Beringia

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viime jääkauden kylmimpänä jaksona noin 20 000 vuotta sitten suuri osa Beringinmerta oli alankoa. Nykyinen salmi oli silloin kuivaa maata, kun valtamerien vettä sitoutui jäätiköihin ja vesi laski.

Beringia oli muinainen Pohjois-Amerikan ja Aasian yhdistänyt maakannas. Se kattoi Tšuktšien niemimaan ja Alaskan sekä läheisen Tšuktšien- ja Beringinmeressä sijaitsevan mannerjalustan. Kannas syntyi ja hävisi monta kertaa Maan historian kuluessa. Merenpinnan lasku tai maankuoren nousu synnyttivät aika-ajoin Beringian, päinvastaiset muutokset hävittivät.

Kannaksen ollessa kuivaa maata eläimiä, muun muassa mammutteja, vaelsi yleensä Itä-Aasiasta luoteiseen Pohjois-Amerikkaan, mutta hevonen vaelsi toiseen suuntaan noin kaksi miljoonaa vuotta sitten.

Venäjän Luoteis-Siperian puolella olevaa Beringiaa sanotaan yleensä Länsi-Beringiaksi ja Alaskan puolista Itä-Beringiaksi.

Viime jääkaudella Beringia oli kauden kylmimpinä aikoina laajalti kuivaa maata vedenpinnan laskun takia. Beringia ei jäätynyt kokonaan, vaan sinne jäi laajoja jäättömiä alueita. Beringia oli jäätiköiden ja polaariaavikoiden saartama. Beringian manneralue oli tuolloin nykyistä kuivempi ja tuulisempi. Lössi, ikirouta ja jäätiköiden sulamisvedet vaikuttivat kuivuuden lisäksi kasvillisuuteen. Beringian väitetään paikoin jopa lämmeneen nykyisestä viilentävän meren etäännyttyä. Kuivuus rajoitti puu- ja suokasvillisuutta. Beringiassa kasvoi jääkauden kylmimpänä aikana lähinnä ruohoja, kukkasveja, saroja, heiniä, sammalia ja vastaavia matalia kasveja, sekä jonkin verran pensaita tai matalia puita. Varvut ja suokasvillisuus olivat nykyistä harvinaisempia. Mm. mammutteja ja hevosia eli alueella jääkauden kylmimpänä aikanakin.

Jääkauden lämpenemisen alettua biisoni yleistyi ja wapitihirvi saapui. Kun jääkausi päättyi, ilmasto lämpeni ja Beringiaan ilmestyi noin 14 000 vuotta sitten laajalti pensastundraa. Beringia saattoi olla asuttu jo ennen sitä, mutta varmasti viimeistään noihin aikoihin intiaanien esi-isät vaelsivat maakannaksen yli Alaskaan. Maakannas pysyi pitkään kulkukelpoisena, vaikka merenpinta nousi jäätiköiden sulaessa. Noin 13 000–11 000 vuotta sitten vaelsi Alaskaan luultavasti toinen muuttajien aalto, joka valmisti mikroterätyökaluja. Ihmisen tulon ja lämpenemisen aikoihin monet jääkauden suureläimet, muun muassa hevoset ja mammutit, hävisivät Beringiasta. Samaan aikaan Beringia soistui.

Maayhteys Itä-Aasian ja Pohjois-Amerikan välillä katkesi holoseenikauden alussa noin 12900 kalenterivuotta sitten meren pinnan tason ollessa 48 metriä nykyisen alapuolella. Beringian metsittyminen jatkui tämän jälkeenkin.

Varhaisin Beringia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beringia on ollut olemassa joskus dino­saurusten aikoina meso­tsooisella maailman­kaudella ja myöhemminkin erinäisiä kertoja, 55 ja 20 miljoonaa vuotta sitten. Paleoseenin Beringiassa oli lämpimänlauhkeaa[1]. Beringiassa kasvoi yläeoseenilla lämpimänkostean subtrooppisen ilmanalan "paratrooppista" kasvillisuutta muun muassa Rhamnus, Ziziphus, Cissus ja Palmae[2] jopa 71 leveysasteella[2].

