Dassault Mirage III

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Dassault Mirage III
Israelilainen Dassault Mirage III
Israelilainen Dassault Mirage III
Tyyppi ilmaherruus/torjuntahävittäjä
Miehistö 1
Mitat
Pituus 15,00 m
Kärkiväli 8,22 m
Korkeus 4,50 m
Siipipinta-ala 34,85 m²
Lentomatka 2 400 km
Voimanlähde
Koneisto SNECMA Atar 09B/09C / SEPR
Teho 58,9 kN / 60,8 kN jälkipolttimella
Aseistus
Aseistus
  • 2 x 30 mm DEFA 552-tykkiä
  • AIM-9 Sidewinder / Matra R530-, Matra Magic -R550, SNEB 68 mm raketit, AM-39 Exocet, AN-52-ydinase, yht. 4000 kg
Mirage III-5 Risszeichnung.png

Dassault Mirage III on ranskalaisen Dassaultin suunnittelema pyrstötön, deltasiipinen yliäänikone, joka teki ensilentonsa 17. marraskuuta 1956. Kone oli yksi menestyneimmistä kylmän sodan aikaisista hävittäjämalleista, niitä valmistettiin yli 1400 ja kone palveli parinkymmenen maan ilmavoimissa.

Kehitys ja valmistus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirage III syntyi tavoitteesta suunnitella kevyt jokasäänhävittäjä, joka pystyisi nousemaan kilometrin korkeuteen kuudessa minuutissa ja saavuttaisi 1,3 machin nopeuden vaakalennossa.

Dassaultin suunnitelma oli deltasiipinen Mystère-Delta 550, joka oli varustettu kahdella Armstrong Siddeley MD30R Viper -suihkumoottorilla ja lisäksi nestemäistä polttoainetta käyttävällä rakettimoottorilla. Mystère-Delta lensi ilman rakettimoottoria kesäkuussa 1955 ja saavutti 1,3 mach ilman rakettia ja 1,6 mach sen kanssa. Kone sai kehitystyön aikana nimen Mirage I. Kone oli kuitenkin liian pieni kantamaan muuta kuin yhden ilmasta-ilmaan ohjuksen, ja koelentojen päätyttyä prototyyppi romutettiin. Dassaultin seuraavaa suunnitelmaa, Mirage II, joka olisi varustettu kahdella Turbomeca Gabizo -moottorilla ei ikinä rakennettu.

Mirage III sovelsi yhdysvaltalaisen NACA:n tutkijan Richard T. Whitcombin vuonna 1952 keksimää "area rulea", joka vähensi ilmanvastusta transsoonisilla ja yliääninopeuksilla. Kone oli kolmanneksen suurempi kuin Mirage I ja käytti jälkipolttimella varustettua SNECMA Atar -suihkumoottoria, joka perustui toisen maailmansodan aikaisiin saksalaisen BMW:n suunnitelmiin. Mirage III oli myös varustettu rakettimoottorilla. Prototyyppi lensi 17. marraskuuta 1956 ja saavutti 1,52 machin nopeuden. Se varustettiin käsin säädettävillä moottorin ilmanotoilla, jolloin se saavutti 1,8 mach syyskuussa 1957.

Versiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mirage IIIA[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Prototyypin menestyksen myötä tilattiin kymmenen koneen esisarja Mirage IIIA. Kone oli lähes kaksi metriä pidempi kuin prototyyppi ja siipiala oli 17,3 prosenttia suurempi. Ensimmäinen kone lensi toukokuussa 1958. Tyypillä saavutettiin 2,2 machin nopeus ja siten siitä tuli ensimmäinen eurooppalaiskone, joka ylitti 2 machia. Kone varustettiin SNECMA Atar 09B -moottorilla ja Thomson-CSF Cyrano Ibis -tutkalla ja jarruvarjolla.

