Siirry sisältöön

Helsingin seudun linja-autoliikenne

Wikipediasta

Helsingin seudun linja-autoliikenne on osa Helsingin seudun joukkoliikennettä. Linja-autoilla liikennöitävä paikallisliikenne kattaa Helsingin, Espoon, Kauniaisten, Vantaan, Keravan, Kirkkonummen, Sipoon, Siuntion ja Tuusulan sisäisen liikenteen sekä näiden kuntien rajat ylittävän seutuliikenteen.

Bussiliikenteen suunnittelusta ja aikatauluttamisesta vastaa kuntayhtymä Helsingin seudun liikenne (HSL), joka aloitti toimintansa vuoden 2010 alussa. Sitä ennen nämä tehtävät kuuluivat Helsingin sisäisten linjojen osalta Helsingin kaupungin liikennelaitokselle (HKL), muun liikenteen osalta YTV:lle.

Linjatunnusten periaatteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Linjojen tunnuksina käytetään kaksinumeroisia lukuja Helsingin sisäisillä linjoilla, lukuun ottamatta Espooseen jatkuvia linjoja 52 ja 53 sekä Vantaan puolelle jatkuvia runkolinjaa 30, linjaa 37 ja yölinjaa 95N. Kolminumeroisia lukuja käytetään tunnuksina sellaisille linjoille, jotka kulkevat osittain tai kokonaan Helsingin ulkopuolella, poikkeuksena runkolinja 500, 506 ja 831/K sekä osa Helsingin pienkalustolinjoista, joita kutsutaan lähibusseiksi tai palvelulinjoiksi.[1]

Toisinaan linjatunnuksen lopussa on myös jokin kirjain. Tällaiset linjat kulkevat yleensä suurimman osan matkastaan samaa reittiä kuin ns. päälinja, jonka tunnuksena on sama luku ilman kirjainta, mutta poikkeavat päälinjan reitistä jollakin reittiosuudella. Eri kirjaimilla on seuraavat merkitykset:

  • A = pääreittiä pidempi linja
  • B = pääreittiä lyhyempi linja (82B:n tapauksessa iltalinja)
  • K ja T = reitti poikkeaa välissä ja/tai haarautuu lopussa
  • N = yölinja
  • Z = pääreittiä nopeampi, oikaisee jonkin mutkan
  • X = raitiovaunua, junaa tai metroa korvaava bussilinja, joka liikennöi vain kun raideliikenteessä on jokin häiriö, ratatyö tai sähkövika.
  • V = linja, jonka reitti poikkeaa päälinjasta. Liikennöidään yleensä ruuhka-aikoina.

Liikennöinti

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Helsingin seudun liikenteen tavoitteena on liikennöidä busseja enintään kaksi minuuttia myöhässä ja enintään minuutti etuajassa. Bussireittien varrella olevilla ajantasauspysäkeillä pyritään ehkäisemään sitä, että bussi ajaisi reitin läpi liian nopeasti.[2]

Liikennöintiajat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useimpia linjoja ajetaan 5.30:n ja 23.30:n välisenä aikana, suosituimmilla linjoilla ajetaan 1.30:een asti. Arkiöisin kello 1.30–5.30 on vain muutama vuoro.

Yölinjoja ajetaan viikonloppuöisin kello 1.30:n ja 4.00:n välisenä aikana. Tänä aikana kaikille alueille on suora bussiyhteys Helsingin keskustasta, kun taas päiväsaikaan monille alueille yhteys on vaihdollinen junan ja bussin tai metron ja bussin yhdistelmä. Itä- ja Koillis-Helsingin sekä Etelä-Espoon liikenne poikkeaa siten muusta HSL-alueesta, että yölinjoja ajetaan myös arkiöinä kello 23.45–1.30. Sama käytäntö on myös muutamalla muulla alueella yksittäisten linjojen osalta. Itä-Helsingissä ja Etelä-Espoossa ei kello 23.30:n jälkeen liikennöidä liityntälinjoja ollenkaan, eli linjasto vaihtuu kello 23.30 kokonaan toisenlaiseksi. Tämä johtuu päiväliikenteen suorien bussilinjojen puuttumisesta ja metron liikenteen päättymisestä kello 23.

Volvo 7900 Electric -linja-auto Keinutien pysäkillä linjalla 95.
Puistolasta Rautatientorille liikennöivä linja-auto (HelB 926) Hämeentiellä.
Pysäkki Jakomäessä.
Linjanumeroita pysäkillä Viikinrannassa.

Monien Helsingissä ajavien linjojen toinen päätepysäkki on keskustassa, yleensä Rautatientorilla tai Elielinaukiolla, toinen taas jollakin esikaupunkialueen pientalo- tai kerrostaloalueella. Itä-Helsingissä useimmat linjat ovat metron liityntälinjoja, joiden toinen päätepysäkki on jollakin metroasemalla. Myös joiltakin lähijunaliikenteen asemilta, kuten esimerkiksi Tikkurilasta, Keravalta, Leppävaarasta ja Myyrmäestä lähtee vastaavanlaisia liityntälinjoja.

Myös muissa HSL-alueen kunnissa on joukko kunnan sisäisiä linjoja. Niistä useimmilla on päätepysäkki jollakin lähiliikenteen rautatieasemalla, jolloin ne toimivat liityntälinjoina. Espoon sisäisiksi linjoiksi luetaan myös Kauniaisten kautta kulkevat linjat.

Espoossa, Vantaalla ja Keravalla ei ylletä Helsinkiä vastaavaan vuoro- tai linjatiheyteen tai bussien käyttöasteeseen joukkoliikenteelle huonommin soveltuvan yhdyskuntarakenteen ja niukemman rahoituksen vuoksi, mutta muuhun Suomeen verrattuna joukkoliikenteen tarjonta on hyvää. Vuorotarjontaa voi parhaiten verrata samaa kokoluokkaa edustavien Tampereen ja Turun kesken. Sipoossa ja Kirkkonummella sisäinen linjasto soveltuu huonommin vapaa-ajan matkoihin. Siellä linjastoa käytetään lähinnä koulu- ja työmatkaliikenteessä.[3] Työ- ja kouluaikojen ulkopuolella liikennöidään harvemmin vuorovälein.

Matkustajamääriltään suosituin HSL-alueen bussilinja on runkolinja 560,[4] joka on myös vanhin edelleen liikennöivistä runkolinjoista; ensimmäinen runkolinja 550 lakkautettiin vuoden 2023 lopulla.

