Anwar Sadat

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Anwar Sadat
Anwar Sadat cropped.jpg
Egyptin 3. presidentti
Pääministeri Mahmud Fawzi
Aziz Sedki
Abdelaziz Hejazi
Mamduh Salem
Mustafa Khalil
Varapresidentti Ali Sabri
Mahmud Fawzi
Hosni Mubarak
Edeltäjä Gamal Abdel Nasser
Seuraaja Hosni Mubarak
Henkilötiedot
Syntynyt25. joulukuuta 1918
Mit Abu al-Kum, al-Minufiyah, Egypti
Kuollut6. lokakuuta 1981 (62 vuotta)
Kairo, Egypti
Puoliso Jehan Sadat
Tiedot
Puolue Arabisosialistinen liitto
Uskonto islam
Kunnianosoitukset Nobelin rauhanpalkinto Nobelin rauhanpalkinto (1978)
Nimikirjoitus
Nimikirjoitus
Aiheesta muualla
www.anwarsadat.org

Muhammad Anwar al-Sadat (arab. محمد أنور السادات‎, , Muḥammad Anwar al-Sādāt, 25. joulukuuta 1918 Mit Abu al-Kum – 6. lokakuuta 1981 Kairo) oli egyptiläinen poliitikko ja Egyptin presidentti 1970–1981. Sadat oli mukana kuningas Faruqin syrjäyttäneessä vallankaappauksessa vuonna 1952 ja hän nousi Gamal Abdel Nasserin varapresidentiksi. Nasserin kuoltua presidentiksi itse noussut Sadat kävi presidenttikaudellaan jom kippur -sodan Israelia vastaan, mutta sai sitä seuranneista rauhanneuvotteluista ja Camp Davidin rauhasta Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1978. Muuten hän pyrki uudistamaan maan taloutta Nasserin kauden sosialismista ja avasi Egyptiä länsimaihin. Sadat murhattiin sotilasparaatissa vuonna 1981.

Elämäkerta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadat vuonna 1953.

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muhammad Anwar al-Sadat syntyi 25. joulukuuta 1918[1] pienessä Mit Abu Komin kylässä[2] Niilin suistolla[3] noin 60 kilometriä Kairosta pohjoiseen.[2] Perhe oli nubialainen. Isä oli sotilas ja oli sukunsa ensimmäinen maallisen koulutuksen saanut.[3] Äiti oli kotoisin Sudanista. Lapsia suuressa perheessä oli 13. Sadat varttui kotikylässään 7-vuotiaaksi saakka. Hänen vanhempansa matkustivat ajoittain töihin Sudaniin, jolloin Sadat oli hoidettavana isoäidillään. Sadat muisteli myöhemmin pitäneensä lapsuudestaan maalaiskylässä. Hän kuvaili tuolloisten kokemustensa vaikuttaneen myös hänen myöhempään ajatteluunsa. Sadat piti fellaheja eli talonpoikia Egyptin yhteiskunnan kulmakivenä ja esimerkiksi perinteiden varjelijoina.[4] Sadat sanoi myös heränneensä poliittisesti jo lapsena hänen kuunneltuaan isoäitinsä tarinoita egyptiläisten vastarinnasta brittejä vastaan esimerkiksi Dinšawain tapahtumien kautta.[3] Vuonna 1925 Sadat muutti isänsä mukana Kairoon, jossa hän valmistui toisen asteen oppilaitoksesta vuonna 1930.[4] Egyptin armeijaa laajennettiin vuonna 1936, mikä mahdollisti Sadatin seurata isäänsä sotilasuralla. Hän valmistui sotilasakatemista vuonna 1938.[3]

