Suomen Helluntaiherätyksen historia

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Thomas Ball Barratt.

Suomen Helluntaiherätyksen historia alkaa 1910-luvulta, jolloin helluntaiherätys tuli Suomeen lähinnä norjalaisen metodistipappi Thomas Ball Barrattin (1862–1940) vierailujen vaikutuksesta. Hän tuli Suomeen kumpulaisten narvalaisten, erään lestadiolaisuuden suunnan kannattajien, kutsumana.

Narvalaisuus helluntaiherätyksen alkuvaiheissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Narvalaisuus oli Viron itäosassa Narvan kaupungissa vuonna 1898 alkunsa saanut ja 1900-luvun alussa myös Suomessa ja Venäjällä vaikuttanut Lestadiolaisuuden haara, joka levisi myös Helsinkiin. Narvalaisuus sai alkunsa Virossa vuonna 1898 lestadiolaisuuden suuressa hajaannuksessa, jolloin lestadiolainen liike jakaantui viiteen eri ryhmään, joiden nimet ovat vanhoillislestadiolaisuus, esikoislestadiolaisuus, uusheräys, narvalaisuus ja samperilaisuus. Narvalaisuus jakaantui jo aivan alkuvaiheessa kahteen suuntaukseen. Narvalaisuus ja erityisesti sen kumpulaisuus-niminen haara painotti ns. sisäistä sanaa Raamatun kustannuksella. Hurmoksellisempi ja lainomaisempi kumpulaisuus sai nimensä Lappeenrantalaisen saarnaajan Aleksanteri Kumpulaisen (1861–1926) mukaan, ja toinen maltillisempi narvalaisuuden haara oli nimeltään lindströmiläisyys.[1] Juuri narvalaisuuden kumpulainen haara liittyy Suomen helluntaiherätyksen alkuhistoriaan.[2]

Kumpulaisessa narvalaisuudessa ilmeni hurmoksellisuutta ja ekstaattisia ilmiötä ja näkyjä. Seurakuntaan pääsyn edellytyksenä pidettiin varsinkin kumpulaisuudessa julkirippiä, jonka jälkeen ripittäytynyttä ihmistä pidettiin pyhänä. Helsingissä kumpulaisten narvalaisten saarnaajana toimi Johan Johansson (1864–1931). Johansson kävi Tammisaarelaisen muurarimestari H. W. Sjöblomin kanssa joulukuussa 1910 Tanskassa Kristianissa tapaamassa norjalaista saarnaajaa Thomas Barrattia ja pyysi Barrattia tulemaan Suomeen. Johan Johansson kävi toistamiseen Barrattia tapaamassa juhannuksena 1911, jolloin hänen mukanansa oli Sörnäisten yhteiskoulun johtajatar Hanna Castrèn (1862–1943). He pyysivät Barrattia tulemaan Suomeen.[3][4] Hanna Castrènin mukaan maisteri Aarno Fellman oli ensimmäinen joka pyysi Thomas Barrattia Suomeen.[5]

Thomas Barratt saapui Suomeen syyskuun puolivälissä 1911. Ensimmäisiä kokouksia pidettiin Helsingin Rauhanyhdistyksen rukoushuoneen suuressa salissa ja sitten niin sanotuissa katakombeissa, metsänhoitaja F. Silen johti kokouksia. Thomas Barratt piti kokouksen 17.11.1911 Johanneksen kirkossa. Barrattin kokouksissa parantui muutamia ihmisiä, muun muassa Hilda Holm keuhkotaudista ja Lyydia Korpi.[6][7] Barratt matkusti myös Tampereella ja Turussa, Kuopiossa, Viipurissa ja Pietarissa. Johan Johansson toimi kokouksissa tulkkina. Viipurissa kokoukset pidettiin ruotsinkielisten metodistien kirkossa, jonka pastorina oli O. Rosén. Thomas Barratt piti 11.–12.10.1911 ensimmäiset kokouksensa Tampereella Puuvillatehtaan kirkossa. Barrattin tulkkina toimi J. S. Ketola. Barrattin kokouksessa mukana olleet pitivät Barrattin lähdettyä kokouksia ns. Vahtimestarienklubin huoneistossa Mustalahdenkatu 23:ssa.

