Viime jääkauden huippukohta

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Viime jääkauden viimeisen 40 000 vuoden lämpökäyrä.
Viime jääkauden loppuvaiheen aikakaudet.

Viime jääkauden huippukohta (engl. Last Glacial Maximum eli LGM) oli Veikseliksi nimetyn viimeisimmän jääkauden kylmin vaihe, joka oli noin 27 000–21 000 vuotta sitten. Puolassa jää eteni maksimiinsa noin 25 100 vuotta sitten eli 21 000 radiohiilivuotta sitten. Merenpinta oli alimmillaan 22 000–21 000 vuotta sitten.

Laajimmillaan jääkauden mannerjää peitti Skandinavian ja ulottui Pohjois-Saksaan ja Pohjois-Puolaan[1]. Idässä jää ulottui Valdaille Venäjälle; Hampuri oli jäätön, mutta aivan lähellä jään reunaa. Englanti ja Irlanti olivat jäässä eteläisimpiä osia lukuun ottamatta, ja Alpeilta virtasi jäätä vuorten juurillekin. Myös muualla Euroopassa oli suuria vuoristojäätiköitä. Jäätikön eteläpuolella oli laaja tundravyöhyke. Ilmasto oli hyvin kylmä, tuulinen ja erittäin kuiva. Tuulet nostivat kylmimpinä kausina ilmaan paljon pölyä. Metsät olivat harvinaisia niilläkin alueilla, joilla lämpötila riitti metsän kasvuun. Sademetsäalue oli kutistunut ja aavikot olivat huomattavasti suurempia kuin nyt.

Euroopan ihmisiä asui 200–500 kilometrin päässä jään reunasta Tšekkoslovakiassa, Ukrainan eteläosissa sekä näistä kokonaan erillään Lounais-Ranskassa ja Pyreneiden niemimaan lähellä. Afrikassa sadetta tuova kesämonsuuni ulottui suureen osaan mannerta, mutta jääkaudella vain pienelle alueelle päiväntasaajan lähelle mantereen länsiosissa[2]. Esimerkiksi Pohjois-Afrikkaan tulivat nykyistä viileämmät läntiset ilmavirtaukset.

Merenpinta oli tällöin syvimmillään 116 metriä nykyistä alempana[3] ja jää ulottui Skandinavian yli. Nykyisen näkemyksen mukaan LGM:n pahin vaihe on kestänyt vain 2 000–3 000 vuotta. Jää alkoi vetäytyä viimeistään 18 000 vuotta sitten, ellei aiemmin. LGM voidaan määritellä eri alueilla hieman eri aikoihin. Jään reuna ei ollut esim. Skandinavian mannerjäätikön länsipuolella Norjan lounaisrannikolla kauimpana samaan aikaan kuin itäpuolella, 25 000 vuotta sitten. Aavikot laajenivat maapallolla hieman ennen jäätikön laajinta vaihetta. Ilmaston kylmeneminen ajoi eläimiä etelään ja Euroopassa asutus heikkeni varsinkin Keski-Euroopassa.

Pohjois-Saksassa oli erittäin kylmää aromaista polaariaavikkoa, kylmempää kuin koskaan aikaisemmin Veiksel-jääkaudella. [4] Ikiroudan eteläraja kulki suunnilleen Keski-Ranskasta Alpeille ja Pohjois-Ukrainaan [5].

Ilmasto oli hyvin kylmä ja kuiva pohjoisessa Itä-Aasiassa, jossa vallitsi valtava korkeapaine. Niinpä Siperiassa oli talvella jopa −60 – −80 °C, ja jäätiköt eivät kasvaneet nopeasti[6]. Jamalin jääkartioiden happi-isotoopeista on mitattu ajalta 30 000–22 000 vuotta sitten 4–9 °C nykyistä alempi vuosikeskilämpötila[6]. 32 000–22 000 radiohiilivuotta sitten ruutumaiden jääkartioita oli 58 leveydellä, mikä on yli 1 000 kilometriä nykyisiä ruutumaita etelämpänä[6]

Alankomaissa oli tammikuun keskilämpötila noin −8 °C, ja heinäkuun 9–10 °C eli noin 10 °C vähemmän kuin nykyään. Moskovan seudun talven keskilämpötila oli 20 astetta nykyistä alempi, ja kesällä 5–11 astetta nykyistä alempi[7].