Valmistumisensa jälkeen nuori upseeri Sadat lähetettiin Ylä-Egyptiin Mankabadiin. Mankabadissa hän tutustui toiseen nuoreen upseeriin Gamal Abdel Nasseriin.[4] Sadat, Nasser ja muut nuoret samanhenkiset upseerit alkoivat muodostaa vapaiden upseerien verkostoa, jolla oli huomattava vaikutus Egyptissä myöhemmin.[3] Toisen maailmansodan aikana Sadat elätteli toiveita Saksan voitosta Pohjois-Afrikassa ja Egyptin mahdollisesta itsenäistymisestä tätä kautta. Brittiviranomaiset pidätyttivät hänet ja hän sai vankeustuomion. Sadat pakeni vankilasta lokakuussa 1944 ja hän piilotteli virkavallalta maailmansodan loppuun saakka. Samalla hän alkoi radikalisoitua poliittisesti. Tultuaan pidätetyksi uudestaan sodan jälkeen hän tunnusti sekaantuneensa talousministeri Amin Uthmanin murhaan tammikuussa 1946. Sadatin oikeudenkäynti asian tiimoilta järjestettiin vasta vuonna 1948, mutta hänet päädyttiin vapauttamaan ilman tuomiota. Vuonna 1950 hän palasi armeijan riveihin kapteenina. Hän palasi jälleen Nasserin ja Abd al-Hakim Amirin vapaiden upseerien piiriin. Vapaat upseerit olivat alkaneet suunnitella vallankaappausta.[4] Egypti oli maailmansodan jälkeen sisäisesti kaoottinen suurien sosioekonomisten ongelmien takia. Kuningas Faruq ja maan hallinto olivat menettäneet arvovaltansa kansan silmissä ja tilanne oli otollinen vallankumoukselle.[5]

Egyptin vallankumous ja Nasserin aika[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasser ja Sadat vuonna 1960.

Sadat oli mukana suunnittelemassa vallankaappausta, vaikka Nasser ei täysin luottanut häneen. Toisin kuin Sadat, Nasser oli ollut mukanaq Israelin itsenäisyyssodassa, jolla oli ollut suuri vaikutus hänen näkemyksiinsä. Nasser myös epäili Sadatilla olevan mahdollisesti yhteyksiä Muslimiveljeskuntaan tai jopa kuninkaan hoviin. Sadat saikin vallankaappauksessa vain sivuroolin.[4] Vallankaappaus alkoi yöllä 23. heinäkuuta 1952. Vallankaappaus sujui verettömästi ja aamulla Sadat sai tehtäväkseen lukea Muhammad Naguibin nimissä radiossa julistuksen, jossa hän kertoi Egyptin kansalle armeijan ottaneen vallan "korruptoituneelta hallitukselta". Sadat vetosi puheessa kansan tukeen muistuttaen näitä Egyptin alennustilasta Palestiinan sodan jälkeen. Samalla hän takasi kuitenkin ulkovalloille, että ulkomaiden kansalaisten henki ja omaisuus turvattaisiin. Kuningas Faruq pakeni Egyptistä ulkomaille muutamaa päivää myöhemmin.[5]

Vallankaappauksen jälkeen valtaan nousi ensin kenraali Muhammad Naguib ja vuonna 1954 valtakamppailun jälkeen Nasser, joka keväällä 1956 valitutti itsensä presidentiksi.[6] Sadat oli vallankumouksen uskollinen kannattaja, joskin hän toimi Nasserin varjossa. Hänellä oli useita eri suhteellisen vähämerkityksellisiä rooleja Nasserin hallinnossa. Vuonna 1962 Nasser lähetti Sadatin Pohjois-Jemeniin, joka oli ajautunut kuningasmielisten ja tasavaltalaisten väliseen sisällissotaan. Sadatin tehtävänä oli arvioida, tulisiko Egyptin sekaantua sotaan. Sadat teki virhearvion, jonka mukaan kuningasmieliset olisivat voitettavissa nopeasti, jos egyptiläiset tukisivat tasavaltalaisia. Tämä vaikutti Nasserin päätökseen Egyptin sekaantumisesta sotaan.[4] Nopean voiton sijaan egyptiläiset ajautuivat pitkään kulutussotaan vuoristoisessa Jemenissä, jossa korkeimmillaan taisteli jopa 70 000 egyptiläistä.[7] Sadat siirrettiin joksikin aikaa sivuun Jemenin tilanteen takia.[4]

Nasserin Egypti koki romahduksen Israelin hyökätessä Siinaille kuuden päivän sodanaikana vuonna 1967. Tappio oli nöyryyttävä, mutta Nasser säilytti silti vielä asemansa maan johdossa. Hän oli kuitenkin hyvin sairas samalla, kun hän ajautui sisä- ja ulkopoliittisiin ongelmiin.[8] Vuonna 1969 Nasser teki Sadatista varapresidenttinsä. Täysin varmaa ei ole, miten Sadat oli saavuttanut ylennyksensä. Hän oli kuitenkin edelleen hyvin uskollinen Nasserin hallinnolle.[4]

Presidenttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nasser kuoli 28. syyskuuta 1970. Varapresidentti Sadatista tuli nyt Egyptin varsinainen presidentti. Hänet valittiin presidentiksi vielä vaaleissa 15. lokakuuta.[1] Sadatin asema oli aluksi hyvin epävarma. Hän ei ollut lukeutunut Nasserin näkyvimpään lähipiiriin ja hänen syrjäyttämistään pidettiin todennäköisenä. Sadat ryhtyi kuitenkin nopeasti päättäväisiin toimiin kilpailijoitaan vastaan syrjäyttäen näitä yksitellen. Sadat oli päättänyt ohjata Egyptiä länsimyönteisempään ja liberaalimpaan suuntaan. Talous oli tarkoitus vapauttaa ja valtion kontrollia yhteiskunnasta oli höllennettävä. Hänen puhdistuksensa kohdistuivatkin etenkin nasseristeihin ja sosialisteihin, jotka voitettuaan Sadat saattoi alkaa toteuttaa visiotaan vapaammin.[3] Esimerkiksi vihatun salaisen poliisin toimintaa rajoitettiin ja oppositio sai toimia vapaammin. Uudistukset esitettiin vallankumouksen korjausliikkeenä ja ne toivat Sadatille tukea kansalta.[9]

Ulkopoliittisesti Sadatilla oli vain vähän liikkumatilaa. Israel oli lyönyt maan sotilaallisesti perinpohjaisesti vuonna 1967 ja miehitti edelleen Siinaita Suezin kanavalle saakka. Samalla Neuvostoliitto oli saanut merkittävän vaikutusvallan Egyptissä. Neuvostoliitto oli krovannut Egyptille sen sodan aikana menettämää kalustoa, mutta Egyptin asevoimat olivat strategisesti alakynnessä. Sadat päätti kuitenkin tarvitsevansa jonkinlaisen sotilaallisen voiton ulkopoliittisen tilanteen ratkaisemiseksi. Egyptin asevoimien johdon kanssa alettiin suunnitella sotaa, joka voitasiin käydä maan heikkouksista huolimatta. Egyptin oli käytävä sotaa tavalla, joka edellyttäisi mahdollisimman vähän egyptiläisten etenemistä ja pakottaisi Israelin hyökkäämään puolustavia egyptiläisiä vastaan. Vuonna 1972 Egypti karkotti maassa olleet noin 12 000 neuvostoliittolaista sotilasneuvonantajaa, mikä sai Israelin virheellisesti vakuuttumaan maan haluttomuudesta käydä sotaa.[9]

Jom kippur -sota ja Camp Davidin rauha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhaa uutisfilmiä Sadatin hallinnon alkuvuosilta.

16. lokakuuta 1972 israelilaisten viettäessä jom kippur -juhlapäivää egyptiläiset joukot alkoivat ylittää Suezin kanavaa ja murtaa Bar-Lev-linjaa sen toisella puolella etukäteen tehdyn suunnitelman mukaisesti. Jom kippur -sota alkoi egyptiläisten voitolla. Israelilaiset yllätettiin ja egyptiläiset ottivat asemat kanavan toisella puolella edelleen ilmatorjuntaohjustensa kantaman sisäpuolella. Enempää etenemsitä ei tarvittu. Israel oli jo näin saatettu tukalaan tilanteeseen. Se ei voinut pitää asevelvollisuusarmeijaansa liikekannalla pitkään ilman valtavaa taloudellista rasitetta. Lopulta israelilaisten onneksi ratkaisu tapahtui pohjoisessa. Syyria oli liittynyt sotaan samaan aikaan Egyptin kanssa. Se oli kuitenkin kärsinyt tappion Golanilla ja painosti nyt israelilaisten edetessä egyptiläisiä toimiin. Egyptiläiset taipuivat ja he alkoivat edetä asemistaan kanavalla syvemmälle Siinaille. Tällöin nousivat esiin heidän aikaisemmat heikkoutensa. Hyökkääjät lyötiin takaisin ja Israelin vastahyökkäys ulottui Suezin kanavalle ja sen toiselle puolelle saakka. Lopulta ulkovaltojen painostuksesta saatiin aikaan molempien osapuolien lopulta haluama tulitauko 22. lokakuuta.[9]