Vuonna 1912 alettiin julkaista norjalaisesta Korsets Seireistä suomennettua Ristin Voitto -lehteä, jonka ensimmäisenä julkaisijana toimi H. W. Sjöblom, maisteri Arno Fellman toimi suomentajana. Ensimmäisen vuoden ajan lehti painettiin Norjassa (numerot 1–6).[3][8][9]

Norjalainen Gerhard Olsen-Smidt (1879–1938) saapui kevättalvella 1912 Suomeen. Hän oli ollut Amerikassa pelastusarmeijan palveluksessa ja oli siellä tutustunut helluntaiseurakuntaan ja saanut henkikasteen ja parantunut sairaudestaan. Hän oli sen jälkeen alkanut julistaa muun muassa henkikastetta ja oli joutunut sen vuoksi jättämään pelastusarmeijan. Thomas Barratt oli kertonut hänelle Suomesta ja antanut hänelle helsinkiläisten uskovien osoitteita.[10]

Turkuun lokakuussa 1912 saapunut Gerhard Olsen-Smidt piti kokouksia ensin Akatemia talon juhlasalissa, mutta sen jälkeen kun arkkipiispan ja muiden korkea-arvoisten pappien painostuksesta salia ei enää vuokrattu helluntailaisille, kokouksia pidettiin palokunnantalolla ja työväentalolla, Vähäväkisten saleissa ja Toivo II:sessa. Turun Metodistikirkon pastori Pekka Nuutinen avasi kirkkonsa tilat helluntailaisille, pienempiä kokouksia ja rukouskokouksia varten, lopetti samalla omien kokouksiensa pitämisen ja osallistui innokkaasti Olsen-Smidtin tilaisuuksiin. Nuutisen toimista ilmoitettiin metodistikirkon piirisihteeri Harras Aulangolle, joka esitti vaatimuksenaan, että helluntailaisilta pitää periä vuokraa tilojen käytöstä. Tähän Nuutinen ei kuitenkaan suostunut. Hän erosi metodistikirkosta ja liittyi helluntaiherätykseen.[11]

Donald ja Ruth Gee.

Helluntaiherätyksen ensimmäiset ns. kaksiviikkoiset raamattukurssit pidettiin Lempäälässä, kirkonkylässä kansakoululla. Kurssin opettajana toimivat Gerhard Olsen-Smidt, Pekka Brofeldt ja Amerikasta saapunut pastori J. H. King, hänen tulkkinaan oli Jalmari Kauppala. Kurssin yhteydessä pidettiin tiettävästi ensimmäinen helluntaiherätyksen kastetilaisuus 1.7.1912, jolloin kastettiin järvessä seitsemän Herraan uskovaa. Kurssin aikana pidettiin juhlakokouksia myös Tampereella: Puuvillatehtaan kirkossa 22.6.1912 ja 23.–24.6.1912 Hämeenpohjan juhlasalissa Puutarhakatu 11:ssä, Hämeenpohjan juhlasalissa 1.7.1912 ja Puuvillatehtaan kirkossa 2.–3.7.1912. Puhujina olivat Thomas Barratt ja Gerhard Olsen-Smidt sekä pastori J. H. King ja Pekka Brofeldt.[12]

Helluntaiherätyksen ensimmäinen yhteinen laulukirja koottiin 1912. Herra tulee -laulukirjassa oli 35 norjankielestä käännettyä laulua. Pekka Brofeltin ja Olsen-Smidtin kokoama Helluntailauluja ilmestyi jouluna 1912, siinä oli 152 laulua. 1918 ilmestyneessä toisessa painoksessa lauluja oli jo 214. Vuonna 1927 ilmestyi Herramme tulee -laulukirja Ristin Voitto -yhdistyksen kustannuksella.

Turussa Littoistenjärvellä pidettiin v. 1913 ensimmäinen Turun helluntailaisten kastetilaisuus, T. B. Barratin vierailun yhteydessä. Gerhard Olsen-Smidt toimi kastajana, ja kastettavia oli tuolloin noin 20. Seuraava kastejuhla pidettiin Kupittaalla v. 1915, kastajana oli lähetyssaarnaaja Vilho Pylkkänen, joka kastoi tuolloin pastorit Valdemar Lindbohmin ja Selim Suomelan. Tämän jälkeen kastetilaisuuksia pidettiin Turussa joka kesä, ja kastettavien määrä pysyi pitkään 20–30:ssa uskoon tulleessa.[13]

Turun helluntaiseurakunta sai ensimmäisen oman vuokratun kokoushuoneen v. 1914, Multavierunkatu 6:sta, tiloihin sijoitettiin istumapaikat 75 hengelle. Venäläiset santarmit lopettivat toiminnan rukoushuoneella v. 1915 ja sulkivat seurakunnan ovet sinetillä. Tämän jälkeen kokouksia jatkettiin kodeissa. Useimmiten kokoonnuttiin Elli ja Kustaa Laineen kodissa osoitteessa Läntinen Pitkäkatu 15.[14]

Tampereen Helluntaiseurakunta kokoontui 7.7.1913 ensimmäisen kerran, ensimmäisessä vakituisessa kokoushuoneistossaan, Itäinen puistokatu 13:ssa. Tämä huoneisto oli jalkineliikkeenharjoittaja Paul Leppäsen ja hänen tyttärensä Inkeri Leppäsen kokoushuoneeksi järjestämä. Kokouksia oli sunnuntaina päivällä sekä illalla ja kahtena arkipäivänä, Paul Leppänen toimi puhujana, sekä myös V. Pylvänen, Fr. Lieslehto ja V. Sunell. Sanaa julistamassa kävi harvakseltaan myös Alfred Lahtinen. Lahdessa pidettiin kaksi viikkoa kestänyt helluntaiherätyksen yhteinen raamattukurssi ja kesäjuhla 1914.[15]

Helsingin Saalem-seurakunnassa Donald Gee, Jalmari Kauppala, Lauri Hokkanen, K. A. Hellman, Eino I. Manninen noin 1933.

