John C. Calhoun
| John C. Calhoun | |
|---|---|
 |
|
| Yhdysvaltain 7. varapresidentti | |
| Presidentti |
John Quincy Adams Andrew Jackson |
| Edeltäjä | Daniel D. Tompkins |
| Seuraaja | Martin Van Buren |
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 18. maaliskuuta 1782 Abbeville, Pohjois-Carolina, Yhdysvallat |
| Kuollut | 31. maaliskuuta 1850 Washington DC, Yhdysvallat |
| Puoliso | Floride Calhoun[1] |
| Tiedot | |
| Puolue | demokraattis-republikaanit, demokraatit |
 Nimikirjoitus |
|
John Caldwell Calhoun (18. maaliskuuta 1782 – 31. maaliskuuta 1850) oli yhdysvaltalainen valtiomies, joka toimi uransa aikana senaattorina, sotaministerinä, ulkoministerinä ja varapresidenttinä. Hän oli yksi "suuresta triumviraatista" yhdessä Daniel Websterin ja Henry Clayn kanssa.
Calhoun on Yhdysvaltain varapresidenteistä Spiro Agnew'n lisäksi ainoa, joka on eronnut tehtävästään ennen toimikautensa loppua.
Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Calhounin poliittinen ura alkoi vuonna 1808, jolloin hänet valittiin Etelä-Carolinan osavaltion kongressiin. Hän toimi kongressissa äänioikeuden uudistuksesta vastanneen komitean puheenjohtajana.[1]
Calhoun valittiin vuonna 1810 Etelä-Carolinan edustajana Yhdysvaltain edustajainhuoneeseen, jossa hän oli yksi Vuoden 1812 sotaa kannattaneista sotahaukoista. Presidentti James Monroe nimitti hänet sotaministerikseen 8. joulukuuta 1817. Hän pysyi sotaministerinä koko Monroen presidenttikauden ajan.[1]
Vuoden 1824 presidentinvaaleissa Calhoun pyrki ensin presidentiksi, mutta ei onnistunut tässä. Hänet kuitenkin valittiin varapresidentiksi John Quincy Adamsille. Hänet valittiin uudelleen varapresidentiksi vuoden 1828 vaaleissa, jolloin presidenttinä toimi Andrew Jackson.[1][2]
Vuonna 1832 syttyi niin sanottu nullifikaatiokriisi, kun Etelä-Carolinan osavaltion ja liittovaltion välillä oli kiistaa siitä, kumman lait olivat kiistatilanteessa korkea-arvoisempia. Kun osavaltio ei suostunut maksamaan liittovaltion määräämää tullia, presidentti Jackson pyysi kongressia määräämään liittovaltion joukot tullimaksuja keräämään. Calhoun erosi tämän johdosta varapresidentin virasta joulukuussa 1832.[1]
Calhoun istui Yhdysvaltain senaatissa 1832–1844, jossa hän tuli tunnetuksi orjuuden kannattajana. Oltuaan vuoden ulkoministerinä hän palasi Etelä-Carolinan senaattoriksi vuosiksi 1845–1850.
Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Yalen yliopisto nimesi yhden opiskelija-asuntoloistaan Calhoun Collegeksi. Calhounin mukaan nimetty ydinsukellusvene USS John C. Calhoun oli palveluksessa vuosina 1963–1994.
Perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Calhoun sai vaimonsa Floride Calhounin kanssa kymmenen lasta, joista kolme kuoli nuorena.[1]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e f John C. Calhoun Clemson University. Viitattu 24.1.2022. (englanniksi)
- ↑ John C. Calhoun: A Featured Biography Senate.gov. Viitattu 24.1.2022. (englanniksi)
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta John C. Calhoun Wikimedia Commonsissa
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta 
Jefferson • Randolph • Pickering • Marshall • Madison • Smith • Monroe • Adams • Clay • Van Buren • Livingston • McLane • Forsyth • Webster • Upshur • Calhoun • Buchanan • Clayton • Webster • Everett • Marcy • Cass • Black • Seward • Washburne • Fish • Evarts • Blaine • Frelinghuysen • Bayard • Blaine • Foster • Gresham • Olney • Sherman • Day • Hay • Root • Bacon • Knox • Bryan • Lansing • Colby • Hughes • Kellogg • Stimson • Hull • Stettinius • Byrnes • Marshall • Acheson • Dulles • Herter • Rusk • Rogers • Kissinger • Vance • Muskie • Haig • Shultz • Baker • Eagleburger • Christopher • Albright • Powell • Rice • Clinton • Kerry • Tillerson • Pompeo • Blinken
|