Kuljettajatilat HSL:n alueella

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

HSL:n liikenteenharjoittajat ovat HSL:n operaattoreita, jotka vastaavat kuljettajien palkkaamisesta ja työsuhteeseen liittyvistä tarpeista. Lainsäädännön- mukaisesti työnantaja vastaa kuljettajien hyvinvoinnista ja tilojen järjestämisestä. HSL ja kunnat edistävät kuljettajatilojen järjestämisestä kilpailutetussa liikenteessä. Liikennöitsijän tulee noudattaa sitä mitä linja-autonkuljettajien työehtosopimuksessa on ajo- ja lepoajoista on kirjattu. HSL-alueella kuljettajilla on käytössään 31 taukotilaa, 33 vesi-WC:tä, 36 kuivakäymälää ja 16 yleistä WC-tilaa.[5] Kaikille linjoille HSL ei järjestä päätepysäkeille WC-tiloja.[6]

Toisinaan linjojen aikataulut ovat niin kireät, että kuljettajat käyvät läheisissä puistoissa virtsaamassa, vaikka läheiselle Helsingin kaupungin vihreälle vessalle olisi vain muutaman minuutin matka. [7]

Helsingin sisäiset linjat (kaksinumeroiset linjat)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

24 h = ajetaan ympäri vuorokauden lukuun ottamatta arkiöisin kello 1.30–5.30

LinjanroLinja
16RautatientoriKruununhakaKulosaariMustikkamaa (Korkeasaaren silta)
21KamppiRuoholahti (M)VattuniemiLauttasaari (M)
22Punavuori – Ruoholahti (M) – Lauttasaari (M) – Katajaharju
22BLauttasaari (M) – Katajaharju
22KPunavuori – Ruoholahti (M) – Salmisaari – Lauttasaari (M) – Katajaharju

(ajetaan vain tähän suuntaan, vain arkiaamuisin)

23Rautatientori – Pasilan asemaPirkkola[8] (1.30 asti)
24Kamppi – HietaniemiSeurasaari
25Kamppi – Pajamäki[8]
37Kamppi – KonalaMalminkartanoHonkasuoMyyrmäen asema (Pe ja La 24 h)
41Kamppi – Pohjois-Haagan asema[8]
42Kamppi – MaununnevaKannelmäki
52Kuninkaantammi – Kannelmäki – Huopalahden asema – Munkkivuori – Otaniemi[8]
53ArabiaOulunkyläMaunula – Pohjois-Haaga – Konala – Uusmäki
54Itäkeskus (M)Pitäjänmäki
55Rautatientori – Koskela
56Kalasatama (M)Käpylän asema – Kannelmäki
57Kontula (M)Viikki – Koskela – RuskeasuoMunkkiniemi
59Herttoniemi (M) – Kalasatama (M) – Pasila – Pitäjänmäki – Malminkartano
61Rautatientori – Pukinmäki – Tapaninkylä
63Kamppi – Ruskeasuo – Maunula – Paloheinä
64Rautatientori – Oulunkylä – Itä-Pakila (Pe ja La 24 h)
65Rautatientori – Käpylä – Veräjälaakso (Pe ja La 24 h)
66Rautatientori – Maunula – Länsi-Pakila – Paloheinä (1.30 asti)
67Rautatientori – Maunula – Pakila – Torpparinmäki (1.30 asti)
69Kamppi – Pasila – Käpylä – MalmiJakomäki
70Kamppi – TöölöPihlajamäkiPukinmäki – Malmi (vain arkipäivisin)
71Rautatientori – Pihlajisto – Pihlajamäki – Malmi
73Hakaniemi – Malmi – Puistolan asema – Ala-Tikkurila
74Hakaniemi – Malmi – TapanilaPuistolaHeikinlaakso
74BPuistolan asema – Heikinlaakso
75Rautatientori – Jakomäki – Puistolan asema
77Rautatientori – Tattarisuo – Jakomäki
78Rautatientori – Viikki – Latokartano
79Herttoniemi (M) – Latokartano – Malmi – Siltamäki – Puistolan asema
79BSiilitie (M) – Latokartano
80Herttoniemi (M) – Roihuvuori – Itäkeskus (M)
81Kulosaari (M) – Herttoniemi (M) – Länsi-Herttoniemi
82Herttoniemi (M) – Roihuvuori – Itäkeskus (M)
82BHerttoniemi (M) – Tammisalo – Roihuvuori – Itäkeskus (M) (iltalinja)
83Herttoniemi (M) – Tammisalo
84Herttoniemi (M) – Gunillankallio
85Herttoniemi (M) – Jollas
85KHerttoniemi (M) – Yliskylä – Jollas (iltalinja)
86Herttoniemi (M) – Santahamina
86KHerttoniemi (M) – Laajasalo – Santahamina (iltalinja)
87Herttoniemi (M) – Kruunuvuorenranta
88Herttoniemi (M) – Kaitalahti
89Herttoniemi (M) – Yliskylä
90Vuosaari (M)AurinkolahtiVuosaaren satama
92Itäkeskus (M)Myllypuro
94Itäkeskus (M) – Porttitie – Kontula (M) – Kontulankaari
94AKotikonnuntie – Kontula(M) – Kivikko – Kontula (M)
94BKivikonlaita – Kontula (M)
95Itäkeskus (M) – Mellunmäki (M) – Kontula (M) – Keinutie
96Vuosaari (M) – Porslahdentie
97Itäkeskus (M) – Vartioharju – Mellunmäki (M)
97VItäkeskus (M) – Puotila – Vartioharju – Mellunmäki (M)
98Itäkeskus (M) – MarjaniemiRastila (M)

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen (myös arkiöisin).

LinjanroLinja
21NAsema-aukio – Vattuniemi – Lauttasaari – Katajaharju
61NRautatientori – Pukinmäki – Töyrynummi
69NKamppi – Länsi-Pasila – Oulunkylä – Itä-Pakila
73NRautatientori – Malmi – Puistolan asema – Ala-Tikkurila
74NRautatientori – Malmi – Tapanila – Puistola – Heikinlaakso
77NRautatientori – Arabia – Malmi – Jakomäki
78NRautatientori – Viikki – Latokartano (myös viikonloppuaamuisin)
79NRautatientori – Malmi – Siltamäki – Puistolan asema
85NRautatientori – Herttoniemenranta – Yliskylä – Jollas
86NRautatientori – Kulosaari – Herttoniemi – Santahamina
87NRautatientori – Yliskylä – Kruunuvuorenranta
90ARautatientori – Vuosaaren satama
90NRautatientori – Länsi-Herttoniemi – Vuosaari (Kallvikintie)
92NRautatientori – Myllypuro – Kivikko – Kontula (Keinutie)
94NRautatientori – Roihuvuori – Kontulankaari
95NRautatientori – Tammisalo – Marjaniemi – MellunmäkiLänsimäki
96NRautatientori – Aurinkolahti – Vuosaari (Porslahdentie)
97NRautatientori – Puotila – Mellunmäki – Kontula (Kotikonnuntie)

Seuraavat linjat liikennöivät vain viikonloppuöisin kello 1.30–4.30

LinjanroLinja
67NRautatientori – Torpparinmäki

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
26Ruoholahti – Salmisaari
31Pohjois-HaagaMunkkivuori
32Pohjois-Haaga – Munkkivuori
33Munkkivuori – Ritolehto
34Munkkivuori – Kaskisaari
35Niemenmäki – Munkkivuori – Rakuunantie
36KonalaKannelmäkiMaununnevaPirkkola

Katso myös Tuusulanväylän, Lahdenväylän ja Itäväylän suunnan pienkalustolinjat.

Länsiväylän suunnan linjat (100-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat arkisin liikennöivät linjat vain yölinjat, 105, 121, 121A, 164 ja 164K sekä viikonloppuisin yölinjat ja 105.