Thomas Barratt oli Suomessa vieraillessaan vielä kirkollisen lapsikasteopetuksen kannalla.[16] Helsingissä kokoontui entisistä baptisteista muodostunut ryhmä Kallion kaupunginosassa osoitteessa Kolmas linja 8, ryhmä piti kiinni uskovien kasteesta. He olivat nimellisesti edelleen baptisteja, vaikka eivät voineet henkikasteen koettuaan olla yhdessä muiden baptistien kanssa. Venäläisten kieltäessä helluntailaisten toiminnan sodan aikana 1915-16 he repivät Helluntailauluja-kirjastaan ensimmäisen lehden pois. Heidän julistajanaan toimi Albin Kervinen. Tästä seurakunnasta muodostui myöhemmin Siloam-seurakunta.[17]

Toinen helluntailainen ryhmä piti kokouksia Tarkk’ampujankadulla, sillä heidän saarnaajansa Gerhard Olsen-Smidt oli joutunut lähtemään sodan vuoksi ulkomaalaisena maasta pois[18] ja hänen tilalleen tuli entinen lähetyssaarnaaja Vilho Pylkkänen.[19]

Gerhard Olsen-Smidt palasi Suomeen 22.11.1919. Helluntailaisten mielipiteitä jakanut ehtoolliskysymys ratkaistiin eräässä kastekokouksessa Betel-kirkossa Iso-Roobertinkadulla. Kokouksessa olivat muun muassa Olsen-Smidt ja Väinö Plafer, Eino I. Manninen, Vilho Pylkkänen ja useita muita. Olsen-Smidt kysyi: ”Emmekö tahdokin kulkea siinäkin Sanaan luottaen, että vain kastetuille uskoville kuuluu ehtoollinen?” Kädennostolla koko joukko hyväksyi esityksen. Tämä oli ensimmäinen julkinen tilaisuus, jossa asia tuli esille.

Helluntailaiset jakaantuivat 1920 ehtoolliskysymyksen vuoksi helluntaiystäviin ja helluntaiseurakuntiin.[20]

Sotaa edeltänyt aikakausi 1920–1939[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lauri Hokkanen

Gerhard Olsen-Smidt järjesti 1920 Helsingissä Helluntaiseurakunnan, jonka kokoontumispaikka oli Ludviginkadulla Helsingin Sanomain salissa 4. kerroksessa ja myöhemmin Liisankatu 17:ssä. Tästä ryhmästä muodostui myöhemmin Filadelfiaseurakunta. Eino I. Manninen valittiin seurakunnan vanhimmaksi joulukuussa 1920. Olsen-Smidt oli valloittava johtaja, ja liike keskittyi vahvasti hänen henkilöönsä. Häntä syytettiin taloudellisista väärinkäytöksistä ja yksinvaltaisesta johtamistavasta.[18]

Keväällä 1925 Olsen-Smidt pidätettiin Helsingissä ”homoseksuaalisen hurjastelun” takia,[21] ja hänet tuomittiin huhtikuussa 1925 kuudeksi kuukaudeksi vankeuteen haureudesta,[22] sillä hänellä oli ollut seksuaalisuhteita kahteen nuorukaiseen, jotka toimivat seurakunnassa.[18] Vankeustuomion jälkeen hänet karkotettiin Norjaan.[23] Tuomio merkitsi helluntailiikkeelle huomattavaa kriisiä.[18]

Eino Manninen noin 1933.

Eino Manninen kutsuttiin Viipurista 1925 seurakunnan johtajaksi, kun Gerhard Olsen-Smidt oli karkotettu maasta. Filadelfiaseurakunnan kokoukset olivat kaksikielisiä. Syksystä v. 1927 alettiin pitää suomenkielisiä kokouksia poliisimaneesissa sunnuntai-illoin. Vuoden 1928 alusta pidettiin kaksikielisiä kokouksia yhteiskoululla Kirkkokatu 6:ssa. Eino I. Mannisen pyydettyä vapautusta julistajan tehtävistä, 13.2.1928 valittiin seurakunnan johtajaksi Nikolai Pöysti ja saarnaajaksi Lauri Mömmö. Kirkkokatu 6:ssa jatkettiin suomenkielisten kokouksien pitämistä sunnuntai-illoin. Seurakunta jakaantui kahtia, suomenkieliset vuokrasivat Koiton pikkusalin Yrjönkadulta. Eino I. Mannisen johdolla tutkittiin mahdollisuutta sulauttaa suomenkielinen työ Siloamiin, mutta se ei toteutunut.[24]

