Veikko Sinisalo

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo näyttelijä Veikko Sinisalosta. Samannimisestä soutajasta kertoo artikkeli Veikko Sinisalo (soutaja).
Veikko Sinisalo
Veikko Sinisalo (vasemmalla) poikansa Jarnon kanssa vuonna 1961.
Veikko Sinisalo (vasemmalla) poikansa Jarnon kanssa vuonna 1961.
Syntymäaika 30. syyskuuta 1926
Syntymäpaikka Riihimäki
Kuolinaika 16. joulukuuta 2003 (77 vuotta)
Kuolinpaikka Tampere
Oikea nimi Veikko Antero Sinisalo
Ammatti näyttelijä
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Veikko Antero Sinisalo (30. syyskuuta 1926 Riihimäki16. joulukuuta 2003 Tampere)[1] oli suomalainen näyttelijä ja lausuja.

Nuoruusvuodet ja opinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisalo työskenteli nuorena ensin Riihimäen lasitehtaalla, sitten veturinlämmittäjänä. Sairastumisensa vuoksi hän ei ehtinyt mukaan jatkosotaan monien ikätoveriensa tavoin. Hän opiskeli lausuntaa yksityiskursseilla ja Suomen Nuoriso-Opistossa Mikkelissä, myöhemmin myös Työväen akatemiassa. Musiikkia ja laulua hän opiskeli Tampereen musiikkiopistossa ja näyttelijäntyötä Suomen Teatterikoulussa.[2]

Teatterissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisalo sai heti Teatterikoulusta valmistuttuaan kiinnityksen Tampereen Työväen Teatteriin, jossa viihtyi eläkkeelle siirtymiseensä 1979 saakka, lukuun ottamatta kahta vuotta 1967–1969 Helsingin kaupunginteatterissa.[1] Hänen näyttelijänuransa läpimurtoja olivat näytelmät Portto ja pyhimys vuonna 1952 ja erityisesti Peer Gynt vuonna 1957. Sinisalolle sopivat niin vakavat, yksilön tunne-elämän ristiriitoja valottavat luonneroolit kuin työmies Rantasen ja Koskelan Jussin kaltaiset kansanmiehen osat.[3] Hän teki myös operetti- ja musikaalirooleja muun muassa maitomies Tevjenä Viulunsoittajassa katolla ja My Fair Ladyn laulavana roskakuskina.

Sinisalon jäähyväisiksi Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä jäi Gerhart Hauptmannin näytelmä Ennen auringonlaskua, josta hän vetäytyi 1989 terveyssyiden vuoksi. Sinisalo kuitenkin palasi vielä tekemään yhden miehen esityksenä Apologian eli Sokrateen puolustuspuheen vuonna 1996 TTT:n Kellariteatterissa.

Lausujana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sinisalo tuli tunnetuksi lausuntailloistaan, muun muassa Lauri Viidan Betonimyllärin ja runoteoksen Pohjantähti tulkinnoista eri puolilla Suomea, Pohjois-Ruotsissa ja Unkarissa. Hänen mielirunojaan oli Jorma Eton runo Suomalainen. Monologi-illoissaan hän esitti myös Toivo Pekkasen, Ilmari Kiannon ja Aleksis Kiven tekstejä. Viimeisimpinä töinään hän esitti Sokrateen puolustuspuheen Tampereen kellariteatterissa.[1]

Veikko Sinisalo oli Kajaanin Sana ja Sävel -tapahtuman perustaja ja sen keulahahmo sekä viime vuosina kunniapuheenjohtaja. Kajaania hän piti toisena kotikaupunkinaan, kun ensimmäinen oli Tampere. Hän esiintyi mielellään myös kirkoissa ja piti huolen siitä, että Kajaanin Runoviikon ohjelmaan kuului aina myös hyvin suosittu kirkkoilta. Sen järjesti Sinisalon stipendirahasto, jonka tarkoitukseksi Sinisalo määritteli "auttaa ja tukea nuoria runon ja kirjallisuuden tulkitsemisen jalossa taidossa".[2]

Elokuvissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Sinisalo ehti näytellä reilussa kymmenessä elokuvassa. Hän tunnetuin roolinsa on kenties alikersantti Lahtinen Väinö Linnan romaaniin pohjautuvassa Edvin Laineen elokuvassa Tuntematon sotilas vuodelta 1955. Hän oli Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Laurilan Anttoon roolissa vuonna 1968. Hän teki nimiosan elokuvassa Sven Tuuva 1958 sekä sotilasfarssissa Murheenkryynin poika. Tämän lisäksi Sinisalo on näytellyt sivurooleja muun muassa neljässä Spede Pasasen tuottamassa elokuvassa.

Yhteiskunnallinen toiminta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Sinisalo kuului niin sanottuun Mäkelän piiriin sekä kirjailija- ja taiteilijajärjestö Kiilaan. Sinisalo oli tasavallan presidentin valitsijamies vuoden 1982 presidentinvaalissa.[2]

Suku ja perhe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Veikko Sinisalon isä oli työmies ja vahtimestari, SDP:n kansanedustaja Väinö Viljam Sinisalo (e. Heikman).[4][5] Veikko Sinisalon serkku oli poliitikko Taisto Sinisalo.[5] Veikko Sinisalon tytär on näyttelijä Kirsi-Kaisa Sinisalo ja poika kapellimestari Jarno Sinisalo (1956–2006).

Palkintoja ja tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1976 Sinisalolle myönnettiin Pro Finlandia -mitali ja vuonna 1977 hän sai professorin arvonimen sekä Aleksis Kiven Seuran Eskon puumerkki -palkinnon[6][7]. Kirkkohallitus myönsi hänelle vuoden 1996 kirkon kulttuuripalkinnon.

Filmografia näyttelijänä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Kajava, Jukka: [Veikko Sinisalo HS.fi Muistot. 12/2003. Helsinki: Helsingin Sanomat. Viitattu 28.3.2012.
  2. a b c Niemi, Leena: Veikko Sinisalo 1926–2004 –näyttelijä, lausuja ja laulaja Koskesta voimaa, verkkojulkaisu Tampereen historiasta. Tampere: Tampereen kaupunki. Viitattu 28.3.2012.
  3. Sylvi ja Veikko – Tampereen Työväen Teatterin legendat Tampereen Werstaan näyttelyesite. Syksy 2004. Tampere: Werstas / Työväen keskusmuseo. Viitattu 28.3.2012.
  4. Väinö Sinisalo Suomen kansanedustajat. Eduskunta.
  5. a b Sinisalo, Taisto: Niin muuttuu maailma – muistikuvia ja mielipiteitä, s. 13. Tammi, 1978. ISBN 951 30 4461 0.
  6. Luoma, Jukka: Mitä Missä Milloin 1979, s. 17. Kustannusosakeyhtiö Otava, 1978. ISBN 951-1-04873-2.
  7. Eskon puumerkin saajat Aleksis Kiven Seura. Viitattu 12.10.2016.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]