Maan akselikallistuma oli noin 0,5 astetta nykyistä pienempi, ja ilmastoprekession vaikutus E sin omega suunnilleen sama kuin nyt. Pohjoisella pallonpuoliskolle tuli kesällä 65 leveysasteelle 10 cal/cm² päivässä vähemmän auringon säteilyä kuin nyt[8].

Huippukohdan ajoituksesta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Monesti jääkauden huippukohta ajoitetaan aikaan 20 000–18 000 radiohiilivuotta sitten Itä-Euroopan jäätiköiden maksimin mukaan[9]. Laajemmin saatetaan ajoittaa esim. Uuden-Seelannin ja Patagonian jäätiköiden mukaan aikaan 24 000–18 000 radiohiilivuotta sitten[10]. Chilen vuoristojäätiköiden maksimi oli 20 000–19 000 radiohiilivuotta sitten ja Tasmanian 21 000–19 000 radiohiilivuotta sitten[11]. Valkoi-Venäjän seuduilla jäätikkö laajeni maksimiinsa vasta noin 17 000 radiohiilivuotta sitten[12]. Jääkauden huippukohtaa edlsi Venäjällä Brjansk-interstadiaali 32 000/30 000–24 000 radiohiilivuotta sitten[13], jolloin Länsi-Siperian ilmasto oli melko kostea myöhempään huippukauteen verrattuna[14]. Itä-Euroopan Valdain seudun Krutisan alueella oli silloinkin hyvin kylmät ja kuivat olot, tammikuun keskilämpötila −40 – −30 °C ja kylmä jakso 9 kuukautta, sekä sademäärä 200–300 mm[15]. Jään reuna oli silloin Suomessa suunnilleen Helsinki-Joensuu-linjalla ja ikirouta Etelä-Ukrainassa[16]. Jääkauden loppuvaihe alkoi noin 17 000–15 000 radiohiilivuotta sitten[17]. Keski-Venäjän tasangon ikirouta alkoi sulaa 13 000–12 000 radiohiilivuotta sitten, jolloin lössin kasautuminen väheni ja eroosio alkoi kuluttaa rinteitä[18]. Jäätikön maksimi oli Etelä-Baltiassa 18 000 BP, Valdain seuduilla 21 000 BP ja Itä-Karjalan itäosissa 24 000 BP[19].

Jään reunasta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veiksel-jääkauden jäätikön suurin laajuus Euroopassa.

Suuria jäätiköitä oli Skandinaviassa ja Isossa-Britanniassa. Jää peitti lähes koko Kanadan ja myös Länsi-Siperian pohjoisosan. Jää ulottui Amerikassa Suurten järvien pohjoisosaan. Jään reuna kulki Norjan rannikon ulkopuolella ja ulottui Itä-Tanskaan; Länsi-Tanska oli jäätön. Edelleen jää kulki linjaa Krakova – Valdai Moskovan lähistöillä – Anabarjoki Venäjällä. Tarkemmin jää kulki Puolassa ja Venäjällä suunnilleen linjalla ŁódźVitšebskTšerepovetsRybinskKubanskoejärviVeljskin seutu – Šenkursk – Shlega – (eli BereznikUst-Ura) – Timanin selänteen pohjoisosa TšenogoraPetšorajoen ja napapiirin risteys KrestovkaNenetsian eteläraja Satonovon seutu – Vorkutan seutu.. Jää peitti koko Islannin.

Patagonian jääkenttä ulottui 41. leveysasteelle. Suuria jääkenttiä oli Tiibetissä, muttei olla varmoja siitä oliko koko Tiibet jään peitossa. Jäätä oli Baltistanissa, Ladakhissa ja Andien Altiplanossa. Monia pieniä vuoristojäätiköitä syntyi Afrikkaan, Lähi-itään ja Kaakkois-Aasiaan, nimenomaan Atlasvuorille, Balevuorille ja Uuteen Guineaan. Ob- ja Jenisei-joet olivat pysähtyneet jääkenttien takia, ja siten Siperiaan oli syntynyt valtavia jään patoamia järviä. Euroopassa, esimerkiksi Varsovan tienoilla, oli jään patoama järvi, joka syntyi kohtaan missä jää painoi mannerta alaspäin. Laajat kylmät alueet Itä-Aasiassa, Alaskassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa olivat jäättömiä, koska näillä alueilla jäätiköiden luoma korkeapaine loi kuivaa ilmaa talvella. Siperian länsituuli oli talvella kuiva ja lumisateeton. Toisaalta Tyynimeri lämmitti Itä-Siperiaa. Mutta Kamtsatkassa, missä mereltä tuli talvella kosteutta, syntyi lumen pakkautuessa suuria jäätiköitä.