Sota ei ollut päätynyt selvään voittoon ja kansa oli jätetty pimentoon sodan varsinaisista päämääristä. Joka tapauksessa monet egyptiläiset kokivat maan nyt kostaneen kuuden päivän sodan nöyryytyksen ja Sadatista tuli Suezin kanavan "ylityksen sankari".[9] Sadatin asema oli nyt vielä vakaampi kuin aikaisemmin. Tämä mahdollisti entistä kattavampia uudistuksia. Sadatin uusi talouspolitiikka sai nimen infitah eli avautuminen. Tarkoitus oli avata markkinoita ja purkaa Nasserin kauden ankaria vienti- ja tuontirajoituksia. Niin sanottu "avautuminen" ei kuitenkaan ollut menestys. Vapaiden markkinoiden sijaan voittoja käärivät etenkin verkostoituneet armeijan ja turvallisuuspalvelujen upseerit, jotka saivat rahakkaimmat julkisen sektorin ostosopimukset. Yhteiskuntarakenteet muuttuivat selvästi epätasa-arvoisemmiksi.[10]

Sadat ja Israelin Menachem Begin 18. syyskuuta 1978.

Suhde Israeliin oli edelleen avoin kysymys jom kippur -sodan jälkeen. Henry Kissinger aloitti niin sanotun sukkuladiplomatian Egyptin ja Israelin välillä yrittäen varmistaa maiden välille pysyvän rauhansopimuksen. Syksyllä 1975 Genevessä saatiin aikaan sopimus, jonka mukaan maat sopisivat kiistansa rauhanomaisesti. Tätä seurasi läpimurto. Sadat matkusti koko Lähi-itää kohauttaen henkilökohtaisesti Israeliin[10] 19. – 20. marraskuuta 1977. Sadat vieraili Jerusalemissa[1] ja piti puheen knessetissä. Neuvottelut jatkuivat Camp Davidissä Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carterin välittämänä. Maaliskuussa 1979 saatiin viimein aikaan rauhansopimus Egyptin ja Israelin välillä. Egyptistä tuli ensimmäinen Israelin tunnustanut arabimaa ja se takasi Israelille kauttakulkuoikeuden Suezin kanavalla ja Punaisenmeren salmissa. Israel suostui vetäytymään Siinailta, josta tuli demilitarisoitu alue. Rauha oli käänteentekevä. Sadat sai tunnustuksena Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 1978 yhdessä Israelin pääministeri Menachem Beginin kanssa. Arabimaailmassa Sadatin katsottiin kuitenkin yleisesti hylänneen palestiinalaiset Israelin armoille. Egypti erotettiin Arabiliitosta ja Egypti menetti vanhan arvovalta-asemansa arabimaiden keskuudessa.[10]

Sodan jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sisäpolitiikassa Egypti kärsi taloudellisista vaikeuksista. Sadatin ongelmana oli etenkin Egyptin nopeasti aksvavan väestön ruokkiminen. Ruuan valtiontuet söivät suuren osan maan budjetista. Maailmanpankilta lainoja saadakseen Sadatin oli leikattava tukia, mikä johti esimerkiksi tammikuussa 1977 suuriin mellakoihin eri puolilla Egyptiä. Sadat joutui perumaan leikkaukset ja syytti tilanteesta vasemmistoa, jonka kannattajia pidätettiin.[11] Ongelmia aiheuttivat nyt myös kannatustaan kasvattanut poliittinen islam. Egyptissä oli syntynyt jihadistista liikehdintää, joka sai kannatusta etenkin yliopistoissa. Sen kasvua ei oltu aluksi huomioitu etenkin sen syödessä Sadatin vasemmistolaisten vastustajien suosiota. Lopulta Sadatin oli kuitenkin vastattava islamistien muodostamaan uhkaan. Syy toimintaan saatiin Kairon köyhän al-Zawija al-Hamran mellakoista kesällä 1981. Sadat syytti maata kuohuttaneita ryöstelyjä ja veritekoja islamilaisen [[Islamilainen yhteisö]-järjestön teoiksi. Nyt hän saattoi ryhtyä kansan tuella sen tukahduttamistoimiin. Sen johtohahmot kadotettiin maan vankiloihin. Samaan aikaan Sadat pidätytti myöls muita vastustajiaan.[12] Kaikkiaan pidätettyjä oli yli 1 500.[1] Jäljelle jääneet islamistit radikalisoituivat entisestään. Sadat alettiin tuntea Koraanin faraona eli hirmuvaltiaana.[12]