Tampereen Saalem-seurakunta perustettiin 23.1.1921 Fr. r. Lieslehdon johdolla. Seurakuntaan liittyi 57 henkeä. Seurakunta kokoontui entisessä Kauppakoulun salissa Puutarhakatu 16:ssa. Syksystä 1923 lähtien seurakunta kokoontui VPK:n piharakennuksessa, ns. Puusalissa, aina vuoteen 1951 asti, jonka jälkeen seurakunta vuokrasi Evankelisten ystäväin omistaman Lähetystalon huoneiston Hämeenkatu 20:stä. Tampereen Saalem-seurakunta muutti 29.3.1958 uuteen rukoushuoneeseen Aleksanterinkatu 18.[25]

Turun Helluntaiseurakunta perustettiin 27.2.1921 Toivo II järjestetyssä järjestäytymistilaisuudessa, Kaskenkatu 16b:ssä, sunnuntaina kello 16. Perustettuun Turun Helluntaiseurakuntaan liittyi 70 helluntailaisen näkemyksen omaksunutta kastettua kristittyä. Seurakunnan ensimmäisenä saarnaajana toimi Albert Estlander. Seurakunta kokoontui Puutarhakatu 37 olevassa liikehuoneistossa 1921–1923.[26]

Helsingin Saalem-seurakunta perustettiin 11.3.1928, kun 11 veljeä oli kokoontunut rukouskokoukseen. Vuoden 1928 aikana seurakuntaan liittyi 211 henkeä, vuonna 1929 liittyi 69 henkeä. Jäsenmäärä kasvoi v. 1933 mennessä 800 henkeen.[27]

Lauri Hokkanen siirtyi Vapaakirkosta 2.9.1929 Helsingin Saalem-seurakuntaan. Hokkanen toimi Ristin Voiton toimittajana Eino I. Mannisen jälkeen.[28]

Vuosien 1920–33 aikana Suomessa vierailivat skotlantilainen Donald Gee, englantilaiset Smith Wigglesworth, Myerscough, G. Ewery, sekä norjalainen T. B. Barratt.[29] Myös Gerhard Olsen-Smidt palasi laittomasti Suomeen saarnaamaan vuonna 1930, mutta hänet karkotettiin uudelleen.[18]

Vilho Pylkkänen julkaisi v. 1923 lähtien helluntaiystävien Voitto Sanoma -lehteä.[30]

Vuonna 1925 siirtyi huomattava joukko aktiivisia työntekijöitä helluntaiherätyksen puolelle. Pekka Brofeldt, A. Lahtinen, K. A. Hellman, Liida Myyrä, Lydia Korpi, Ester Karppi, Rosa Orpana ym. Helluntaiystävien joukkoon jäivät Vilho Pylkkänen ja Evert Jäppinen.[31]

Helsingin Saalem-seurakunnan kitarakuoro noin 1933.

Ristin Voitto -kustannusyhtiön perustivat vuonna 1926 Arthur Hällström, Julius Hynninen, Fr. Lunden (Lieslehto), Väinö Pfaler, Selin Suomela ja O. Viitanen.[32]

Turun Helluntaiseurakunta sai 1930 johtajakseen ruotsalaisen Carl Forsbergin ja seurakunta muuttui kaksikieliseksi. Kaikki saarnat käänsi suomeksi Elli Honka-Suomela. Forsbergin aikana seurakunta muutti suurempaan huoneistoon Annikaistenkatu 1:teen, jossa oli istumapaikkoja 225 henkilölle.[33]

Englantilainen Smith Wigglesworth vieraili Suomessa juhannuksena 1931, tuolloin Wigglesworth piti kokouksia Turun palokunnan salissa. Monet sairaat parantuivat ja useat täyttyivät Pyhällä Hengellä.[34]

Helsingin Siiloam- ja Saalem-seurakunta yhdistettiin 1934.[35]

Turun Helluntaiseurakunnan saarnaajaksi valittiin vuonna 1934 Vilho Soininen. Vuonna 1935 pidettiin useita ulkoilmakokouksia Turun puistoissa. Turun Helluntaiseurakunnassa oli herätyksiä vuosien 1930–1936 ajan.[36]

Jämsän ihme 1932[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntaiherätyksen järjestämissä kokouksissa julistettiin, kuinka Jumalan sana voi parantaa sairauden vallassa olevia ihmisiä. Koska parantumisia tapahtui melko harvoin, Jämsässä 23.9.1932 tapahtunut 3-vuotiaan Kirsti Aurevaaran parantuminen vatsakalvo- ja umpisuolentulehduksesta herätti sen verran yleistä huomiota, että Eduskunnan pikakirjoittajana toiminut Pekka Lattu julkaisi tapahtuneen johdosta pienen vihkosen kahtena painoksena lapsen isän, osaltaan tapauksen johdosta sittemmin hengelliseen kääntymykseen tulleen ja itsekin helluntaisaarnaajana toimineen poliisikonstaapeli Kalle Aurevaaran sanelusta. Saarnaaja Fabian Paakkari oli Aurevaarojen kotona rukoillut Kirstin puolesta, joka kahden lääkärin mukaan oli niin huonossa kunnossa, että kuolema oli odotettavissa kahden tunnin sisään. Rukouksen jälkeen Kirsti nousi vuoteesta ja kaksi lääkäriä todistivat hänen parantuneen.

