävällinen, Venäjä-myönteinen politiikka. Seurakunta alkoi kasvaa, ja monet nuoret liittyivät mukaan.[3] Vuonna 2014 seurakuntaan kuului noin 388 jäsentä.[4]
Venäjän kristinuskon kääntymisen 1000-vuotisjuhlan jälkeen tuleva patriarkka Aleksi II, tuolloin vielä Leningradin metropoliitta, johti Suomen seurakuntia useiden vuosien ajan ja teki siellä pastoraalisia vierailuja.[3]
Vuonna 1990 Smolenskin metropoliitta Kirillistä tuli kirkon ulkosuhteiden osaston puheenjohtaja. Aleksi II uskoi hänelle jälleen kirkon ulkomaisten seurakuntien (mukaan lukien Suomen seurakuntien) hoidon, tehtävän, joka jatkuu edelleen.[3]
Venäjän presidentin puoliso Svetlana Medvedeva vieraili seurakunnassa 23. huhtikuuta 2009.[5]
Seurakunta nykyään
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuonna 2020 Pokrovan seurakunnassa oli rekisteröityjä seurakuntalaisia 399, ja vuonna 2022 jäseniä oli 371.[4]
Pokrovan seurakunta säilyttää vanhat perinteensä — esimerkiksi kuukausittain toimitetaan liturgia ja vigilia suomeksi, hyväntekeväisyysbasaari järjestetään kerran vuodessa. Seurakunnalla on psalmien lukijan, Äiti Marian, perustama kirjasto, videokirjasto ja musiikkikokoelma. Säännöllisiä seurakunnan juhlapäiviä pidetään Venäjän tiede- ja kulttuurikeskuksen tiloissa, ja keskiviikkoisin toimitetaan akatistospalveluksia, joita seuraa hengellinen keskustelu kirkkoherran kanssa ja teetarjoilu.[3]
Kirkon jumalanpalveluksiin osallistuu usein vierailevia kuoroja, laulajia ja taiteilijoita. Kaikki Suomessa vierailevat Venäjän ortodoksisen kirkon piispat toimittavat yleensä liturgian Helsingin Pokrovan kirkossa.[3]
Pitkäaikaisena talonvahtina kirkon rakennuksissa toimi Olga Saltikoff. Hänen lisäkseen talon asukkaina on ollut jokunen nunna Venäjältä.[1]
Talous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ortodoksinen Pokrovan seurakunta on saanut vuosina 2018–2023 Opetus- ja kulttuuriministeriön yleisavustusta rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan yhteensä noin 19 000 euroa. Keskimääräinen vuosittainen tuki on ollut noin 3 000 euroa.[6]
Kirkkoherrat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1926–1948 Grigoriĭ Svetlovskiĭ, rovasti
- 1948–1959 Vladimir Volkov, rovasti
- 1959–1978 Boris Pavinskij, rovasti
- 1978–1980 Longin (Yrjö Talypin), igumeni
- 1980–1981 Georgiĭ Kilgast, rovasti
- 1981–1985 Andrei Kudrjavzew, rovasti
- 1985–1998 Mihail Poljačenko, rovasti
- 1998– Viktor Ljutik, mitrarovasti
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- 1 2 3 4 Kaija Hackzell: ”Asuintalo Amerikan malliin”, Rakas Vanha Munkkiniemi. Helsingin vanhoja kortteleita 6, s. 113–114. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2001. ISBN 951-97555-5-1
- ↑ Mihail Vital’jevič Škarovskiĭ: Русская община Покрова Пресвятой Богородицы в Хельсинки в XX веке. spbda.ru. 8.4.2014. Pietarin hengellinen akatemia. [2019-11-13 Arkistoitu] Viitattu 28.2.2026. (venäjäksi)
- 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 Николай Рисак: История Покровского прихода г. Хельсинки В красках Россия. 2004–2015. Viitattu 28.2.2026. (venäjäksi)
- 1 2 3 Jussi Sohlberg: Ortodoksinen Pokrovan seurakunta Uskonnot Suomessa. 29.09.2022. Helsinki: Uskonnot Suomessa -projekti. Viitattu 28.2.2026. (suomeksi)
- ↑ Супруга Президента России посетила Покровский храм Русской Православной Церкви в Хельсинки pravoslavie.ru. [2011-12-12 Arkistoitu] Viitattu 25.4.2013.
- ↑ Yleisavustus rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien toimintaan Opetus- ja kulttuuriministeriö. Viitattu 26.11.2023.