LinjanroLinja
105Lauttasaari (M) – Westend – Haukilahti – Niittykumpu (M) — Mankkaa
111OtaniemiTapiola (M) – Westend – Matinkylä (M)
113Tapiola (M) – Laajalahti – Perkkaa – Leppävaara
114Matinkylä (M) – Niittykumpu (M) – Urheilupuisto (M)MankkaaKilo – Leppävaara
118Tapiola (M) – Urheilupuisto (M) – Suurpelto – Suvela – Espoon keskus
121Kamppi – Niittykumpu (M) – Olari (vain arkipäivisin)
121AKamppi – Niittykumpu (M) –Olari – Latokaski (vain arkipäivisin)
124Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – Olari – Espoonlahti (M)
125Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – OlariNöykkiö – Espoonlahti (M)
133Friisilä – Matinkylä (M) – Henttaa
158Matinkylä (M) – Nöykkiö – Tillinmäki – Laurinlahti – Espoonlahti (M)
159Matinkylä (M) – Latokaski
162Espoonlahti (M) – Kivenlahti (M) – Saunalahti – Kauklahti
163Suvisaaristo – Soukka (M)–Espoonlahti (M) – Tillinmäki – Saunalahti – Kallvik – Kurttila – Kauklahti
164Kamppi – Saunalahti – Kurttila
164KKamppi – Saunalahti – Tillinmäki
165Espoonlahti (M) – Kivenlahti (M) – Saunalahti – Kurttila –Kauklahti - Vanttila
171Matinkylä (M) – Sarvvik – Masala – Gesterby – Kirkkonummi
171BKirkkonummi – Gesterby
171ZMatinkylä (M) – Gesterby – Kirkkonummi
172Matinkylä (M) – Masala – Gesterby – Kirkkonummi – Kantvik
173Matinkylä (M) – Sarvvik –Masala – Gesterby –Kirkkonummi –Kantvik – Upinniemi
173ZMatinkylä (M) – Kirkkonummi – Kantvik – Upinniemi
175Matinkylä (M) – Sarvvik – Masala – Jorvas
175VMatinkylä – Jorvas
181Kirkkonummi – Siuntio (vain arkipäivisin)
182KKirkkonummi – Siuntio (vain arkipäivisin, ajetaan vain Siuntiosta Kirkkonummelle)
182Kirkkonummi – Siuntio (vain arkipäivisin, ajetaan vain Siuntiosta Kirkkonummelle)
182AKirkkonummi – Siuntio – Siuntion kylpylä (vain viikonloppuisin)

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen:

LinjanroLinja
102NKamppi Lauttasaari (M) – Westendinasema - Tapiola (M) – Teekkarikylä
112NKamppi – Lauttasaari (M) – Westend – Haukilahti – Matinkylä (M) – Friisilä
113NKamppi – Tapiola (M) – Laajalahti – Perkkaa – Leppävaara
114NKamppi – Tapiola (M) – Mankkaa – Kilo – Leppävaara
118NKamppi – Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – Espoon keskus – Jorvi
125NKamppi – Tapiola (M) – Niittykumpu (M) – Olari – Nöykkiö – Latokaski
147NKamppi – Finnoo (M) –Kaitaa (M) – Soukka (M) – Espoonlahti (M) – Kivenlahti
165NKamppi – Kivenlahti (M) -Saunalahti – Kurttila – Kauklahti
173NKamppi – Sarvvik – Masala – Gesterby – Kirkkonummi – Kantvik – Upinniemi

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
116Tapiola – Pohjois-Tapiola
117Tapiola – Aarnivalkea – Itäranta – Tapiola
119Tapiola – Niittykumpu (M)
137Matinkylä (M) – Matinkallio – Piispankylä – Kuitinmäki
138Matinkylä (M) – Nuottaniemi – Matinkallio
148Espoonlahden keskus – Soukka – Iivisniemi
149Espoonlahden keskus – Kivenlahti
166Lasilaakso – Kauklahti – Bassenkylä
166KLasilaakso – Kauklahti – Bassenkylä
167Lasilaakso – Kauklahti – Järvikylä
168Espoon keskusMikkeläKauklahti
169Espoon keskus – Suvela

Turunväylän ja Turuntien suunnan linjat (200-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[9][10]

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat arkisin liikennöivät linjat 200, 212, 213, 213N, 231N ja 235N, sekä viikonloppuisin 200, 231N ja 235N. Junaa korvaavat linjat 211E, 211U, 211X, 213X ja 249Y ajavat rantaradan ratatöiden aikaan.

LinjanroReitti
201BLeppävaara – Mäkkylä – Pitäjänmäki
202Vermonniitty – Leppävaara – Helmipöllönmäki
203Leppävaara – Uusmäki
212Kamppi – MeilahtiLaajalahtiKauniainen
213Kamppi – Meilahti – Suvela – Espoon keskus – Kauklahti
213NKamppi – Meilahti – Laajalahti – Suvela – Espoon keskus (iltalinja)
214Leppävaara – KarakallioRastaalaJupperi
215Leppävaara – Jupperi – Lähderanta
224LeppävaaraKauniainenEspoon keskusTuomarila
224BKauniainen – Espoon keskus – Tuomarila
227Leppävaara – Kera – Lippajärvi – Jorvi
227KLeppävaara – Kera – Lippajärvi – Jorvi
236Leppävaara – Viherlaakso – Vanhakartano
237Leppävaara – Viherlaakso – Järvenperä – Högnäs
237VLeppävaara – Viherlaakso – Högnäs
239Leppävaara – Viherlaakso – Perusmäki – Kalajärvi – Serena
239VLeppävaara – Viherlaakso – Perusmäki – Kalajärvi – Serena
243Espoon keskus — Muurala — Kolmperä — Veikkola
243VEspoon keskus — Muurala — Veikkola
244Espoon keskus – Nupuri – Brobacka – Siikaniemi
245Espoon keskus – Nuuksionpää
245AEspoon keskus – Nuuksionpää – Kattila
246Espoon keskus – Röylä – Bodom – Espoon keskus
246KEspoon keskus – Kellonummi – Röylä
246TEspoon keskus – Bodom – Röylä
246KTEspoon keskus – Kellonummi – Bodom – Röylä
247Espoon keskus – Muurala – Nupuri – Siikaniemi
247BEspoon keskus – Muurala – Nupuri

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen:

LinjanroReitti
227NElielinaukio – Leppävaara – Jorvi
231NElielinaukio – Leppävaara – Lintuvaara – Vanhakartano
235NElielinaukio – Leppävaara – Espoon keskus

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroReitti
201Leppävaara – Mäkkylä – Pitäjänmäki – Pajamäki
207Leppävaara – Lintukorpi
229Leppävaara – Karakallio – Viherlaakso
232Kirkkotie – GallträskKasavuori – Kirkkotie
241Espoon keskusMikkeläHirvisuo
241VEspoon keskus – Hirvisuo
242Espoon keskus – Kauklahti

Junaa korvaavat linjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
211EKauklahti – Espoon keskus – Leppävaara as.
211UKirkkonummi as. – Kauklahti as. – Espoon keskus – Leppävaara as.
211XSiuntio as. – Kirkkonummi as. – Kauklahti – Espoon keskus – Leppävaara as.
213XEspoon keskus – Tuomarila as. – Elielinaukio
249YSiuntio as. – Kirkkonummi as. – Espoon keskus – Leppävaara as.

[11]

Linja 322 Vantaankosken rautatieasemalla.

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat linjat 300, 321 ja 345(N)

LinjanroLinja
311KaivokselaMyyrmäkiHämeenkylä
321Elielinaukio – Jupperi – Vanhakartano (Vain arkisin)[12]
335Askisto – Martinlaakso – Louhela – Myyrmäki – Vapaala – Linnainen (Vain arkisin)
335BAskisto – Martinlaakso – Louhela – Myyrmäki – Vapaala (Viikonloppulinja)
343 Myyrmäki – Askisto
345Elielinaukio – Rinnekoti
349Lepsämänjoki – Hännikäinen – Serena – Kalajärvi – Perusmäki – Nemlahti
349BKLepsämänjoki – Kalajärvi – Hännikäinen

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen:

LinjanroLinja
345NElielinaukio – Hämeenkylä – Rinnekoti (ajetaan vain tähän suuntaan)

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
313Kaivoksela – Myyrmäki – Hämeenkylä

Hämeenlinnanväylän suunnan linjat (400-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat linjat 400, 431, 431B, 415N, 431N ja 436N.