Edelleen virkeänä isoäitinä synnyinpaikkakunnallaan asuva Kirsti-tyttö on kertonut itsekin selvästi muistavansa tuolloin rukouksen aikana hänen vuoteensa viereen ilmestyneen kirkkaan olennon, joka otti häntä kädestä kehottaen: "Nouse Kirsti ylös!"

Sittemmin v. 2002 on Kirstin parantumisihmettä sivuten hänen puolisonsa lehtori Reino Tammela julkaissut omakustanteen saarnaaja Kalle Aurevaaran toiminnasta lukuisten parantumis- ja voimatekojen kuvauksena.[37][38]

Suhde luterilaiseen kirkkoon ja Veljeskokous 1940[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vapaiden suuntien ilmaantuminen 1800-luvun loppupuolella herätti luterilaisessa kirkossa monenlaisia tunteita ja sai aikaan monenlaisia tekoja. Baptistien, pelastusarmeijan, vapaakirkollisten ja metodistien toimintaa vastustettiin voimakkaasti, lehdissä kirjoiteltiin tuomitsevia artikkeleita. Vapaiden suuntien saarnaajia pahoinpideltiin, vangittiin ja heidän kokouksiaan häirittiin kaikin tavoin. Samaan aikaan oli kuitenkin kirkossa sellaisiakin pappeja, jotka suhtautuivat ymmärtäväisemmin vapaisiin suuntiin. Helluntaiherätyksen muodostumisen aikana ilmapiiri oli jonkin verran vapautuneempi, mutta voimakasta vastustusta yhä esiintyi.[39][40]

Tampereella pidettiin 15–17.5.1940 yhteiskristillinen kokous Eri piireihin kuuluvien saarnaveljien hengellisen elämän syventämistä ja keskinäistä rakentumista varten. Tämän kokouksen taholta julkaistiin maamme lehdissä kaikille kristillisille piireille osoitettu veljellinen tervehdys, joka oli samalla vilpitön kädenojennus luterilaiselle kirkolle. Tervehdys otettiin lämmöllä vastaan luterilaisen kirkon pappien puolelta ja luvattiin osallistua seuraavaan veljeskokoukseen. Tampereen kokouksessa valittiin seuraavaa kokousta valmisteleva toimikunta, johon kuuluivat skutnabbilainen Aatu Heiskanen (1886-1941), vapaakirkollinen Oskari Jalkio, baptisti Akseli Jauhiainen, helluntailaiset Eino Manninen ja Niilo Suomela.[41][42]

Helsingin Saalem-seurakunnassa pidettiin toinen yhteiskristillinen Veljeskokous 25–28.11.1940. Kokoukseen osallistui helluntailaisia, luterilaisia, vapaakirkollisia ja skutnabbilaisia. Puhumassa ja muulla tavalla osallistumassa olivat muun muassa Eino I. Manninen ja Paavo Attila, Lauri Hokkanen, Kalle Korhonen, Ensio Lehtonen, Väinö Rissanen, Jalmari Raitio, Eeli Jokinen, Hugh Sladen, Mikko Salminen, Toimi Yrjölä, Eino Heinonen, Jaakko Ketola, Eelis Gulin, Aarne Ylppö, Harri Pennanen, Aukusti Jauhiainen, Niilo Suomela, Peter Talikka, Vilho Pylkkänen, Kosti Kankainen, Paavo Virkkunen ja R. Sjöblom.[43]

Vilho Soininen ja muutamat muut helluntailaiset vastustivat yhteistyötä, jota harjoitettiin Eino I. Mannisen ja eräiden muiden johdolla valtionkirkon pappien ja muiden suuntien saarnamiesten kanssa.[44] Vilho Soininen kirjoitti Kuopiossa toimiessaan pienen kirjan Mikä on totuus kristittyjen yhteydestä, joka painettiin vuonna 1941. Siinä olivat muun muassa Toimi Yrjölän, Veikko Lähteen, Armas Von Bellin ja Unto Kunnaksen kirjoitukset aiheesta, sekä T. B. Barrattin kirjoitus Ristin Voitosta sekä Carl Forsbergin kirjasta otettu lainaus.[45]

Sodanjälkeinen aikakausi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen raamattuopisto aloitti toimintansa Paimiossa 12.10.1952 Toivo Heikkisen johdolla. Myöhemmin raamattuopiston toiminta siirrettiin Hämeenlinnan Hattulaan, Paimion rakennuksien huonon kunnon ja opiston syrjäisen sijainnin takia.[46]

Toimi Yrjölä ja kiinankielen opettaja.