Mirage IIIC ja IIIB[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäinen varsinaiseen sarjatuotantoon päässyt malli, IIIC, lensi ensilentonsa lokakuussa 1960. IIIC oli samankaltainen kuin IIIA, mutta lähes puoli metriä pidempi ja täysin varusteltu. Aseistuksena oli 2×30 mm DEFA 552 -revolveritykit rungon alapuolella, joiden putket olivat ilmaottojen alla. Ensimmäisissä malleissa oli ripustimet siipien ja rungon alla, mutta siipiin lisättiin pian toiset, joka nosti aselastin viiteen ohjukseen. Ohjuksena oli aluksi AIM-9 Sidewinder, joka pian korvattiin Matra Magicilla.

Vaikka rakettimoottorin käyttö oli edelleen mahdollista, sen asentamiseksi täytyi poistaa tykki, ja raketilla oli tapana sytyttää kone tuleen. Kun korkealla lentävien pommittajien aika oli ohi, rakettimoottorin käyttömahdollisuus korvattiin lisäpolttoaineella ja sen suutin myöhemmin pysäytyskoukulla. Ranskan ilmavoimat osti 95 konetta, joista viimeiset olivat käytössä vuoteen 1988. Koneista ensimmäinen toimitettiin heinäkuussa 1961.

Kaksipaikkaisia Mirage IIIB -harjoituskoneita tilattiin kaikkiaan 63 kappaletta, mukaan lukien prototyyppi. Runkoa pidennettiin metri, molemmat tykit poistettiin, eikä koneissa ollut tutkaa. Myöhemmät IIIBE-harjoituskoneet saivat piirteitä IIIE:stä ja yksi IIIB-SV varustettiin 1970-luvun puolivälissä fly-by-wire-järjestelmällä Mirage 2000:ta suunniteltaessa.

Mirage IIIE[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rynnäkkömalli Mirage IIIE:n prototyyppi lensi ensi kerran 1. huhtikuuta 1961. Torjuntahävittäjästä se erosi etuosasta 300 mm jatketulla rungolla, joka sisälsi avioniikkalaitteistoa. Pidennys lisäsi myös marginaalisesti polttoaineen määrää ja toimintasädettä. Osa koneista varustettiin Marconin jatkuvapulssisella dopplernavigointitutkalla ja Thompson-CSF Cyrano II -kaksitoimisella ilma/maavalvontatutkalla sekä tutkavaroittimella. Ensimmäinen IIIE toimitettiin tammikuussa 1964 ja Ranskan ilmavoimat sai lopulta kaikkiaan 192 konetta. Kokonaisuudessa koneita rakennettiin 523 kappaletta.

Tiedustelumalli Mirage IIIR käytti IIIE:n runkoa ja IIIC:n avioniikkaa. Tutkan tilalla sen nokassa oli viisi OMERA-kameraa. Ranskan ilmavoimat osti 50 konetta, sekä 20 Mirage IIIRD -mallia, joissa oli IIIE:n avioniikka ja dopplertutka.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Australian ilmavoimien RAAF:n Mirage III

Mirage IIIC-koneita ostivat Israel, Etelä-Afrikka ja Sveitsi. Israelin ilmavoimien saavutettua tusinoittain pudotuksia Mirage IIICJ -koneillaan Syyrian ilmavoimien MiG-17:ista ja MiG-21:ista ja murskavoiton kuuden päivän sodassa kesäkuussa 1967, Mirage III:n maine ja halpa hinta tekivät siitä myyntimenestyksen.

Mirage IIIB:n vientimallien nimet olivat: Argentiinan nimeltään IIIA; Brasilian IIIDBR ja IIIDBR-2; Israelin IIIBJ; Libanonin IIIDL; Pakistanin IIIDP; Etelä-Afrikan IIIBZ, IIIDZ ja IIID2Z; Espanjan IIIDE; Sveitsin IIIBS ja IIIDS ja Venezuelan IIIDV. Osa asiakkaista hankki kaksipaikkaisia Mirage IIIBE-koneita Mirage IIID:n nimellä. Näihin ostajiin kuuluivat Abu Dhabi, Argentiina, Australia, Belgia, Brasilia, Chile, Kolumbia, Egypti, Gabon, Libya, Pakistan, Peru, Espanja, Sveitsi, Venezuela ja Zaire, joista Australia ja Belgia kokosivat itse koneensa.

