Euroopan sosiaalinen peruskirja

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Euroopan sosiaalinen peruskirja muodostaa Euroopan Neuvoston ihmisoikeusulottuvuuden toisen puolen Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. Sen tavoitteena on turvata ja edistää sosiaalisia oikeuksia Euroopassa asettamalla sopimusvaltioille vähimmäisvaatimuksia, joihin niiden on sitouduttava.

Se allekirjoitettiin Torinossa 1961 ja tuli voimaan 1965. Suomi allekirjoitti sen vasta vuonna 1991. Tällä hetkellä sosiaaliseen peruskirjaan on liittynyt 22 Euroopan neuvoston jäsenmaata. Sopimusta on myöhemmin täydennetty lukuisilla lisäpöytäkirjoilla.

Osa peruskirjan turvaamista oikeuksista on turvattu myös muissa kansainvälisissä sopimuksissa. Esimerkiksi kansainvälisen työjärjestön ILO:n sopimuksissa.

Peruskirjan turvaamat oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Työelämää koskevat oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • oikeus työhön, eli jokaisen oikeus ansaita elantonsa itse valitsemassaan ammatissa
  • työelämää koskeva syrjinnän kielto, mm. vaatimus naisten ja miesten välisestä samapalkkaisuudesta
  • oikeus oikeudenmukaisiin työsuhteen ehtoihin sekä turvallisiin ja terveellisiin työolosuhteisiin
  • pakkotyön kielto sekä oikeus kohtuulliseen palkkaan
  • oikeus ammatilliseen järjestäytymiseen ja työehtosopimusten tekoon sekä oikeus osallistua työympäristöä koskevien päätösten tekoon
  • erityisryhmien, kuten lapset, nuoret ja naispuoliset työntekijät, oikeus suojeluun
  • oikeus olla ansiotyössä muiden sopimusvaltioiden alueella.

Sosiaaliset oikeudet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • oikeus terveyden suojeluun
  • oikeus sosiaaliturvaan, sosiaali- ja lääkintäapuun sekä oikeus käyttää sosiaalipalveluja
  • oikeus ammatilliseen koulutukseen
  • perheen ja iäkkäiden henkilöiden oikeus sosiaaliseen, oikeudelliseen ja taloudelliseen suojeluun
  • siirtotyöläisten ja heidän perheidensä oikeus suojeluun ja apuun
  • oikeus kohtuulliseen asuntoon.
  • (subjektiivinen oikeus asuntoon)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]