LinjanroLinja
431Elielinaukio – Kivistö
431BElielinaukio - Vantaanlaakso (Ruuhkalinja)
433Martinlaakso – Vantaanpuisto – Petas – Kivistö
434Kivistö – Keimolanmäki
443Kivistö – Vestra
443KKivistö – Luhtaanmäki – Vestra
445Kivistö – Katriinan sairaala – Reuna

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen:

LinjanroLinja
415NElielinaukio – Myyrmäki – Ylästö – Lentoasema
431NElielinaukio – Kuninkaantammi – Vantaanlaakso – Kivistö – Lentoasema (myös sunnuntaiaamuisin)
436NElielinaukio – Myyrmäki – Martinlaakso – Kalajärvi

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
413Martinlaakso – Myyrmäki
444Kivistö – Katriinan sairaala – Tapola – Riipilä
444TKivistö – Katriinan sairaala – Tapola – Pirttiranta – Riipilä
446Kivistö – Koivupää – Katriinan sairaala – Kesäkylä
447Kivistö – Viinikanmetsä – Kesäkylä

Poikittaislinjat (500-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Runkolinjat ovat omassa osiossaan.

LinjanroLinja
502Kallio – Meilahti – Munkkiniemi – Leppävaara
506Myllypuro (M)ViikkiKumpulaPasilaRuskeasuo[8]
518IlmalaPasilaKuninkaanmäki (vain arkipäivisin)
522LeppävaaraPähkinärinneVantaankoski
522BLeppävaaraHämevaara (vain arkipäivisin)
531Tiistilä – Matinkylä (M) – Olari – Suna — Espoon keskus
533Hyljelahti – Matinkylä (M) – Suurpelto – Kauniainen – Järvenperä
542Soukanniemi – Soukka (M) – Espoonlahti (M) – Kivenlahti (M) – Latokaski – Espoon keskus – Jorvi
544Leppävaara – Karamalmi – Nihtisilta – Finnoo (M) – Kaitaa (M) – Soukka (M) – Espoonlahti (M) – Kivenlahti (M)
548Tapiola (M) – Mankkaa – Kauniainen – Viherlaakso – Jupperi
549Tapiola (M) – Mankkaa – Kauniainen – Jorvi
553HakunilaMalmi – Maunula – Leppävaara
554Itäkeskus (M) – Leppävaara – Tapiola (M)Westendinasema
561Itäkeskus (M) – Malmi – Aviapolis – Kivistö
562Itäkeskus (M) – Malmi – Aviapolis – Lentoasema
566Martinlaakso – Järvenperä – Espoontori
571Tikkurila – Ylästö – Myyrmäki (1.30 asti)
572Mellunmäki (M) – Martinlaakso (arkisin)
574Peijas – Ruskeasanta – Aviapolis – Ylästö – Myyrmäki
576Tikkurila – Aviapolis – Seutula – Kivistö
582Espoon keskus – Juvanmalmi – Kalajärvi
582VEspoon keskus – Juvanmalmi – Kalajärvi
583Aviapolis – Louhela – Perusmäki
583KAviapolis – Louhela – Perusmäki
584Aviapolis – Louhela – Kalajärvi
584TKalajärvi – Louhela – Helsinge skola (Koululaislinja, ajetaan vain tähän suuntaan yksi lähtö päivässä)
587Mellunmäki (M) – Korso – Vierumäki
588Länsisalmi – Itä-Hakkila – Sotungin koulu
588BLänsisalmi – Sotungin koulu

[3][13]

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat linjat 600, 611, 614, 617, 623, 633, 633N, 643, 643K, 643N ja 665N.

LinjanroLinja
611RautatientoriSiltamäkiSuutarilaTikkurila
614Haapaniemi – TammistoYlästö (Ruuhkalinja)
617Haapaniemi – Tammisto - Aviapolis (Vain arkisin)
619Tikkurila – HiekkaharjuSimonsilta
623Haapaniemi – Leinelä – Peijas
624Tikkurila – Ilola – Leinelä – Koivukylä – Havukoski – Päiväkumpu
631Tikkurila – Koivukylä – KorsoKulomäki (1.30 asti)
633Haapaniemi – IlolaKorso
641TikkurilaLeineläHyryläKerava
642LeineläLahelaHyrylä
642KLeinelä – Ruotsinkylä – Lahela – Hyrylä (Ruuhkalinja)
643Haapaniemi – Hyrylä (vain arkipäivinä)
643KHaapaniemi - Hyrylä (Vain arki-iltoisin ja viikonloppuisin)
665HyryläJärvenpääKellokoski
665KHyrylä – Järvenpää – Jamppa – Kellokoski

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen:

LinjanroLinja
624NTikkurila – Leinelä – Ilola
633NRautatientori – Simonkylä – Leinelä – Korso – Ahjo – Kerava
643NRautatientori – Hyrylä – Lahela
665NRautatientori – Ilola – Hyrylä – JärvenpääKellokoski

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
603Malmi – Oulunkylä – Koskela – Käpylä – Maunula – Pakila – Paloheinä
625Tikkurila - Koivukylä - Peijas - Rekolanmäki

Junaa korvaavat linjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
699XMalmiTikkurila - Kerava

Lahdenväylän suunnan linjat (700-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Helsingistä/Helsinkiin kulkevat linjat 711, 717, 718, 721, 731, 738, 739 ja 785–788.

LinjanroLinja
711Haapaniemi – Kuusikko – Tikkurila (vain arkipäivisin)
711KHaapaniemi - Kuusikko - Tikkurila (vain viikonloppuisin)
712Tikkurila – Hakunila – Kuusijärvi
717Rautatientori – Jakomäki – Hakunila – Honkanummi – Tikkurila
717KRautatientori – Vaarala – Hakunila – Tikkurila
718Rautatientori – Nissas (ruuhkalinja)
718ARautatientori – Nissas – Sotunki (ruuhkalinja)
721Haapaniemi – HonkanummiHavukoskiPäiväkumpu – Koivukylä
724Tikkurila – Jokiniemi – Havukoski – Päiväkumpu
731Haapaniemi – Korso – Kulomäki
734Jokivarsi – Korso
735Tikkurila – Korso – Mikkola
736Tikkurila – Sotunki – Nikinmäki – Leppäkorpi – Korso
736BNikinmäki – Leppäkorpi – Korso
737Pohjois-Nikinmäki – Nikinmäki – Mikkola – Korso
737KPohjois-Nikinmäki – Nikinmäki – Jokivarsi – Mikkola – Korso (arkisin)
738Kalasatama (M) – Keravan asema
739Rautatientori – Kuninkaanmäki – Nikinmäki – Korso (1.30 asti)
785Rautatientori – Jokivarsi – Nikkilä
785KRautatientori – Kuninkaanmäki – Nikkilä
787Rautatientori – Nikinmäki – Nikkilä – Pornainen
787ARautatientori – Nikinmäki – Nikkilä – Laukkoski – Pornainen – Halkia
787BNikkilä – Pornainen
787KRautatientori – Kuninkaanmäki – Nikkilä – Pornainen
788Rautatientori – Jokivarsi – Nikkilä – HinthaaraPorvoo
788BNikkilä – Hinthaara – Porvoo
788KRautatientori – Kuninkaanmäki – Nikkilä – Hinthaara – Porvoo

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen.

