Alister Hardy

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Sir Alister C. Hardy
Alister Hardy
Henkilötiedot
Koko nimi Alister Hardy
Syntynyt 10. helmikuuta 1896
Nottingham, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kuollut 22. toukokuuta 1985 (89 vuotta)
Oxford, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Kansallisuus Yhdistynyt kuningaskunta
Tieteilijä
Tutkimusalue meribiologia
Tunnetut työt RRS Discovery,
Continous Plancton Recorder,
vesiapinahypoteesi
Palkinnot Royal Societyn jäsen
Ura
Instituutti Hullin yliopisto,
Aberdeenin yliopisto,
Oxfordin yliopisto

Sir Alister Clavering Hardy (10. helmikuuta 189622. toukokuuta 1985[1]) oli englantilainen meri­biologi ja meri­eko­systeemien tutkija, jonka asiantuntemus käsitti merieläimet eläinplanktonista valaisiin.

Hardy toimi eläintieteilijänä RRS Discoveryn tutkimus­matkalla eteläisillä napa­seuduilla vuosina 1925–1927. Matkalla hän keksi jatkuvan planktonilmaisimen, jonka avulla mikä tahansa laiva voi tavallisella matkalla koota näytteitä planktonista.

Jäätyään yliopistovirasta eläkkeelle Hardy perusti vuonna 1969 uskonnollisten kokemusten tutkimuskeskuksen (engl. Religious Experience Research Centre).

Suojanaamioija ja taiteilija[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardy syntyi Nottinghamissa arkkitehti Richard Hardyn ja hänen vaimonsa Elizabeth Hannah Claveringin pojaksi.[2] Hän kävi koulua lähellä Oundle Schoolissa. Vuonna 1914 hän aikoi pyrkiä Oxfordin yliopistoon, mutta sodan puhjettua hän päättikin mennä vapaaehtoisena armeijaan, ja hänestä tehtiin camoufleur, maastopukuisten joukkojen upseeri. Hardy kirjoitti, että häntä vetivät puoleensa sekä tiede että taide, jälkimmäinen kuitenkin enemmän. Hän piti itseään onnellisena, koska hän saattoi yhdistää molemmat.[3]

Taiteilija Solomon J. Solomon valitsi Hardyn suojanaamiointityöhän, mahdollisesti sekoitettuaan hänet toiseen Hardy-nimiseen henkilöön, joka oli ammattimainen kuvataiteilija.[4] Alister Hardyllä kuitenkin oli siinä määrin taiteellisia kykyjä, että ne riittivät sekä hänen sotilaaliseen että tieteelliseen työhönsä. Hän julkaisi New Naturalist -sarjan kirjoissaan omia piirustuksiaan, piirtämiään karttoja ja diagrammeja, valokuvia ja maalauksia.[5] Esimerkiksi kuvataulu 2 kirjan kaloja käsittelevässä luvussa esittää Britannian vesillä esiintyviä harvinaisia kaloja oikein kuvattuina ja eloisasti. Hardyn mukaan suojanaamiointiin tarvittiin sekä taiteilijoita että taiteellisia taipumuksia omaavia tieteilijäitä, jollaisena hän mahdollisesti piti itseäänkin.[4]

Myöhemmissä elämänsä vaiheissa Hardy matkusteli Intiassa, Sri Lankassa, Burmassa, Kambodzassa, Kiinassa ja Japanissa. Kaikissa näissä maissa hän kävi myös temppeleissä ja kuvasi niitä vesivärimaalauksissaan. Monet niistä ovat nykyisin University of Wales Trinity Saint Davidin kokoelmissa.[6]

Eläintiede[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

RRS Discovery Etelämannerta ympäröivillä vesillä

Hardy oli eläintieteilijänä RRS Discovery -aluksella, joka vuosina 1925–1927 tutki eteläisiä napaseutuja osana Discovery Investigations -tutkimusprojektia. Tutkiessaan eläinplanktonia ja sen suhdetta saalistajiin hän tuli merinisäkkäiden kuten valaiden erikoisasiantuntijaksi. Discovery -laivalla hän suunnitteli ja myöhemmin rakensi planktonin tutkimiseksi CPR -mekanismin (Continous Plakton Recorder): Siinä kerätään näytteitä planktonista, kootaan ne silkkinauhalle ja säilötään formaliinilla. Hänen alkuunpanemiaan tutkimuksia planktonin jakautumisesta eri vesialueiden kesken ja sen yleisyydestä jatkaa SAHFOS-tutkimuslaitos (Sir Alister Hardy Foundation for Ocean Science).

