Linus Pauling
| Linus Carl Pauling | |
|---|---|
 |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 28. helmikuuta 1901 Portland, Oregon |
| Kuollut | 19. elokuuta 1994 (93 vuotta) Big Sur, Kalifornia |
| Kansalaisuus | yhdysvaltalainen |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot |
Oregonin yliopisto California Institute of Technology |
| Väitöstyön ohjaaja | Roscoe Dickinson |
| Instituutti |
California Institute of Technology University of California, San Diego Stanfordin yliopisto |
| Oppilaat |
Jerry Donohue Martin Karplus |
| Tutkimusalue | kvanttikemia |
| Palkinnot |
 Nobelin kemianpalkinto (1954) Nobelin rauhanpalkinto (1962) |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
| Linus Pauling Online | |
Linus Carl Pauling (28. helmikuuta 1901 – 19. elokuuta 1994)[1] oli merkittävä yhdysvaltalainen kvanttikemisti ja biokemisti. Paulingin laatima The Nature of the Chemical Bond (1939) on tärkeimpiä 1900-luvulla kirjoitettuja kemian alan teoksia.
Pauling palkittiin Nobelin kemianpalkinnolla vuonna 1954 kemiallisten sidosten tutkimuksesta ja monimutkaisten materiaalien rakenteiden selvittämisestä. Nobelin rauhanpalkinnon hän sai vuonna 1962 ydinkokeiden vastaisesta kampanjoinnista. Hän on ainoa henkilö, joka on saanut kaksi jakamatonta Nobelin palkintoa.[2]
Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Nuoruus, perhe ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauling syntyi Portlandissa Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa.[2] Vuonna 1917 hän aloitti opinnot Oregonin osavaltion yliopistossa, josta hän 1922 valmistui kandidaatiksi kemian alalta. Hän jatkoi tohtorintutkintoon tähtääviä opintoja California Institute of Technologyssä, Caltechissä, Pasadenassa vuoteen 1925, jolloin hän valmistui filosofian tohtoriksi[3] kemiasta parhain arvosanoin. Paulingin ohjaajina toimivat professori Rosckoe G. Dickinson ja Richard C. Tolman. Hän tutki tohtorintyössään sitä, miten kiteestä pystyisi selvittämään materiaalin rakenne röntgendiffraktion avulla. Hän julkaisi seitsemän tieteellistä julkaisua mineraalien kiderakenteesta ollessaan Caltechissa. Vuonna 1923 Pauling meni naimisiin toisen opiskelijan, Ava Helen Millerin, kanssa. He saivat kolme poikaa ja yhden tytön.[4]
Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Post-doc-opintojen jälkeen 1927 Pauling palasi Caltechiin, missä hänen uransa tutkijana ja opettajana jatkui lähes neljänkymmenen vuoden ajan.[5]
Paulingin saama Nobelin rauhanpalkinto ärsytti joitakin piirejä Caltechissa, joten Pauling vaihtoi työpaikkaa vuonna 1963. Hän toimi neljä vuotta tutkimuskeskuksessa Santa Barbarassa, ja vuonna 1967 hän siirtyi Kalifornian yliopistoon, San Diegoon. Siellä hän julkaisi artikkelin kemikaalien vaikutuksesta psykologiaan. Vuonna 1969 hän siirtyi Stanfordin yliopistoon, jossa jatkoi vuoteen 1972 asti. San Diegon ja Stanfordin vuosinaan hän tutki C-vitamiinia.[5]
Merkitys kemian kehitykselle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Linus Paulingia on kutsuttu vuosisadan tärkeimmäksi kemistiksi, koska hän saavutti merkittäviä tuloksia sekä useilla kemian osa-aloilla että lähitieteissä kuten biokemiassa.[6]
Linus Pauling keksi atomien orbitaalit, elektronegatiivisuuden ja Paulingin säännöt. Biologisten molekyylien rakennetutkimus oli 1950-luvun alussa nopeasti kehittyvä ala. Vuonna 1950 Paulingin kollegoineen ehdotti proteiinien koostuvan alfakierteistiä rakenteista[7] ja beta-levyistä. DNA:n rakenne oli tuolloin vielä tuntematon, ja Pauling ehdotti myös DNA:lle alfa-heliksi-rakennetta, mutta teki virheitä, jotka estivät täsmällisen rakenteen löytymisen. Myöhemmin 1953 James D. Watson ja Francis Crick keksivät DNA:lle alfa-heliksi-rakenteen, joka osoittautui oikeaksi. He saivat yhdessä Maurice Wilkinsin kanssa keksinnöstä Nobelin palkinnon 1962.[8]