Beringia oli maakannas esimerkiksi varhais-keskimioseenilla, jolloin sitä ympäröi melko lämmin Jäämeri ja pohjoinen Tyynimeri[2]. Beringiassa kasvoi silloin muun muassa havumetsää ja lehtimetsää ja Koillis-Siperian rannikon ja napapiirin pohjoispuolisella merenalaisella laakiolla ohut- ja leveälehtisten puiden seassa myös Taxodiumia[2]. Alaskan korkeilla vuorilla kasvoi vuoristojen havumetsiä, ja napapiirin eteläisellä, nyt merenalaisella Beringian tasangolla leveälehtisiä metsiä, joiden seassa ainavihantia lajeja[2]. Myöhäismioseenilla Beringin salmi avautui. Vuoristossa kasvoi silloin havumetsää ja tundraa. Alaskan ja Luoteis-Siperian pohjoisosissa kasvoi pienilehtisiä puita ja havupuita ja Lounais-Alaskan nyt merenpinnan alla olevalla laakiolla sekametsää[3].

Nykyistä lämpimämmällä varhais- ja keskiplioseenilla Beringiaa ympäröi kylmä napameri ja melko kylmä Tyynenmeren pohjoisosa. Beringian kasvillisuus oli havumetsää, lehtimetsää ja tundraa[4]. Ilmasto jäähtyi myöhäisplioseenilla, jolloin Beringiaan lienee levittäytynyt tundra ja metsätundra[5] ja Beringia joutui "hypoarktisen" kasvillisuuden piiriin[2]. Myöhäisplioseenin lopussa Beringin salmi oli auki, ja napameri jäässä[6].

Beringia viime jääkaudella[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alaskan Brooksin vuorten pohjoispuolista tundraa.
Beringin maasillan kehitys jääkauden päättyessä - NASA:n animaatio.

Pleistoseenin jääkausien aikana meri on laskenut ajoittain ja yhdistänyt mantereet Beringinsalmen kohdalla. Beringia oli kuivaa maata viime jääkauden kylminä kausina 10 000–20 000 vuotta kerrallaan kylmyyshuippujen molemmin puolin. Viime jääkaudella Beringiassa eli muun muassa biisoneja, hevosia mammutteja ja peuroja[7][8][9][10][11]. Nämä eläimet söivät melko paljon ruohomaisia kasveja, toisin kuin alueen nykyiset suureläimet[12][13]. Petoeläimistä jääkauden kylmimpänäkin kautena Beringiassa eli kylmään sopeutunut leijonan muoto, karhuja ja susia[14].

Suuret ruohonsyöjät katosivat jääkauden lopussa tai sen jälkeisellä holoseenilla. Jääkauden huippukautena laaja Beringinmeren alue oli kuivaa, alavaa maata. Ilmasto oli laajalti hieman nykyistä kylmempi ja kuivempi. Heinäkuun keskilämpö lienee ollut sisämaassa LGM:n aikaan suunnilleen 9-12 C[15]. Oli laajoja dyynikenttiä[16], joista on jäljellä enää Kobuk-joen dyynit. Beringia ei liene ollut tällöin asuttu. Beringian kasvillisuus oli luultavasti laajalti tundraa, ei aroa[17]. Metsää saattoi kasvaa paikoin[18]. Kylmimpänä kautena Beringiassa oli laajalti kuivaa tundraniittyä/ruohotundraa[19], suikerotundraa ja pysyvarputundraa[20], joista yrttitundra oli kylmimpänä aikana noin 27000-16000 vuotta sitten yleisin[21]. Alaskan jokilaaksoissa kasvoi kylmimpänä aikana enimmäkseen sara[22]- ja yrttikasvivaltaista tundraniittyä[23][24], hieman vähemmän heinää ja marunaa[20] lienee ollut vähemmän. Pajua kasvoi jonkin verran tulvatasangoilla[25][25]. Tällaista kasvaa nykyään Banksin saaren jokien tulvatasangoilla[25][25]. Mm lehtikuusta, valkokuusta ja koivua saattoi kasvaa paikoin puuna. Alangon kosteissa painumissa kasvoi soista sarakasvillisuutta, ja ylempänä laajoilla alueilla sara- ja ruohoniittyjä tai aroja, jossa hevoset laidunsivat[26]. Ylämaalla kasvoi lapinvuokon, rikkokasvien, kynsimöiden ja muiden tundrakasvien luonnehtimaa harvaa, kitukasvuista polaaripuoliaavikon kasvillisuutta[26].

Nykykäsityksen mukaan kukkakasvit olisivat olleet melko yleisiä, mutta toki myös heinät kylmimmällä kaudella[27][28] olivat olleet yleisiä. Maa oli yleensä neutraali tai emäksinen luultavasti lössin ja kuivuuden takia[29][30][31]. Alaskan ja Yukonin jäättömillä alueilla oli kuivempaa kuin lännempänä[32].

