Eino I. Manninen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Eino I. Manninen
Eino Manninen Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisussa 1933
Eino Manninen Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisussa 1933
Henkilötiedot
Syntynyt7. syyskuuta 1896
Mikkeli
Kuollut23. marraskuuta 1967 (71 vuotta)
Helsinki

Eino Ilmari Manninen (7. syyskuuta 1896 Mikkeli23. marraskuuta 1967 Helsinki) oli suomalainen saarnaaja, koulutukseltaan metsänhoitaja.[1] Hän tuli tunnetuksi erityisesti Helsingin Saalem-seurakunnan perustajana ja ensimmäisenä johtajana vuosina 1928–1967.[2]

Mannisen isä Aksel Manninen (s. 1868) ja äiti Iida Maria Riittinen asuivat Mikkelissä Mannisen syntymisen aikaan, mutta muuttivat vuonna 1902 Helsinkiin, jossa Aksel Manninen toimi alkuun kauppiaana, sittemmin rautatievirkailijana ja vanginvartijana, lihakauppiaana ja lopulta poliisilaitoksella. Perhe asui sittemmin Hämeenlinnassa ja lopulta Viipurissa, jossa Aksel toimi poliisietsivänä.[3] Manninen opiskeli Viipurin Uudessa Yhteiskoulussa, osallistui Viipurin NMKY:n toimintaan ja oli raittiusseuran puheenjohtajana.[4] Mannisen veli Valtter oli opiskeluaikanaan kiinnostunut hengellisistä asioista, jonka vuoksi hän siirtyi teologiseen tiedekuntaan. Manninen valmistui ylioppilaaksi keväällä 1917 ja toimi sen jälkeen joitakin aikoja Viipurin postilaitoksen palveluksessa. Hänen tulevaisuudensuunnitelmissaan oli teologian opiskeleminen Helsingissä, mutta osallistuttuaan Valtter-veljensä järjestämään kotikokoukseen 9. syyskuuta 1917 hän tuli uskoon ja hakeutui kastettavaksi Haapajärvelle 7. lokakuuta. Siellä hänet kastoi Herran Kansa -nimisen suuntauksen johtaja Pekka Mikkonen.[5]

Manninen vihittiin Eeva Hongan (s. 1899) kanssa 5. tammikuuta 1923. He saivat neljä lasta: Lea (1925), Erkki (1926), Veikko (1929) ja Pentti (1932).

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Manninen, Eino: Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu. Helsinki, 1933.
  • Antturi, Kai & Kärnä, Tapani: Helsingin Saalem-seurakunta 25 vuotias 1928-1953. Helsinki, 1953.
  • Ahonen, Lauri K.: Suomen Helluntaiherätyksen historia. Päivä Oy, Helsinki, 1994. ISBN 951-622-603-5
  • Kärnä, Lea: Palavan pensaan äärellä. Eino Mannisen elämä ja työ. Ristin Voitto, Porvoo, 1988. ISBN 951-606-026-9

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Palavan pensaan äärellä, s. 15.
  2. Palavan pensaan äärellä, s. 14.
  3. Palavan pensaan äärellä, s. 26–32.
  4. Palavan pensaan äärellä, s. 34.
  5. Palavan pensaan äärellä, s. 36–38.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Helaseppä, Minnamari: Manninen, Eino I. (1896–1967). Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 15.1.2010 (päivitetty 11.5.2011). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.