Yleisohjelma (Suomen Yleisradio)

Kohteesta Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Yleisohjelma tarkoitti Yleisradion ensimmäisen kanavan radio-ohjelmaa, joka oli asiapitoista ja johon liittyi myös viranomaistiedotuksia. Nimitys erotti asiaohjelmakanavan toisen kanavan viihteellisestä sisällöstä, joka radioitiin Rinnakkaisohjelman nimellä. Suomen Yleisradion kolmanneksi ohjelmakanavaksi muodostui Suomen Yleisradion ruotsinkielinen ohjelma. Yleisohjelman ohjelmisto oli samankaltainen nykyisen Yle Radio 1:n kanssa.

Vaikka kanavien eli varsinaisten lähetysverkkojen nimet olivat Yleisohjelma ja Rinnakkaisohjelma, vuosina 1975–1984 hallinnollisesti ja toiminnallisesti toimi kaksi ohjelmayksikköä: Radio 1, johon kuului puheohjelmien osasto, musiikkiosasto (ns. vakava musiikki), viihdeosasto (ns. dialogiviihde) ja Radion sinfoniaorkesteri, sekä Radio 2, johon kuului puheohjelmien osasto, teatteriosasto ja viihdeosasto (ns. musiikkiviihde). Radio 1:n puheohjelmien osasto koostui yhteiskunnallisten ohjelmien, lastenohjelmien ja perheasiain toimituksesta sekä urheilutoimituksesta. Radio 2:n puheohjelmien osasto koostui yhteiskunnallisten, kulttuuri- ja poliittisten ohjelmien toimituksesta. Ennen vuotta 1975 ja vuosina 1985–1990 Yleisradiossa toimi vain yksi suomenkielinen radion ohjelmayksikkö. Vuonna 1985 Yleisohjelman nimeksi muutettiin 1-verkko ja Rinnakkaisohjelman nimeksi 2-verkko.[1]

Sekä 1-verkko että 2-verkko lakkautettiin vuonna 1990 Yleisradion suuressa kanavauudistuksessa, ja niiden tilalle tulivat Radio Ylen Ykkönen[2], Radio Suomi ja Radiomafia.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]