Kylmyysaavikko

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Kylmyysaavikko (myös polaariaavikko, napa-aavikko tai arktinen aavikko) on tundran kylmä pohjoisosa, jossa vuotuinen sademäärä on alle 250 millimetriä ja lämpimimmän kuukauden keskilämpötila alle +10 °C. Kylmyysaavikkoa on maailmassa viisi miljoonaa neliökilometriä, ja ne ovat yleensä kallioperä- tai soratasankoja.[1] Kylmyysaavikko on tundran pohjoisin osa tai jäätikön keskellä oleva jäätön alue. Kylmyysaavikkoa ei saa sekoittaa jäätiköihin, vaikka jäätiköitä sanotaankin monesti kylmyysaavikoiksi. Se sijaitsee tundran pohjoisosissa tai tundran ja jäätikön välissä. Alue on enimmäkseen kalliota, kivikkoa tai soraa.

Yleistä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lämpötila vaihtelee kylmyysaavikolla. Esimerkiksi kylmimmän talvikuukauden aikana se voi olla −22 °C, lämpimimmän kesäkuukauden aikana taas +1 °C. Lunta on kylmyysaavikon alueella suurimman osan vuodesta, tavallisesti arktisella alueella syyskuusta kesäkuuhun. Sademäärä on alle 200 millimetriä, joskus vain 45.

Barentsinmeren alueen kylmyysaavikot ovat syvälumisia, mutta Itä-Siperian saarten kylmyysaavikot matalalumisia. Matala lumipeite on kylmyysaavikolla kasvien kannalta parempi toisin kuin eteläisemmällä tundralla, koska paksu lumi ei tahdo sulaa kesän aikana mikä haittaa kasvien kasvua. Eteläisemmällä tundralla taas paksu lumi suojaa talvella monia kaseveja, ja sulaa melko lämpimässä kesässä kuitenkin pois kasvukauden ajaksi.[2]

Talvisin on synkkä kaamosaika, jolloin aurinko ei nouse horisontin yläpuolelle. Kylmyysaavikoilla on voimakkaita tuulia. Kasvillisuuden kannalta tärkeitä lämmittäviä föhntuulia on joillain vuoristoalueilla.[2]

Ylä-arktista kylmyysaavikkoa tavataan niukkasateisilla arktisella alueella, joilla ei ole jäätiköitä. Kylmyysaavikoilla kasvaa pääasiassa jäkälää, sammalia, leviä ja matalia ruohoja ja yrttikasveja. Tyynymäinen kasvutyyppi suojaa voimakkailta tuulilta. Kasvillisuus on alle 10 senttimetrin korkuista. Kylmyysaavikoilla tavattavia eläinlajeja ovar esimerkiksi jääkarhu, napakettu, napasusi, napajänis, mursu, ja lokkimaiset linnut.

Nollan molemmin puolin ulottuvat taajat lämpötilan vaihtelut nostavat kiviä maan pintaan ruutumaisiksi kuvioiksi tai röykkiöiksi. Lämpimänä aikana vettä vajoaa maan huokosten välistä kiven alle, vesi jäätyy, kivi nousee jään laajetessa ylös, ja jään sulaessa kivi ei putoa entiselle paikalleen vaan nousee kierron jatkuessa ylös.

Kylmyysaavikkojen sijainnit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmyysaavikko on pohjoisella pallonpuoliskolla yleensä 76 leveysasteen pohjoispuolella jäättömillä alueilla. Kylmyysaavikko vastaa vuoristojen ylä-alpiinista niukkaa jäkäläkasvillisuutta. Kylmyysaavikkoa on aivan pohjoisimmilla arktisilla jäättömillä alueilla. Tyypillinen paikka on esimerkiksi Cornwallisinsaari Kanadan Nunavutissa. Sevarnaja Zemljan jäättömät alueet ovat kylmyysaavikkoa. Huippuvuorten Nordaustlandetissa on kylmyysaavikkoa, samoin Frans Joosefin maassa. Kanadassa kylmyysaavikkoa on pohjoisimmilla arktisilla saarilla Kanadan pohjoispuolella. Lisäksi Kuningatar Elisabetin saarilla pohjoisen napajään saartamana esimerkiksi Mackenzie King-, Ellef Rignes- ja muilla Kuningatar Elisabetin saarilla. Prinssi Patrickin saaresta suurin pohjoisosa on kylmyysaavikkoa, mutta etelässä on jonkin verran enemmän kasvillisuutta. Melvillen- ja Bathurstinsaarista, jotka ovat näitä hieman etelämpänä, on vain pieni osa kylmyysaavikkoa. Suurin osa näistä on ns. kylmää tundraa. Tiukan määritelmän mukaan esimerkiksi Baffininsaarella ei ole varsinaista kylmyysaavikkoa lainkaan. Kylmyysaavikkoa on pienenpieni kaistale aivan Grönlannin pohjoiskärjessä. Myös keskisen Novaja Zemljan ylämailla on kylmyysaavikkoa. Mantereella kylmyysaavikkoa on esimerkiksi Siperian pohjoisosissa Tsheljuskinin niemellä Taimyrin niemimaan pohjoisosissa Sevarnaja Zemljan lähellä.

