Max Perutz

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Max Perutz
Henkilötiedot
Syntynyt19. toukokuuta 1914
Itävalta Wien, Itävalta
Kuollut6. tammikuuta 2002 (87 vuotta)
Yhdistynyt kuningaskunta Cambridge, Iso-Britannia
Koulutus ja ura
Tutkinnot Wienin yliopisto
Peterhouse
Väitöstyön ohjaaja John Desmond Bernal
Instituutti Cambridgen yliopisto
Oppilaat Francis Crick
Tutkimusalue Molekyylibiologia
Tunnetut työt Hemiryhmän sisältävien proteiinien tutkimus
Palkinnot Nobel-palkinto Nobelin kemianpalkinto (1962)

Max Ferdinand Perutz (19. toukokuuta 1914 Wien6. tammikuuta 2002 Cambridge) oli itävaltalais-brittiläinen molekyylibiologi. Hän sai Nobelin kemianpalkinnon vuonna 1962 hemoglobiinin analysoinnista röntgensäteillä. Hän jakoi palkinnon yhdessä John Kendrew'n kanssa.

Perutz syntyi vuonna 1914 Wienissä. Vuonna 1936 hänestä tuli tutkiva opiskelija Cambridgen yliopistoon kristallografiaa tutkivaan ryhmään, jota johti J. D. Bernal.

Toisen maailmansodan aikana Perutzia pyydettiin löytämään tapa tuottaa jäätä Habbakkuk-projektia (pykriitistä rakennettu lentotukialus) varten. Tehtävää varten Perutz kehitti jään ja paperimassan seoksen.

Vuonna 1953 Perutz osoitti, että röntgensäteiden diffraktoituminen proteiineista voitiin jakaa vaiheisiin vertaamalla proteiinikiteiden rakennetta raskaiden atomien läsnä ollessa ja myös niitä ilman. Vuonna 1959 hän selvitti hemoglobiinin rakenteen.

Perutz toimi myös James D. Watsonin ja Francis Crickin ohjaajana 1950-luvulla, kun he tutkivat DNAn rakennetta.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tämä tieteilijään liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.