Adoptio

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Hakusana ”ottolapsi” ohjaa tänne. Elokuvasta Ottolapsi on erillinen artikkeli.

Adoptio eli lapseksiottaminen on oikeudellinen toimenpide, jolla adoptiovanhemman tai adoptiovanhempien ja adoptoitavan välille muodostetaan uusi perhesuhde, vanhemman ja lapsen suhde. Adoptiossa adoptoitavan juridinen suhde syntymävanhempiin puretaan. Kotimaiset adoptiot ovat olleet peruuttamattomia eli vahvoja adoptioita vuodesta 1980 ja kansainväliset adoptiot vuodesta 1985 alkaen.[1] Vuoden 2012 adoptiolakiuudistuksen myötä mahdolliseksi tuli myös avoin adoptio, joka on laissa ilmaistu lapsen oikeutena pitää yhteyttä syntymävanhempaansa tai -vanhempiinsa. Myös avoimessa adoptiossa juridinen suhde syntymävanhempiin katkeaa, mutta lapsella säilyy mahdollisuus pitää yhteyttä heihin.

Adoptio on myös lastensuojelullinen toimenpide, jossa perhettä vailla olevalle lapselle etsitään paras mahdollinen perhe. Adoptiovanhempi ottaa lapsen, josta biologiset vanhemmat eivät pysty huolehtimaan tai halua huolehtia, pysyvästi omaksi lapsekseen. Lapsen biologiset vanhemmat antavat lapsen adoptioon, ja lapsi itse siirtyy uuteen perheeseen kokien monesti samalla yhden tai useamman varhaisen kiintymyssuhteen katkeamisen. Adoptiolla on yleensä elämän mittaiset vaikutukset kaikkien näiden kolmen osapuolen elämään.

Adoption syyt vaihtelevat. Monesti adoptioon päädytään, jos biologinen vanhemmuus ei onnistu tai tunnu houkuttelevalta esimerkiksi hedelmättömyyden, synnytyspelon tai sairauden takia. Aina taustalla ei kuitenkaan ole tahatonta lapsettomuutta tai muuta edellä mainitun kaltaista syytä vaan adoptio voi olla myös ensisijainen lastenhankintakeino. Vierasperheisiin tehtyjen adoptioiden lisäksi monissa maissa, kuten Suomessa, tehdään perheen sisäisiä adoptioita, joissa yleensä äidin tai isän uusi aviopuoliso adoptoi puolisonsa jo olemassa olevan lapsen. Tällöin lapsen toiselta biologiselta vanhemmalta tarvitaan suostumus adoptioon[2], sillä hänen juridinen huoltajuutensa lakkaa adoption myötä. Vuosittain tehdään myös jonkin verran aikuisadoptioita, joissa adoptoitava on täysi-ikäinen ja voi itse antaa suostumuksen adoptioon. Täysi-ikäisen (yli 18-vuotiaan) adoptointi edellyttää, että adoptoivan ja adoptoitavan välillä on ollut vanhemmuuteen verrattavissa oleva suhde adoptoitavan ollessa alaikäinen.[3]

Adoptio käytännössä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adoptio Suomeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lapseksioton jälkeen adoptoija on huoltajuusvelvollinen ja vastuussa lapsesta. Suomen laki ei tee eroa adoptoidun ja biologisesti saadun lapsen välille, vaan katsoo lapsen huoltajien olevan hänen viralliset vanhempansa. Suomen laissa on myös adoptiolaki, joka määrää missä olosuhteissa lapsen voi adoptoida. Suomessa on tullut voimaan uudistettu adoptiolaki (22/2012) 1.7.2012. Edellinen adoptiolaki tuli voimaan vuonna 1985, ja siinä säädettiin ensimmäistä kertaa kansainvälisestä adoptiosta. Ensimmäinen kotimaan lapsia koskenut adoptiolaki säädettiin jo vuonna 1925.

Adoption edellytyksenä on adoptioneuvonta, joka on lakisääteistä sekä adoptiolasta haluaville vanhemmille että lapsen adoptioon antamista harkitsevalle äidille tai vanhemmille. Aikuisadoptiossa adoptioneuvonta on pakollinen myös adoptoitavalle henkilölle itselleen. Adoptioneuvonnan voi antaa joko oman kunnan sosiaalitoimisto tai kunta voi ostaa palvelun Pelastakaa Lapset ry:ltä. Adoptioneuvonta on maksutonta.