Maasillalla Beringinsalmen kohdalla kasvoi jääkauden lämpimissä vaiheissa koivi-heinä-kannaskasvillisuutta, mutta kylmempinä vaiheina pelkkää koivu-heinäkasvillisuutta. Kaikkina jääkauden aikoina koivu, heinä , sara ja suosammal olivat siellä yleisiä. Puita ja marunaa ei käytännössä esiintynyt[33].

Viime jääkauden lopussa 15000-11500 kalenterivuotta sitten Beringiankin ilmasto lämpeni ja kostui nopeasti, jolloin ensin pensaat, sitten puut levisivät aiempien tundrien ja mahdollisten arojen paikalle. Lössidyynit vakautuivat, ikirouta alkoi sulaa ja maa soistua. Koivu yleistyi pensaana noin 16000-15000 vuotta sitten. Samoihin aikoihin kivikauden metsästäjäihmiset saapuivat ja jääkautinen suureläimistö katosi. Mammutin elinalue supistui huomattavasti koivupensaiden levittäytyessä. Wapiti yleistyi samoihin aikoihin. Mammutti hävisi kokonaan haapametsien saapuessa noin 10000 radiohiilivuotta sitten[34]. Puut vaelsivat nykyistä pohjoisemmaksi ja vuoristossa korkeammalle, koska ilmasto oli holoseenin keksivaiheilla nykyistä lämpimämpi.

Asutusta jääkaudella ?[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monien tutkimusten ja tietokonemallienkin mukaan Beringian nykyään veden alla olevalla alueella, varsinkin sen eteläosissa[35], kasvoi alavilla mailla pensastundraa, jopa puita[36].

Jotkut arkeologit väittävät, että intiaanien esi-isät olisivat asuneet jääkauden kylmimmän vaiheen yli tällä melko lämpimällä alueella[37][38]. Pensastundraa kasvava Keski-Beringia olisi erottanut arotundraeläimet itäiseen ja läntiseen ryhmään. Läntisessn ryhmään kuulunut villasarvikuono ei elänyt Beringiassa. Jääkauden kylmimpänäkin kautena oli yllättävä lämmintä. Lämpötilat lähellä nykyisiä kesällä, vaikkakin talvella oli kylmempää[39]. Alaskan sisämaa olis ollut jääkauden kylmpimpänä kautena ihmiselle asuinkelvoton kylmyyden ja/tai kuivuuden takia. Asutus ei olisi ulottunut sisämaahan kuiv vasta noin 13500 kalentervvuotta sitten.

Megaberingia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Megaberingiaksi, Suur-Beringiaksi tai Beringidaksi[40] kutsutaan Itä-Siperian jääkautista aluetta, joka ulottui Taimyrin niemimaan itäosaan asti[41]. Itä-Siperian mannerjalusta-alueen Itä-Siperian meri ja Laptevinmeri olivat silloin kuivaa maata ja osa "Arctidaa", joka liittyi itäosaltaan Beringiaan[42] Amguememajoen kohdalla[42]. Tällöin oli yhtenäinen kasvi-eläimistöalue Megaberingia tai Angarida. Jo 50 metrin merenpinnan lasku kuivattaisi suuren osan Itä-Siperian edessä olevasta arktisesta mannerjalustasta[43]. Wrangelinsaaren ja Uuden Siperian saarten välinen Arctida oli jääkaudella hyvin kylmä, talvella siellä oli tammikuussa keskimäärin 60 astetta pakkasta. Kylmyys synnytti sinne jedomaksi kutsuttua lössi-ikiroutakerrostumaa. Sielläkin lienee kasvanut ruohoa ja heinää kesällä ikiroudan päällä.

Beringian maasillan katoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei ole täysin täsmällisiä tietoja siitä, milloin Beringia oli kuivaa maata, sillä tiedot viime jääkauden aikaisista meren pinnan vaihteluista ovat sen verran hatarat. Veiksel-jääkauden jäätikkö oli laajimmillaan muun muassa 55 000, 42 000, 30 000 ja 14 000 vuotta sitten, jolloin maasilta oli auki 5 000–10 000 vuotta maksimien molemmin puolin.[44] Beringia oli maata 115 000–108 000, 95 000–92 000, 78 000–65 000, 52 000–44 000, 35 000/32 000–12 000 vuotta sitten.[45]lähde tarkemmin?.

