Rockradio

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rockradio oli Yleisradion rockmusiikkiin erikoistunut radio-ohjelma, jota lähetettiin vuosina 1980–1990 ja 2000–2009.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradiolla oli 1980-luvulle asti radiolähetysten monopoli Suomessa. Pitkään maassa kuului kaksi valtakunnallista suomenkielistä radiokanavaa ja sen lisäksi yksi ruotsinkielinen. Radio oli tiukasti yhteiskunnan säätelemä, ja sen ohjaukseen vaikuttivat eduskunnan poliittiset voimasuhteet. Radiolla nähtiin olevan voimakas kansansivistystehtävä, ja siksi sen musiikkitarjontakaan ei vastannut kansan mieltymyksiä, vaan klassisella musiikilla ja muulla korkeakulttuurilla oli yliote. Populaarimusiikkia soitettiin hyvin säästeliäästi vielä 1970-luvullakin. Lisäksi käytössä olivat kiellettyjen levyjen listat, joille pääsi vähänkin arveluttava musiikki. Tosin joitakin vapaamielisempiä kausia oli ollut, muun muassa 1960-luvun lopun reporadio, jolloin radiotoiminnassa heijastui poliittinen radikalismi ja voimakas yhteiskunnallinen tiedostaminen, joka useimmiten oli sidoksissa poliittisen vasemmiston ideologiaan. 1970-luvun loppupuolella kuitenkin koitti uusi kurin ja vanhoillisten arvojen aika myös radiossa. Poliittisista syistä Yleisradion hallinto oli jaettu kahteen eri osastoon: Kokoomuspuoleen johtamaan vanhoilliseen radio yhteen ja vasemmistojohtoiseen Radio kahteen. Nämä molemmat toimitukset jakoivat keskenään kahden suomenkielisen kanavan, yleisohjelman ja rinnakkaisohjelman sisällön tuottamisen. Näistä pääosin vain rinnakkaisohjelma soitti populaarimusiikkia. [1]

Radion kuuntelijatutkimukset osoittivat 1970-luvun lopussa, että nuoret kuuntelevat yhä vähemmän radiota. Tästä huolestuneena joukko Yleisradion radio 2 -yksikön rock-toimittajia laati radion johdolle muistion, jossa esitteli asian ja sille ratkaisuehdotuksen. He moittivat radion musiikkipolitiikkaa liiasta sivistävyydestä ja musiikkitarjontaa sekä sisällön että lähetysaikojen puolesta nuorille sopimattomana. [1]

Myös Soundi-lehti osallistui kampanjaan keräämällä festivaaleilla ja lukijoiden avulla muun muassa kouluissa allekirjoituksia rock-kanavaa puoltavaan adressiin.[1] Adressin oli allekirjoittanut yli 16 000 henkilöä.[2]

Radion johto suostui ehdotukseen ja myönsi rock-radiolle säännölliset lähetysajat ja lisää resursseja Radio 2:n viihdeohjelmien toimituksen alaisuudessa.

1980-luvun rockradio[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuperäinen Rockradio aloitti toimintansa 2. kesäkuuta 1980[1] kello 15 uutisten jälkeen Yleisradion rinnakkaisohjelma-kanavalla.ja Heimo Holopaisen toimittamana. [2]

Jotkut vanhoista rockohjelmista, kuten Härmärock, Matkalla maineeseen ja Viikon pop-LP siirtyivät osaksi Rockradiota, toiset jatkoivat vanhoilla paikoillaan. Rockradio-ohjelmaa lähetettiin aluksi kahden tunnin iltapäivälähetyksinä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Myöhemmin esitysaika vaihteli. 1980-luvulla Rockradion kanssa vuorotteli arkipäivinä Radio 1:n tuottama nuortenradio-niminen makasiiniohjelma, joka keskittyi rockin sijasta enemmän tanssi- ja diskomusiikkiin.

Toimittajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rockradion toimittajia olivat muun muassa Jake Nyman, Heikki Harma (Hector), Holle Holopainen, Jukka Haarma, Juhani Kansi, Juha Tynkkynen, Tero Liete, Aki Sirkesalo, Hannu "Hauta" Blommila ja Outi Popp, joista kukin toi lähetyksissä esiin oman personnallisuutensa ja tyylinsä. Monet heistä olivat radion rock-ohjelmien vanhoja toimittajia ja muuten alan ammattilaisia sekä esiintyviä rock-muusikoita, kuten Heikki "Hector" Harma ja Heimo Holopainen, joka edelleen myös työskenteli muun muassa studiomuusikkona. Toimittaja Juha Tynkkynen siirtyi pari vuotta rock-radion aloittamisen jälkeen pahimman kilpailijan Radio Cityn palvelukseen. Vuonna 1988 myös Heimo Holopainen siirtyi kaupallisen paikallisradion palvelukseen toimien Radio sykkeen päätoimittajana.

Lähetysten sisältö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uuden rock-musiikin, laajasti käsitettynä sisältäen muun muassa soulin, bluesin ja reggaen, esittelyn ja uutuuksien seurannan lisäksi rockradiolle oli määritelty tavoitteeksi myös nuorten maailmankuvan välittäminen ja nuorten ongelmien käsittely sekä niihin liittyvä tiedottaminen ja valistustyö [1]. Tässä suhteessa se ei ollut identtinen amerikkalaisten ja eurooppalaisten radioiden rock-ohjelmien kanssa, jotka enimmäkseen toimivat kaupalliselta pohjalta, ja niissä varottiin puhumasta liian arkaluontoisista aiheista. Radion valistus- ja tiedostamiseen herättämistehtävät olivat Suomessa edelleenkin voimakkaasti esillä ja yleisesti hyväksyttyjä, vain siitä, minkälaiseen maailmankuvaan ja -katsomukseen kuuntelijoita tuli herättää, vallitsi joskus erimielisyys.

Erilaisen rock-musiikin lisäksi lähetyksissä oli myös juontajien tekemiä sketsejä, jotka käsittelivät ajankohtaisia asioita räväkällä tyylillä sekä pyrkivät myös valistamaan kuuntelijakuntaa, muun muassa muistuttamalla festariyleisöä raskauden ehkäisyn tarpeellisuudesta, tupakoinnin ja liiallisen alkoholin käytön vaaroista. 1980-luvun alun Rockradiosta saivat alkunsa Heimo Holopaisen sittemmin tunnetuksi tulleet radiohahmot, kuten Leo Eläin, Susi-Kalle Andersson ja Kapteeni Sika.

Kaupallisesti tuotetun musiikin lisäksi Rockradiossa saivat sijansa myös kuuntelijoiden lähettämät omat musiikkituotteet, muun muassa kellarinauhat ja nauhaposti -nimisessä osiossa. Myös haastatteluja ja raportteja oli ohjelmassa, samoin kuin vastauksia kysymyksiin sekä suosikkiäänestyksiä. Myös kriittiset analyysit rock-tuotannosta ja levy-yhtiöistä kuuluivat rockradion ohjelmaan.

Soittolistoja ei 1980-luvulla yleisradiossa vielä ollut, vaan levyvalinnat perustuivat toimittajien omiin mieltymyksiin tai harkintaan.

Rockradio järjesti myös vuosittain suorana radioituja ja televisioita Härmärock-konsertteja, joissa esiintyivät suomalaisen rockin huippunimet.

Menestys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuoden 1981 kuuntelijatutkimusten mukaan Rockradio oli onnistunut tavoitteessaan eli oli houkutellut erityisesti alle 30-vuotiaat takaisin radioiden ääreen. Tutkimuksessa selvisi myös se, että Rockradio oli suositumpi nuorten keskuudessa kuin varsinaisesti nuorille suunnattu Nuortenradio ja sen asiaohjelmat, erityisesti tämä näkyi ikäryhmässä 13 - 20-vuotiaat. Myös hieman vanhempien kuuntelijoiden keskuudessa Rock-radio oli seurattu, erityisesti sen toimittajat Jake Nyman ja Outi Popp. [1]