Kotimaisia adoptioita välittää kuntien sosiaalitoimistojen lisäksi Pelastakaa Lapset ry. Kotimaisia lapsia adoptoidaan nykyään muutamia kymmeniä vuosittain. Interpedia, Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin kaupungin sosiaalitoimisto välittävät kansainvälisiä adoptioita.

Suomeen adoptoitiin aikaisemmin vuosittain noin 200 lasta ulkomailta.[4] Vuonna 2005 saapuneita adoptiolapsia oli 308.[5] 2010-luvulta eteenpäin kansainvälisen adoption kautta tulevien lasten määrä on vähentynyt monista eri syistä.[6]

Vuonna 2012 Suomeen adoptoitiin lapsia eniten Kiinasta (64 lasta), Etelä-Afrikasta (32 lasta) ja Venäjältä (23 lasta).[7] Muita adoptiomaita olivat Filippiinit, Thaimaa, Kenia, Kolumbia ja Intia.[8] Vuosina 2015–2016 adoptointi Venäjältä, Keniasta ja Etiopiasta Suomeen lopetettiin.[5]

Vuonna 2016 Suomeen saapui kansainvälisten adoptiopalvelunantajien eli Interpedian ja Pelastakaa lapset ry:n kautta 58 lasta.[5] Tilastokeskuksen sivuilta saa vuosittaiset lukumäärät adoptioista.[9]

Sosiaalietuudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Adoptiovanhempien sosiaalietuudet ovat vuosien varrella lähentyneet biologisten vanhempien etuja. Vuonna 2022 voimaan astuva perhevapaauudistus huomioi adoptioperheitä entistä paremmin.[10] Vanhemmilla on (30.7.2022 asti) oikeus yhteensä 233 vanhempainrahapäivään lapsen hoitoon ottamisesta alkaen. Vanhempainrahat voidaan jakaa vanhempien kesken heidän toivomallaan tavalla. Isällä on lisäksi oikeus 54 päivän isyysrahaan, josta 18 päivää voidaan käyttää samaan aikaan toisen vanhemman vanhempainrahan kanssa. Uudistuksen jälkeen (eli jos adoptiolapsi saadaan hoitoon 31.7.2022 tai sen jälkeen) molemmilla adoptiovanhemmilla on oikeus 160 vanhempainrahapäivään lapsen hoitoon ottamisesta alkaen. Vanhemmat voivat luovuttaa toisilleen omasta kiintiöstään 63 päivää.

Vuonna 2006 tulleen lakiuudistuksen myötä vanhempien oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen muuttui niin, että adoptiovanhemmalla on oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen kunnes lapsi täyttää kolme vuotta tai kunnes lapsi on ollut perheessä kaksi vuotta; oikeus hoitovapaaseen ja kotihoidontukeen päättyy, kun lapsi menee kouluun.

Ulkomailta tapahtuvaan adoptioon, joka aiheuttaa yleensä tuhansien eurojen kulut, saa Kelalta adoptioavustusta, joka vaihtelee adoption kohdemaan mukaan 5 000 ja 9 000 euron välillä.[11] Adoption todelliset kustannukset voivat olla paljonkin suuremmat.

Adoptio Suomesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomesta on annettu lapsia adoptioon etenkin Ruotsiin ja Tanskaan, mutta myös muualle Eurooppaan ja Pohjois-Amerikkaan. Suomesta annettiin lapsia adoptoitavaksi sotien jälkeen etenkin 1950–1960-luvuilla. Myös monet Ruotsiin tai Tanskaan sotalapsina lähetetyistä jäivät Ruotsiin tai Tanskaan ja adoptoitiin sotien aikaisiin perheisiin. Suomesta ei ole annettu lapsia ulkomaille adoptoitavaksi 1970-luvun jälkeen.

Aikaisemmin adoptoitiin lähinnä suomalaisia adoptioon annettuja tai orpolapsia. Nykyisin useimpien kotimaan adoptiolasten vanhemmista ainakin toinen on elossa.

