Eila Roine
| Eila Roine | |
|---|---|
 Eila Roine miehensä Vili Auvisen kanssa Tampereen Työväen Teatterin tuottamassa Max Frischin näytelmässä Andorran tasavalta (1962). |
|
| Henkilötiedot | |
| Koko nimi | Eila Orvokki Roine-Auvinen |
| Syntynyt | 26. marraskuuta 1931 Turku |
| Ammatti | näyttelijä |
| Puoliso | Vili Auvinen ( 1955; 1996) |
| Lapset |
Tommi Auvinen Janne Auvinen |
| Vanhemmat | Eero Roine |
| Sukulaiset |
Esko Roine (veli) Liisa Roine (sisko) |
| Näyttelijä | |
| Taiteilijanimet | Eila Auvinen (rinnakkaisnimi)[1] |
| Merkittävät roolit | |
| Palkinnot | |
|
|
| Aiheesta muualla | |
| IMDb | |
| Elonet | |
| AllMovie | |
Eila Roine (viralliselta nimeltään Eila Orvokki Roine-Auvinen, o.s. Roine; s. 26. marraskuuta 1931 Turku) on suomalainen näyttelijä.[2] Elämäntyönsä hän on tehnyt Tampereen Työväen Teatterissa, jossa hän oli kiinnitettynä vuodet 1951–1994 ja sen jälkeen vierailijana.
Roine sai teatterineuvoksen arvonimen vuonna 1995.[2] Vuonna 2006 tasavallan presidentti myönsi hänelle Pro Finlandia -mitalin.[3][4] Vuonna 2018 hänet promovoitiin Tampereen yliopiston Kunniatohtoriksi.[5]
Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roine aloitti näyttelemisen Eino Salmelaisen iltanäyttelijäkoulussa vuonna 1949. Hänet kiinnitettiin Tampereen Työväen Teatteriin vuonna 1951. Roine näytteli teatterissa vuoteen 1994, eläkkeelle jäämiseen saakka. Hän on vieraillut teatterissa tämän jälkeenkin.[3]
Roine on näytellyt muun muassa televisiosarjoissa Heikki ja Kaija (Kaijan roolissa), Rintamäkeläiset, Sirkuspelle Hermanni ja Kotikatu. Hän näytteli myös elokuvassa Juoksuhaudantie (2004). Vuosina 1996–2013 Roine toimi lastenohjelma Pikku Kakkosen juontajana, ”Eila-mummina”. Hän juonsi Pikku Kakkosen viimeistä kertaa 11. syyskuuta 2013.[6]
Palkinnot ja tunnustukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roine on saanut Tampereen kaupungin taidemitalin ja kultaisen ansiomerkin, Hämeen läänin taidetoimikunnan mitalin, Suomen teatterijärjestöjen keskusliiton kultaisen ansiomerkin[7] ja Hämäläis-Osakunnan mitalin.[2]
Vuonna 1995 Roinelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke. Hän sai Kalle Kaiharin säätiön kulttuuripalkinnon 1997, Ida Aalberg -mitalin 1997, Jalmari Finnen säätiön tunnustuspalkinnon 2004, Vuoden lapsitekopalkinnon 2004, Larin Paraske -palkinnon 2006 ja Tampere-palkinnon 2009.[2] Hänet valittiin Vuoden isovanhemmaksi vuonna 2004.[8] Joulukuussa 2013 Roinelle myönnettiin Pirkanmaan taidepalkinto.[9] Vuonna 2018 Roine palkittiin elämäntyöstään Venlalla.[10]
Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Roineen isä oli näyttelijä Eero Roine.[3] Hänen sisaruksensa Esko Roine ja Liisa Roine ovat myös näyttelijöitä.[1]
Vuonna 1955 Roine avioitui teatteriohjaaja Vili Auvisen kanssa.[3] Liitto päättyi Auvisen kuolemaan vuonna 1996.[2] Heillä on kaksi poikaa: ohjaaja-näyttelijä Tommi Auvinen ja valo- ja äänisuunnittelija Janne Auvinen, kolmas poika Tommi Petteri kuoli vauvana.[11]
Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Pitkäjärveläiset (1951)
- Poika eli kesäänsä (1955)
- Musta rakkaus (1957)
- Täällä Pohjantähden alla (1968)
- Vodkaa, komisario Palmu (1969)
- Rintamäkeläiset (1972–1978)
- Hullu kesä (1981)
- Sirkuspelle Hermanni (1987–1988)
- The Big Freeze (1993)
- Pimeän hehku (1996)
- Kotikatu (2002, 2007)
- Jurismia! (2002)
- Kohtalon kirja (2003)
- Juoksuhaudantie (2004)
- Yövuoro (2005)
- Skavabölen pojat (2009)
- Mökki (2010)[12]
- Tie pohjoiseen (2012)
- 21 tapaa pilata avioliitto (2013)
- Eila, Rampe ja Likka (2014)
- Kanelia kainaloon, Tatu ja Patu! (2016)[13]
- 70 on vain numero (2021)
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b Eila Roine Elonet. . Viitattu 5.12.2013.
- ↑ a b c d e Paavilainen, Ulla (päätoim.): Kuka kukin on. Henkilötietoja nykypolven suomalaisista 2015, s. 63. Helsinki: Otava, 2014. ISBN 978-951-1-28228-0.
- ↑ a b c d Henkilökunta: Eila Roine Tampereen Teatteri. Arkistoitu 24.9.2015. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat aakkosjärjestyksessä (Roine, Eila Orvokki 6.12.2006) Ritarikunnat. Viitattu 31.10.2021.
- ↑ Tieteen, taiteen ja yhteiskuntaelämän huippuja Tampereen yliopiston kunniatohtoreiksi 18.4.2018. Tampereen yliopisto. Arkistoitu 19.7.2018. Viitattu 18.8.2018.
- ↑ Pikku Kakkosen suosikki jätti ohjelman: Saattaa tulla muutama suukko Ilta-Sanomat. 11.9.2013. Helsinki: Sanoma Media Finland. Viitattu 12.9.2013.
- ↑ Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliiton myöntämät kultaiset kunniamerkit 2014–1947 (PDF) 11.1.2015. Suomen Teatterijärjestöjen Keskusliitto. Arkistoitu 10.3.2016. Viitattu 27.2.2016.
- ↑ Pikku kakkosen Eila-mummi on Vuoden isovanhempi Kaleva. 16.10.2004. Oulu: Kaleva Oy. Viitattu 6.9.2015.
- ↑ Niskanen, Eveliina: Näyttelijä Eila Roine sai Pirkanmaan taidepalkinnon Yle Uutiset. 5.12.2013. Yleisradio Oy. Viitattu 5.12.2013.
- ↑ Vilkman, Sanna: Kultainen Venla -gaala palkitsi vuoden televisiohuiput – Myrskyn jälkeen teki hattutempun Yle Uutiset. 12.1.2018. Viitattu 12.1.2018.
- ↑ Liikkanen, Maija: Me Naiset: Eila Roine menetti esikoispoikansa yli 60 vuotta sitten, eikä siitä surusta mikään mene yli: ”En ikinä unohda sitä puhelinsoittoa” Ilta-Sanomat. 29.11.2020. Viitattu 6.12.2020.
- ↑ Suikkanen, Päivi: Mökki – valoisa draamasarja suvun salaisuuksista Yle. 26.5.2016 (päivitetty 11.5.2018). Viitattu 14.11.2021.
- ↑ Röllistä ja Tatusta ja Patusta julkaistiin julisteet Elokuvauutiset. 16.5.2016. Viitattu 23.5.2016.
| ||||||||||
