Evankeliset ystävät

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Evankeliset ystävät eli skutnabbilaisuus on Axel Alfred Skutnabbin vuonna 1900 perustama uskonnollinen suuntaus, jonka juuret ovat vapaakirkollisuudessa ja Ruotsalaisessa Pyhitysliikkeessä (Helgelse förbundet).

Akseli Skutnabb

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Axel Alfred Skutnabb oli tullut uskoon vapaakirkollistenjärjestämässä Fredrik Fransonin kokouksessa. Skutnabb oli myös osallistunut Ruotsalaisen Pyhitysliikkeen (Helgelse förbundet) toiminnan kautta syntyneen Pyhitys-liikkeen toimintaan. Skutnabb tutustui Ruotsalaisen Pyhitysliikkeen kirjallisuuteen ja kehitteli synnittömyys-liikkeen oppia niin pitkälle, että alkoi opettaa kaikkien pelastuvan ja sanoi ettei ole mitään kadotustuomiota.[1]

Vapaakirkollisessa herätysliikkeessä Skutnabb oli joutunut Hjalmar Braxénin ja muiden vanhempien saarnamiesten kanssa usein yhteentörmäyksiin, Skutnabbin ”evankelisen vapauden” vuoksi ja erikoisten opillisten näkemyksien tähden. Skutnabb ei koskaan kuulunut Vapaanlähetyksen varsinaisiin saarnaajiin. Skutnabb oli mukana Tampereen vuosikokouksessa 1900. Hänelle ei järjestetty puhetilaisuutta. Erään saarnan jälkeen hän kuitenkin nousi puhumaan. Hjalmar Braxén heti keskeytti hänen puheensa ja sanoi että pysytään ohjelmassa. Kun Skutnabb kiellosta huolimatta yritti puhua, Braxén istui harmonin ääreen ja alkoi laulaa, kokousväki yhtyi lauluun. Laulun jälkeen Skutnabb huusi: "Tässä näette, mitä on vapaakirkollinen vapaus. Tästä lähtien minä en ole vapaakirkollinen."[2]

Toiminta ja historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliset ystävät kokoontuivat Tampereella Skutnabbin rukoushuoneella. Se sijaitsi Rongankadun ja Pellavatehtaankadun kulmassa, lähellä nykyistä hotelli Tammeria, Hetala-nimisessä puurakennuksessa, joka aikaisemmin oli ollut Tampereen 2. poliisipiirin ensimmäinen toimipaikka.[3]

Armon Sanomien toimittaja Kustaa Asp

Evankeliset ystävien tilaisuuksissa kävi toisinaan vapaakirkollisia ”nuoria" puhumassa, Skutnabb oli arvostettu heidän keskuudessaan. Evankeliset ystävät osallistuivat myös yhteiskristillisiin tilaisuuksiin. Evankeliset ystävien toimintaa myös vastustettiin. Kuvernööri määräsi vankeusrangaistuksen, jonka vuoksi Akseli Skutnabb kolmen kuukauden ja Juho Aaltokahden kuukauden rangaistuksen saaneena toimitettiin Hämeenlinnan läänivankilaan 28. heinäkuuta 1915. Juho Aalto vapautettiin 6. lokakuuta 1915 ja Akseli Skutnabb 28. lokakuuta 1915.[4]

Tampereella pidettiin 15.–17. toukokuuta 1940 yhteiskristillinen kokous eri piireihin kuuluvien saarnaveljien hengellisen elämän syventämistä ja keskinäistä rakentumista varten. Tämän kokouksen taholta julkaistiin maamme lehdissä kaikille kristillisille piireille osoitettu veljellinen tervehdys, joka oli samalla vilpitön kädenojennus luterilaiselle kirkolle. Tervehdys otettiin lämmöllä vastaan luterilaisen kirkon pappien puolelta ja luvattiin osallistua seuraavaan veljeskokoukseen. Tampereen kokouksessa valittiin seuraavaa kokousta valmisteleva toimikunta, johon kuuluivat skutnabbilainen Aatu Heiskanen (1886–1941)[5], vapaakirkollinen Oskari Jalkio, baptisti Akseli Jauhiainen, helluntailaiset Eino Manninen ja Niilo Suomela.[6]