Pauling tutki 1940-luvulla myös hemoglobiinia ja osoitti, millä tavoin sirppisoluanemiaa sairastavien henkilöiden hemogloniinin molekyylirakenne poikkeaa normaalista. Myöhemmällä iällään Pauling puhui hyvin suurten C-vitamiinimäärien nauttimisen puolesta. Hänen mukaansa suuret C-vitamiiniannokset olisivat tehokkaita lääkkeitä nuhakuumetta ja syöpää vastaan, mitä kuitenkaan ei ole voitu todistaa. Vielä 1990-luvulla Pauling julkaisi tieteellisiä artikkeleja muun muassa korkean lämpötilan suprajohteista.[7] Paulingin myöhäisten vuosien tulokset, etenkin C-vitamiineja koskevat, ovat olleet kiistanalaisia.[5]
Yhteiskunnallinen vaikuttaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
.png){kind=icon}
Robert Oppenheimer kutsui Paulingin mukaan atomipommihankkeeseen, mutta hän kieltäytyi. Sen sijaan hän liittyi Albert Einsteinin perustamaan rauhankomiteaan, Emergency Committee of Atomic Scientists,[2] minkä takia USA ei antanut hänelle passia vuonna 1952.[9] Passi palautettiin hieman ennen Nobel-palkinnon saantia vuonna 1954.[10]
Pauling allekirjoitti Russell–Einsteinin manifestin vuonna 1955. Siinä varoitettiin maailman johtajia ydinpommin vaaroista ja kehotettiin etsimään rauhanomaisia ratkaisuja konflikteihin. Julistuksen allekirjoittivat Max Born, Percy W. Bridgman, Albert Einstein, Leopold Infeld, Frédéric Joliot-Curie, Herman J. Muller, Linus Pauling, Cecil F. Powell, Józef Rotblat, Bertrand Russell ja Hideki Yukawa.[11] Manifestin saaman julkisuuden seurauksena Cyrus S. Eaton (Pugwash, Nova Scotia) tarjosi rahoitusta kokoukselle, joka pidettiin heinäkuussa 1957. Se oli ensimmäinen Pugwash-liikkeen kokous.[12]
Vuoden 1960 Nobelin kemianpalkinnon saaja Willard Libby arvioi, että ilmakehässä suoritettavissa ydinkokeissa vapautuvan radioaktiivisen hiilen määrä on niin pieni, ettei sillä ole merkitystä verrattuna kosmisen säteilyn altistukselle. Pauling käytti Libbyn omaa dataa ja laski, että tuohon aikaan suunnitellut ydinkokeet aiheuttaisivat puoli miljoonaa ylimääräistä keskenmenoa, 55 000 lapsen syntymisen vammaisena ja enemmän leukemiaa ja luusyöpää kuin siihenastisten ydinkokeiden fissiotuotteet.[6]
Pauling ja kollegat keräsivät tuhansien tiedemiesten allekirjoitukset ydinkokeiden vastaiseen addressiin, joka ojennettiin YK:n pääsihteeri Dag Hammarskjöldile 1958. Samana vuonna alkoivat Genevessä neuvottelut ydinkokeiden kieltämiseksi. Neuvostoliiton Nikita Hruštšov, Yhdysvaltain John F. Kennedy ja Britannian Harold Macmillan allekirjoittivat sopimuksen 1963. Tämän prosessin alkuunsaattamisesta Pauling sai rauhan Nobelin.[6]
Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pauling sai lukuisia palkintoja, tunnustuksia ja arvonimia. Merkittäviä kemianpalkintoja kertyi 60, biokemian 12, fysikaalisten tieteiden 10, lääkietieteen 75 ja rauhanrakennuksen palkintoja 31 kappaletta. Hän sai 55 akateemista arvonimeä ja oli 11 maan tai alueen kunniakansalainen ja 92 järjestön jäsen. Tunnettuja palkintoja olivat kahden Nobelin palkinnon lisäksi Amedeo Avogadro -mitali (1956), Leninin kansainvälinen rauhanpalkinto (1970), Laurent Lavoisier -mitali (1986) ja Vannevar Bush -palkinto (1989).[13]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Linus Pauling
- ↑ a b c The Nobel Prize in Peace 1962, Linus Pauling Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
- ↑ The Nobel Prize in Chemistry 1954, Linus Pauling Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Biographical Note: Linus Pauling (Internet Archive) 2010. Oregon State University. Arkistoitu 5.6.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c Paradowski, Robert J.: Linus Pauling Encyclopedia Britannica. 23.11.2017. Viitattu 28.8.2012. (englanniksi)
- ↑ a b c Mason, Stephen F.: The Science and Humanism of Linus Pauling (1901–1994) (Internet Archive) Ciencia Abierta. heinäkuu 1999. Arkistoitu 14.3.2012. Viitattu 23.11.2017. (englanniksi)
- ↑ a b Hudson, John: Suurin tiede – kemian historia, s. 277. (The History of Chemistry, 1992.) Suomentanut Kimmo Pietiläinen. Helsinki: Art House, 2002. ISBN 951-884-346-5.