LinjanroLinja
717NRautatientori – Jakomäki – Hakunila – Nissas
721NRautatientori – Honkanummi – Havukoski – Päiväkumpu – Koivukylä
731NRautatientori – Kulomäki

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
701Viikki – Pihlajamäki – Malmi – Suutarila – Siltamäki
702Jakomäki – Puistola – Malmi – Tapaninvainio – Savela
704Malmi – Sepänmäki
713Hakunilan palvelulinja
713BHakunilan palvelulinja
719Nybygget – Hakunila
719BLänsisalmi – Hakunila
719KNybygget – Länsisalmi – Hakunila
723Koivukylän palvelulinja

Itäväylän suunnan linjat (800-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

LinjanroLinja
831Itäkeskus (M)ÖstersundomLandbo
831KItäkeskus (M) – Östersundom – Karhusaari – Landbo
841Itäkeskus (M) – Östersundom – SöderkullaNikkilä
841BSöderkulla – Nikkilä
842Itäkeskus (M) – Söderkulla – Eriksnäs
843Itäkeskus (M) – Söderkulla – Kalkkiranta
844Itäkeskus (M) – Söderkulla – Taasjärvi
899TikkurilaKuusijärviNikkilä – Knuters – Mellunmäki (M)

Seuraavat linjat liikennöivät kello 23.30 alkaen.

Linjanro Linja
841NRautatientori – Östersundom – Söderkulla – Nikkilä – Jokimäki

Pienkalustolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
802Itäkeskus (M) – Jollas
805Itäkeskus (M) – Myllypuro
812Mellunmäki (M) – Myllypuro
813Vuosaari (M) – Merikorttikuja
814Vuosaari (M) – Koukkusaarentie – Pohjoinen ostoskeskus
815Vuosaari (M) – Isonvillasaarentie
816Vuosaari (M) – Kallahti – Kallahdenniemi
817Vuosaari (M) – Kallahti – Ramsinniemi
818Vuosaari (M) – Vuosaaren satama – Mellunmäki (M)
839Rapuojantie – Östersundom – Puroniitty
839KRapuojantie – Östersundom – Puroniitty

Kehyskuntien sisäiset linjat (900-sarja)

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

[3]

Kirkkonummi ja Siuntio:

LinjanroLinja
901LuomaMasala – Jorvaksentie – Hirsala
901KLuoma – Masala – Gesterby – Hirsala
902Pikkalan tehdas – Kirkkonummi – Porkkala
902KPikkalan tehdas – Kirkkonummi – Porkkala
903Kirkkonummi – Hila
903KKirkkonummi – Kantvik – Hila
904Kirkkonummi – Kyrkvalla – Kantvik
906Luoma – Masala – Kauhala
907Kirkkonummi – VeklahtiLapinkyläVeikkola
908Kirkkonummi – EvitskogKylmälä – Veikkola – Kaislampi
908KKirkkonummi – EvitskogKylmälä – Veikkola – Kaislampi
909Veikkola – Lapinkylä – Kauhala
909Veikkola – Lapinkylä – Kauhala
911KauklahtiMasalaKirkkonummi
912Siuntio keskus – Pikkala
913ASiuntio keskus – Karskog – Kela – Siuntio keskus
913BSiuntio keskus – Kela – Karskog – Siuntio keskus
913BTSiuntio keskus – Böle – Kela – Karskog – Siuntio keskus
914Nysvidja – Eviskog – Siuntio keskus
915A(AK)Siuntio keskus – (AK Siuntion kylpylä) –Suitia – Järvinummi – Annila – Siuntio keskus
915BSiuntio keskus – Annila – Järvinummi – Suitia – Siuntio keskus
915BKSiuntio keskus – Annila – Järvinummi
915TSiuntio keskus – Suitia – Järvinummi – Kahvimaa
916Siuntio keskus – Siuntio kk – Pauni
916KSiuntio keskus – Siuntion kylpylä – Siuntio kk – Pauni
917Siuntio keskus – Flyt – Hästböle – Siuntio keskus

Kerava ja Tuusula:

LinjanroLinja
961Korso – Sula – Riihikallio – Hyrylä – Nahkela – Palojoki – Nurmijärvi
961BKorso – Sula – Riihikallio – Hyrylä
962Kerava – Rykmentinportti – Hyrylä
963Paijala – Hyrylä – Keravan asema
964Hyrylä – PaijalaRusutjärviRannikonmäki
964KRannikonmäki – Rusutjärvi – Paijala – Hyrylä
965HyryläJäniksenlinnaPerttuJokela
965KHyrylä – Jäniksenlinna – Perttu – Jokela
966JokelaNuppulinnaVanhankylän kouluSaunakallioPurolaTerrisuo
967JokelaNuppulinnaLinjamäkiKellokoski
967KJokelaNuppulinnaPurola – Linjamäki – Kellokoski
971KivistöRuotsinkyläHyryläKeravan asema
972KorsoAlikeravaKeravan asema
973PeijasKorsoKannistoKeravan asema
975Keravan asema – Kaleva – Mattilanpuisto
975NKeravan asema – Kaleva – Hyrylä
976Keravan asema – Virrenkulma
977Kytömaa – Päivölä – Keravan asema
977VKytömaa – Ylikerava – Keravan asema
978Keinukallio – Sorsakorpi – Keravan asema
978KBastukärr – Sorsakorpi – Keravan asema

Sipoo:

LinjanroLinja
982Nikkilä – Neulasniitty – Talma
984HindsbyNikkilä – Talma
984KHindsby – Nikkilä – Mårsbackantie – Talma
985Nikkilä – Talma – Keravan asema
986Nikkilä – Etelä-Paippinen – Järvenpään asema
986BNikkilä – Etelä-Paippinen – Rajakulma
987Nikkilä – Pornainen – Pohjois-Paippinen – Järvenpään asema
987AMonninkylä – Pornainen – Järvenpää
987BNikkilä – Laukkoski – Pornainen
987TNikkilä – Laukkoski – Pornainen – Pohjois-Paippinen – Järvenpään asema
989Pornainen – Halkia – Metsäkylä – Järvenpää
989AMonninkylä – Pornainen – Halkia – Metsäkylä – Järvenpää
989BPornainen – Halkia – Pihlajamäki
989VMonninkylä – Pornainen – Metsäkylä
992EriksnäsSöderkulla – Massby – Hindsby – Nikkilä
993Taasjärvi – Söderkulla – Box – Gesterby – Nikkilä
993KTaasjärvi – Söderkulla – Box – Gesterby – Nikkilä
994Söderkulla – Immersby – Gumbostrand
994KSöderkulla – Gumbostrand
995Taasjärvi – Söderkulla – Kalkkiranta
996Söderkulla – Box – Spjutsund – Kitö
999Tikkurila – Söderkulla – Box – Kulloo – Porvoo

Junaa korvaavat linjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
LinjanroLinja
969XKerava as. – Järvenpää as. – Jokela as. – Riihimäki as.
979XKerava as. – Haarajoki as.

* tarkoittaa, että linjaa ajetaan vain tähän suuntaan.