Veljeskokoukseen osallistunut Aatu Heiskanen toimi aiemmin myös lestadiolaisessa uusheräyksessä saarnaajana, kunnes joutui opillisista syistä erotetuksi uusheräyksen puhujalistoilta. Aatu Heiskasen toiminnan vaikutuksesta uusheräyksestä erkaantui 1922–1923 pienehkö ryhmä nimeltä heiskaslaisuus, jotka liittyivät sitten skutnabbilaisuuteen.[7]

Opillisia näkemyksiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliset ystävät olivat näkemykseltään universaalisia.[8] Heidän näkemyksensä mukaan: kaikki on kerta kaikkiaan maksettu ja sovitettu, eikä ole enää mitään kadottavaa syntiä, eikä ole mitään kadotustuomiota.[1]

He eivät pitäneet itseänsä syntisinä vaan uskoivat olevansa synnittömiä, kuten Kustaa Asp ja Akseli Skutnabb Tampereen Talvijuhlilla helmikuussa 1928 julistivat.[9]

Tunnetuimmat saarnaajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julkaisut ja kirjat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Evankeliset ystävät kustansivat useita kirjoja, joista merkittävimpiä olivat C. H. Mac Intosh:in Mooseksen kirjojen selitysteokset 1–3, vuosilta 1915, 1917, 1922 ja F. Hemanin Juudaankansan historia Jerusalemin hävityksen jälkeen, vuonna 1912.

Evankeliset ystävät julkaisevat myös lehteä:

  • Sanomia armosta-nimisenä vuosina 1904–1921. Toimittajina Akseli Skutnabb ja Salomo Pirilä.
  • Armon sanomat, vuodesta 1922 lähtien.

Evankeliset ystävien kokouksissaan laulamat laulut, joista monet olivat vanhoja lestadiolaisten lauluja, julkaisi Vihtori Repo vuonna 1907 Kotimaan lauluja -nimisenä kokoelmana.[14]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Skutnabb, Akseli, Sanomia armosta, Evankeliset ystävät, 1915
  • Jalkio, Oskari, Sanomia armosta, Evankeliset ystävät, 1928
  • Salmensaari, S. S., Suomen vapaakirkko, Päivä, Tampere, 1957
  • Vanha Tampere : kuvateos hävinneestä ja muuttuneesta kaupungista, Tampere-seura, Tampere, 1955
  • Lestadiolaisen liikkeen laulukirjat
  • Kinnunen, Mauri: Herätysliike kahden kulttuurin rajalla. Lestadiolaisuus Karjalassa 1870-1939. Jyväskylän Yliopisto, 2004. ISBN 951-39-1815-7. }
  • Lehtonen, Ensio: Veljesyhteys, Helsinki, 1941

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Salmensaari, Suomen vapaakirkko, s. 169
  2. Salmensaari, Suomen vapaakirkko, s. 170
  3. Vanha Tampere, s. 79
  4. Sanomia armosta 1915, s. 192, 255
  5. Kinnunen 2004. s. 215.
  6. Lehtonen 1941. s. 9
  7. Kinnunen 2004. s. 216.
  8. Sanomia armosta 1915, s. 281
  9. Sanomia armosta 1928 Helmikuu, s. 39
  10. Sanomia armosta 1928 Helmikuu, s. 49-52, 64
  11. Kinnunen 2004. s. 216.
  12. Wikipedia 2012. Uusheräys. Historia
  13. Lehtonen 1941. s. 9
  14. Lestadiolaisen liikkeen laulukirjat Viitattu 6.5.2010