6. lokakuuta 1981 Sadat oli ottamassa vastaan Suezin kanavan ylityksen muistopäivänä suurta sotilasparaatia. Yhdessä paraatiin osallistuneista kuorma-autoista istui radikaalia Islamilainen jihad-järjestöä kannattaneet upseeri Khalid Istanbuli ja kolme sotilasta.[1] Ilmavoimien Mirage- ja Phantom -hävittäjät olivat juuri suorittaneet ylilentonsa, kun tykistön paraatiin kuulunut kuorma-auto yllättäin jarrutti presidentin korokkeen eteen.[13] Sadat, joka luuli tämän olevan osa paraatia, tervehti kädellään kuorma-autosta noussutta upseeria, joka heitti aitioon käsikranaatin. Ensimmäinen kranaatti ei räjähtänyt, mutta kuorma-autossa olleet sotilaat avasivat tulen käsiasein ja uusin kranaatein. Sadat lyhistyi maahan.[12] Vaikka paikalla oli sekä yhdysvaltalainen terrorismin vastainen yksikkö että presidentin oma henkivartiokaarti kesti yli kaksikymmentä sekunttia ennekuin kukaan vastasi hyökkääjien silmittömään tulitukseen.[13] Presidentinaitiossa oli kuollut ja haavoittunut useita.[12] Myös Suomen Egyptin-suurlähettiläs Olli Auero oli samassa katsomossa, mutta ei haavoittunut tulituksessa.[14] Sadat kiidätettiin helikopterilla sotilassairaalaan[12] Kairossa, jossa hän kuoli vielä samana päivänä.[1]

Kuoleman jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sadatin hauta tuntemattoman sotilaan muistomerkin yhteydessä Nasr Cityssä.

Kun uutinen Sadatin kuolemasta levisi Islamilainen jihad aloitti avoimen kapinan Asyutin kaupungissa Ylä-Egyptissä. Heidän toivomaansa massaliikettä kapinasta ei kuitenkaan syntynyt ja Egyptin hallitus säilyi presidentin kuolemasta huolimatta toimintakykyisenä. Vallan otti maata myöhemmin pitkään hallinnut paraatissa Sadatin kanssa ensin haavoittunut varapresidentti Muhammad Hosni Mubarak ja armeijan laskuvarjojääkärit palauttivat järjestyksen Asyutissa.[15]

Sadatin hautajaisiin osallistui ennätysmäärä ulkomaisia vieraita, mukaanlukien Yhdysvaltain presidentit Gerald Ford, Jimmy Carter ja Richard Nixon. Arabimaista paikalla olivat ainoastaan Somalian ja Sudanin valtionpäämiehet.[13]

Sadat oli avioitunut vuonna 1949 Jehan Sadatin kanssa, joka jäi hänen kuoltuaan leskeksi.[16]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Andrei Sergejeff: Egyptin historia: Kleopatran ajasta arabikevääseen. Gaudeamus, 2019. ISBN 978-952-345-573-3.
  • Lecomte, E.J. van Donzel, Wolfhart Heinrichs ja C. Edmund Bosworth: Encyclopaedia of Islam, Volume VIII (Ned-Sam). BRILL, 1998. ISBN 978-90-04-09834-3. (englanniksi)

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f Anwar Sadat Encyclopaedia Britannica. Viitattu 19.5.2022. (englanniksi)
  2. a b Encyclopaedia of Islam, s. 716
  3. a b c d e f Sergejeff 2019, luku 17. "Anwar Sadat"
  4. a b c d e f g h Encyclopaedia of Islam, s. 717
  5. a b Sergejeff 2019, luku 15. "Tie vallankumoukseen"
  6. Sergejeff 2019, luku 16. "Gamal Abdel Nasser ja Suezin kriisi"
  7. Sergejeff 2019, luku 16. "Nasseristinen valtio"
  8. Sergejeff 2019, luku 16. "Kuuden päivän sota ja romahdus"
  9. a b c d Sergejeff 2019, luku 17. "Jom kippur -sota ja "ylityksen sankari""
  10. a b c Sergejeff 2019, luku 17. "Taloudellinen avautuminen ja siirtyminen lännen leiriin"
  11. Encyclopaedia of Islam, s. 718
  12. a b c d e Sergejeff 2019, luku 17. "Jihadististen liikkeiden synty ja Sadatin murha"
  13. a b c Tieteen kuvalehti Historia 5/2014, s.64-71
  14. Timo Soikkanen: Presidentin ministeriö II – Uudistumisen, ristiriitojen ja menestyksen vuodet 1970–81, s. 423. Otava, Helsinki 2008.
  15. Sergejeff 2019, luku 18. "Hosni Mubarakin pitkät vuosikymmenet"
  16. Jehan Sadat University of Maryland. Viitattu 19.5.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]