Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kairon konferenssin tunnus
Hakusana ”Kairon julistus” ohjaa tänne. Artikkeli Kairon julistus (1943) käsittelee toisen maailmansodan liittoutuneiden johtajien laatimaa julistusta tulevista sotatoimista Japania vastaan.

Kairon julistus ihmisoikeuksista islamissa (lyhyemmin Kairon julistus) on 57 maasta koostuvan Islamilaisen yhteistyöjärjestön vuonna 1990 laatima ihmisoikeuksien julistus.[1][2][3] Julistus on vastine Yhdistyneiden kansakuntien ihmisoikeuksien julistukselle, jota islamilaiset maat pitävät liian länsimaisena, ja jonka vaatimusta uskonnonvapaudesta ne vastustavat.

Kairon julistus määritteli ihmisoikeudet islamilaisen lain eli šarian pohjalta.[3] Tämän takia julistus on saanut osakseen arvostelua ei-islamilaisessa maailmassa.

Sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Julistuksen ensimmäinen artikla toteaa:

Kaikki ihmiset ovat samaa perhettä, jonka jäseniä yhdistää alistuminen Jumalalle ja polveutuminen Aadamista. Kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia arvoltaan, perusvelvollisuuksiltaan ja vastuiltaan ilman minkäänlaista syrjintää rodun, ihonvärin, kielen, vakaumuksen, sukupuolen, uskonnon, poliittisen suuntautumisen, sosiaalisen aseman tai muiden seikkojen perusteella. Oikea usko on tae ihmisarvolle ja sen koskemattomuudelle.[1]

Alistuminen Jumalalle eli Jumalan lain, sharian, seuraaminen on julistuksen punainen lanka. Kairon julistus asetti kaikki luettelemansa oikeudet ja vapaudet sharian puitteisiin. Sharia mainitaankin tekstissä viisitoista kertaa. Esimerkiksi artiklan 24 nojalla "Kaikki tässä julistuksessa mainitut oikeudet ja vapaudet ovat islamilaisen sharian alaisia", ja artikla 19 toteaa: "Ei ole mitään rikosta tai rangaistusta paitsi se, mikä ilmoitetaan shariassa". [1]

Kritiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Länsimainen arvostelu ei ole hyväksynyt Kairon julistuksen periaatetta alistaa ihmisoikeudet sharialainsäädännölle. Useiden kansalaisjärjestön julkaiseman lausunnon mukaan "Kairon julistus on selvästi yritys rajoittaa Kansainvälisessä ihmisoikeusjulistuksessa ja kansainvälisissä sopimuksissa annettuja oikeuksia. Missään mielessä sitä ei voi pitää universaalin julistuksen täydentäjänä". Julistus ei esimerkiksi turvannut uskonnonvapautta, etenkään oikeutta vaihtaa uskontoa.[4]

Sekulaaria humanismia edustava yhdysvaltalainen aikakauslehti Free Inquiry tiivisti kritiikin seuraavasti:

"Olemme syvästi huolissamme OIC:n tekemistä muutoksista YK:n Ihmisoikeuksien yleismaailmalliseen julistukseen, jotka pyrkivät kieltämään kaiken uskontoon kohdistuvan kritiikin ja turvaamaan näin rajoittuneen islamilaisen näkökannan ihmisoikeuksiin. Kun ottaa huomioon olosuhteet Iranissa, Egyptissä, Pakistanissa, Saudi Arabiassa, Sudanissa, Bangladeshissa, Irakissa ja Afganistanissa, olisi odotettavaa, että päällimmäiset huolet ihmisoikeuksista kohdistuisivat siihen, että puututaan sellaisiin epäkohtiin kuin naisten lainsäädännölliseen epätasa-arvoon, poliittisten vastustajien hiljentämiseen, mielipiteenilmaisun rajoittamiseen ja etnisten vähemmistöjen ja uskonnollisten toisinajattelijoiden vainoamiseen — lyhyesti sanoen keskityttäisiin suojelemaan omia kansalaisia räikeiltä ihmisoikeusrikkomuksilta. Sen sijaan nämä maat ovat huolissaan islamin suojelemisesta".[5]

Islamin emeritusprofessori Heikki Palvan mukaan YK:n julistus ja islamilaiset ihmisoikeusjulistukset ovat enimmältään sopusoinnussa keskenään. Viittaukset shariaan ovat kuitenkin liian tulkinnanvaraisia. Yhteensovittamattomia ovat näkemykset uskonnonvapaudesta ja mielipiteenvapaudesta sekä naisen asemasta.[6]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Cairo Declaration on Human Rights in Islam hrlibrary.umn.edu. 5.8.1990. University of Minnesota Human Rights Library. Viitattu 15.6.2022.
  2. Alueelliset ihmisoikeusjärjestelmät Ihmisoikeudet.net. Viitattu 22.5.2017.
  3. a b Näre, Leo: Ihmisoikeudet on turvattava ennen muuta Helsingin Sanomat. 29.9.2012. Viitattu 22.5.2017.
  4. The Cairo Declaration and the Universality of Human Rights | International Humanist and Ethical Union web.archive.org. 31.10.2008. Arkistoitu 31.10.2008. Viitattu 15.6.2022.
  5. Newsletter n°70, January, february, march 2019 Human Rights Documents Online. Viitattu 15.6.2022.
  6. Heikki Palva: Ihmisoikeudet YK:n ja islamin mukaan. Kirkkomme Lähetys, 2008, nro 1, s. 4–7. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]