IBRA-radio lähetys r. y. perustettiin Helsingissä toukokuussa 1955. Ensimmäiset lähetykset alkoivat Tangerissa heinäkuussa. Lähetyksiä oli seitsemällä Euroopan kielellä 4 tuntia 45 minuuttia joka päivä. IBRA tuotti myös äänilevyjä. IBRA-radion toiminta Tangerissa loppui 1959, kun radioasema kansallistettiin. Vuodesta 1970 lähetyksiä jatkettiin Portugalista Sinesin kaupungista.[47][48] Vilho Soininen oli yksi IBRA-radio lähetys ry:n perustajajäsenistä.[49][50]

Helluntaiherätyksen kesäkonferenssi 1957 pidettiin Turussa Kupittaan puistossa. Konferenssin järjestäneessä Turun Helluntaiseurakunnassa oli tuolloin noin 1 300 jäsentä.[51]

Soinis-käräjät Tampereella 1960[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kuopion Eelim-seurakunnan saarnaajana toiminut Vilho Soininen siirtyi Helsingin Siion-seurakunnan saarnaajaksi, ja hänelle pidettiin uuden saarnaajan tervetulojuhla marraskuun 18. päivänä 1958. Hän oli pidemmän aikaa epäröinyt tehtävän vastaanottamista tietäessään saalemilaisten ja siionilaisten keskinäisistä erimielisyyksistä.[52][53]

Eino I. Manninen ja Vilho Soininen kuuluivat helluntaiherätyksen niin sanottuihin vahvoihin miehiin. He molemmat saivat osakseen laaja luottamusta ja arvostusta helluntailaisten keskuudessa. Eino I. Manninen johti Saalem-seurakuntaa ja Vilho Soininen Siion-seurakuntaa. Tuntemattomasta syystä heidän keskinäiset välinsä kuitenkin rikkoutuivat. Välien rikkoonnuttua Soinista kohtaan esitettiin vakava syytös moraalittomasta käyttäytymisestä. Asia käsiteltiin hovioikeudessa ja Soininen sai ehdollisen tuomion. Raastuvanoikeus kuitenkin vapautti Soinisen syytteistä.selvennä Helsingin Saalem-seurakunta vei Eino I. Mannisen johdolla asian Helsingin hovioikeuteen. Hovioikeus antoi lääkärinlausunnon ja Saalem-seurakunnalta saamansa kuulustelupöytäkirjan perusteella Soiniselle ehdollisen tuomion. Tämän jälkeen Vilho Soinista syytettiin muun muassa laittomasta rahankeräämisestä amerikkalaisen A. A. Allenin vieraillessa Siion-seurakunnassa. Syyte ei kuitenkaan johtanut tuomioon asti, vaan todettiin Helsingin Saalem-seurakunnan keränneen rahaa samalla tavalla T. L. Osbornen kokouksessa ja aikaisen muun muassa Katinalan raamattuopistoa rakennettaessa.[54]

Vilho Soininen erotettiin helluntaiherätyksen työyhteydestä 1960 ilmiannon perusteella, asia jota Soininen ei koskaan hyväksynyt. Soinista syytettiin hyvin läheisestä ja intiimistä suhteesta erääseen uskovaiseen naiseen.[55]

Tampereen Helluntaiseurakunnan saarnaajana toiminut Uuno Palonen toteaa muistelmissaan, että ns. Soinis-käräjät, joihin kutsuttiin 400 veljeä ja jotka pidettiin Tampereella 17. lokakuuta 1960, sammuttivat herätykset vuosiksi Tampereella ja koko herätysliikkeessä.[56] Uuno Palonen ehdotti kolme kertaa, että asia olisi käsitelty vain muutaman veljen ja Soinisen kesken, mutta se ei sopinut. Uuno Palonen kertoi että ennen käräjiä oli Tampereella kastettu 1950-luvun lopulla 300 ihmistä vuosittain, tämän jälkeen kastettiin vain 30 ihmistä vuosittain.[57]

Niilo Yli-Vainion aika 1977–1982[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väsynyt ja paljon sairastellut Niilo Yli-Vainio (1920–1981) matkusti Australiaan vuoden 1976 lopulla (katso Mauno Saari, Saarnaaja. Niilo Yli-Vainion elämä, taistelu ja päiväkirjat; Tytti Träff, Elämä voittaa). Palattuaan Suomeen, hän oli kuin toinen mies. Hänen aikaisemmin niin tuliset parannussaarnansa olivat vaihtuneet rakkaudelliseen julistukseen. Niilo Yli-Vainion kokouksissa ihmiset alkoivat kokea outoja, he kaatuivat Yli-Vainion rukoillessa. Aikaisemmin tuollaista oli tapahtunut lähinnä Suomessa vierailleiden ulkomaalaisten julistajien, kuten Lorne Foxin ja Tommy Hicksin, kokouksissa. Helluntaiseurakuntien jäsenmäärä kasvoi Yli-Vainion julkisen toiminnan aikana (1977–1981) noin 6 000 hengellä.[58]

Helluntaikirkon aika 2001–2010[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helluntaiherätyksen keskuudessa oli käyty pidemmän aikaa keskusteluja keskusjohtoisesta kirkkokunnasta. Helluntaiherätyksen keskuudessa arvostetussa asemassa olevien veljien Eino I. Mannisen ja Eino Ahosen vastustuksen vuoksi kirkkokuntahanke ei aikaisemmin saanut riittävää kannatusta.

