Akateeminen vapaus
Akateeminen vapaus tarkoittaa yliopistojen opettajien ja opiskelijoiden vapautta opettaa, opiskella, hankkia tietoa ja tehdä tutkimusta ilman lain, institutionaalisten säännösten tai julkisen paineen aiheuttamaa kohtuutonta väliintuloa tai rajoituksia.[1]
Akateemisen vapauden muotoja ovat esimerkiksi:
- Yliopiston oikeus määritellä itse oma opetusmissionsa ilman valtion väliintuloa.[2]
- Tutkimuksen täydellinen vapaus.[2]
- Opettajan oikeus opettaa oman opetussuunnitelmansa pohjalta ilman yliopiston virkailijoiden kohtuutonta väliintuloa.[2]
- Opettajan vapaus tutkia mitä tahansa itseään tiedollisesti kiinnostavaa aihetta ja kertoa havainnoistaan oppilailleen, kollegoilleen ja muille tahoille sekä julkaista tuloksensa ja päätelmänsä ilman kontrollointia tai sensuuria.[1]
- Opettajan vapaus keskustella käsittelemistään aiheista vapaasti luokkahuoneessa.[2]
- Opettajan oikeus puhua ja kirjoittaa yksityishenkilönä ilman pelkoa yliopistonsa tai valtion vastatoimista, kuten sensuurista tai kuritoimenpiteistä.[2]
- Opiskelijan vapaus opiskella mitä tahansa itseään kiinnostavaa oppiainetta sekä muodostaa omat päätelmänsä ja ilmaista mielipiteensä.[1]
Akateemisen vapauden puolestapuhujien mukaan akateemisen vapauden tarkoitus ei ole opettajien ja opiskelijoiden mukavuus, vaan sen tuomat hyödyt yhteiskunnalle. Opetuksen katsotaan hyödyttävän yhteiskuntaa synnyttämällä lisää tietoa parhaiten silloin, kun valtio, kirkko ja erilaiset eturyhmät eivät rajoita tutkimusta.[1]
Akateeminen vapaus alkoi muodostua keskiajan eurooppalaisissa yliopistoissa, vaikka opettajien puheita yhä tuomittiinkin uskonnollisin perustein. Yliopistoista tuli suojeltuja itsehallinnollisia yhteisöjä, ja ne saivat vapauden päättää itse opetushenkilökunnastaan, opiskelijavalinnastaan ja valmistumiskriteereistään. Kirkko ja valtio ovat tosin myöhemminkin pyrkineet rajoittamaan yliopistojen autonomiaa. Saksalaisesta Göttingenin yliopistosta tuli 1700-luvulla ja Berliinin yliopistosta 1800-luvulla suunnannäyttäjiä akateemisen vapauden toteutumisessa.[1]
Akateeminen vapaus ei ole rajatonta, vaan sitä rajoittavat koko yhteiskunnalle yhteiset lait. Akateeminen vapaus supistuu myös usein sodan, laman ja poliittisen epävakauden aikoina. Akateemista vapautta esiintyy enemmän demokraattisissa maissa kuin epädemokraattisissa maissa. Saksassa akateeminen vapaus lakkautettiin natsivallan ajaksi, ja kommunistimaissa akateemista vapautta oli lähinnä luonnontieteissä ja kielitieteissä mutta ei yhteiskuntatieteissä tai humanistisissa tieteissä. Nykyaikana akateeminen vapaus on toteutunut parhaiten Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa, ja heikoimmin Afrikassa, Aasiassa ja Lähi-idässä. Akateemisen vapauden linnakkeena tunnetuissa Yhdysvalloissakin on 1980-luvulta alkaen alettu rajoittaa akateemista vapautta ottamalla käyttöön syrjivää ja loukkaavaa puhetta rajoittavia säännöksiä.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Recommendation concerning the Status of Higher-Education Teaching Personnel (11 Nov. 1997) (englanniksi) (unesco.org)
- The Magna Charta Universitatum (englanniksi) (magna-charta.org)
- Niiniluoto, Ilkka: Rehtorin avajaispuhe 10.9.2004 : Akateeminen vapaus. Yliopisto-lehti 10/04. 10.9.2004. Arkistoitu 13.2.2013. Viitattu 23.9.2020.
| ||||||||||||||