Hardy toimi Hullin yliopiston ensimmäisenä eläintieteen professorina vuosina 1928–1942. Vuonna 1942 hänet nimitettiin luonnonhistorian professoriksi Aberdeenin yliopistoon, jossa hän toimi vuoteen 1946 saakka, jolloin hänestä tuli Oxfordin yliopiston eläintieteen Linacre-professori ja Merton Collegen jäsen, missä tehtävässä hän toimi vuoteen 1961. Vuodesta 1940 lähtien Hardy oli Royal Societyn jäsen.[1] Hänet lyötiin ritariksi vuonna 1957.

Evoluutio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardy piti itseään darwinistina ja hän hylkäsi Lamarckin opin hankittujen ominaisuuksien periytymisestä. Hän kannatti teoriaa orgaanisesta valinnasta, joka tunnetaan myös Baldwinin ilmiönä. Hän kannatti myös käsitystä, että käyttäytymisen muutokset voivat olla tärkeitä evoluution kannalta.[7][8]

Hardy käsitteli evoluutiota koskevia ajatuksiaan kirjassaan The Living Stream (1965). Sen erään luvun otsikkona oli "Biology and Telepathy", ja siinä hän selitti, että jokin telepatiaan verrattava ilmiö saattaisi vaikuttaa evoluutioon. Evoluutiobiologi Ernst Mayr piti Hardyn käsitys evoluutiosta yhtenä vitalismin muotona.[9] Hardy arveli myös, ett joillakin eläimillä olisi yhteinen "ryhmämieli", jota hän piti eräänlaisena "psykologisena jäljennöksenä lajin yksilöiden välillä." Hän pohdiskeli myös mahdollisuutta, että kaikki lajit liittyisivät toisiinsa "kosmisen mielen" välityksellä, joka saattaisi välittää evoluutiota koskevaa informaatiota paikasta toiseen ja halki aikojen.[10]

Vesiapinahypoteesi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1930 Hardy luki Wood Jonesin kirjan Man's Place among the Mammals ("Ihmisen asema nisäkkäiden joukossa", jossa pohdittiin myös käsitystä, miksi ihmisellä, toisin kuin millään muulla maanisäkkäällä, on ihonalainen rasvakerros. Hardy totesi, että tämä muistuttaa merinisäkkäiden rasvakerrosta, esimerkiksi valaanrasvaa, ja hänelle tuli mieleen ajatus, että ihmisen esi-isät olivat olleet viettäneet enemmän aikaa vedessä kuin siihen saakka oli oletettu.[11] Peläten, että tällainen tieteen valtavirrasta täysin poikennut käsitys vahingoittaisi hänen uraansa, hän piti hypoteesinsa salassa vuoteen 1960 saakka, jolloin hän hän ensin kertoi siitä eräässä esitelmässä ja sitten julkaisi asiasta artikkelin.[12] Käsitys on tullut tunnetuksi vesiapinahypoteesina.

Uskonnon tutkimus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Siitä saakka kun Hardy nuorena kävi koulua Oundle Schoolissa, hän oli koko ikänsä kiinnostunut henkimaailman ilmiöistä, mutta tietoisena siitä, että tiedeyhteisö pitäisi hänen käsityksiään perusteettomina, hän piti ajatuksensa omana tietonaan eläkkeelle siirtymiseensä sakka, lukuun ottamatta muutamaa luentoa, jotka hän oli pitänyt aiheesta jo sitä ennen. Lukuvuosina 1963–1964 ja 1964–1965 hän piti Aberdeenin yliopistossa uskonnon kehityksestä Giffordin luennot, jotka myöhemmin julkaistiin kirjoina nimeltä The Living Stream ja The Divine Flame. Nämä luennot osoittivat hänen kiinnostuksensa uskonnollisiin kysymyksiin palanneen täysin. Vuonna 1969 hän perusti Oxfordin yliopston Mancehster Collegeen uskonnollisten kokoemusten tutkimusyksikön. Se aloitti toimintansa perustamalla tietokannan uskonnollisista kokemuksista ja jatkaa edelleen niiden luonteen ja merkityksen tutkimusta Lampeterin Walesin yliopiston yhteydessä. Vuonna 1973 Hardy tapasi A. C. Bhaktivedanta Swami Prabhupada ja muita Hare Krishna -liikkeen edustajia ja keskusteli heidän kanssaan Veda-kirjoista ja Rabindranath Tagoresta.[13]

Hardyn biologisen lähestymistavan uskonnon alkuperään ovat nyttemmin omaksuneet useat muut tutkijat kuten Scott Atran ja Pascal Boyer mutta heistä poiketen Hardy ei halunnut olla reduktionisti, vaan hänen mukaansa uskonnollinen tietoisuus oli kehittynyt vasteena todellisuuden erääseen aitoon ulottuvuuteen. Uskonnollisten kokemusten tutkimuskeskuksen perustamisesta Hardy sai Templeton-palkinnon vähän ennen kuolemaansa vuonna 1985.[14]

Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardy meni vuonna 1927 naimisiin Sylvia Gartangin kanssa.[15]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alister Hardy

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardy julkaisi suuren määrän tieteellisiä artikkeleita planktonista, kaloista ja valaista. Hän kirjoitti myös New Naturalist -sarjassa kaksi yleistajuista kirjaa sekä myöhemmällä iällään myös uskonnosta.

