Sara Lidman

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sara Lidman

Sara Lidman (30. joulukuuta 1923 Missenträsk, Västerbotten17. kesäkuuta 2004 Uumaja) oli ruotsalainen kirjailija. Hänen esikoisromaaninsa Tjärdalen ilmestyi vuonna 1953 ja loi pohjaa Lidmanin maineelle yhtenä 1900-luvun merkittävimmistä ruotsalaisista työväenkirjailijoista. Vuosina 1955–1963 Lidman oli kirjallisuusakatemia Samfundet De Nion jäsen. Häneltä on suomennettu yhdeksän teosta.

Elämä ja ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sara Lidman syntyi pienviljelijäperheeseen noin 300 asukkaan Missenträskin kylässä, joka nykyisin kuuluu Skellefteån kuntaan Västerbottenissa. Kylän elämästä tuli keskeinen osa hänen kirjojensa materiaalia. Kuuden kouluvuoden jälkeen Lidman joutui parantolaan, jossa hän sai kosketuksen kirjallisuuteen ja radio-ohjelmiin. Hän jatkoi koulunkäyntiä kirjekurssina ja työskenteli ajoittain tarjoilijana, postivirkailijana ja teatteriharjoittelijana. Hän aloitti opinnot Uppsalan yliopistossa, mutta joutui usein palaamaan parantolaan, lopulta eurooppalaisia opiskelijoita varten perustettuun yhteisparantolaan Ranskaan.[1]

Uppsalan yliopiston kirjallisuuspiireissä Lidman tutustui muiden muassa Stina Aronsoniin ja Folke Fridelliin, joista tuli myös kirjailijoita. Lidman kiinnostui noihin aikoihin myös muun muassa Marcel Proustin tuotannosta. Valmistuttuaan hän toimi 1950-luvun alussa opettajana Smoolannissa.[1]

Esikoisromaani Tjärdalen (1953) esitteli Lidmanin tuotannon jatkuvan teeman, vastuun toisista ihmisistä. Hänen modernistisen tyylinsä osia ovat kotiseudun murre ja luterilaiset uskonnolliset tekstit. Ensimmäisten romaanien suuri suosio oli Lidmanille pikemminkin kahlitsevaa kuin innostavaa, ja hän piti taukoja muun muassa pitkien ulkomaanmatkojen avulla.[1]

Sara Lidman oli ensimmäisiä, jotka kiinnittivät ruotsalaisten huomiota Etelä-Afrikan ihmisoikeustilanteeseen ja Vietnamin sotaan. Kotimaan aiheista häntä kiinnosti muun muassa kaivostyöntekijöiden asema, josta hän kirjoitti haastattelukirjan Kaivos.[1]

1970-luvulla Lidman aloitti viisiosaiseksi kasvaneen romaanisarjan Jernbanesviten (1977–1985), joka kuvaa uuden ajan tuloa Pohjois-Ruotsiin rautateiden myötä. Sarjasta on suomennettu kolme ensimmäistä osaa, Palvelijasi kuulee, Vihan lapset ja Nabotin kivi.

Lidman on saanut useita kirjallisuuspalkintoja, ja hänen teoksiaan on käännetty monelle kielelle. Vuonna 1978 hänet nimitettiin Uumajan yliopiston kunniatohtoriksi, ja vuonna 1999 hän sai professorin arvonimen.

Uumajan keskusrautatieaseman kevyen liikenteen tunnelissa on Lidmanille omistettu 170 metrin pituinen lasitaideteos Lev!, jonka on tehnyt taiteilijaduo FA+ (Ingrid Falk ja Gustavo Aguerre). Tunnelin lasiseen seinään on valittu kolmisenkymmentä sitaattia Lidmanin tuotannosta.[2] Vuonna 2014 teki Västerbottenteatern Skellefteåssa kantaesityksen Lidmanista kertovasta näytelmästä Sara Sara Sara – Starka kvinnor pinkar stående, jota esitettiin myös Tukholman kaupunginteatterissa 2015. Syksyllä 2016 Riksteatern kiersi eri puolilla Ruotsia esittämässä Lidmanin esikoisteokseen Tjärdalen perustuvaa musiikkinäytelmää.

Vuonna 2009 Lidmanin romaani Palvelijasi kuulee pääsi mukaan kirjaan Tusen svenska klassiker, johon koottiin tuhat Ruotsissa julkaistujen kirjojen, elokuvien, äänilevyjen ja tv-ohjelmien klassikkoa.[3]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1950-luvulla Sara Lidmanilla oli useita vuosia kestänyt suhde kirjailijakollega Ivar Lo-Johanssoniin.

Suomennetut teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Muurainmaa (Hjortronlandet 1955, suom. Gerda Lindgren. WSOY, 1956.
  • Tervapääsky (Regnspiran 1958, suom. Gerda Lindgren, runot Aale Tynni. WSOY, 1959.
  • Salamankantaja (Bära mistel 1960, suom. Gerda Lindgren. WSOY, 1961.
  • Minä ja poikani (Jag och min son 1961, suom. Gerda Lindgren. WSOY, 1962.
  • Viisi timanttia (Med fem diamanter 1964, suom. Gerda Lindgren. WSOY, 1965.
  • Kaivos (Gruva 1968, haastattelukirja, kuvat Odd Uhrbom, suom. Elvi Sinervo. Tammi, 1970.
  • Palvelijasi kuulee (Din tjänare hör 1977, suom. Liisa Ryömä. Tammi, 1980.
  • Vihan lapset (Vredens barn 1979, suom. Liisa Ryömä. Tammi, 1981.
  • Nabotin kivi (Nabots sten 1980, suom. Liisa Ryömä. Tammi, 1983.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Sara Lidman The History of Nordic Women’s Literature. 1998. Kvinfo & Kvinnsam. Viitattu 10.9.2017. (englanniksi)
  2. Lev! 4.6.2014. Uumajan kunta. Viitattu 10.9.2017.
  3. Gradvall, Jan ym. (2009). Tusen svenska klassiker: böcker, filmer, skivor, tv-program från 1956 till i dag. Tukholma: Norstedt. ISBN 978-91-1-301717-4.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Holm, Birgitta: Sara Lidman – i liv och text, Bonniers 1998, uusi korjattu painos 2005.
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Sara Lidman