Lapsikauppa
Lapsikauppa on ihmiskaupan muoto, jossa kauppaa käydään lapsilla jonkinlaista riistoa varten. Lapsikaupan alle kuuluvat muun muassa lapsikaappaus, värväys lapsisotilaaksi, salakuljetus, kätkentä, ja lapsityö hikipajoissa.
Lapsikauppaan liittyy usein lasten pakottaminen prostituutioon[1], muu hyväksikäyttö, pakkotyö, orjuus, ja elinkauppa. Lapsikauppaan liittyy usein myös laiton adoptio, myyminen pakkoavioliittoon, tai värväys lapsisotilaaksi, kerjäläiseksi, uskonnollisiin menoihin tai urheilijaksi kuten kamelinajajaksi tai jalkapalloilijaksi.[2].
Kansainvälinen oikeus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kansainvälisen oikeuden mukaan lasten käyttö laittomiin tarkoituksiin — pakottamalla, kiristämällä, kidnappaamalla, petoksella, huijauksella, vallan väärinkäytöllä, tai hyväksikäyttämällä lapsen heikkoutta — ei syyllistä lasta, koska alaikäinen ei voi olla vastuussa häneen kohdistuvasta riistosta. Rikos ihmisyyttä vastaan on kuvattu Suomenkin allekirjoittamassa Yhdistyneiden Kansakuntien kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden vastaisessa yleissopimuksessa sekä sen lisäpöytäkirjassa ihmiskaupan, erityisesti naisten ja lasten kaupan, ehkäisemisestä, torjumisesta ja rankaisemisesta. Tämän lisäksi ihmiskaupan kriminalisointia edellyttää Suomen allekirjoittama lapsen oikeuksia koskevan sopimuksen valinnainen pöytäkirja lapsikaupasta, lapsiprostituutiosta ja lapsipornografiasta (Optional Protocol to the Convention on the Rights of the Child on the Sale of Children, Child Prostitution and Child Pornography). Tämä on kuvattu myös ILO:n sopimuksessa 182. Lapsikauppa on kriminalisoitu sekä kansainvälisin että paikallisin laein useimmissa maissa. Lapsikauppaa koskevissa sopimuksissa alle 18-vuotias luetaan lapseksi [3]. Eri maissa sopimuksien tulkinnassa on eroja. Saksassa on raportoitu lapsikaupan uhreja kohdellun rikollisina [4].
Suomen hallituksen kanta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Suomen hallitus vastasi naiskauppaa koskevaan eduskuntakyselyyn Helsingissä 8. kesäkuuta 2004, että se on sitoutunut kansainvälisiin velvoitteisiin ja kansallisiin tarpeisiin ihmiskaupan vastustamiseen, mahdollisuuksia torjua ihmiskauppaa, paritusta ja prostituutiota. Kansallisessa toimintaohjelmassa ihmiskaupan vastustamiseksi merkittävä rooli on kansalaisjärjestöillä. Siviilikriisinhallinnan toimijoilla on päävastuu siviiliyhteiskunnan toiminnan ja rakenteiden saattamisesta toimintakykyisiksi käsittäen myös rikollisuuden vastaiset toimenpiteet. Rauhanturvaamistoiminnassa on otettu huomioon humanitaariset ja ihmisoikeuksia tukevat näkökulmat [3].