Jussi Helminen
Jussi Kalevi Helminen (s. 7. lokakuuta 1947 Turku)[1][2] on suomalainen ohjaaja, näytelmäkirjailija ja teatterinjohtaja.
Helminen opiskeli Teatterikoulussa ja suoritti koulun teatteritutkinnon vuonna 1971.[3] Varsinaisen näyttämöuransa hänen on sanottu aloittaneen Turun ylioppilasteatterissa, vaikka hän oli 1970-luvun alkuvuosista lähtien mukana myös tuolloin alkunsa saaneen Ahaa-teatterin toiminnassa, joka keskittyi lasten- ja nuortenteatterin tuottamiseen. [4][5]
Vuonna 1986 Helminen siirtyi ohjaajasta teatterinjohtajaksi, kun hänet valittiin Oulun kaupunginteatterin johtajaksi. Hänen johtajakautensa kesti vuoteen 1990, ja sen aikana teatterissa nähtiin muun muassa vuonna 1987 paljon kohua herättänyt Jumalan teatterin performanssi, jonka Helminen oli varta vasten tilannut Teatterikorkeakoulusta herättämään keskustelua teatterin senhetkisestä tilasta. [6]
Vuonna 1990 Helminen siirtyi Oulusta Tampereen Työväen Teatterin johtajaksi. Hänen Tampereella vuoteen 1998 saakka kestäneellä johtajakaudellaan teatteriin saatiin uusi johtosäänto, jossa päätösvalta teatterin ohjelmistosta annettiin teatterinjohtajalle.[7] Vuonna 2000 Helminen valittiin Espoon kaupunginteatterin johtajaksi.[8] Helminen on virassaan ajanut näkyvästi uuden teatteritalon rakentamista Espooseen, ja vuonna 2011 Länsiväylä-lehti nimesi hänen ponnistuksensa Vuoden kaupunkiteoksi 2011.[9]
Helmiselle myönnettiin Pro Finlandia -mitali vuonna 1997. Vuonna 2010 Ruotsin kuningas nimitti hänet Pohjantähden ritarikunnan ritariksi ansioistaan pohjoismaisen teatteriyhteistyön edistäjänä.[10] Vuonna 2013 hänelle myönnettiin Ida Aalberg -mitali.[11]
Näytelmiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Teatterit ja teatterintekijät 2005, s. 196. Helsinki: Like, 2005. ISBN 952-471-629-1.
- ↑ Jussi Helminen (naytelmat.fi)
- ↑ Kallinen, Timo 2001. Näyttämötaiteilijasta teatterityöntekijäksi: Miten moderni tavoitti suomalaisen teatterikoulutuksen. Acta Scenica 7. ISBN 952-9765-25-8
- ↑ Turku aikoo myydä ylioppilasteatterin tilat Helsingin Sanomat 24.1.2007
- ↑ Ahaa-teatterin historiaa
- ↑ Tulisiko verovaroin tehty teatteritaide lopettaa? Radio Nova 17.01.2011
- ↑ Tietoa TTT:stä (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Päätöksiä Espoon teatteritalosta odotetaan. Uusisuomi.fi 11.1.2008
- ↑ Palkittu Jussi Helminen: Uusi teatteritalo olisi eduksi koko Suomelle. Länsiväylä 9.11.2011 (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Lehdistötiedote kunniamerkkien jaosta Ruotsin Helsingin-suurlähetystössä 2.2.2010
- ↑ Palkitut – Ida Aalberg -säätiö ida-aalberg-saatio.fi. Viitattu 22.7.2022.
|