Tampereen Helluntaiseurakunnassa pidettiin 15. syyskuuta 2001 kokous, jossa helluntaiseurakuntien edustajien enemmistön päätöksellä päätettiin Helluntaikirkko-nimisen uskonnollisen yhdyskunnan perustamisesta. Suomen Helluntaikirkko rekisteröitiin 2002. Suomen Helluntaikirkko merkittiin uskonnollisten yhdyskuntien rekisteriin 25. maaliskuuta 2003. Helluntaikirkon hallitukseen kuuluivat vuonna 2010 Vesa Pylvänäinen (puheenjohtaja), Pekka Havupalo, Esko Matikainen, Lasse Ripatti, Jorma V. A. Halonen, Usko Katto, Yrjö Kemppainen, Timo Konttinen, Aulis Koponen, Kimmo Mantsinen, Seppo Salonen ja Saara Tikkakoski.[59][60]

Suomen Helluntaikansa ry perustettiin Helluntaiherätyksen itsenäisten seurakuntien toimikunnan kokouksessa 28. heinäkuuta 2003. Suomen Helluntaikansa ry:n pyrkimyksenä on pitää helluntaiseurakuntien rakenne entisellään, yhdistyksen kannattajat eivät hyväksy keskusjohtoista kirkkokuntaa, vaan korostavat itsenäisten paikallisseurakuntien merkitystä. Suomen Helluntaikansa ry järjestää yhteisiä juhlia ja Jumalan sanan opetustilaisuuksia.[61][62]

