Jyväskylän helluntaiseurakunta
Jyväskylän helluntaiseurakunta | |
---|---|
![]() Seurakunnan tunnus. |
|
Suuntautuminen | Helluntaiherätys |
Kirkkokunta | Suomen Helluntaikirkko |
Perustettu | 1926 |
Johtava pastori | Esa Hyvönen |
Pääkirkko |
Jyväskylän helluntaikirkko Okkerinkatu 2 Jyväskylä |
Jäseniä | 2040 (2019) |
Aiheesta muualla | |
Sivusto |
Jyväskylän helluntaiseurakunta on yksi Suomessa toimivista helluntaiseurakunnista. Vuonna 1926 perustetussa seurakunnassa on noin 2 040 jäsentä (2019). Seurakunnan johtavana pastorina on syksystä 2019 toiminut Esa Hyvönen. Seurakunnan ensimmäinen johtaja oli Aabel Yrjölä. Seurakunnassa työskentelee viisi pastoria sekä muuta henkilökuntaa, ja sillä on myös useita lähetystyöntekijöitä.
Seurakunnan uusi kirkkorakennus, Helluntaikirkko, sijaitsee Hippoksella osoitteessa Okkerinkatu 2. Seurakunnan entinen kirkkorakennus, Siiontemppeli, sijaitsee Jyväskylän keskustassa osoitteessa Lyseonkatu 3. Seurakunnalla on lisäksi Toivonkulma-niminen toimitila Palokan keskustassa sekä leirikeskus Toivakassa.[1]
Toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Jyväskylän helluntaiseurakunnalla on monipuolista toimintaa Jyvässeudulla. Toimintamuotoja ovat jumalanpalvelukset, rukousillat, lapsityö, varhaisnuorisotyö, nuorten ja nuorten aikuisten työ, perhe- ja avioliittotyö, seniorityö, aluetyö, evankeliointi, maahanmuuttajatyö, mediatyö, musiikkitoiminta, romanityö, diakonia, päihdetyö ja koulutus. Seurakunta tekee myös aktiivista lyhyt- ja pitkäaikaista lähetystyötä ulkomailla. Monimuotoisen viikko-ohjelman keskeisiä tilaisuuksia ovat muun muassa kaksi suomenkielistä jumalanpalvelusta, englanninkielinen jumalanpalvelus, rukousilta sekä senioreiden järjestämä päivätilaisuus. Vuosittain järjestetään lukuisia leirejä muun muassa lapsille ja nuorille.
Seurakunnan johtajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Seuraavat henkilöt ovat toimineet Jyväskylän helluntaiseurakunnan johtajina:[2]
- 1928–1930: Aabel Yrjölä
- 1933–1949: Akseli Puhakainen
- 1949–1952: Rafel Öhberg
- 1952–1947: Uuno Palonen
- 1957–1958: William Uotinen
- 1958–1969: Eino Välipakka
- 1969–1977: Lauri Kuitunen
- 1977–1984: Mauri Hotakainen
- 1985–2005: Toivo Haapala
- 2005–2012: Vesa Pylvänäinen
- vt. 2013: Samuel Tedder
- 2013–2019: Jyrki Palmi
- 2019→ Esa Hyvönen
Kuvia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
-
Helluntaikirkko sijaitsee Hippoksella.
-
Sisäänkäynti Helluntaikirkkoon.
-
Seurakunnan entinen Siion-temppeli kadulta kuvattuna.
-
Seurakunnan entinen Siiontemppeli Harjulta kuvattuna.
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Kontoniemi, Ari: Jyväskylän helluntaiseurakunta 1926–1986. Jyväskylän helluntaiseurakunta, 1986. ISBN 951-99799-1-3.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Uskonnot Suomessa - Jyväskylän helluntaiseurakunta Uskonnot Suomessa. Arkistoitu 31.3.2016. Viitattu 25.7.2013.
- ↑ Kontoniemi 1986
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]