Roger Kornberg

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Roger Kornberg Stanfordin yliopiston auditoriossa 2006.
Roger Kornberg Stanfordin yliopiston auditoriossa 2006.
Syntynyt 24. huhtikuuta 1947 (ikä 69)
Saint Louis, Yhdysvallat
Tunnustukset Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto

Roger David Kornberg (s. 24. huhtikuuta 1947 Saint Louis, Missouri) on yhdysvaltalainen biokemisti. Hän on biologian professori Stanfordin yliopistossa lähellä San Franciscoa.[1] Hän opettaa Stanfordissa biokemiaa. Sen ohella hän on toiminut yli 20 vuoden ajan vierailevana professorina Jerusalemin heprealaisessa yliopistossa.[1]

Tieteellinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kornberg sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 2006 molekyylibiologian tutkimuksistaan.[2] Hän on tutkinut sitä, miten solut kopioivat tietoa, ja miten DNA muuttuu ribonukleiinihappo RNA:ksi. Tuloksia toivotaan voitavan soveltaa mm. syövän hoidossa.

Professori Kornberg on tehnyt myös kemiallista ainetutkimusta kultananopartikkeleilla. Kultahiukkasia synnyttävä synteesi on menetelmänä tunnettu 1990-luvun puolivälistä lähtien.[3] Synteesissä kultasuola pelkistetään liuoskemiallisen menetelmän avulla ja syntyvät metallipartikkelit suojataan erityisillä orgaanisilla päällysmolekyyleillä (esim. rikkiä sisältävät orgaaniset tiolit).[3] Synteesin tuloksena syntyvien yksittäisten kultahiukkasten tarkkaa kemiallista rakennetta ei aluksi tunnettu. Kornbergin johtama tutkimusryhmä onnistui vihdoin vuonna 2007 ratkaisemaan atomirakenteen yksittäisestä kiteestä röntgendiffraktiota käyttäen.[3]

Suku ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Roger Kornberg on naimisissa israelilaisen Yahlo Lorchin kanssa.[1] Lorch on Stanfordin yliopiston rakenteellisen biologian professori.[1] Pariskunta on pitkään viettänyt puolet vuodesta Israelissa.[1] Heillä on asunto Jerusalemissa.

Roger Kornbergin molemmat vanhemmat olivat biokemistejä. Hänen isänsä Arthur Kornberg sai Nobelin fysiologian tai lääketieteen palkinnon vuonna 1959.[1] Myös kaksi Kornbergin veljistä on luonut tieteellisen uran biokemisteinä.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Roger Kornberg Jewish Virtual Library (englanniksi)
  2. Roger D. Kornberg - Autobiography Nobel Foundation (englanniksi)
  3. a b c Hannu Häkkinen: Kultananopartikkelitutkimuksella kansainväliselle huipulle (2015), s. 88. Teoksessa Mari Heikkilä (toim.): Pienestä syntyi suurta - Nano Came to Jyväskylä. Jyväskylän yliopiston Nanotiedekeskuksen historia - talkoohenkeä ja yhdessä tekemisen voimaa. Jyväskylä: Jyväskylän yliopisto, Nanotiedekeskus. ISBN 978-951-39-5910-4. Teoksen verkkoversio (PDF).


Tämä tieteenharjoittajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.