LGM:n ihminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Erään arvion mukaan kylmimmällä jaksolla noin 23 000 vuotta sitten olisi Euroopassa asunut noin 120 000 ihmistä [20][21] ja muualla maailmassa enemmän. Pohjoinen Keski-Euroopakin oli asumaton. LGM:ään osui myöhäispaleoliittinen Solutrén kulttuuri Ranskassa, joka eli mm. mammutin metsästyksellä. Jääkauden maksimin aikana mannerjää oli paksuimmillaan 2–3 kilometriä ja sen reuna ulottui Valdai–Brandenburg-linjalta Britteinsaarille lähelle Lontoota. Merivesien pinnat olivat n. 150 metriä nykyistä alempana, ja suurin osa mannerjalustoista kuivaa maata. Näillä alueilla oli asutusta LGM:n jälkeen mm. Brommen arkeologinen kulttuurin aikoihin n. 13000 eaa. alkaen, Tanskasta Britteinsaarille. Iso-Britannia oli asumaton luultavasti ilmaston ankaruuden takia 28 000–13 000/12 000 vuotta sitten.

LGM:n aikajaosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime jääkauden huippukohta Grönlannin NGRIP-jääkairausnäytteessä.
Lähellä Ohotanmeren pohjoisrantaa sijaitsevan Elikchan-järven siitepölynäytteiden kaaviossa näkyy runsas marunan, heinän ja saran ("Art", "Poaae", "Cypae") osuus jääkauden ankarimmalla ajalla.

Jää laajenee[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viime jääkauden jäätiköiden maksimia edelsi ilmastoltaan vaihteleva Keski-Veiksel-kausi eli happi-isotooppivaihe MIS 3. Jää laajeni suurimpaan kokoonsa Norjan suunnalla 33 000 vuotta sitten.[22] Tanskaan virtasi jää ensin Norjan suunnasta, sitten Itämereltä. Noin 30 000–26 000 vuotta sitten merenpinta laski 30 metrin vauhdilla jäätiköiden laajetessa rajua vauhtia kaikkialla maailmassa.[23]

[24] Noin 29 000–27 000 kalenterivuotta sitten koettiin kaksi lyhyttä lämmintä kautta, mikä vastannee Ranskan Tursac-luolasta todettuja lämpimiä kausia. Jäätikön viimeinen laajenemisvaihe alkoi noin 27 000 kalenterivuotta sitten. Noin 25 000 kalenterivuotta sitten oli hyvin kylmä Heinrichin tapahtuma H2, jolloin jäävuoret kuljettivat valtavan määrän hiekkaa Pohjois-Atlanttiin.[25]

Jäätiköityminen saavutti Saksassa huippunsa noin 26 500–24 000 kalenterivuotta sitten vallinneessa Brandenburg-stadiaalissa, jolloin jää oli Saksassa eteläisimmillään.[22][26] Jää lienee aaltoillut melko pitkään sektoreittain Pohjois-Saksassa ja Pohjois-Puolassa. Jää oli ElbenOderin sektorilla eteläisimmässä osassaan 24 000 vuotta sitten, Länsi-Puolassa Varsovan lähellä 26 500 ja idempänä 22 800 vuotta sitten.[27] Kanadassa Newfoundlandin tienoilla jää oli laajimmillaan noin 23 500 kalenterivuotta eli 20 000 radiohiilivuotta sitten[28].

