Mursu
| Mursu | ||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| ||||||||||||||||||||
Uhanalaisuusluokitus: Vaarantunut [1] 
| ||||||||||||||||||||
| Tieteellinen luokittelu | ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| Kaksiosainen nimi | ||||||||||||||||||||
| Odobenus rosmarus (Linnaeus, 1758) | ||||||||||||||||||||
| Levinneisyyskartta | ||||||||||||||||||||
| ||||||||||||||||||||
| Mursun levinneisyys | ||||||||||||||||||||
| Alalajit [2] | ||||||||||||||||||||
| Katso myös | ||||||||||||||||||||
 Mursu Wikispeciesissä Mursu Commonsissa
|
Mursu (Odobenus rosmarus) on suurikokoinen, vesielämään sopeutunut arktinen nisäkäslaji.
Sisällysluettelo
Anatomia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Urokset painavat noin 1 500 kiloa ja voivat kasvaa 4,5 metriä pitkiksi[5] . Atlantinmursu on hieman tyynenmerenmursua pienempi. Sekä uroksilla että naarailla on yläleuassa jopa lähes puolen metrin mittaiset, syöksyhampaiksi kehittyneet kulmahampaat[5].
Levinneisyys ja ekologia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mursuja tavataan Pohjoisella jäämerellä sekä Atlantin ja Tyynenmeren pohjoisosissa.[1] Levinneisyysalue ei ole yhtenäinen, vaan on jakautunut useiksi eri populaatioiksi. Maailmanlaajuisesti mursu on arvioitu vaarantuneeksi lajiksi. Mursuja metsästettiin erityisesti mursunluun vuoksi 1800-luvulla ja 1900-luvun alkupuolella runsaasti ja kannat romahtivat. 1950-luvun jälkeen kannat alkoivat nousta. 1990 arvioitiin Beringinmeren ja Tšuktšimeren mursukannaksi noin 200 000. Nykyisestä määrästä ei ole tietoa. 1982 arvioitiin Laptevinmeren populaatioksi 4 000-5 000 yksilöä. 2010-luvulla mursuja arvioitiin olevan Atlantissa alle 25 000 ja Tyynessämeressä alle 200 000, mutta tiedossa ei ole, kasvaako vai pieneneekö kanta.[1] Muinoin mursun levinneisyys on ollut paljon laajempi kuin nykyisin. Esimerkiksi Ruotsissa on maaperästä löydetty jääkauden aikaisia mursun jäännöksiä.[5]
Mursut syövät pääasiassa simpukoita,[5] mutta pienemmissä määrin myös muita nilviäisiä ja kaloja. Mursun ainoa luontainen vihollinen on jääkarhu, mutta sekään ei mielellään kohtaa itseään huomattavasti suurempaa tervettä täysikasvuista mursua. Syöksyhampaitaan mursut käyttävät ravinnon kaivamiseen matalissa vesissä ja nahisteluun kiima-aikana. Mursut käyttävät syöksyhampaitaan myös muun muassa jäälle kiipeämiseen[6] ja hengitysavantojen tekemiseen.[1]
Mursut voivat sukeltaa noin 100 metrin syvyyteen ja pysyä veden alla jopa puoli tuntia. Ne myös parittelevat vedessä, mutta synnyttävät maalla tai jäällä. Mursut oleilevat yleensä laumoina rantojen lähellä kelluvilla ahtojäillä.[5]
Alalajit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Mursu on mursujen heimon (Odobenidae) ainoa jäljellä oleva laji, ja se jaetaan kolmeen alalajiin.[2] Tyynenmerenmursuja (Odobenus rosmarus divergens) elää Tyynellämerellä noin 200 000 ja atlantinmursuja (O. r. rosmarus) Atlantilla noin 15 000 yksilöä. Uhanalainen laptevinmursu (O. r. laptevi) elää Laptevinmerellä[4]. Mitokondriaalisen DNA:n analyysien ja morfologisen aineiston perusteella vaikuttaa kuitenkin siltä, että laptevinmursu ei ole oma lajinsa, vaan tyynenmerenmursujen läntisin populaatio.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Lowry, L.: Odobenus rosmarus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2016. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.9.2016. (englanniksi)
- ↑ a b Wilson, Don E. & Reeder, DeeAnn M. (toim.): Odobenus rosmarus Mammal Species of the World. A Taxonomic and Geographic Reference (3rd ed). 2005. Bucknell University. Viitattu 11.12.2010. (englanniksi)
- ↑ a b Nurminen, Matti (toim.): Maailman eläimet: Nisäkkäät 1, s. 256. (Englanninkielinen alkuteos The Encyclopedia of Mammals 1, sarjassa World of animals). Helsinki: Tammi, 1986. ISBN 951-30-6530-8.
- ↑ a b Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U.-M.: Maailman uhanalaiset eläimet, Osa 2: Nisäkkäät, s. 248 ja 258. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X.
- ↑ a b c d e Nuorteva, Pekka; Henttonen, Heikki: Eläimiä värikuvina: Nisäkkäät, matelijat, sammakkoeläimet, s. 104–105. Porvoo: WSOY, 1989. ISBN 951-0-13603-4.
- ↑ Genny Anderson: The Walrus Marine Science. 6.8.2007. Viitattu 24.8.2013. (englanniksi)