Kritiikkiä ja kiistoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisradion radio 2:n tuottama Rockradio sai voimakasta kritiikkiä 1980-luvun alussa Radio 1:n Nuortenohjelmien toimittajalta Anneli Tempakalta sekä vanhemman polven toimittajalta Maija Dahlgrenilta. Erityisesti he kritisoivat ohjelmissa soitettavan uudemman suomalaisen rockin kielenkäyttöä, mutta myös toimittajien puheita ja asenteita, joiden he väittivät olevan poliittisesti värittyneitä. [3]. Asiassa nähtiin jatkumoa 1960- ja 70-luvuilla radiossa käydyille kulttuurisodille, joissa oli osin kysymys myös poliittisista ja maailmankatsomuksellisista erimielisyyksistä [4]. Kiistan taustalla nähtiin myös kilpailu kuuntelijoista, koska Rockradio houkutteli radion ääreen nuoria suurin joukoin ja jätti varjoonsa perinteiset nuorten ohjelmat, jotka olivat varsin sovinnaisia ja konservatiivisia sekä selkeästi aikuisten ehdoilla ja näkökulmasta tehtyjä. Radio oli tuolloin poliittisesti jakautunut Kokoomusjohtoiseen Radio 1:een ja vasemmistojohtoiseen Radio 2:een, ja juopa niiden välillä oli usein näkyvä. Ne muun muassa jakoivat radion rinnakkaisohjelman iltapäivien nuortenohjelma-ajan vuoropäivinä. Jo rockradiota luotaessa sitä tukevan muistion laatijat olivat arvostelleet radio 1:n nuortenohjelmien toimitusta kritiikittömyydestä ja pelkästä kaupallisten levyntuottajien etujen ajamisesta sekä kotimaisen musiikin syrjimisestä [1].

Kritiikissä Rockradio ja sen toimittajat usein leimattiin Reporadiosta tutuin äänenpainoin kommunisteiksi ja kommunistisen propagandan levittäjiksi. Erona kuitenkin oli se, että 1980-luvulla nuoriso ei ollut enää kiinnostunut politiikasta vaan oli enemmänkin politiikan vastaista, niin olivat myös monet Rockradion toimittajista. [1]. He kuitenkin saivat kritiikkiä, erityisesti Holopainen, muun muassa siviilipalvelukseen kehottamisesta, väkivaltaa ihannoivia sanoituksia ja rivouksia sisältävien kappaleiden soittamisesta.

Vielä 1970-luvulla julkisuudessa esitetty kritiikki esimerkiksi huonosta kielenkäytöstä ja ärsyttävistä mielipiteistä aiheutti helpolla toimittajille varoituksia ja potkuja Yleisradion johdolta. Nyt ei käynyt niin, vaan keskustelu pysyi lähinnä vanhempien piirissä lehtien palstoilla, mutta toimittajat, myös Holopainen, saivat jatkaa hyväksi katsomallaan ja suosiota saavuttaneella tyylillään.

1990-luku: Radiomafia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1980-luvun loppupuolelle tultaessa Rockradiolle ja yleensäkin nuorten ohjelmille suunnattuja resursseja pienennettiin ja lähetysaikoja supistettiin ja pirstottiin. Elettiin aikaa, jolloin paikallisradiot olivat tekemässä tuloaan Suomeen. Tämä toi uuden haasteen myös yleisradiolle ja rockradiolle.

Yleisradion suuressa kanavauudistuksessa Rockradion tilalle tuli uusi rock- ja popmusiikkiin keskittynyt radiokanava Radiomafia, joka aloitti toimintansa 1. kesäkuuta 1990.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

YleQ-radiokanava herätti Rockradion nimen ja muodon henkiin 2000-luvulla. Esitysaika oli nyt alkuillasta. Juontajana oli Tero Liete.

Rockradio jatkui vuodesta 2007 vuoden 2009 loppuun Radio Suomessa keskiviikon ja torstain myöhäisillassa. Toimittajina olivat Tero Liete, Kalevi Pollari ja Kai Ulmanen.

Vuonna 2010-2011 Rockradion tilalle tuli Radio Suomessa perjantaisin lähetetty 50-minuuttinen Nyrokradio.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h Pentti Kemppainen: Aina soi Sävelradio. Radiomusiikista musiikkiradioon. Helsinki: Avain, 2011.
  2. a b Nyman, Jake: Kielletyt Levyt, s. 200. Gummerus, 2017.
  3. Olipa kerran Radio 20.11.2011 Yleisradio. Viitattu 12.12.2011.
  4. Rockradio ärsytti Maija Dahlgrenia Yleisradio. Viitattu 12.12.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Raimo Salokangas: Aikansa oloinen: Yleisradio 1949–1996 (Yleisradion historia, 2.osa). Helsinki: Yleisradio, 1996. ISBN 951-43-0714-3.