Kylmyysaavikon vyöhykenimiä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmyysaavikko on niin sanotun CAVM-luokituksen mukaan tundran kylmin vyöhyke A, missä lämpötila kohoaa 0–3 °C. Kylmyysaavikko ja pohjoisin tundra ovat niin sanotulla hyperarktisella kasvillisuusvyöhykkeellä. Monissa tundran luokitteluissa kylmyysaavikko on ylä-arktinen alue tai joissain pohjoisin osa siitä. Kylmyysaavikko saatetaan jakaa vielä pohjoiseen ja eteläiseen osaan.

Antarktiksen kuivat laaksot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Antarktiksen tunnetuimmat kylmyysaavikot lienevät mannerjäätikön keskellä olevilla jäättömillä alueilla, esimerkiksi McMurdon kuivissa laaksoissa, joissa sataa alle 100 millimetriä vuodessa ja vuoden keskilämpötila on alle −20 °C.

Kylmyyspuoliaavikko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jos sadetta saadaan jonkin verran, syntyy matalakasvuinen polaarinen puoliaavikko, jossa kasvaa kukkakasveja, esimerkiksi jääleinikkiä, mätäsmäistä ja tyynymäistä kasvillisuutta siellä täällä. Esimerkiksi kylmyyspuoliaavikosta on Ny Ålesund Huippuvuorilla, jossa kasvaa lapinvuokkoa pienkivikon keskellä.

Euraasian kasvirikkaammat polaariaavikot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pohjois-Amerikan polaariaavikot Barrens ovat yleensä karkean graniitin tai karbonaattikiven päällä Keewatinin ylämailla ja Arktisten saarten tasangoilla. Näiden keskellä on kosteita soita ja järviä, joita ympäröivät niityt. Ne ovat kylmiä ja kryptogaaminiukkoja (niukasti sammalta, sieniä, saniaisia) ja kasvillisuuspeite on harvaa. Suojaisissa paikoissa kasvaa rikkaampaa polaaripuoliaavikkoa. Mutta Euraasian polaariaavikot ovat hienojakoisen, kosteamman maaperän päällä. Niinpä Euraasian polaariaavikoiden kasvillisuus on monimuotoisempaa, runsaasti sammalta ja jäkälää sisältävää. Ruohomaisten kasvien peittävyyys on niillä suhteellisen suuri. Niinpä se mitä sanotaan Pohjois-Amerikassa polaaripuoliaavikoksi, luetaan Euraasiassa polaariaavikoksi, jonka eteläpuolella kasvaa arktinen tundra.[3]

Polaariaavikkojen keitaat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Polaariaavikoilla on alueita joiden ominaisuudet yllättäen suosivat kasvien kasvua. Nämä voivat olla lämpimiä, kosteita ja/tai veden valumaominaisuuksiltaan kasveille sopivampia kuin ympäröivä hyvin niukkasvuinen alue. Vesi säilyy alavalla maalla, jonne kylmät tuulet eivät pääse tunkeutumaan.[4] Alueelle voi kehittyä arktisissa mitoissa hyvä maaperä. Näitä sanotaan monesti ylä-arktisiksi keitaiksi. Jos keidas on kyllin suuri, siellä voi elää melko monipuolinen eläimistö.[5]

Esimerkiksi Ellesmerensaarella Hazenin tasangolla Lake Hazenin ympärillä on ympäröivää aluetta lämpimämpi keidas,[6] jossa elää ympäröivää aluetta huomattavasti enemmän kasveja ja eläimiä, muun muassa peuroja ja myskihärkiä. Yleensä Hazenin seudulla lämpötila on kesällä 10–13 °C. Lämpötila voi siellä kuitenkin nousta kesällä varjossa jopa 23 asteeseen.

Kylmyysaavikon kasvilajeja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kylmyysaavikolla ei ole juurikaan kasvilajeja. Kasvipeite on aina alle 40 prosenttia, ja nettobiomassan eli kasviaineen tuotanto on alhaisen lämpötilan, auringonsäteilyn ja kuivuuden vuoksi matala.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Types of Deserts 29.10.1997. Usgs.gov. Viitattu 24.9.2015.
  2. a b Polar Deserts Rusnature.info. Russian Nature. Viitattu 24.9.2015.
  3. Kankaanpää Paula: ”The tundra and the polar desert”, Arctic Flora and Fauna – status and conservation, s. 132. 2001: Edita, 2001. ISBN 9979-9476-5-9.
  4. Pielou, E. C.: A naturalist’s guide to the Arctic. Chicago: The University of Chicago Press, 1994. ISBN 0-226-66814-2. (englanniksi)
  5. Tundra – Arctic Tundra Science.jrank.org. Viitattu 24.9.2015.
  6. Keatley, Bronwyn; Douglas, Marianne & Smol, John: Limnological Characteristics of a High Arctic Oasis and Comparisons across Northern Ellesmere Island (PDF) (s. 294–308) 22.3.2007. Viitattu 24.9.2015. (englanniksi)