Adoptiovanhempien arviointiperusteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomessa tulee adoptiota haettaessa olla täyttänyt 25 vuotta. Uusi laki toi myös yläikärajat lakiin. Lapsen ja adoptiovanhemman ikäero tulee olla 18–45 vuotta. Lapsiesityksen saadessaan adoptiohakija saa pääsääntöisesti olla korkeintaan 49-vuotias. Adoptiovanhemmiksi haluavien tulee käydä läpi sosiaalityöntekijöiden antama adoptioneuvonta ja saada Valviran alaiselta adoptiolautakunnalta haettava adoptiolupa.[12] Adoptioneuvonnassa selvitetään adoptiohakijoiden soveltuvuus adoptiovanhemmiksi. Adoptiomotiivien ja iän lisäksi selvitetään muun muassa rikosrekisteri, terveydentila, asuminen ja taloudellinen tilanne. Adoptioneuvonnassa keskustellaan elämänhistoriasta, parisuhteesta, sosiaalisesta tukiverkostosta, kasvatusperiaatteista ja adoptiovanhemmuuden mukanaan tuomista erityisistä asioista. Näin halutaan varmistaa adoptiovanhemmaksi haluavan/haluavien edellytykset huolehtia adoptiolapsesta, sillä Suomi on sitoutunut noudattamaan kansainvälistä Haagin lastensuojelusopimusta, jossa lapsen adoptio on määritelty lastensuojelulliseksi toimenpiteeksi. Toisin sanoen lapsen adoptoinnin tarkoituksena on aina ensisijaisesti se, että lapsi saa vanhemmat ja vasta toissijaisesti se, että aikuiset pääsevät lapsen vanhemmiksi eli saavat lapsen – lapsen adoptio on toimintaa aina ensisijaisesti lapsen hyväksi[13] ja vasta toissijaisesti aikuisten. Toisaalta on usein painotettu, ettei adoptio ole hyväntekeväisyyttä eli adoption motiivina pitää ensisijaisesti olla toive vanhemmuudesta.

Paitsi Suomen valtion ja adoptiolautakunnan kriteereitä kansainväliseen adoptioon vaikuttavat myös kohdemaan lait ja käytännöt. Eri maissa on eri säännökset esimerkiksi adoptiovanhemmiksi hyväksyttävien parien iästä.

Vuonna 2014 Suomessa aiheutti keskustelua kysymys samaa sukupuolta edustavien parien oikeudesta adoptoida. Asia on herättänyt paikoin kiivasta keskustelua, joka on ulottunut koskemaan laajemmin kulttuurissa vallitsevaa perhekäsitystä. Lain mukaan avioliitossa elävät henkilöt voivat yhdessä hakea adoptiota, kun taas rekisteröidyssä parisuhteessa elävät henkilöt eivät voi. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestö Seta ajaa samaa sukupuolta edustavien parien oikeutta adoptoida myös perheen ulkopuolelta. Ulkomailta adoptoitaessa ongelmana on myös se, että kaikki maat eivät luovuta lapsia samaa sukupuolta edustaville pareille.[14] Pohjoismaiden kontakteista vain Etelä-Afrikka ja Kolumbia sallivat samaa sukupuolta olevien parien adoptiot.

Adoptoitujen kokemukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mediassa on totuttu näkemään juttuja adoptiovanhempien näkökulmasta. Adoptoidut (aikuiset) ovat pikku hiljaa ottamassa lisää palstatilaa.

Adoptoituja ja heidän kokemuksiaan on vaikea tiivistää ja yleistää, sillä kaikkien tarinat ovat yksilöllisiä. On kuitenkin nähtävissä selkeää muutosta esimerkiksi avoimuuden suhteen. Vanhemmat ikäpolvet ovat saattaneet saada vasta perunkirjoituksen yhteydessä tietää olevansa adoptoituja, tai ovat tietäneet asiasta, mutta eivät koskaan saaneet puhua aiheesta kenenkään kanssa.[15] Joitakin tausta tai biologiset vanhemmat kiinnostavat vähän tai eivät ollenkaan.[16]

Taustan selvittäminen[17] tai adoptoidun identiteetin muuten työstäminen saattavat tulla ajankohtaisiksi eri-ikäisinä tai erilaisissa elämänvaiheissa. Tärkeää onkin tietää, että adoptoidulla on oikeus milloin tahansa ottaa yhteyttä adoptioneuvontaan[18] ja saada nähtäväksi omat paperinsa, keskustelutukea asioiden käsittelyyn ja edelleenohjausta muihin palveluihin.

