Benjamin List
Benjamin List (s. 11. tammikuuta 1968 Frankfurt am Main, Saksa[1]) on saksalainen orgaaninen kemisti, joka tunnetaan erityisesti työstään organokatalyysin parissa. Listille myönnettiin Nobelin kemianpalkinto vuonna 2021 yhdessä David MacMillanin kanssa organokatalyyttisten asymmetristen reaktioiden kehittämisestä.[2][3]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]List väitteli filosofian tohtoriksi Frankfurtin yliopistosta vuonna 1997. Tämän jälkeen hän toimi vuoden tutkijana Scripps Research Institutessa ja vuosina 1999–2003 siellä apulaisprofessorina. Scrippsissä List ryhmineen tutki erityisesti aldoliadditioita. List havaitsi, että proliini on erityisen tehokas katalyytti näissä reaktioissa ja reaktiot tuottivat tuotteita hyvällä saannolla ja korkealla enantioylimäärällä. Proliini reagoi lähtöaineiden kanssa muodostaen nukleofiilisen enamiinin ja lisäksi stabiloi reaktion siirtymätilaan alentaen reaktion tapahtumiseksi tarvittavaa energiaa. Tutkimus julkaistiin vuonna 2000.[3][1]
Vuonna 2003 List siirtyi Max Planck -instituuttiin ja jatkoi siellä tutkimuksiaan proliinin käytöstä muun muassa Mannich-reaktioiden katalyyttinä. Vuodesta 2005 alkaen hän on toiminut Max Planck -instituutin yksikön Max-Planck-Institut für Kohlenforschung johtajana. Listin tutkimusten jälkeen proliinin käyttöä organokatalyyttinä on tutkittu runsaasti.[3][1][4]
List on saanut tutkimuksistaan useita tunnustuksia. Niitä ovat esimerkiksi AstraZenecan tutkimuspalkinto vuonna 2007, Otto Bayer -palkinto 2012, Horst Pracejus -palkinto 2013, Mukaiyama-palkinto 2016 ja Gottfried Wilhelm Leibniz -palkinto 2016.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Author Profile - Benjamin List Angewandte Chemie. 8.12.2018. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Benjamin List -The Nobel Prize in Chemistry 2021 Nobelprize.org. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ a b c Peter Somfai: Enamine and iminium ion–mediated organocatalysis The Nobel Committee for Chemistry. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
- ↑ Ben List Max-Planck-Institut für Kohlenforschung. Viitattu 6.10.2021. (englanniksi)
|