Lehto (Tuntematon sotilas)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Lehto on fiktiivinen hahmo Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas. Hän on alikersantti, joka toimii romaanissa kuvatun konekiväärikomppanian kolmannen joukkueen ensimmäisen ryhmän johtajana. Lehto on kuvattu kovana ja aggressiivisena miehenä, joka inhoaa kaikenlaista heikkoutta ja tulkitsee sääntöjä oman mielensä mukaan. Hän on myös julma, varsinkin vihollisvankeja kohtaan.

Edvin Laineen Tuntematon sotilas -elokuvassa vuodelta 1955 Lehtoa esittää Åke Lindman, ja Rauni Mollbergin Tuntematon sotilas -elokuvassa vuodelta 1985 Pauli Poranen.

Hahmon kuvaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehto kuvataan kovaluonteiseksi ja riippumattomaksi aina äärimmäisyyteen saakka. Hän on Tampereen seuduilta kotoisin oleva orpopoika, eräänlainen katulapsi, joka ei suoraan kerro taustoistaan ja kokemuksistaan toisille: ”Siviilissä hän oli ollut autonapumies, ja muuta hänen entisestä elämästään ei kiskomallakaan saatu irti.” Linna valottaa hänen luonnettaan muun muassa kuvaamalla, kuinka hän kiusaantuu isänmaallisuuteen liittyvistä keskusteluista.[1]

Komppanianpäällikkö, kapteeni Kaarna sekä joukkueenjohtaja vänrikki Koskela ovat ainoat, joita Lehto edes jonkin verran kunnioittaa. Lammiota hän ei voi sietää.

Lehdon luonnetta kuvaa kovuus, säännöistä välittämättömyys ja aggressiivisuus. Hän voi myöhästyä lomalta viikon ja olla piittaamatta tästä seuraavasta rangaistuksesta ja toisaalta jatkaa vaarallista tehtävää vain siksi, ettei ”menettäisi kasvojaan”. Alaisiaan kohtaan hän on säälimätön ja julma, ja hän kiusaa ja rääkkää armottomasti sotamies Riitaojaa. Hän myös varastaa armeijan elintarvikkeita ja murhaa sotavangin.

Lehto haavoittuu vihollisen konekivääritulituksessa kun hänen ryhmänsä on lähetetty yöllisen operaation yhteydessä tavoittamaan yhteyttä toiseen osastoon, joka ei ole saapunut paikalle. Lehto menettää aluksi tajuntansa, mutta virottuaan hän toteaa olevansa suurissa tuskissa, haavoittuneensa vakavasti ja alaruumiinsa halvaantuneen. Koska vihollinen ei saa hänestä henkeä pois, hän tekee itsemurhan ampumalla itseään suuhun kiväärillä.[2] Koskela peittää polun varteen vierekkäin makaamaan jääneet Lehdon ja tämän itsemurhaa seuranneessa vihollisen tulituksessa kuolleen Riitaojan ruumiit mantteleilla, minkä jälkeen Lehdon ruumis kuljetetaan Tampereelle ja Riitaojan ruumis hänen kotipitäjäänsä jonnekin Keski-Suomeen.[3]

Analyysia hahmosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dosentti Mirjam Kalland on tulkinnut Lehdon olevan ennen kaikkea hylätty lapsi. Lehdolla on hyvin kielteinen mielikuva itsestään, hän ei halua kiinnittyä kehenkään eikä mihinkään, sillä lapsuuden voimakas hylkäämiskokemus ei saa toistua. Riitaojan heikkoutta hän inhoaa kaikkein eniten, koska tämän pelossa hän tunnistaa sen pienen pelokkaan pojan, joka hänkin on ollut. Lehdon kovuutta korostaa se, että hän puhuu Tampereen murteen sijasta kirjakieltä, joka ei vaikuta mitenkään koomiselta.[4]

Kirjailija Petri Tamminen on kuvitellut Lehdon taustan: ”Lehto oppi puhumaan 4-vuotiaana ja vaikenemaan 6-vuotiaana. Kasvattiperheen poika naarattiin Näsijärvestä ja kannettiin aittaan. Lehto kävi ovelta kurkkaamassa, vaikka oli kielletty. Hänet lähetettiin Tampereelle. Lastenkodin makuusalissa itkettiin joka yö. Kansakoulussa Lehto istui kaksi luokkaa. Seuraavat kaksi hän seisoi nurkassa. Viimeiset kaksi hän kulki Kyttälän kaduilla. Hän ei pyytänyt keneltäkään mitään, ei edes tulta. Jos sitä tarjottiin, hän ei ottanut. Työväentalon ilmaisen hernesopan hän otti, pani pihalla juoksuksi, livahti liiterin taakse ja söi saaliinsa kuin susi. Lehto piti bensasta ja syreenin tuoksusta. Eläinkunnasta, auringosta, puista, miehistä, naisista ja lapsista hän ei pitänyt. Hänen uhmaikänsä alkoi puoli vuotta ennen syntymää, kohdussa, siellä missä hänet hylättiin, ja päättyi 21 vuotta myöhemmin märässä metsässä Petroskoihin johtavan maantien varrella.”[4]

Esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lehdolla ei ole ollut tosielämässä suoranaista esikuvaa, mutta hänen kaatumisensa muistuttaa turkulaisen alikersantti Tuure Lehtosen kuolemaa.[5] Lehtonen oli vuonna 1920 syntyneen Väinö Linnan ikätoveri ja toimi hänen kanssaan varusmiesten kouluttajana Liperin Ylämyllyllä ennen jatkosodan syttymistä.[6] Jalkaväkirykmentti 8:n 1. pataljoonan konekiväärikomppaniassa kivääriryhmän johtajana palvellut Lehtonen ja kolme muuta miestä kaatuivat Tsalkissa Itä-Karjalassa 23. elokuuta 1941 eikä heidän ruumiitaan pystytty hakemaan pois vihollisen asemien edestä.[7] Linnan mukaan Lehtonen oli mukava kaveri, mutta tosipaikan tullen kova; jälkimmäistä luonteenpiirrettä Linna korosti Lehdon hahmossa voimakkaasti.[8]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Malmberg, Ilkka: Tuntemattomat sotilaat. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2007. ISBN 952-5557-04-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Linna, Väinö: Tuntematon sotilas: ensimmäinen luku
  2. Linna, Väinö: Tuntematon sotilas, kuudes luku
  3. Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat', s. 45. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2008.
  4. a b Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat, s. 80–81. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2008. ISBN 978-952-5557-13-8.
  5. Tuntematon: 20 vuotta Väinö Linnan kuolemasta. Ilta-Sanomien erikoislehti, 29. marraskuuta 2012, s. 32. Helsinki: Sanoma News Oy.
  6. Pertti Virtaranta: Kynällä kylmällä, kädellä lämpimällä, s. 313. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-747-X.
  7. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti, 2012, s. 38–39.
  8. Jaakko Syrjä: Muistissa Väinö Linna 1, s. 70. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004. ISBN 951-0-29646-5.