Sijaisperhe

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Sijaisperheeksi kutsutaan perhehoitoa antavaa perhettä, johon on lastensuojelullisista syistä sijoitettu hoitoon perheeseen juridisesti kuulumaton lapsi. Sijaisperhe toimii oman perheen ulkopuolella hoitoa tarvitsevan lapsen kasvu- ja elinympäristönä omien vanhempien sijasta.

Lapsi pääsee sijaisperheestä tapaamaan oikeita vanhempiaan. Sijaishuoltoon päädytään, jos biologiset vanhemmat eivät kykene huolehtimaan lapsestaan riittävän hyvin tai kun he itse haluavat antaa lapsen pois.

Sijaisperheen vanhemmat koulutetaan järjestämällä heille muun muassa koulutuspäiviä. He myös käyvät asiakaspalavereissa lasten biologisten vanhempien ja lapsen oman sosiaalityöntekijän kanssa.

Lapsi voidaan sijoittaa sijaisperheeseensä 18- tai 21-vuotiaaksi asti, minkä jälkeen hän on muiden täysi-ikäisten tavoin vapaa muuttamaan erilleen perheestään.