Myrskyluodon Maija (vuoden 1991 musikaali)
Myrskyluodon Maija | |
---|---|
Musiikki | Matti Puurtinen |
Sanoittaja | Jussi Helminen |
Perustuu | Anni Blomqvistin Myrskyluoto-kirjasarja |
Alkuperäiskieli | Suomi |
Tapahtumapaikka ja -aika | Ahvenanmaa, 1800-luku |
Kantaesitys | 4. joulukuuta 1991 |
Kantaesityspaikka | Tampereen Työväen Teatteri |
Henkilöt | |
Henkilöt |
Maija Janne Vanha Maija |
Myrskyluodon Maija on 1800-luvun Ahvenanmaalle sijoittuva Anni Blomqvistin Myrskyluoto-kirjasarjaan perustuva musikaali, joka esitettiin ensimmäisen kerran 4. joulukuuta 1991 Tampereen Työväen Teatterissa. Musikaalin sanoituksesta vastasi Tampereen Työväen Teatterin johtajana toiminut Jussi Helminen, sävellyksestä ja sovituksesta Matti Puurtinen. Kantaesityksen ohjasi Anita Myllymäki.[1]
Kantaesityksen nimikkoroolissa Maijana nähtiin Irja Korhonen, Jannen roolissa Matti Rasila ja Vanhan Maijan roolissa Raili Veivo.[1] Raili Veivo kuoli 11. helmikuuta 1993, minkä jälkeen Vanhan Maijan rooli siirtyi Eila Roineelle. Musikaali oli valtavan suosittu, ja sitä esitettiin lähes täysille katsomoille kevätkauden 1993 loppuun. Esitykset päättyivät Tampereella, kun Matti Rasila siirtyi Helsingin kaupunginteatteriin.[2][3][4]
Vuonna 2015 musikaalin ruotsinkielisen version kantaesitys esitettiin Turun ruotsalaisessa teatterissa. Ruotsinnoksen teki Jan Lindroos.[5]
Keskeiset roolit
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Irja Korhonen | … | Maija |
Matti Rasila | … | Janne |
Raili Veivo | … | Vanha Maija |
Levytys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Musikaalin kappaleet levytettiin keväällä 1992. Kantaesityksen näyttelijät Irja Korhonen, Matti Rasila ja Raili Veivo esittivät kappaleet levytyksellä. Levyllä esiintyy myös Säveltäjän studio-orkesteri ja kuoro.[1]
- Maijan ja Jannen häävalssi – 3.05 (Esittäjä: Irja Korhonen & Matti Rasila)
- Tuuli, tuuli – 2.30 (Esittäjä: Irja Korhonen, Raili Veivo, Säveltäjän studio-kuoro)
- Onnen hetki – 2.23 (Esittäjä: Raili Veivo)
- Neitopihlaja – 2.43 (Esittäjä: Matti Rasila)
- Myrskyluodon Maijan rakkauslaulu – 2.50 (Esittäjä: Irja Korhonen & Matti Rasila, Säveltäjän studio-kuoro)
- Mikael – 4.50 (Esittäjä: Irja Korhonen)
- Kuka osaa luontoa lukea – 2.18 (Esittäjä: Säveltäjän studio-kuoro)
- Tuutulaulu – 2.56 (Esittäjä: Irja Korhonen, Säveltäjän studio-kuoro)
- Myrskyluodon Jannen juomalaulu – 1.53 (Esittäjä: Matti Rasila)
- Merellä aina tuulee – 2.39 (Esittäjä: Säveltäjän studio-kuoro)
- Anteeksi – 2.12 (Esittäjä: Irja Korhonen)
- Kalastajan kohtalo – 2.06 (Esittäjä: Matti Rasila)
- Mieli lie taipuvaa viljaa – 3.49 (Esittäjä: Irja Korhonen)
Esityksiä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Musikaali on ollut menestys myös kantaesityksen jälkeen, ja sen eri versioita on esitetty lukuisia kertoja eri puolilla Suomea:
- 1993 Samppalinnan kesäteatteri, ohjaaja Jussi Helminen, nimikkoroolissa Katriina Honkanen.[6]
- 1993 Varkauden teatteri, ohjaaja Jukka Tyrväinen, nimikkoroolissa Anja Pajanen.[7]
- 1997 Haminan Teatteri, ohjaaja Veli-Pekka Tuovi, nimikkoroolissa Pia Niilola.[8]
- 1997 Vaasan kaupunginteatteri, ohjaaja Lasse Lindeman, nimikkoroolissa Stina Engström.[9]
- 2011 Teatteri Willi Lakeus, ohjaaja Sanna Finnilä.[10]
- 2011 Paimion kesäteatteri, ohjaaja Eija-Irmeli Lahti.[11]
- 2012 Lappeenrannan kaupunginteatteri, ohjaajat Ilari Nurminen ja Jari Juutinen, nimikkoroolissa Liisa Pöntinen. Kantaesityksen Maijan roolin esittänyt Irja Korhonen esitti kertojan roolin.[12]
- 2012 Jyväskylän kaupunginteatteri, ohjaaja Miika Muranen, nimikkoroolissa Maiju Saarinen.[13][14][15][16]
- 2013 Karkkilan Työväen Näyttämö, ohjaaja Mika Nikander, nimikkoroolissa Rosa Heinonen.[17]
- 2013 Pyynikkilän kesäteatteri, ohjaaja Jarmo Hämeranta, nimikkoroolissa Veera Herranen.[18][19]
- 2014 Kyrönniemen kesäteatteri, ohjaaja Sisko Niskanen, nimikkoroolissa Sanna Vaarala.[20][21]
- 2014 Suomusjärven kesäteatteri, ohjaaja Sarika Lipasti, nimikkoroolissa Iira Lucenius.[22]
- 2015 Turun ruotsalainen teatteri, ohjaaja Jakob Höglund, nimikkoroolissa Emma Klingenberg. Ruotsinkielisen version kantaesitys. Ruotsinnoksen teki Jan Lindroos.[5]
- 2015 Teatteri Akseli, ohjaaja Kauno Takarautio, nimikkoroolissa Aliisa Kallio.[23]
- 2015 Lahden kaupunginteatteri, ohjaaja Jukka Keinonen, nimikkoroolissa Maiju Saarinen.[24][25]
- 2016 Pohjanrannan kesäteatteri, ohjaaja Päivi Kolmonen, nimikkoroolissa Sari Hourula.[26]
- 2017 Nakkilan kesäteatteri, ohjaaja Paul Salonen, nimikkoroolissa Susanna Mikola.[27][28]
- 2018 Rovaniemen Teatteri, ohjaaja Seppo Välinen, nimikkoroolissa Kirsi Kärnä.[29][30]
- 2018 Vaasan kaupunginteatteri, ohjaaja Jakob Höglund, nimikkoroolissa Heidi Kirves.[31]
- 2019 Salon Teatterin Vuohensaaren kesäteatteri, ohjaaja Peter Nyberg, nimikkoroolissa Merita Seppälä.[32][33]
- 2019 Varkauden teatteri, ohjaaja Ville Kiljunen, nimikkoroolissa Marja Sundgren.[34][35]
- 2022 Kouvolan Teatteri, ohjaaja Tiina Luhtaniemi, nimikkoroolissa Satu Lemola.[36]
- 2022 Raahen teatteri, ohjaaja Ahti Ahonen, nimikkoroolissa Maria Vinberg.[37]
- 2024 Ypäjän Musiikkiteatteri, ohjaaja Anu Hälvä, nimikkoroolissa Emmi Sundqvist.[38]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Myrskyluodon Maija, vuoden 1976 televisiosarja
- Myrskyluodon Maija, vuoden 2017 musikaali
- Myrskyluodon Maija, vuoden 2024 elokuva
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Myrskyluodon Maija Näytelmät.fi. Suomen Näytelmäkirjailijat ja Käsikirjoittajat – Finlands Dramatiker och Manusförfattare ry. Viitattu 19.2.2024.
