Honkolan kartano

Kohteesta Wikipedia
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartanon vuonna 1972 tulipalossa tuhoutunut päärakennus.

Honkolan kartano on 1600-luvun alussa perustettu kartano Etelä-Pirkanmaalla Urjalan Honkolan kylässä Kortejärven pohjoisrannalla. Kartano on kuulunut Furuhjelm-suvulle 1730-luvulta lähtien. Nykyinen omistaja on Nordic capitalin osakas pääomasijoittaja Robert Furuhjelm.[1] Kartano vaihtoi omistajaa 8 miljoonan euron kauppahinnalla vuoden vaihteessa 2015–2016.[2][3]

Honkolasta muodostettiin säteri 1610-luvulla. Vanhin tunnettu omistaja on nimismies Tuomas Maununpoika. Nötebomin suvulta kartano siirtyi everstiluutnantti Arvid Brunowille ja hänen perillisilleen.[4] Vuonna 1730 kartanon osti rykmentinkomissaari Enoch Nauclér (k. 1782), joka aateloitiin 1762 nimellä Furuhjelm. Nimi on johdettu kylän nimestä Honkola: honka ruots. fura.[5]

Nauclér rakensi kartanoon uuden päärakennuksen ja laajensi kartanoa ostamalla Kehron Laurilan rusthollin 1735, kaksi rälssitilaa Väkkärän kylästä sekä Kinolan tilan.

Kartano koostuu Honkolan päätilasta sekä sivutiloista Laurila, Villamo ja Velkala, joita viljellään keskitetysti päätilalta käsin.[6]

Kartanon pinta-ala on noin 3130 hehtaaria, josta peltoa on 387,68 ha. Se oli yksi Suomen suurimpia lypsykarjatiloja.[7] Vuonna 1976 rakennetussa pihattonavetassa on tilat 260 naudalle, joka koostuu nykyisin lihakarjasta. Lypsykarjan kartano myi vuonna 2017 Salinin tilalle Virroille. Navetan työntekijät siirtyivät myös uudelle tilalle.[8]Sikojen kasvatuksesta on luovuttu kokonaan.

Kartano sai julkista maataloustukea 454 798,56 € vuonna 2015.[9]

Honkolan päätilan 2400 ha:n ja osittain Laurilan sivutilan 700 ha:n metsien hoidosta vastaa nykyisin Skogssällskapet Finland Oy Ab.[10]


Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon muodostaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartano muodostettiin 1610-luvulla alun perin neljästä talosta. Neljän talon kokonaisuuteen lisättiin kylän yksi tila, jotka lahjoitettiin vuonna 1630 Göran Nötebomille. Nötebom sai säterivapauden vuonna 1641, joka kuitenkin peruutettiin vuonna 1683.

Peruutuksen jälkeen kartano annettiin elinaikaläänitykseksi Arvid Brunowille ja säteröitiin uudelleen hänen kuolemansa jälkeen säteriratsutilaksi, joka siirtyi kaupalla yksityiseksi perinnöksi vuonna 1759.

1810-luvulla säteriratsutilaan yhdistettiin Velkalan kylästä Knuutila niminen säteriratsutila, joka käsitti kaksi tilaa sekä Aateli niminen tila. Kehron kylästä Puolestaan yhdistettiin Laurilan ja Timarin ratsutilat, jotka olivat olleet kartanon lampuotitiloja vuodesta 1737. 1860-luvulla liitettiin puolet Laurilan ja Timarin augmenteista (Pakkanen ja Nääppä, jotka olivat olleet Lampuotitiloja vuodesta 1737, jälkimmäinen vuodesta 1806) sekä Kehron kylän Joutun torppa, joka oli ollut lampuotitila vuodesta 1802. Kampparin kylästä Vähäntalon eli Villamon perintötila. 1870-luvulla yhdistettiin Paavolan tilat Velkalan kylästä. Paavola ja Aateli olivat säteri peruutuksen jälkeen määrätty Knuutilan tilan augmenteiksi, jotka kartanon omistaja oli ostanut vuonna 1759.

