Lapsen oikeuksien sopimus

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Vihreällä sopimuksen allekirjoittaneet ja käyttöön ottaneet maat. Violetilla allekirjoittaneet maat, joissa sopimus ei ole otettu käyttöön. Oranssilla maat, jotka eivät ole allekirjoittaneet eivätkä ottaneet sopimusta käyttöön.

Lapsen oikeuksien sopimus (engl. Convention on the Rights of the Child) on Yhdistyneiden kansakuntien vuonna 1989 tekemä sopimus, joka on ensimmäinen kansainvälinen lainsäädännöllisesti sitova lasten täysimääräisten ihmisoikeuksien takaamiseksi kaikissa tilanteissa ja olosuhteissa. Lapsen oikeuksien sopimus määrittelee lapsen kansalais-, kulttuuri-, talous-, poliittiset ja sosiaaliset oikeudet.[1] Sopimus koskee kaikkia alle 18-vuotiaita, ellei valtio määrittele laeissaan ihmistä täysi-ikäiseksi aikaisemmin.[2]

Sopimuksen on vuoteen 2022 mennessä ratifioinut 196 maata.[2] Sopimuksen ulkopuolella on ainoastaan Yhdysvallat.[3]

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapsen oikeuksien sopimus koostuu 54 artiklasta ja kolmesta lisäpöytäkirjasta.[2]

Sopimus viittaa YK:n ihmisoikeuksien julistuksessa taattuihin oikeuksiin, jotka koskevat kaikkia ihmisiä rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, syntymään tai muuhun seikkaan katsomatta.[2]

Sopimuksen tärkein tavoite on turvata jokaiselle lapselle elämän perusedellytykset ja turvallinen kasvuympäristö. Sopimus sisältää velvoitteen turvata lapselle hoiva ja huolenpito, asianmukainen terveydenhuolto ja koulutus.[3]

Sopimuksessa on neljä kaikessa toiminnassa huomioitavaa yleisperiaatetta. Syrjimättömyysperiaate kieltää lasten asettamisen eriarvoiseen asemaan hänen vanhempiensa, laillisten huoltajiensa tai muiden perheenjäsentensä aseman, toiminnan, mielipiteiden tai vakaumuksen perusteella (artikla 2). Kaikissa lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti huomioitava lapsen etu (artikla 3). Lapsella on oikeus elämään ja kehittymiseen (artikla 6). Lapsen näkemystä on kunnioitettava, ja lapsella on oikeus tulla kuulluksi itseään koskevissa oikeudellisissa ja hallinnollisissa toimissa (artikla 12).[3][2]

Lisäpöytäkirjat koskevat lasten osallistumista aseellisiin konflikteihin (2000), lapsikauppaa ja lasten hyväksikäyttöä prostituutiossa ja pornografiassa (2000), sekä valitusoikeutta (2011).[3]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa 20. marraskuuta 1989, ja kansainvälisesti se tuli voimaan seuraavana vuonna.[3] Sitä edelsi yleisluontoinen lapsen oikeuksien julistus, joka hyväksyttiin YK:ssa 20. marraskuuta 1959.[4]

Lapsen oikeuksien sopimus on vaikuttanut monilla tavoin kansalliseen lainsäädäntöön. Erityisesti lasten osallistumismahdollisuuksien lisäämisessä sopimuksen vaikutus on ollut iso sekä ajattelun että käytännön toiminnan tasolla.[5]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Convention on the Rights of the Child Unicef
  2. a b c d e Sopimus kokonaisuudessaan Unicef. Viitattu 5.7.2022.
  3. a b c d e Suomen YK-liitto: Lasten oikeudet
  4. Lapsen oikeuksien julistus Unicef. Viitattu 5.7.2022.
  5. Feldman-Wojtachnia, Gretschel, Helmisaari, Kiilakoski, Matthies, Meinhold-Henschel, Roth & Tasanko.: Youth Participation in Finland and in Germany 2010. Nuorisotutkimusseura. Viitattu 3.2.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]