Mirage IIIE -mallin rynnäkkökoneita myytiin Argentiinaan, Brasiliaan, Libanoniin, Pakistaniin, Etelä-Afrikkaan, Espanjaan ja Venezuelaan. Koneet varusteltiin ostajan mieltymysten mukaan, esimerkiksi Pakistanin Mirage 5PA3 Thompson-CSF Agave -tutkalla Exocet-ohjusten ampumista varten. Australia ja Sveitsi rakensivat koneita lisenssillä. Eräs muunnoksista oli pystysuoraan nouseva Mirage IIIV, jota valmistettiin 1960-luvulla NATO:n tarpeisiin pohjautuen. Toisen prototyypin tuho onnettomuudessa kuitenkin katkaisi ohjelman. Siinä kehitettyä tekniikkaa käytettiin kuitenkin myöhemmin Mirage F1 -koneessa.

Mirage III oli vahva ehdokas hankittavaksi Suomen Ilmavoimille 1960-luvulla. Sen hankintaa puolsivat hyvä suorituskyky ja ohjattavuus sekä liikehtimiskyky. Koneen toiminta-aika oli sopiva Suomen olosuhteisiin ja riittävä koulutukseen. Ranska oli myös valmis myymään koneeseen ohjusaseistuksen, mikä oli oleellista uskottavalle ilmapuolustukselle. Koelentojen yhteydessä Lauri Pekurista tuli ensimmäinen suomalainen lentäjä, joka rikkoi kaksinkertaisen äänen-nopeuden rajan.[1] Suunnitelma ei toteutunut Neuvostoliiton tarjotessa yllättävästi MiG-21 hävittäjää.[2]

Australia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pääartikkeli: Dassault Mirage IIIO

Yksi Mirage IIIA koneista varustettiin Rolls-Royce Avon 67 -moottorilla Australian ilmavoimien (RAAF) valintakokeita varten ja se sai mallinimen Mirage IIIO. Moottoriratkaisu ei kuitenkaan päässyt sarjavalmistukseen. Australia rakensi 48 Mirage IIIO(F) -torjuntahävittäjää kahden Dassaultin kokoaman lisäksi ja 50 IIIO(A) -rynnäkkökonetta, jotka olivat käytössä vuoteen 1988. Kaikki torjuntahävittäjät muunnettiin 1967 - 1979 rynnäkkökoneiksi. Loput 50 konetta myytiin Pakistaniin 1990.[3]

Sveitsi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sveitsi osti yhden Mirage IIIC -koneen ja rakensi 36 IIIS-mallia torjuntahävittäjäksi Hughes TARAN-18 -tutkalla Hughesin AIM-4 Falconin käyttöä varten.

Ensimmäinen kahdeksastatoista Sveitsin tilaamista Mirage IIIRS -tiedustelukoneista saapui 4. elokuuta 1965 suoraan Dassaultin tehtaalta. Loput seitsemäntoista koottiin Emmenissä. Vuonna 1994 ISMA-hankkeessa koneisiin asennettiin canardit, uudet tutkavaroittimet, suojaheitteet, uudet heittoistuimet, paranneltu avioniikka sekä infrapunakamerat. Koneet poistettiin palveluksesta 17. joulukuuta 2003 Dübendorfissa. Koneilla oli lennetty yhteensä 55 000 tuntia.[4]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Siivet-lehti 5/2010 s.41
  2. Pekuri, Lauri: Hävittäjälentäjä. WSOY, 2006. ISBN 951-0-31907-4.
  3. Pittaway, Nigel: Special Feature: Mirage III in RAAF service. International Air Power Review, 2004, nro 12, s. 98-115. Norwalk: AIRtime publishing. ISBN 1-880588-77-3. (englanniksi)
  4. Sap, Marnix: Photo Feature: Swiss air force. International Air Power Review, 2004, nro 12, s. 22-33. Norwalk: AIRtime Publishing. ISBN 1-880588-77-3. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Dassault Mirage III.