1910-luvulla puolestaan yhdistettiin Vahoisten kylän Vehmaisten perintötila ja kolmas osa Urjalankylän Perttulan perintötilasta. Osa maasta kuului Oy Isosuo AB:lle, jonka omistaja kartanon omistaja oli.[11]

Omistajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon omistajat vuodesta 1616:

  • Nimismies Tuomas Maununpoika 1616–1629
  • Ratsumestari Göran Nötebom 1630–1636
  • Majuri Velam Johan Nötebom, k. 1684
  • Edellisen lanko, everstiluutnanntti Arvid Reinhold Brunow 1685–1693 sekä hänen perillisensä vuoteen 1697
  • Ratsumestari Jakob Göran Brunow, k. 1700
  • Majuri Reinhold Brunow, k. 1715 sekä hänen perillisensä vuoteen 1726
  • Edellisen vävy, kapteeni Kasper Herman Krebs 1726–1730
  • Kollegionasessori Enok Nauclér 1730–1782, aateloitiin Furuhjelm sukuun
  • Edellisen leski Ulrika Carlstedt vuoteen 1809
  • Eversti Elis Furuhjelm 1810–1835 sekä hänen perillisensä vuoteen 1853
  • Senaattori Victor Furuhjelm ja serkku kapteeni Karl Emil Wetterhoff vuoteen 1872
  • Ensin mainitun serkunpoika, amiraali Hampus Furuhjelm 1872–1894
  • Luutnantti Johan Wladimir Furuhjelm 1894–1904
  • Edellisen veljenpoika Johan Robert Campbell Furuhjelm ja hänen vaimonsa Elsa Helena (o.s. Silfverhjelm) vuodesta 1904 [11]
  • Edellisen tytär neiti Christine L. H. Furuhjelm 1975–2015
  • Nykyinen: edellisen serkunpoika pääomasijoittaja Furuhjelm Nils-Olof Robert Campbell (s.1969) tammikuusta 2016 alkaen[2][12]

Historia vuoteen 1945[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanossa ei vielä 1700-luvulla ollut lainkaan torppia, mutta niitä oli 1800-luvulla 19 ja 49 vuonna 1900. Tilasta on vuoden 1918 maanvuokrauslain nojalla erotettu 72 torppaa ja 21 mäkitupaa, yhteensä 2 366 ha maata.

Kokonaispinta-ala vuonna 1945 oli 5 989 ha, josta peltoa 756 ha ja viljeltyä laidunta 102 ha. Hevosia oli 68 ja ay-rotuisia lehmiä 184. Maatalouden erikoisalana sianhoito (yorkshire-siansiitoskeskus).

Kartanossa oli 1940-luvulla raamisaha, meijeri, tiilitehdas, sähkölaitos, mylly ja Tähkä-viljankuivaamo.[6] Aikaisemmin tilalla oli oma viinanpolttimo.[11]

Ensimmäinen itseliikkuva leikkuupuimuri oli vuonna 1939 hankittu, säkityslaitteella varusteltu Massey-Harris MH 20. Kone toimitettiin Urjalan rautatieasemalle, josta se ajettiin tilalle. Sillä puitiin ensimmäisenä Vehnää Velkalassa.[13]

Kartanolla oli oma lentokenttä Kikurinjärven Eteläpäässä Halkivahantien varrella. Käytöstä pois jääneen lentokentän kiitoradan pituus on 550 metriä, ja se erottuu maastossa edelleenkin.[14]

Rakennushistoria[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Päärakennus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Magnus von Wright: Honkolan kartano (1867).

Vanhin päärakennus, josta varmoja tietoja olemassa, on Göran Nötebomin rakennuttama. Kyseinen rakennus oli vielä olemassa vuonna 1694, jolloin majuri Brunow rakennutti uuden ja suuremman päärakennuksen. Rakennus oli katettu italialaisella kaksinkertaisella katolla, jota nykyisin kutsutaan säterikatoksi. Erikseen oli keittiö- ja pakaritupa sekä palvelusväen asuinrakennus ja luhtiaitta. Kaikki rakennukset tuhoutuivat tulipalossa huhtikuussa 1706. Niiden sijaintipaikasta ei ole varmaa tietoa. Tuhoutunut päärakennus todennäköisesti korvattiin uudella isonvihan alkupuolella, ennen kuin miehitys tyrehdytti rakennustoiminnan kokonaan.[11]

Nauclérin päärakennus

Enok Nauclér hävitti 1700-luvun alkupuolella rakennetun päärakennuksen ja pystytti tilalle uuden hirsirakennuksen 1735.[4] Se muodosti kartanon päärakennuksen perusosan, jota myöhemmin laajennettiin useampaan otteeseen. Kyseinen rakennus tuhoutui irtaimistoineen tulipalossa 27. tammikuuta 1972.[5] Rakennuksen alkuperäisestä ulkonäöstä ei ole varmuutta, mutta se oli todennäköissti kaksikerroksinen.

Magnus von Wrightin vuonna 1867 tekemän maalauksen mukaan siinä oli jyrkkä satulakatto. 1830-luvulla rakennukseen lisättiin päätyihin pulpettikattoiset siipiosat. Klassinen ulkomuoto syntyi kivijalasta kattolistaan ulottuvilla pilastereilla.