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Myrskyluodon Maija musikaalina TTT:ssa. Helsingin Sanomat, 1.12.1991. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Eila Roine peri pääroolin TTT:n Myrskyluodon Maijassa. Helsingin Sanomat, 27.2.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Tamperelaiset pitivät eniten Jussilaisesta ja Maijasta. Helsingin Sanomat, 12.1.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Myrskyluodon Maija tulee etuajassa TTT:n näyttämölle. Helsingin Sanomat, 28.9.1991. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ a b Haapanen, Irmeli: Vaisusta tarinasta raikas tulkinta 14.9.2015. Turun Sanomat. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Myrskyluodon Maija esitetään kesällä Samppalinnassa Turussa. Helsingin Sanomat, 13.2.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Väinämö, Rauni: Saaristoballadi Myrskyluodon Maija houkuttelee yleisöä Varkauteen. Helsingin Sanomat, 14.9.1993. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Myrskyluodosta tehtiin laulunäytelmä. Helsingin Sanomat, 20.7.1997. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Palm, Eeva: Myrskyluodon Maija maistuu elämältä Vaasassa. Helsingin Sanomat, 3.12.1997. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Teatteri Willi Lakeus - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Paimio teatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Lappeenrannan kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Puurunen, Titta: Myrskyluodon Maijassa myllertävät suuret tunteet 7.9.2012. Yle. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Kotilainen, Virpi: Maija toi katsojat teatteriin 19.12.2012. Yle. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Pirilä-Porvali, Terhi: Myrskyluodon Maijan suursuosio jatkuu 11.1.2013. Yle. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Jyväskylän kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Karkkilan Työväen Näyttämö - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Fleming, Katariina: Myrskyluodon Maija hurmaa Ruoveden Pyynikkilässä 19.7.2013. Ylöjärven Uutiset. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Pyynikkilän kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Kulmala, Teppo: Kyrönniemen kesäteatteri - Myrskyluodon Maija 24.7.2014. Savon Sanomat. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Kyrönniemen kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Suomusjärven kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Pirilä-Pessi, Frida Maria: Riisuttu Myrskyluoto 17.3.2015. Turun Sanomat. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Pirilä, Marjo: "Kaupunginteatteri on mun toinen koti" – 40 vuoden näyttelijäura päättymässä Lahdessa 27.5.2016. Yle. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Lahden kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Pohjanmaan kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Nakkilan kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Harjunmaa, Arja: Myrskyluodon Maija rikkoi yleisöennätykset 17.8.2017. Sydän-Satakunta. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Rovaniemen Teatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Myrskyluodon Maija Rovaniemellä 9.1.2018. Lappilainen. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Vaasan kaupunginteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Vuohensaaren kesäteatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Kuivalahti, Laura: Salossa esitettiin Myrskyluodon Maija tasan 20 vuotta sitten – tämän vuoden tulkinnassa on mukana sama näyttelijä kuin viime kerralla 16.6.2019. Maaseudun Tulevaisuus. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Varkauden teatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Noponen, Ilona: Varkauden teatterin uutuus viihdyttää, koskettaa ja liikuttaakin – Myrskyluodon Maijan ensi-ilta vakuutti 17.9.2019. Warkauden Lehti. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Kouvolan teatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Raahen teatteri - Myrskyluodon Maija Teatterin tiedotuskeskus TINFO. Viitattu 19.2.2024.
- ↑ Myrskyluodon Maija – KESÄ 2024 | Ypäjän Musiikkiteatteri ypajanmusiikkiteatteri.fi. Viitattu 17.6.2024.