Kansainvälisesti adoptoiduilla on hyvin erilaiset lähtökohdat selvittää taustaansa kuin suomalaisten. Tällöin adoptiota hoitanut palvelunantaja (Interpedia ry, Pelastakaa Lapset ry ja Helsingin kaupunki) auttavat kontakteissa lähtömaahan, mutta kustannuksia voi syntyä papereiden käännöksistä, paikallisen avun palveluista tai paikan päälle matkustamisesta. Kaikilla ei ole siihen taloudellista mahdollisuutta. Vaikka Suomessakin on paljon vaihtelua asioiden kirjaamisesta, on tietoja ja asiakirjoja lähtökohtaisesti paljon paremmin saatavilla. Sosiaalinen media on tuonut uusia mahdollisuuksia etsimiseen, mutta kannattaa olla varovainen.[19]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Parviainen, H. (2003). Kansainvälinen adoptiotoiminta Suomessa vuosina 1970-2000. Väestöntutkimuslaitoksen julkaisusarja E 15/2003. Helsinki: Väestöntutkimuslaitos, Väestöliitto.
  2. Adoptiolaki 22/2012 11 § finlex.fi. 20.1.2012. Viitattu 17.2.2022.
  3. Adoptiolaki 22/2012 6 § finlex.fi. 20.1.2012. Viitattu 17.2.2022.
  4. Ulkomailla syntyneiden adoptiot Suomeen 1984–2012 31.5.2013. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.
  5. a b c Savon Sanomat: Kansainvälisten adoptioiden määrä on Suomessa romahtanut Ilta-Sanomat. 20.8.2017. Viitattu 20.8.2017.
  6. Merja Vuori: Adoptiojärjestelmä murroksessa? 1.3.2017. Valvira. Viitattu 17.2.2022.
  7. Adoptioiden määrä pysyi ennallaan vuonna 2012 31.5.2013. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.
  8. Adoptiot syntymämaan mukaan 2012 31.5.2014. Tilastokeskus. Viitattu 14.5.2014.
  9. Väestö - adoptiot - taulukot Tilastokeskus. Viitattu 17.2.2022.
  10. Tiina-Emilia Kaunisto: Perhevapaauudistus parantaa monimuotoisten perheiden asemaa 08.12.2021. Monimuotoiset perheet -verkosto. Viitattu 17.2.2022.
  11. Adoptiotuki 20.12.2018. Kela. Viitattu 17.2.2022.
  12. Sosiaalihuolto - adoptioprosessi 29.10.2021. Valvira. Viitattu 17.2.2022.
  13. Jonna Salminen: [https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/154571/Lapsen%20edun%20ensisijaisuus%20kv%20adoptioissa_20150312_2200.pdf LAPSEN EDUN ENSISIJAISUUS KANSAINVÄLISISSÄ ADOPTIOISSA] 03/2015. Helsingin yliopisto, Yksityisoikeuden laitos. Viitattu 17.2.2022.
  14. Ensimmäiset homoparit hakeutuneet adoptioneuvontaan – "Käytännössä erittäin hankalaa ellei mahdotonta" Länsi-Uusimaa. 29.4.2017. Viitattu 17.2.2022.
  15. Tuija Manneri: Adoptoitu Jaana löysi siskonsa vasta aikuisena ET-lehti. 30.8.2020. Viitattu 17.2.2022.
  16. Anna Pihlajaniemi: Lapsena adoptoitu Mikko - äiti on se joka rakastaa Kodin Kuvalehti. 11.5.2016. Viitattu 17.2.2022.
  17. Pirjo Kemppinen: Kaipaako adoptiolapsi biologista vanhempaa? Seura. 13.03.2014. Viitattu 17.2.2022.
  18. Adoptiolaki 22/2012 93 § finlex.fi. 20.1.2012. Viitattu 17.2.2022.
  19. Riikka Porttila: Kuusivuotiaana adoptoitu Maria löysi sukulaisiin somesta 16.03.2019. Yle. Viitattu 17.2.2022.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Adoptio.

Viranomaisia ja adoptiojärjestöjä:

Yleistä tietoutta adoptiosta:

Adoptoiduille, adoptiovanhemmille ja adoptiota harkitseville:

Adoptoiduille:

  • Yhdistykset Aikuiset adoptoidut ry ja Adopterade Finland rf ovat sulautuneet Adoptioperheet ry:hyn
  • Bastard Nation, amerikkalainen lapsina adoptoitujen aikuisten etujärjestö. (englanniksi)