- ↑ The Nobel Prize in Physiology or Medicine 1962 nobelprize.org – The Official Web Site of the Nobel Prize. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
- ↑ Jahn, Gunnar: Award Ceremony Speech Nobel-säätiö. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Linus Pauling Academy of Achievement. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
- ↑ The Russell-Einstein Manifesto pugwash.org. Arkistoitu 16.8.2000. Viitattu 29.8.2012. (englanniksi)
- ↑ The First Pugwash Conference Pugwash Conferences on Science and World Affairs. Viitattu 24.7.2010. (englanniksi)
- ↑ Awards, Honors and Medals Oregon State University. Viitattu 9.9.2012. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- The Ava Helen and Linus Pauling Papers at the Oregon State University Libraries (Arkistoitu – Internet Archive). (englanniksi)
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Linus Pauling Wikimedia Commonsissa
| 1901–1925 |
1901: Dunant, Passy 1902: Ducommun, Gobat 1903: Cremer 1904: Kansainvälisen oikeuden instituutti 1905: Suttner 1906: Roosevelt 1907: Moneta, Renault 1908: Arnoldson, Bajer 1909: Beernaert, Paul Balluet d’Estournelles de Constant 1910: Kansainvälinen Rauhantoimisto 1911: Asser, Fried 1912: Root 1913: La Fontaine 1917: Punainen Risti 1919: Wilson 1920: Bourgeois 1921: Branting, Lange 1922: Nansen 1925: Chamberlain, Dawes |
|---|---|
| 1926–1950 |
1926: Briand, Stresemann 1927: Buisson, Quidde 1929: Kellogg 1930: Söderblom 1931: Addams, Butler 1933: Angell 1934: Henderson 1935: Ossietzky 1936: Lamas 1937: Cecil 1938: Nansenin kansainvälinen pakolaistoimisto 1944: Punainen Risti 1945: Hull 1946: Balch, Mott 1947: Kveekarit 1949: Boyd Orr |
| 1951–1975 |
1950: Bunche 1951: Jouhaux 1952: Schweitzer 1953: Marshall 1954: Yhdistyneiden kansakuntien pakolaisjärjestö 1957: Pearson 1958: Pire 1959: Noel‑Baker 1960: Lutuli 1961: Hammarskjöld 1962: Pauling 1963: Punainen Risti 1964: King 1965: Unicef 1968: Cassin 1969: Kansainvälinen työjärjestö 1970: Borlaug 1971: Brandt 1973: Kissinger, Lê 1974: MacBride, Satō 1975: Saharov |
| 1976–2000 |
1976: B. Williams, Corrigan 1977: Amnesty International 1978: Sadat, Begin 1979: Äiti Teresa 1980: Esquivel 1981: YK:n pakolaisapujärjestö 1982: Myrdal, García Robles 1983: Wałęsa 1984: Tutu 1985: Lääkärit ydinsotaa vastaan 1986: Wiesel 1987: Arias 1988: YK:n Rauhanturvaajat 1989: Dalai Lama 1990: Gorbatšov 1991: Suu Kyi 1992: Menchú 1993: Mandela, de Klerk 1994: Arafat, Peres, Rabin 1995: Pugwash-liike, Rotblat 1996: Belo, Ramos Horta 1997: Kampanja maamiinojen kieltämiseksi (ICBL), J. Williams 1998: Hume, Trimble 1999: Lääkärit ilman rajoja 2000: Kim |
| 2001– |
2001: YK, Annan 2002: Carter 2003: Ebadi 2004: Maathai 2005: IAEA, ElBaradei 2006: Yunus, Grameen Bank 2007: Gore, IPCC 2008: Ahtisaari 2009: Obama 2010: Liu 2011: Gbowee, Johnson Sirleaf, Karman 2012: EU 2013: Kemiallisten aseiden kieltojärjestö 2014: Satyarthi, Yousafzai 2015: Tunisian kansallisen vuoropuhelun kvartetti 2016: Juan Manuel Santos 2017: International Campaign to Abolish Nuclear Weapons 2018: Murad, Mukwege 2019: Abiy 2020: Maailman ruokaohjelma 2021: Ressa, Muratov 2022: Bjaljatski, Memorial, Center for Civil Liberties 2023: Mohammadi |
| ||||||||||||||||||||||||||