Linjanro Linja
191Kirkkonummi as. (– Inkoo)
191AMatinkylä – Kirkkonummi (– Inkoo)
192Kamppi – Kirkkonummi (– Inkoo)
192VKamppi – Lauttasaari – Kirkkonummi (– Inkoo)
193(Inkoo –) Siuntio – Siuntion kirkonkylä – Uusikylä (– Lohja)
193B(Inkoo –) Siuntio – Siuntion kirkonkylä*
193V(Lohja – Virkkala –) Nysvidja – Lappers – Siuntio (– Inkoo)*
193VA(Lohja – Virkkala –) Nysvidja – Lappers – Siuntio kirkonkylä – Raivio – Evitskog – Raivio – Siuntion kirkonkylä – (– Inkoo)*
193VBLappers – Siuntio (– Inkoo)*
194VSiuntio – Lappers – Nysvidja (– Virkkala – Lohja)
194VK(Lohja – Virkkala –) Nysvidja – Lappers – Siuntion kirkonkylä – Raivio – Siuntion kirkonkylä – Siuntio*
194VT(Lohja – Virkkala –) Nysvidja – Lappers – Siuntion kirkonkylä – Raivio – Evitskog – Raivio – Siuntion kirkonkylä – Siuntio*
195(Lohja – Virkkala –) Nysvidja – Siuntio – Kela
275Leppävaara – Turunväylä – Veikkola (– Nummela)
280Kamppi – Turunväylä – Veikkola (– Lohja / Nummela / Vihti / Karkkila)
375Myyrmäki – Martinlaakso – Kalajärvi (– Otalampi – Vihti)
375VMyyrmäki – Rajatorppa – Kalajärvi (– Otalampi – Vihti)
385(A)Helsinki – Kalajärvi (– Karkkila)
453Helsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Lepsämä)
455Helsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala)
455AHelsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Mäntysalo)
456Helsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Nurmijärvi)
456A, NHelsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Rajamäki)
457Helsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Röykkä – Nurmijärvi)
457AHelsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Röykkä – Rajamäki)
457BHelsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Röykkä)
459Helsinki – Keimola – Luhtaanmäki (– Klaukkala – Loppi)
465Helsinki – Keimola – Syväoja (– Nurmijärvi – Rajamäki)
465BHelsinki – Keimola – Syväoja (– Nurmijärvi)
848Helsinki – Pasila – Viikki – Söderkulla (– Porvoo – Loviisa)
953Kivistö as. (– Klaukkala) (Tauolla)
953AKivistö as. (– Klaukkala – Mäntysalo) (Tauolla)
955Kivistö as. (– Nurmijärvi) (Tauolla)
955AKivistö as. (– Nurmijärvi – Rajamäki) (Tauolla)
999Tikkurila – Söderkulla (– Porvoo)
Runkolinjat tunnetaan oranssista värityksestä.

Entiset runkolinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähibusseiksi kutsutaan pienkalustolla ajettavia linjoja. Lähibussilinjojen suunnittelussa on otettu huomioon erityisesti ikäihmisten ja liikuntarajoitteisten tarpeet, mutta linjoja voivat käyttää kaikki muutkin matkustajat. Aikataulu on rauhallisen hidas ja kuljettaja auttaa tarvittaessa matkustajia tavaroineen kyytiin ja kyydistä pois.[17]

Lähibussit vievät kodin läheltä oman alueen palveluihin. Reiteille on merkitty niiden pysäkit, mutta tarvittaessa kyytiin voi nousta ja kyydistä poistua myös muualla reitin varrella liikennesääntöjen puitteissa.[17]

Lähibussilinjat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

31  Pohjois-Haaga – Munkkivuori[17]

32  Pohjois-Haaga – Munkkivuori[17]

33  Munkkivuori – Ritolehto[17]

34  Munkkivuori – Kaskisaari[17]

35  Niemenmäki – Munkkivuori – Rakuunantie[17]

36 Konala – Kannelmäki – Maununneva – Pirkkola[17]

201 Leppävaara – Mäkkylä – Pitäjänmäki – Pajamäki[17]

701 Viikki – Pihlajamäki – Malmi – Suutarila – Siltamäki[17]

702 Jakomäki – Puistola – Malmi – Tapaninvainio – Savela[17]

805 Itäkeskus – Mellunkylä – Myllypuro[17]

812 Mellunmäki – Vesala – Kontula – Myllypuro[17]

813 Vuosaari(M) – Merikorttikuja[17]

814 Vuosaari(M) – Koukkusaarentie – Pohjoinen ostoskekus

815 Vuosaari(M) – Isonvillasaarentie[17]

816 Vuosaari(M) – Kallahti – Kallahdenniemi[17]

817 Vuosaari(M) – Kallahti – Ramsinniemi[17]

116 Tapiola – Pohjois-Tapiola[17]

117 Tapiolan uimahalli – Aarnivalkea – Itäranta - Tapiola[17]

119 Tapiola - Niittykumpu[17]

137 Matinkylä – Matinkallio – Piispankylä – Kuitinmäki[17]

138 Matinkylä – Nuottaniemi – Matinkallio[17]

148 Espoonlahden keskus – Soukka - Iivisniemi[17]

149 Espoonlahden keskus – Kivenlahti[17]

168 Espoon keskus – Mikkelä – Kauklahti[17]

169 Espoon keskus – Suvela[17]

207 Leppävaara – Lintukorpi – Vallikallio – Leppävaara[17]

229 Leppävaara – Karakallio – Viherlaakso[17]

313 Kaivoksela – Myyrmäki – Hämeenkylä[17]

413 Martinlaakso – Myyrmäki[17]

713 Kuninkaanmäki – Hakunila – Vaarala[17]

723 Päiväkumpu – Rekola – Havukoski – Koivukylä – Peijas[17]

232 Kirkkotie – Gallträsk – Kasavuori – Kirkkotie[17]

912 Kuntakeskus – Pikkala[17]

913 Kuntakeskus – Västerby/Kela – Karskog[17]

914 Kuntakeskus – Raivio – Lappers – Vejans[17]

915 Kuntakeskus – Niemenkylä – Annila – Kahvimaa[17]

916 Kuntakeskus – Siuntion kk – Suitia – Pauni[17]

917 Kuntakeskus – Siuntion kk – Hästböle[17]

Kutsuplus oli Ajelo Oy:n kehittämä ja HSL:n ylläpitämä vuoden 2012 lokakuussa aloitettu kutsubussipalvelu. Palvelu toimi arkisin noin kello 6-23 ja toimi 15 autolla alueella, jonka rajat myötäilivät suureksi osaksi Kehä I:tä. Itäväylän eteläpuoliset alueet eivät kuuluneet palvelualueeseen. Matkat tilattiin palvelun Internet-sivuilta kutsuplus.fi. Palvelun pilottivaihe jatkui vuoden 2015 loppupuolelle saakka.

Kutsuplus-liikennettä hoidettiin pehmeillä penkeillä sisustetuilla Mercedes-Benz Sprinterin alustalle rakennetuilla pienoisbusseilla. Palvelua liikennöivät Taksikuljetus, Korsisaari-yhtymän tytäryhtiö Rapiditaxi Oy ja syksystä 2013 lähtien myös Oy Andersson Ab.

Kampin keskuksen Espoon bussien terminaali

Seutulinjoiksi kutsutaan linjoja, jotka ylittävät kuntarajoja. Näiden samoin kuin myös Espoon ja Vantaan sisäisten linjojen reiteistä ja aikatauluista päätti vuoden 2009 loppuun asti YTV, minkä jälkeen sen tehtävät siirtyivät HSL-kuntayhtymälle. Sopimusten perusteella liikennettä hoitavat lukuiset yksityiset yhtiöt.

Suurin osa seutulinjoista liikennöi Helsingin keskustasta eri puolille Espoota ja Vantaata. Bussit Helsingistä Vantaan itäosiin lähtevät yleisesti Rautatientorilta, Vantaan länsiosiin sekä Espoon keski- ja pohjoisosiin Elielinaukiolta. Länsiväylää pitkin kulkevat bussit Espoon eteläosiin lähtevät omasta terminaalistaan Kampin keskuksesta.