Itäfasadin pilarivilpola altaineen ja länsifasadin risaliittimainen porrashuone lisättiin vuonna 1894. Samalta ajalta olivat länsifasadin goottilaistyyliset ikkunaruudut. Katto uusittiin vuonna 1900 V. Andersenin piirusten mukaan ja siitä tehtiin päistä viistetty mansardikatto. Rakennuksen ulkonäköä ehostettiin vuonna 1912. Päärakennuksessa oli 12 huonetta alhaalla ja 8 ylhäällä. Sisustukseltaan se oli 1700-luvun puolivälistä tyypillinen herraskartano.[11]

Nykyinen päärakennus

Nykyinen kivimuuriksi nimitetty päärakennus on rakennettu edellisen päärakennuksen pohjoispuolella olevalle kukkulalle vuonna 1830. Se oli aluksi yksi kerroksinen puutarharakennus, joka korotettiin toisella kerroksela vuonna 1911. Se käsittää nykyisin 14 huonetta.[11]

Talousrakennukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seurakunnan entinen pappila.

Talouspihan rakennuksiin kuuluvat muun muassa tiilinen 36 hevosen talli vuodelta 1896 ja vuonna 1815 rakennettu 80 lehmän kivijalkanavetta sekä tiilinen 1912 valmistunut 40 karsinan sikala.[6] Muita rakennuksia ovat 1800-luvun lopulta peräisin oleva puutarhurin asuinrakennus, punainen pirttirakennus sekä nykyisen päärakennuksen vieressä oleva puinen konttorirakennus.

Kartano osti Urjalan seurakunnan entisen pappilan tontteineen vuonna 1963. Se on nykyisin kartanon työntekijöiden asuntolana.[15]

Hylättyjä rakennuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Laurilan sivutilan käytöstä pois jäänyt kivinavetta.

Kartanolla on lukuisia käytöstä poistuneita ja hylättyjä entisiä tuotantorakennuksia. Näistä merkittävimmät sijaitsevat Laurilan sivutilalla kehrolla, jossa on entisen talouskeskuksen rakennuskokonaisuus. Huomattavin näistä on 1970-luvulla käytöstä poistunut suuri kivinavetta ja hirsinen päärakennus.

Puutarha[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kartanon englantilaistyylisen puiston on suunnitellut puutarhamestari O. R. Gauffin vuonna 1878. Se edusti alun perin ranskalaista barokkihenkeä, josta on jäljellä 1855-luvulla istutettu lehmuskuja.[11]

Metsätalous[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Oma metsänhoitaja ja kaksi metsänvartijaa vuoteen 2018 asti.[11][10] Laadittu ensimmäinen metsänhoitosuunnitelma vuonna 1910, jonka mukaan hoidettu kartanon havumetsiä, istutettu 158,78 ha ja kylvetty 205,8 ha vuoteen 1932 mennessä.[6]

Kirjasto, taidekokoelma ja muu antiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tulipalossa vuonna 1972 tuhoutunut taidekokoelma oli pääosin sijoitettu päärakennuksen kirjastoon, ja siihen kuului 28 teosta. Muotokuvat olivat ruokasalissa.

Kokoelmaan kuului Lindhin, Edelfeltin, Sparren, Simbergin, Jodeikon, Levitskin ja Tshurin töitä. Kirjaston barokkimallinen kalusto oli tehty kartanossa 1800-luvulla. Kirjakokoelmaan kuului 2 500 nidosta, joista 150 kappaletta oli vanhaa englantilaista kirjallisuutta. Vanhin teos oli latinankielinen raamattu vuodelta 1591. Perheraamuttu puolestaan oli vuodelta 1707.[11]

Kartanossa on maailman vanhimpiin kuuluva saksalaisen Gottlieb Daimlerin vuonna 1885 suunnittelema Daimler-merkkinen polttomoottorikäyttöinen venemoottori "Grandfather clock". Sen teho on 1,1 hv ja iskutilavuus 462 cm³. Moottori toimitettiin kartanoon vuonna 1888, ja se löydettiin käyttökuntoisena vuonna 2009. Moottori asennettiin suureen puuveneeseen, ja sillä oli tarkoitus tehdä kirkkomatkoja Kortejärvellä, mutta vene upposi kolmannella matkalla. Vene ja moottori pelastettiin, moottori jäi säilytykseen liiteriin 120 vuodeksi. Se oli esillä Helsingin venenäyttelyssä vuonna 2010.[16][17]

