Julistus kaikkinaisen uskontoon ja elämänkatsomukseen perustuvan suvaitsemattomuuden ja syrjinnän poistamisesta

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Julistus kaikkinaisen uskontoon ja elämänkatsomukseen perustuvan suvaitsemattomuuden ja syrjinnän poistamisesta[1] on YK:n yleiskokouksen 25. marraskuuta 1981 antama julkilausuma. Julistuksen mukaan kasvatuksen tulee tukea rauhaa, suvaitsevuutta, toisten yleistä hyväksyntää ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ottamalla erityisesti huomioon uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus. Valtioiden tulee toteuttaa kouluopetus kunnioittaen uskontojen ja elämänkäsitysten moninaisuutta. Julistus on julkaistu suomeksi teoksessa Elämänkatsomustieto koulussa (Helsingin yliopisto, 1992).[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1986 YK:n Ihmisoikeuskomitea asetti erityisselvittäjän[3] tutkimaan mitä jäsenvaltiot olivat tehneet toteuttaakseen julistusta. Vuonna 1994 Ihmisoikeuskomissio kannusti erityisselvittäjää kiinnittämään huomiota opetuksen alalla tapahtuvaan syrjintään[4]. Samalla linjalla oli YK:n yleiskokouksen päätöslausuma vähän yli viikkoa aiemmin[5].[2]

Julistuksen 20-vuotispäivänä YK järjesti Madridissa kansainvälisen kokouksen ajatuksenvapauden turvaamisesta ja syrjinnän torjumisesta koskien opetusta. Konferenssi antoi asiaa koskevan suosituksen 23.–25.11.2001, jonka perustana on YK:n yleiskokouksen 20 vuotta aiemmin antama julistus.[2]

Suosituksen sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suosituksen lähtökohtana ovat yhteiset perusvapaudet ja perusoikeudet, maailmanrauha ja periaate ihmisoikeuksien yleisyydestä, jakamattomuudesta ja riippumattomuudesta. Periaatteet on ilmaistu Yhdistyneitten Kansakuntien yleismaalimallisessa ihmisoikeuksien julistuksessa, Kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevassa kansainvälisessä yleissopimuksessa sekä julistuksessa kaikkinaisen uskontoon tai elämänkatsomukseen perustuvan suvaitsemattomuuden ja syrjinnän poistamisesta, jotka kaikki tunnustavat ajatuksen, omantunnon, uskonnon tai elämänkatsomuksen vapauden. Samalla tavalla lähtökohtana on UNESCOn vuoden 1960 sopimus kaikkinaisen syrjinnän poistamisesta opetuksen alueella sekä vuoden 1962 lisäpöytäkirja, UNESCOn vuoden 1974 kansainvälisyyskasvatussuositus ja YK:n Taloudellisia ja sosiaalisia oikeuksia koskeva yleissopimus sekä Lapsen oikeuksien sopimus. Uskonnon tai elämänkatsomuksen vapaus rinnastaa teistiset, ei-teistiset ja ateistiset katsomukset.[2]

Julistuksen mukaan kasvatuksen tulee tukea rauhaa, suvaitsevuutta, toisten yleistä hyväksyntää ja ihmisoikeuksien kunnioittamista ottamalla erityisesti huomioon uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaus. Valtioiden tulee toteuttaa kouluopetus kunnioittaen uskontojen ja elämänkatsomusten erilaisuutta ja moninaisuutta.[2]

Edellisen perustella opetuksen tulee sisältää

  • tietoja uskonnon ja elämänkatsomuksen vapaudesta
  • aineistoja jotka lisäävät uskonnollista ja elämänkatsomuksellista suvaitsevuutta
  • ihmisten ja kansojen välistä vuorovaikutusta lisäävää ainesta
  • sukupuolten tasavertaisten mahdollisuuksien huomioon ottamisen.

Lähtökohtana on lapsen vanhempien ja laillisen huoltajan tahdon kunnioittaminen koskien lapsen uskonnollista ja elämänkatsomuksellista kasvatusta.

Valtioiden tulisi tukea

  • erilaisten aineistojen tuottamista, jotka palvelevat uskontoon tai elämänkatsomukseen perustuvan syrjinnän poistamista
  • kansainvälistä kulttuurivaihtoa
  • kansalaisjärjestöjen pyrkimyksiä toteuttaa tämän suosituksen tavoitteita.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. engl. Declaration on the Elimination of All Forms of Intolerance and of Discrimination Based on Religion or Belief (35/55).
  2. a b c d e Elo, Pekka: YK:n suositus katsomussyrjinnän poistosta kouluista Feto ry. Viitattu 26.1.2010.
  3. Special rapporteur of the Commission on Human Rights on the question of religious intolerance (1986/20).
  4. (25.2.1994/18)
  5. 14.2.1994/48/128.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Elo, Pekka & Honkala, Satu & Simola, Hannu: Elämänkatsomustieto koulussa: Opetuksen perusteita etsimässä. Helsinki & Lahti: Helsingin yliopisto, Lahden tutkimus- ja koulutuskeskus, 1992. ISBN 951-45-6212-7.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]