Seutulinjat voidaan luokitella karkeasti kolmen päätyypin mukaan:

  1. Helsingistä säteittäisesti lähtevät seutulinjat. Linjoilla on liikennettä varhaisaamusta myöhäisiltaan. Linjat liikennöivät ruuhka-aikaan 10–15 minuutin välein ja muina aikoina noin 30 minuutin välein. Näille linjoille on tyypillistä itsensä kannattava perusta ja korkea käyttö koko päivän ajan, eivätkä ne tarvitse paljoa yhteiskunnan subventiota.
  2. Poikittaislinjojen liikennöinti (runkolinjoja lukuun ottamatta) painottuu työmatka-aikoihin, mutta liikennettä on myös muina aikoina. Runkolinjat 550 ja 560 poikkeavat muusta poikittaisliikenteestä. Linjojen vuoroväli on ruuhka-aikoina ainoastaan 5 minuuttia.
  3. Työmatkalinjojen liikenne on suunniteltu työmatkaliikennettä palvelevaksi. Linjojen reitit kulkevat työpaikka-alueiden kautta ja vuoroja ajetaan vain ruuhka-aikaan muuta liikennettä täydentävänä.

Seutulinjoiksi voidaan nykyisin kutsua niitä kolminumeroisia linjoja, jotka kulkevat Helsingistä/Helsinkiin.

Pääkaupunkiseudun linja-autovarikot

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Automäärissä on huomioitu vain HSL-liikenteessä olevat linja-autot. Varikoiden tiedot on merkitty siten, että varikon sijainnin jälkeen on suluissa automäärä sekä sitä käyttävät liikennöitsijät.

[19]

Linja-autoliikenne Helsingissä alkoi vuonna 1907, kun Ab Automobil Oy aloitti liikennöinnin Haagan ja Töölön välillä yhdellä autolla. Auto oli varustettu umpikumirenkain, joten liikennöinti epätasaisella Turuntiellä koetteli kovasti kalustoa ja matkustajiakin. Liikennöinti ei osoittautunut kannattavaksi, vaan linja jouduttiin lopettamaan jo samana vuonna.[20]

Seuraavan kerran linja-autoliikennettä kokeiltiin vuonna 1913, kun autokauppias S. Nikolajeff aloitti liikennöinnin Saksasta Benzin tehtailta tilaamallaan 45-hevosvoimaisella auto-omnibussilla. Siinä oli 18 istumapaikkaa ja takana kuusi seisomapaikkaa. Reittikokeiluja tehtiin linjoilla Johanneksen kirkko–Elisabetintori ja Kauppatori–Esplanadi–Erottaja–Hietalahti, mutta liikennöinti ei jäänyt pysyväksi.[20]

Säännöllinen linja-autoliikenne Helsingissä alkoi vuonna 1921.1920-luvun alussa Helsingin kaupunki käsitti vain nykyisen kantakaupungin. Kaupungin sisäisiä bussilinjoja ei ollut, vaan kaikki reitit suuntautuivat Helsingin keskustasta lähimaaseudulle, eli nykyisille esikaupunkialueille. Myös kauemmas liikennöitiin. Aluksi liikennöitsijöillä oli toisistaan poikkeavia taksoja, mutta ajan mittaan hinnat yhtenäistyivät. Käytössä oli kilometrihinta.

Vuonna 1928 saatiin Helsingin keskustaankin sisäistä bussiliikennettä, kun yksityinen Oy Omnibus Ab alkoi ajaa kantakaupungissa kaupunginyhtiön raitiovaunujen kilpailijana.

Vuonna 1936 kaupungin omistama Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö (HRO), joka siihen asti liikennöi nimestään huolimatta vain raitiovaunuilla, aloitti myös bussiliikenteen. Se ajoi aluksi Oy Omnibus Ab:n kilpailijana Helsingin keskustassa.

Helsingin Raitiotie- ja Omnibusosakeyhtiö lakkautettiin vuoden 1944 lopussa, ja sen tilalla aloitti 1.1.1945 Helsingin kaupungin liikennelaitos (HKL). Ensimmäisenä toimintavuotenaan HKL liikennöi entisen HRO:n linjoja, myös kaupungin ulkopuolelle.

Vuoden 1946 alusta toteutettiin suuri alueliitos. Lähes kaikki Helsingin nykyiset esikaupunkialueet Vuosaarta ja Östersundomia lukuunottamatta liitettiin Helsingin kaupunkiin, joten kaikista HKL:n linjoista tuli Helsingin sisäisiä.

1950-luvulla Pääkaupunkiseudulla käytettiin HKL:n keskustatariffia, HKL:n esikaupunkialueen vyöhyketariffia ja valtakunnallista kilometritaksaa. Helsingin keskustassa raitiovaunut ja keskustabussit 13 – 19 noudattivat keskustatariffia. HKL:n esikaupunkibusseissa maksu määräytyi vyöhykkeiden ja sektorien mukaan. Vyöhykkeitä oli kaikkiaan seitsemän. Yksityisten liikennöitsijöiden busseissa, niin Helsingin sisällä kuin Espoossa ja Helsingin maalaiskunnassakin (Vantaa) käytettiin valtakunnallista kilometritaksaa. HKL:n liikennevälineissä pystyi pienellä lisämaksulla vaihtamaan kulkuneuvosta toiseen, jos ei yhdellä linjalla päässyt määränpäähänsä. Yksityisten liikennöitsijöiden ja HKL:n välillä ei sen sijaan ollut minkäänlaista vaihtomahdollisuutta. Aina oli maksettava uusi maksu. Sama koski myös vaihtoa yksityisbussista toiseen.

HKL:n busseissa oli yleensä rahastaja, ja autoihin noustiin takaovesta. Liikennelaitos kokeili kuitenkin myös kuljettajarahastusta jo 1950-luvulla joillakin reiteillä.

Ennen vuotta 1956 yksityisliikennöitsijöiden busseihin noustiin kyytiin ja jäätiin pois etuovesta. Matka maksettiin kyydistä poistuttaessa. Tämän jälkeisessä järjestelmässä matka maksettiin kyytiin noustaessa.

HKL:n palveluista ja vaihtomahdollisuuksista pääsivät nauttimaan vain ne, jotka sattuivat asumaan HKL:n reviirillä. Yksityisten liikennöitsijöiden palvelualueilla erilaista maksujärjestelmää, eikä vaihtomahdollisuuksia toisiin kulkuneuvoihin ilman uutta maksua ollut. Yksityisten reviirillä asuvat olivat kuitenkin yhtä lailla kaupungin veronmaksajia, jotka kustansivat HKL:n toimintaa. Tämä asia joutui kuitenkin poliittisten kiistojen kohteeksi. Vasemmistopuolueet olivat sitä mieltä, ettei mitään yhteistariffia tarvita. Asia ratkeaa sillä, että HKL ottaa kaikki linjat hoitaakseen. Porvaripuolueet taas halusivat turvata yksityisten liikennöitsijöiden toiminnan.

1960-luvun loppupuolella kuljettajarahastus alkoi yleistyä voimakkaasti. Toimintamalli HKL:llä ja yksityisillä oli hyvin erilainen. Yksityisellä puolella ei edelleenkään erityisesti määritelty reittikohtaisesti, mikä on rahastajalinja ja mikä ei. HKL:llä taas jokin tietty reitti oli tiettyyn päivämäärään asti rahastajalinja ja sen jälkeen kuljettajarahastuksessa.

Vuonna 1968 HKL otti käyttöön uusia Almex M-lipunleimauslaitteita, joilla matkustajat leimasivat itse lippunsa.