Silloin jää ulottui Puolassa aivan Varsovan pohjoispuolelle. Idässä jää oli laajimmillaan hieman myöhemmin, ja Norjassa jo aiemmin, noin 28 000 vuotta sitten[29]. Pian Brandenburg- eli Lezno-vaiheen jälkeen ilmasto lauhtui ja jää vetäytyi Saksassa lauhkean niin sanotun Laugerie-interstadiaalin aikana. Merenpinta lienee noussut hieman, muutaman metrin, noin 21 500 kalenterivuotta sitten muutamassa sadassa vuodessa.[30][31] Jää eteni Saksassa ja Puolassa uudestaan Frankfurtin ja Poznanin tasalle noin 22 000–20 200 kalenterivuotta sitten. Samoihin aikoihin Ranskassa aro valtasi alaa metsältä, mikä vaihe kesti muutamia vuosisatoja noin 18 000 radiohiilivuotta eli noin 21 700 vuotta sitten.[22][32] Noin 20 500 kalenterivuotta sitten merenpinta alkoi taas hieman laskea.

Jää vetäytyy LGM:n jälkivaiheessa ja sen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jää vetäytyi pikkuhiljaa aaltoillen Pohjois-Saksassa Mecklenburgin maakunnassa, mutta merenpinta oli vielä 19 000 vuotta sitten 114 metriä nykyisen tason alla.[33] Merenpinta nousi noin 19 000 kalenterivuotta sitten jopa 10–15 metriä noin 100–500 vuoden sisään. Tämän katsotaan päättäneen LGM:n.[30][34]

[35][36] Kylmä palasi noin 18 000 kalenterivuotta sitten, jolloin vallitsi Pommeri-[22] tai Gardno-vaihe[32] Puolassa. Noin 17 500 kalenterivuotta sitten merenpinta nousi portaana noin 15 metriä.[37] Noin 17 200 vuotta sitten jää oli aivan Saksan pohjoisrannikolla Kööpenhamina–Velgast–Keski-Liettua-linjalla. Noin 16 500 kalenterivuotta sitten alkoi kylmä Heinrichin tapahtuma H1[38]. Noin 16 500–16 000[22] jää oli vetäytynyt Slupskin matalikolle, ja niin sanotulle eteläiselle keskimatalikolle SMB:lle 14 800 vuotta sitten.[32]. Baltian jääjärvi syntyi viimeistään näihin aikoihin. Tämän jälkeen alkoi hyvin lämmin Bölling-interstadiaali. Jää oli juuri ennen tätä 14 800 kalenterivuotta sitten Pandivere–Göthenburg-linjalla Keski-Virossa.

LGM:n aikaisia päätemoreeneja Saksassa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päätemoreenin nimi Radiohiilivuotta sitten Kalenterivuotta sitten[39] Kohta
Wünsdorf, Baruth 23 000 27500
Brandenburgin päätemoreeni 19 600 tai 21 000 23 400 tai 25 000 Berliinistä etelään
Reicherkreuzerin/Saarmunderin pysähdys 19 200 23000
Grunowerin pysähdys 18 400 22000
Frankfurtin porras/Frankfurter Staffel 17 900 21500 Berliinistä hieman pohjoiseen
Reinsbergerin pysähdys 17 800 21300
Fürstenbergerin pysähdys 17 700 n. 21 100

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raymond S. Bradley, Paleoklimatology
  • Tage Nilsson, The Pleiostocene
  • Quaternary Glaciations Extent and Chronology
  • The World at 18000 BP, Olga Soffer

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Ehlers J: Quaternary and glacial geology. J. Wiley & Sons, 1996. ISBN 9780471955764.
  • Lunkka J P: Maapallon ilmastohistoria. Gaudeamus, 2009. ISBN 9789524950831.
  • Nilsson T: The Pleistocene: geology and life in the quaternary Ice Age‎. D. Reidel Pub. Co., 1983. ISBN 9789027714664.
  • Ruddiman, William F: Earth's climate : past and future. Worth, 2008. ISBN 9780716784906.
  • "Rutter&Velichko 1997" Quaternary of northern eurasia: Late pleistocene and holocene landscapes, stratigraphy and environments, Nat W. Rutter, editor-in-chief, Guest editors A. A. Velichko et al, Vols 41/42 July/August 1997, ISSN 1040-6182