Beringian maasilta supistui hyvin hitaasti 20 000–15 000 vuotta sitten, jolloin jäätiköt vetäytyivät melko hidasta vauhtia. 15 000 vuotta sitten leveän Beringian maa-ala oli 2 000 000 km², kun merenpinta oli 90 metriä nykyisen alapuolella. Noin 14 000 vuotta eli 12 000 radiohiilivuotta sitten Beringia oli hyvin leveä, ja se alkoi kaveta vauhdilla noin 13 500 vuotta sitten. Beringia supistui nopeimmin veden kohotessa 70–50 metriä nykyisen tason alle.

Noin 13 000 vuotta sitten (11 000 radiohiilivuotta sitten) Beringian silta kapeni nopeasti, merenpinta oli 60 m nykyisen alapuolella ja maa-ala 1,7 miljoonaa km². Lopullisesti Beringia saattoi hävitä jo noin 12 900[46]. –12 400 vuotta sitten. Varmasti viimeistään noin 11 000 vuotta sitten maayhteys meni täysin poikki, kun merenpinta oli 48 metriä nykyisen tason alapuolella ja nykyään veden peitossa olevaa alaa oli kuivana noin 130 000 km².

Noin 7 000 vuotta sitten Beringin alueen rantaviivat olivat hyvin lähellä nykyistä. Noin 6 000 vuotta sitten rannikkoviivat asettuivat nykyiselle paikalleen.

Beringia nykyään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Osa Beringinsalmen läheisyydessä olevista alueista on nykyisin metsän peitossa. Niissä kasvaa pohjoisboreaalista havumetsää, mikä vastaa lähinnä Pohjois-Lappia ja itäistä Keski-Lappia[47]. Alueen pohjoisosissa on tundraa ja muun muassa Wrangelinsaarella polaariaavikkoa. Beringian alueella on eräänlainen kylmä monsuuni-ilmasto ainakin Luoteis-Siperiassa[48].