Helsingin sisäisillä linjoilla otettiin käyttöön yhteistariffi 1.5.1971, kun Hejuli-sopimus astui voimaan. Siinä HKL otti täydellisen kokonaisvastuun Helsingin joukkoliikenteen suunnittelusta. Kaikissa liikennevälineissä Helsingin sisäisillä linjoilla alettiin käyttää yksinomaan HKL:n lippuja. Liikennelaitos keräsi kaikki lipputulot ja alkoi maksaa yksityisille kilometrikorvausta linjojen ajamisesta. Tästä lähtien yksityisliikennöitsijöille oli samantekevää, oliko busseissa matkustajia vai ei. Korvaus saatiin ajetusta liikenteestä.

Seutulippu saatiin käyttöön vuonna 1986. Se oli YTV:n lipputuote. Helsinki, Espoo, Kauniainen ja Vantaa muodostivat omat vyöhykkeensä. Uutta YTV: seututaksaa käytettiin kuntarajat ylittävillä seutumatkoilla.

Suomen ensimmäisen malalattiaisen bussin tilasi Tammelundin Liikenne Oy. Se oli tyyppiä Mercedes-Benz O 405 N, kokomatala bussi 2-2-0-ovijärjestyksellä. Tammelundin Liikenne Oy liikennöi tuohon aikaan poikittaislinjaa 52 Vanhastakaupungista Munkkiniemeen. HKL:llä oltiin kuitenkin sitä mieltä, ettei invalideille sopivaa autoa pidä piilottaa keskustan ulkopuoliselle poikittaisreitille. Liikennelaitoksella katsottiin, että matalalattiabussista olisi eniten hyötyä linjalla 23 (V) Rautatientori – Kallio – Ruskeasuo – Invalidisäätiö. Niinpä liikennöintisopimuksia muutettiin siten, että Tammelundin Liikenne sai ajettavakseen yhden vuoron tuolta reitiltä.[21]

Vuonna 2010 HKL:n suunnitteluyksikkö ja YTV:n liikenneosasto yhdistettiin Helsingin Seudun Liikenteeksi (HSL). [22]

Vuonna 2012 Sipoo liittyi HSL-kuntayhtymään.[23]

Sipoo ja Tuusula liittyivät HSL-kuntayhtymään vuonna 2018.[24]

Vuonna 2019 HSL otti käyttöön uuden lippujärjestelmän, joka perustuu vyöhykkeisiin A-D. A-vyöhykkeeseen kuuluu Helsingin kantakaupunki ja joitain läheisiä esikaupunkialueita. B-vyöhykkeellä sijaitsevat loput Helsingin alueet Östersundomia lukuun ottamatta ja joitain alueita Vantaalta ja Espoosta. Myös Kauniainen kuuluu tähän vyöhykkeeseen. C-vyöhykkeelle sijoittuivat loput alueet Vantaalta ja Espoosta sekä Östersundom. D-vyöhykkeeseen kuuluu Sipoo, Kerava, Tuusula, Kirkkonummi ja Siuntio.[25][26]

  1. Palvelulinjat Helsinginseutu. 29.8.2019. Arkistoitu 17.4.2021. Viitattu 4.1.2021.
  2. Ikola, Vilma: Krooninen myöhästelijä Helsingin Sanomat. 22.4.2025. Viitattu 26.4.2025.
  3. 1 2 3 4 5 6 7 8 Reittiopas HSL. Arkistoitu 17.8.2017. Viitattu 14.8.2017 [vanhentunut linkki].
  4. Ikola, Vilma: Krooninen myöhästelijä Helsingin Sanomat. 22.4.2025. Viitattu 26.4.2025.
  5. Mikko Oiko: Kuljettajien sosiaalitilojen järjestämiseen liittyvien käytäntöjen kirkastaminen HSL-alueen linja-autoliikenteessä www.theseus.fi. 2024. Viitattu 29.12.2025.
  6. Bussikuskit kertovat, millaista on, kun puskapissa on ainoa vaihtoehto – kellotimme vessareissun keskellä Helsinkiä Yle Uutiset. 17.5.2023. Viitattu 29.12.2025.
  7. Työolot | Asukas sai tarpeekseen bussikuskien taukokäytöksestä Helsingin Eirassa: ”Hirveän ikävää” Helsingin Sanomat. 25.9.2024. Viitattu 29.12.2025.
  8. 1 2 3 4 5 Salomaa, Marja: Moni bussilinja Helsingissä lakkaa kulkemasta tänä syksynä – Katso, koskevatko muutokset omaa reittiäsi Helsingin Sanomat. 2.8.2021. Viitattu 16.8.2021.
  9. Aikataulut (201–235) HSL. Arkistoitu 13.8.2019. Viitattu 13.8.2019.
  10. Aikataulut (231N–244) HSL. Arkistoitu 13.8.2019. Viitattu 13.8.2019.
  11. Aikataulut 311–349 HSL. Arkistoitu 13.8.2019. Viitattu 13.8.2019.
  12. Linja 321 liikennöi 15.8. alkaen vain arkisin. Linjat 565 ja 565(B) korvaavat HSL.fi. 20.07.2022. Arkistoitu 15.8.2022. Viitattu 14.8.2022.
  13. Tuusulan ja Keravan uusi bussilinjasto HSL. Arkistoitu 13.8.2019. Viitattu 13.8.2019.
  14. Linjat 18 ja 18N korvataan 16.8. uudella runkolinjalla 20 22.7.2021. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 16.8.2021. Viitattu 16.8.2021.
  15. Linjat 39 ja 39N korvataan 16.8. uudella runkolinjalla 30 22.7.2021. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 16.8.2021. Viitattu 16.8.2021.
  16. Linja 40 muuttuu runkolinjaksi ja reitti jatkuu Kannelmäkeen 16.8. 22.7.2021. Helsingin seudun liikenne. Arkistoitu 14.11.2021. Viitattu 16.8.2021.
  17. 1 2 3 4 5 6 7 8 9 10 11 12 13 14 15 16 17 18 19 20 21 22 23 24 25 26 27 28 29 30 31 32 33 34 35 36 37 38 39 Kaikki voivat matkustaa HSL:n pienillä lähibusseilla HSL.fi. Viitattu 21.1.2025.
  18. Suojanen, Armi: Uusi Ojangon bussivarikko valmistui – Hakunilan varikkoalue otetaan asumiskäyttöön Vantaan Sanomat. 6.8.2021. Viitattu 16.8.2021.
  19. Pääkaupunkiseudun bussikuvasto - Varikot www.kuukankorpi.com. Arkistoitu 25.11.2018. Viitattu 11.4.2018.
  20. 1 2 Autoliikenteen alkuvaiheita | Helsingin kaupunki historia.hel.fi. 13.8.2024. Viitattu 21.1.2025.
  21. Ensimmäiset matalalattiabussit | kooen202 www.kooen202.com. Viitattu 21.1.2025.
  22. HKL:n ja YTV:n fuusiosta syntyy HSL Yle Uutiset. 17.6.2009. Viitattu 21.1.2025.
  23. Sipoo liittyy vuoden alussa HSL:n piiriin Helsingin Sanomat. 4.10.2011. Viitattu 21.1.2025.
  24. Vyöhykkeiden historiaa | kooen202 www.kooen202.com. Viitattu 21.1.2025.
  25. Vyöhykkeiden historiaa | kooen202 www.kooen202.com. Viitattu 21.1.2025.
  26. HSL-alue on jaettu neljään vyöhykkeeseen ABCD. HSL.fi. Viitattu 21.1.2025.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]