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. http://www.qpg.geog.cam.ac.uk/lgmextent.html
  2. Tage Nilsson, The Pleistocene s 345
  3. Till Hanebuth,* Karl Stattegger, Pieter M. Grootes: Rapid Flooding of the Sunda Shelf: A Late-Glacial Sea-Level Record (pdf) Science. 12 MAY 2000. Engl.
  4. Ehlers 1996, s. 290.
  5. Ilmastonmuutos ja Suomi, Esko Kuusisto, Helsinki University Press, Helsinki 1996, ISBN 951-570-296-8, s. 20
  6. a b c Rutter&Velichko 1997, s. 48.
  7. Juha Pakka Lunkka: Maapallon ilmastohistoria, s. 238.
  8. Ruddiman 2008, s. 248.
  9. Rutter&Velichko 1997, 47, 48, 49, 175
  10. Rutter&Velichko 1997, s. 47, 45.
  11. Rutter&Velichko 1997, s. 47.
  12. Rutter&Velichko 1997, s. 174.
  13. Rutter&Velichko 1997, s. 55, 174, 21.
  14. Rutter&Velichko 1997, s 21
  15. Rutter&Velichko 1997, s. 55.
  16. Rutter&Velichko 1997, s. 176.
  17. Rutter&Velichko 1997, s. 178.
  18. Rutter&Velichko 1997, s. 179.
  19. Rutter&Velichko 1997, s. 45.
  20. Miikka Tallavaara, Miska Luoto, Natalia Korhonen, Heikki Järvinen, Heikki Seppä: Human population dynamics in Europe over the Last Glacial Maximum (html) PNAS. 2015. Viitattu 23.6.2015. engleati
  21. Ilpo Pajunen: Suomalaistutkimus: Ihminen pärjäsi uskottua paremmin jääkauden Euroopassa (html) Yle Uutiset. Yle. Viitattu 23.6.2015. suomi
  22. a b c d e http://www.skb.se/upload/publications/pdf/TR-06-36webb.pdf
  23. Eystein Jansen, Jonathan Overpeck, Keith R. Briffa: Palaeoclimate (pdf) (englanniksi)
  24. http://www.aboriginalartonline.com/culture/cimages/sealevel.jpg
  25. M. Weinelt,1 E. Vogelsang,1 M. Kucera,2 U. Pflaumann,1 M. Sarnthein,1 A. Voelker,1 H. Erlenkeuser,3 and B. A. Malmgren4: [www.micropal.uni-tuebingen.de/index.php?download=2003%20Paleoceanography%202002PA000772.pdf Variability of North Atlantic heat transfer during MIS 2] 30.8.2003. (englanniksi)
  26. eology.geoscienceworld.org/cgi/reprint/28/9/783.pdf
  27. http://www.pgi.gov.pl/pdf/pg_2005_10_2_25.pdf
  28. Geographic change in the glacial period
  29. Glacial Deposits of Northwestern Europe, Elsevier
  30. a b http://www.nature.com/nature/journal/v406/n6797/fig_tab/406713a0_F2.html
  31. Peter U. Clark,1* A. Marshall McCabe,3 Alan C. Mix,2 Andrew J. Weaver4: Rapid Rise of Sea Level 19,000 Years Ago and Its Global Implications (pdf) (suvu 1141 Fig. 1 /science.1094449) Science. 21 May 2004. (englanniksi)
  32. a b c http://www.sciencedirect.com/science?_ob=ArticleURL&_udi=B6VBC-44MX5WF-7&_user=10&_rdoc=1&_fmt=&_orig=search&_sort=d&view=c&_acct=C000050221&_version=1&_urlVersion=0&_userid=10&md5=79f293b56c4e30b1ae4521c6b8a6d031 ja Calpal-kalibraatio http://www.calpal-online.de/
  33. Rapid Flooding of the Sunda Shelf: A Late-Glacial Sea-Level Record
  34. Peter U. Clark, A. Marshall McCabe, Alan C. Mix, Andrew J. Weaver: Rapid Rise of Sea Level 19,000 Years Ago and Its Global Implications (pdf) (DOI: 10.1126/science.1094449) Science. 21.5.2004: 1141-1144. (englanniksi)
  35. http://gsc.nrcan.gc.ca/coast/sealevel/evol/glacial_e.php
  36. http://www.nature.com/nature/journal/v406/n6797/full/406713a0.html
  37. http://www.gly.fsu.edu/~donoghue/images/GOM-SL-20-ka.jpg
  38. http://www.geo.arizona.edu/palynology/geos462/02holocene.html
  39. http://www.calpal-online.de/

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]