Kirjat
  • Alister Hardy: The Open Sea. Its Natural History (Part I): The World of Plancton. Collins, 1956.
  • Alister Hardy: The Open Sea. Its Natural History (Part II): Fish & Fisheries. Collins, 1959.
  • Alister Hardy: The Living Stream: A Restatement of Evolution Theory and its Relationship to the Spirit of Man. Harper and Row, 1965.
  • Alister Hardy: The Divine Flame : An Essay Towards A Natural History of Religion. The Religious Experience Research Unit, Manchester College, 1978.
  • Alister Hardy: The Spiritual Nature of Man: Study of Contemporary Religious Experience. Oxford University Press, 1979.
Artikkelit
  • Alister Hardy: The Herring in Relation to its Animate Environment. Fish. Invest. Lond., 1951, II. vsk, nro 7:3..
  • Alister Hardy, E.R. Gunther: The Plankton of the South Georgia Whaling Grounds and Adjacent Waters, 1926-7. Discovery' Report, II, {{{Vuosi}}}, s. 1-146.

Huomionosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hardyn uraauurtavan työn kunniaksi Etelä-Georgiassa ja Eteläisillä Sandwichsaarilla julkaistiin vuonna 2011 neljän postimerkin sarja, jossa on hänen kuvansa.[16]

Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Alister Hardy

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b N. B. Marshall: Alister Claverin Hardy. 10 February 1896–22 May 1985. Biographical Memoirs of the Royal Society, 1986, 32. vsk, s. 222–226.
  2. BIOGRAPHICAL INDEX OF FORMER FELLOWS OF THE ROYAL SOCIETY OF EDINBURGH 1783 – 2002. The Royal Society of Edinburgh. ISBN 0 902 198 84 X. Teoksen verkkoversio.
  3. Roy R. Behrens: Revisiting Abbott Thayer: non-scientific reflections about camouflage in art, war and zoology. Phil. Trans. R. Soc. B, Helmikuu 2009, 364. vsk, nro 1516, s. 497–501. doi:10.1098/rstb.2008.0250. Artikkelin verkkoversio.
  4. a b Peter Forbes: Dazzled and Deceived: Mimicry and Camouflage, s. 101. Yalen yliopisto, 2009.
  5. Hardy, The Open Sea, 1956 ja 1959.
  6. Sir Alister Hardy's Art The Alister Hardy Society. Viitattu 18.3.2017.
  7. J. S. Wyles, J. G. Kunkel, A. C. Wilson: Proc. Natl. Acad. Sci. USA, 1983, 80. vsk, s. 4394-4397.
  8. Richard W. Burkhardt: Lamarck, Evolution, and the Inheritance of Acquired Characters. Genetics, 2013, 194. vsk, s. 793-805. Artikkelin verkkoversio.
  9. Ernst Mayr: Toward a New Philosophy of Biology: Observations of an Evolutionist, s. 13. Harvard University Press., 1988.
  10. Sylvia Fraser: A Book of Strange, s. 60. Doubleday, 1993.
  11. Desmond Morris: Alaston apina: Eläintieteellinen tutkius eläimestä nimeltä ihminen. Suomentanut Anto Leikola. Otava, 1968. ISBN 951-1-03653-X.
  12. Alister Hardy: Was man more aquatic in the past. New Scientist, 1960, 7. vsk, s. 642–645. Artikkelin verkkoversio.
  13. Discussion with Alister Hardy Bhaktivedanta Book Trust International. Viitattu 18.3.2017.
  14. Darton, Longman, Todd: Something There: The Biology of the Human Spirit. Templeton Press, 2007. Lontoo:
  15. Biographical Index of Former Fellows of the Royal Society of Edinburgh 1783–2002. {{{Julkaisija}}}, 2006. ISBN 0-902-198-84-X. Teoksen verkkoversio.
  16. Stamps Issues: SGSSI Recognize the Pioneering Work of Sir Alister Hardy sgisland.gs. Viitattu 18.3.2017.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • David Hay: God’s Biologist: A life of Alister Hardy. Lontoo: Darton Longman and Todd, 2011.