Helluntailaisten lukumääräksi vuonna 2012 ilmoitetaan 46 358 ihmistä.[63] Helluntaiseurakuntia on noin 237 kpl (2010).[64] Suomen Helluntaikirkkoon kuuluu noin 6 700 jäsentä (2010), joka on noin 14 prosenttia helluntailaisista.[65]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Manninen, Eino: Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu. Helsinki, 1933
  • Ahonen, Eino: Ristin Voitto vuosikerrat 1975–1976. Ristin Voitto, 1975–1976
  • Heino, Harri: Mihin Suomi tänään uskoo. WSOY, Helsinki, 1997, ISBN 951-0-27265-5
  • toimikunta: Muistoja ja kirjoituksia. Ristin Voitto, Tikkurila, 1978, ISBN 951-605-513-3
  • toim. Lauri K. Ahonen: Kohti päämäärää. Ristin Voitto, Vantaa, 1993, ISBN 951-606-361-6
  • Ahonen, Lauri K.: Suomen Helluntaiherätyksen historia. Päivä Oy, Gummerus, 1994, ISBN 951-622-603-5
  • Lundelin, Lauri: Helluntaituulia varsinaissuomessa. Turun helluntailähetys ry, Karisto Oy, 1994, ISBN 952-90-6046-7
  • Lahti, Heikki: Turun helluntaiseurakunta 1921–1971. Turun helluntailähetys ry, RV-paino, 1971
  • Hartonen, Vilho, Kunnas, Unto: Poika lähti maailmalle. Tikkurila, Ristin voitto, 1973, ISBN 951-605-355-6
  • Soininen, Vilho: Mikä on totuus kristittyjen yhteydestä. Rukoushuoneyhdistys Elim r.y., Kuopio, Kirjapaino Nopea, 1941
  • Kuosmanen, Juhani: Herätyksen historia. Ristin Voitto, RV-paino, 1979, ISBN 951-605-542-7
  • Seila, Taito: Mitä todella tapahtui. Ristin Sanoma Ry, E-T.-Paino, 1970
  • Manninen, Veikko: Mannisentie. Aika Oy, 1995, ISBN 951-606-424-8
  • Soininen, Vilho: Monen ahdistuksen kautta. Ristin Sanoma, Vainion kirjapaino, Lahti, 1961
  • Palonen, Irja: Rakkaus rakentaa, Uuno Palonen lähikuvassa. Vantaa, Ristin voitto, 1985, ISBN 951-605-888-4
  • Paakari, Lauri: Uranuurtaja: Piirteitä Fabian Paakkarin, helluntaiherätyksen tienraivaajan elämästä ja toiminnasta. Mynttilän rukoushuone, Kuopio, 1947
  • Soininen, Vilho: Mikä on totuus kristittyjen yhteydestä. Rukoushuoneyhdistys Elim, Kuopio, 1941
  • Lehtonen, Ensio: Veljesyhteys. Helsinki, 1941
  • Lattu, Pekka: Kalliisti ostettu vapaus: Piirteitä valtiokirkosta eroavalla kannalla olevien uskovaisten taisteluista. Ristin Voitto, Helsinki, 1939
  • Jansson, Erik: Lähteitä kyynelten laaksosta. Totuuden kaiku, Tampere, 1949.
  • Lieslehto, F. R.: Tampereen Saalem-seurakunta 40 vuotta 1921–1961. Tampereen Saalem-seurakunta, Tampere, 1961
  • Brofeldt, Pietari: Helluntai-herätys Suomessa: Muistelmia 20 v. ajalta. Helluntaikansa, 2005
  • Kinnunen, Mauri: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870–1939 (pdf-tiedostossa). Jyväskylän yliopisto, 2004.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kinnunen 2004, s. 443.
  2. Kinnunen 2004, s. 212–215.
  3. a b Narvalaisuus[vanhentunut linkki]
  4. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 42.
    Kinnunen 2004, s. 213–214.
  5. Helluntai-herätys Suomessa, s. 22
  6. Mitä todella tapahtui, s. 12
  7. Helluntai-herätys Suomessa, s. 23
  8. Ristin Voitto nro 42 14.10.1976, s. 4.
  9. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 47–61.
    Tampereen Saalem-seurakunta 40 vuotta 1921–1961, s. 13.
    Helluntai-herätys Suomessa, s. 22–23.
  10. Helluntai-herätys Suomessa, s. 25–26.
  11. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 11
  12. Tampereen Saalem-seurakunta 40 vuotta 1921–1961, s. 14.
  13. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 9, 12–13.
  14. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 11–12.
  15. Tampereen Saalem-seurakunta 40 vuotta 1921–1961, s. 15.
  16. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 94.
  17. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 47–61, 107–108.
  18. a b c d e Lie, Geir (toim.): Norsk pinsekristendom og karismatisk fornyelse: Ettbinds oppslagsverk, s. 126–127. 2. utgave. Oslo: Refleks-Publishing, 2008. ISBN 978-82-996599-8-7. Teoksen verkkoversio.
  19. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 7–8.
  20. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 10–13.
  21. Huomattava pidätys. Helsingin Sanomat, 10.3.1925, s. 3. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  22. Pastori Smidt tuomittu 6 kuukaudeksi vankeuteen. Helsingin Sanomat, 1.5.1925, s. 9. Artikkelin maksullinen verkkoversio.
  23. Andelin, Jan-Erik: När predikaren blir en enmansorkester. Hufvudstadsbladet. 14.5.2017.
  24. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 10–18
  25. Tampereen Saalem-seurakunta 40 vuotta 1921–1961, s. 15–24
  26. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 16–17
  27. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 19–20.
  28. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 22
  29. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 22
  30. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 10–14
  31. Helsingin Saalem-seurakunnan viisivuotisjulkaisu, s. 14.
  32. Ristin Voitto nro 42 14.10.1976, s. 4,11–12
  33. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 18
  34. Turun helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 19
  35. Ristin Voitto nro 42, 14.10.1976, s. 14.
  36. Turun Helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 19–20
  37. Uranuurtaja, s. 77.
  38. Tammela, Reino: Jumalan tekoja, s. 9–10. Saarijärven Offset Oy, 2002. ISBN 952-91-4372-9.
  39. Kalliisti ostettu vapaus, s. 9–80
  40. Lähteitä kyynelten laaksosta, s. 83, 85–87
  41. Veljesyhteys, s. 9
  42. Kinnunen 2004. s. 215
  43. Veljesyhteys, s. 11–13
  44. Poika lähti maailmalle, s. 253
  45. Mikä on totuus kristittyjen yhteydestä
  46. Ristin Voitto nro 12 20.3.1975, s. 6–7
  47. Ristin Voitto nro 22 19.5.1975, s. 5
  48. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 378–381
  49. Herätyksen historia, s. 357
  50. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 348
  51. Turun helluntaiseurakunta 1921–1971, s. 29–30
  52. Mitä todella tapahtui, s. 19–20
  53. Mannisentie, s. 73
  54. Mitä todella tapahtui, s. 20–34
  55. Mitä todella tapahtui, s. 7–8
  56. Rakkaus rakentaa, Uuno Palonen lähikuvassa, s. 157
  57. Mannisentie, s. 73
  58. Suomen Helluntaiherätyksen historia, s. 341–348
  59. Helluntaikirkon hallitus[vanhentunut linkki]
  60. Helluntaikirkon perustaminen[vanhentunut linkki]
  61. Helluntaikansa ry:n perustaminen[vanhentunut linkki]
  62. Kotimaalehti Helluntailiike kiistelee kirkkokunnasta [vanhentunut linkki]
  63. Helluntaiherätys pieneni hieman pitkästä aikaa 27.12.2012
  64. Yleistietoja helluntaiherätyksestä
  65. Suomen Helluntaikirkon jäsenmäärä 10.1.2012

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]