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • V. S. Kothekar, Editor-in-Chief V. L. Kontrimavichus: Beringia in the Cenozoic era. A. A. Balkema Rotterdam 198, 1986. ISBN 90-6191-445-0.
  • Frederick Hadleigh West: American Beginnings, the Prehistory and Palaecology of Beringia. University of Chicago Press, 1996. ISBN 0-226-89399-5.
  • John F Hoffecker, Scott A. Elias: Human ecology of Beringia. Columbia University Press, 2007. ISBN 978-0-231-13060-8.
  • Frozen fauna of the mammoth steppe - The story of Blue Babe, R. Dale Guthrie, The University of Chicago press, Chicago and London 1990. ISBN 0-226-31123-6 pbk alk paaer, ISBN 0-226-31122-8 alk paper
  • Sulkakäärme ja jaguaarijumala. Tampereen taidemuseo, 1997. ISBN 952-9549-43-1.
  • Tage Nilsson: The pleistocene. Reidel, 1983. ISBN 90-277-1466-5.
  • Merck, John: Musings on Alaska during the last ice age Joku yritys.
  • puuttuu: Sulkakäärme ja jaguaarijumala. Tampereen Taidemuseo, puuttuu.
  • Atlas of Paleoclimates and Paleoenvironments of the Northern Hemisphere - Late Pleistocene-Holocene, Editors-in-chief Burkhard Frenzel, Marton Pecsi, Andrej Alekseevich Velichko, Geographical Researh Institute, Hungarian Academy of Sciences, Gustav Fischer Verlag Stuttgart, Budapest-Stuttgart 1992, ISBN 953-7395-24-5 Budapest, ISBN 3-437-30685-X Stuttgart
  • Entering America - Northeast Asia and Beringia before last glacial maximum, D B Madsen, The University of Utah Press 2004, ISBN 0-87480-786-7 hardcover
  • The last giant of Beringia - The mystery of the Bering land bridge, Dan O'Neill, Westview Press 2004, ISBN 0-8133-4197-3
  • David M. Hopkins, John V. Matthews, Charles E. Schweger: Paleoecology of Beringia. Academic Press, 1982. ISBN 9780123558602.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kothekar 1985, s. 155, Biske & Baranova Main Paloegraphic Features of Beringia in the Pre-Quaternary Cenozoic
  2. a b c d e f Kothekar 1985, s. 157, s.
  3. Kothekar 1985, s. 158
  4. Kothekar 1985, s. 159
  5. Kothekar 1985, s. 162, Yurtsev 1966
  6. Kothekar 1985, s. 160
  7. The eastern beringian chronology of quaternary extinctions :a methodological approach to radiocarbon evaluation Krasinski, Haynes, Alaska Journal of Anthropology vol. 8, no. 1 (2010
  8. Hoffecker, Elias 2007
  9. Hopkins 1982, s 141, 142
  10. Plants, bugs,and a giant mammoth tusk: Paleoecology of Last Chance Creek, Yukon Territory Zazula, G.D., Froese, D.G., Telka, A.M., Mathewes, R.W. and Westgate, J.A., 2003. Plants, bugs, and a giant mammoth tusk: Paleoecology of Last Chance Creek, Yukon Territory. In: Yukon Exploration and Geology 2002, D.S. Emond and L.L. Lewis (eds.), Exploration and Geological Services Division, Yukon Region, Indian and Northern Affairs Canada, p. 251-258
  11. Chapter 5: Central Alaska’s Mammoth Fauna
  12. Origin and causes of the mammoth steppe: a story of cloud cover, woolly mammal tooth pits, buckles, and inside-out Beringia R. Dale Guthrie, Quaternary Science Reviews 20 (2001) 549.574, s. 566} 574
  13. Hopkins 1982, s 140
  14. Pleistocene megafauna from eastern Beringia: Paleoecological and paleoenvironmental interpretations of stable carbon and nitrogen isotope and radiocarbon records Kena Fox-Dobbs, Jennifer A. Leonard, Paul L. Koch, Palaeogeography, Palaeoclimatology, Palaeoecology 261 (2008) 30–46, s. 33
  15. Hoffecker&Elias,
  16. Hopkins 1982, s. 16
  17. The Quaternary Period in the United States, Alan R. Gillespie, Elsevier, 2004, s 430, kohta Results and paleoclimate implications of 35 years of paleoecological research in Alaska
  18. http://www.iarc.uaf.edu/sites/default/files/node/4501/som_hendricks_pdf_42851.pdf Scientist of the Month: Amy Hendricks (html) International arctic research center. Viitattu 23.6.2015.
  19. O Neill 2004, s 160, 161
  20. a b Madsen 2004, s 51
  21. Madsen 2004, s 70
  22. Hopkins 1982, s. 100, 101
  23. Hopkins 1982, s. 95
  24. Late pleistocene vegetation of eastern beringia: pollen analysis of dated alluvium, Charles E. Schweger
  25. a b c d Hopkins 1982, s. 108
  26. a b Hopkins 1982, s. 256
  27. Ancient plant DNA reveals 50,000 years of the Beringian Landscape February 7, 2014
  28. Fifty thousand years of Arctic vegetation and megafaunal diet Eske Willerslev, John Davison, Mari Moora, Martin Zobel et al, Nature 506, 47–51 (06 February 2014) doi:10.1038/nature12921
  29. O Neill 2004, s 160, 161
  30. Hopkins 1982, s 435
  31. Hoffecker&Elias 2007, s. 60
  32. Paleoecology of Beringian packrat middens from central Yukon Territory, Canada Grant D. Zazula, Duane G. Froese, John A. Westgate, Catherine La Farge , Rolf W. Mathewes, Quaternary Research 63 (2005) 189–198
  33. Late Wisconsin environments of the Bering Land Bridge Scott A. Elias Susan K. Short Hilary H. Birks Palaeogeography,Palaeoclimatology,Palaeoecology136 (1997) 293-308
  34. Hopkins 1982, s 140
  35. Hupkins 1982, s 199
  36. Bering Land Bridge Science 28 February 2014: Vol. 343 no. 6174 pp. 979-980
  37. Out of Beringia Genetics, Paleo - ecology, and Archaeology John F. Hoffecker, INSTAAR Monday Noon Seminar 7 October 2013
  38. Bering Land Bridge Was Home To Early Natives For 10,000 Years: Study
  39. Aboriginal people may have lived on Beringia for millenia The Canadian Press Posted: Feb 27, 2014
  40. Kothekar 1985, s. 303
  41. Kothekar 1985, s. 150
  42. a b Kothekar 1985, s. 300
  43. Kothekar 1985, s. 301, alkup. Greager ja McManus 1967
  44. Jqjacobs.net
  45. Sulkakäärme ja jaguaarijumala
  46. Hoffecker & Elias 2007. s 75
  47. Suomen Luonnon monimuotoisuus, Iiris Lappalainen, Edita, 1999, ISBN 951-37-2380-1, s. 33
  48. Geographical extent of the global surface monsoons J. Li, Q Tseng 2005

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]