Kulttuuriympäristö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Honkolan kartano oli Väinö Linnan Täällä Pohjantähden alla -romaanitrilogian kartanon esikuvana. Väinö Linnan äiti oli työssä kartanossa, ja Linna itse oli kartanon työmiehenä ennen kuin hän muutti 18-vuotiaana Tampereelle. Myös kirjailija Runar Schildt on asunut jonkin aikaa Honkolan kartanon alueella, ja kirjailija Sirkka Turkka kirjoitti vuonna 1986 Finlandia-palkinnon saaneen runokokoelmansa Tule takaisin, Pikku Sheba ollessaan kartanon tallimestarina.[10]

Täällä Pohjantähden alla -romaanissa punaiset murhaavat kartanon paronin vuoden 1918 sisällissodan aikana. Honkolan isäntä, kihlakunnantuomari ja valtiopäivämies Elis Furuhjelm (1862–1918) joutui punaisten ampumaksi 15. huhtikuuta 1918. Hänen samassa kartanossa asunut veljensä, everstiluutnantti Otto Furuhjelm (1861–1918) oli ammuttu kolme päivää aiemmin. Elis Furuhjelmin poika Robert Furuhjelm (1903–1975) kieltäytyi lukemasta Linnan romaania sen ilmestyttyä. Yrjö Varpion mukaan Linna sai paronin hahmoon innoitusta lähinnä P. E. Svinhufvudin muistelmissaan kuvaamasta isoisästään, mutta hahmon suomen kielen taidottomuus saattaa viitata Honkolan aiempaan isäntään, amiraali Hampus Furuhjelmiin.[18]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Antti Aimo-Koivisto: Nordic Capital ostaa, trimmaa ja myy Taloussanomat. 20.8.2008. Helsinki: Sanoma Media. Viitattu 29.1.2016.
  2. a b Honkolan kartano pysyy suvussa. (vahvistamaton lehtitieto) Sanomalehti, 24.1.2016, s. 7. lähde tarkemmin?selvennä
  3. Honkolan kartano vaihtoi omistajaa Valkeakosken Sanomat. 22.1.2016. Alma. Viitattu 29.1.2016.
  4. a b ”Honkola”, Otavan Iso Tietosanakirja 3. palsta 848. Helsinki: Otava, 1962.
  5. a b Suomenmaa 7, s. 327. Porvoo - Helsinki: WSOY, 1978. ISBN 951-0-06467-x, 951-0-06468-8.
  6. a b c d ”Urjala Honkola”, Suomen maatilat II. Tilannevuosi 1932. Helsinki: WSOY, 1932.
  7. 1000 Suomen suurinta maatilaa (pdf) (Vuonna 2011) Käytännön maamies. 26.4.2012. Helsinki: Otavamedia Oy. Viitattu 24.3.2013.
  8. Virpi Adamsson: Rehun hankkiminen on jättitilalle haaste (Eläinliite) Maatilan pellervo. 11/2018. Helsinki: Osuustoimintalehti Pellervo. Viitattu 18.3.2019.
  9. Katso oman maakuntasti 10 suurinta maataloustuen saajaa (Pirkanmaa 5) Ilta-Lehti. 12.3.2015. Alma Media Oyj. Viitattu 29.1.2016.
  10. a b c Krappe, Juhani: Tilanhoitajat Honkolan kartanon kumppanina maanomistajainliitto.fi. Viitattu 15.3.2019.
  11. a b c d e f g h i Eino Jutikkala ja Gabriel Nikander: ”Honkola”, Suomen kartanot ja suurtilat III, s. 83–87. Helsinki: Kivi, 1945.
  12. Verokone Hs. 30.1.2016. Helsinki: Sanoma company. Viitattu 30.1.2016.
  13. Tietolähde silminnäkijä Artturi Kankaanpää vuonna 1939
  14. Lentokenttiä ja laskeutumispaikkoja (Urjala) Netikka.net. 24.6.2012. Puumala: Pauli Salo. Viitattu 11.8.2016.
  15. Vanha pappila urjala.fi. Viitattu 24.3.2013.
  16. Maailman ensimmäinen venemoottori löytyi Suomesta Venenetti. 11.1.2010. Otavamedia. Viitattu 13.6.2013.
  17. Vene 2010 Båt - Esillä yli 500 venettä Plaza Otavamedia. 13.2.2010. Otavamedia. Viitattu 13.6.2013.
  18. Alex Snellman: Suomen aateli – yhteiskunnan huipulta uusiin rooleihin 1809–1939, s. 218, 234, 262, 269. Helsingin yliopisto 2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]